Siirry pääsisältöön

Kesä 1998, Suonenjoki




Oon ollu poimimassa mansikoita Suonenjoella kahtena kesänä kahessa eri paikassa. Ittekseen ei tarvinnu lähtee, vaan mulla oli mun paras kaveri molemmilla kerroilla mukana. Kesä 1998 on jääny ikuisesti mieleen sen kahen viikon aikana tehtyjen juttujen takia. Se oli mukava reissu. Siellä oli meitä poimijoitaki enemmän kun edelliskesän paikassa. Me nukuttiin kerrossängyissä, jos en väärin muista. Etukäteen en tuntenu kun mun sillosen parhaan ystäväni, mutta ei meiän tarvinnu kahestaan viettää aikaamme. Tutustuttiin erityisesti kolmen muun tytön kanssa, samoin mukana oli myös omistajien sukulaispoikia.

Sinä kesänä, heinäkuussa, oli kovat helteet. Välillä käytiin kesken poiminnan uimassa rannassa, koska oli koko ajan niin hiki, Sinne vaan vaatteet päällä veteen ja viilensi kummasti oloa. Saunottiin ja uitiin muutenkin varmaan joka ilta, hauskaa oli.

Kaunista suomalaista järvimaisemaa

Mun synttärit sattu myös poimintareissun ajalle ja perinteisesti oon aina saanu ja toivonu mansikkakakun juhliin, koska ne sattuu parhaimpaan mansikka-aikaan. Sinäkään vuonna ei tarvinnu kuitenkaan pettyä, sillä talon emäntä oli leiponu mulle herkullisen mansikkakakun 17-vuotissynttäreitteni kunniaks. Kyllä piristi kovasti mieltä tuo muistaminen. Ei meitä siellä pidetty nälässä muutenkaan, sillä päivittäiseen ateriamaksuun kuulu muistaakseni viis ruokailua. Jos joku lähti käymään Suonenjoen keskustassa, hän yleensä toi mukanaan jotain herkkuja, joita sit syötiin koko porukalla. Eli hyvää huolta meistä pidettiin kaikin puolin.

Iltasin vietettiin sit yhteistä aikaa ainaki lentopallon pelailun merkeissä. Ei sitä nyt pelaamiseks voi kuttua, mut hauskaa riitti. Päästiinpä käymään Suonenjoen Sikajuhlillakin ja muistaakseni matkattiin sinne pakettiauton takakontissa, koska istumapaikkoja ei ollu kaikille.


Jotenki sillon oli kaikki niin huoletonta. Vaihettiin yhteystietoja tyttöjen kanssa (muistan vaan toisen pojan nimeltä), soiteltiin ja kirjoteltiinkin ekan vuoden aikana suht säännöllisesti. Nähtiinkin seuraavana keväänä yhen mansikkatytön ylioppilasjuhlissa Keski-Suomessa. Sen kesän jälkeen hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle enkä muista, pidettiinkö enää siinä vaiheessa ainakaan säännöllisesti yhteyttä. Tiesin kyllä minne hän muutti ja mitä opiskeli, mutta en muuta.

Se, miks kirjotin tän postauksen, johtuu siitä, että opiskelupaikkakunnalle muuton ja opiskeluiden takia yhteydenpito vaan jäi hänen kanssaan. Toisten tyttöjen kanssa ollaan Facebookissa vaihdeltu aina välillä kuulumisia. Ollaan siis kuitenki selvillä, mitä meille kuuluu. Mua rupes harmittamaan, että yhteydenpito oli katkennu yhen mansikkatytön kanssa ja rupesin ottamaan hänestä selvää ja ettimään hänen yhteystietojaan. Eka kerta naamakirjan avulla ei tuottanu tulosta.

Sit tänä keväänä päätin yrittää uudestaan, Muistin hänen tyttönimensä ja sen avulla löysinkin sopivan henkilön. Sit vaan laitoin Fonecalle viestiä ja sain yhteystiedot. Päätin koittaa onneeni ja laitoin viestin saamaani numeroon. Kerroin, kuka minä olen ja kenen minä oletan hänen olevan. Aika pian sainkin vastauksen viestiini ja olin osunut oikeaan. Somen avulla sain jälleen yhteyden kadoksissa olleeseen ystävääni. Nyt ollaan sit viestitelty ja vaihdettu kuulumisia puolin ja toisin. Sain torstaina häneltä synttärionnittelut, jonka mukana tuli  kuvaviesti, jossa olimme hänen ja muiden mansikkatyttöjen kanssa saunan terassilla. Siitä tuli paljon eläviä muistoja ja hetkiä mieleen hienon kaksiviikkoisen mansikkaviikon ajalta.

Onneks en luovuttanu.


Kommentit

  1. Hei, mäkin olen ollut Suonenjoella poimimassa mansikoita. Taisin olla vuonna -96 eli hieman ennen sinua.

    Sinua odottaa haaste blogissani. :) http://natsimutsi.blogspot.fi/2015/07/liebster-awards.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses