Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Parempi äiti?

Uusimmassa Meidän Perhe-lehdessä on Maria Veitolan kolumni. Tällä kertaa hän kirjoittaa aiheesta Huomenna parempi äiti.  Juttu  täällä . Nauroin oikein makeasti lukiessani kolumnia. Veitolalla on mainio tyyli kirjoittaa ja ainakin tällä kertaa teksti osu ja uppos aivan täysin. Veitola kertoo esimerkkejä omasta elämästään, jotka liittyvät parempaan äitiyteen. Ensiksi hän kertoo tapauksesta, jossa hänen kohta 4-vuotias poikansa kertoi äidilleen piirtäneensä tälle ihanat joulukoristeet. Veitolan mentyä paikalle, hän huomasi kauhukseen pojan löytäneen hänen suosikkihuulipunansa ja piirtäneen sillä vessan kaapistot täyteen kiemuroita. Mitä Veitola tekee? Hän ei ala kirkumaan tai syyttelemään poikaansa, vaan saa hillittyä tunteensa. Ihailen häntä. Huutamisen sijaan hän valistaa poikaansa olemaan koskematta äidin meikkeihin ja piirtämään sen sijaan paperille. Mitä lapsi tekee sillä aikaa, kun Veitola menee hakemaan jotain, jolla saa huulipunat pois kaapinovista? Hän tiputtaa saman

Paljon sairastavaa, iloista maksajaa, kunta rakastaa

Tän vuoden alusta meiän kotikunta korotti terveyden- ja sosiaalihuollon maksuja roimasti. Onneks sentään alle 16-vuotiaille käynnit on ilmasia. Vertasin just edellisvuoden, ja Tampereen kaupungin, 1.1.2016 voimaantulleita maksuja ja kauhistuin. Tampereella lääkäri- ja hammaslääkärikäynnit ovat useita euroja halvemmat kuin meillä naapurikunnassa. Kunta korotti hintoja roimasti, sillä esimerkiksi terveyskeskuksen vuosimaksu nousi lähes 10 euroa, samoin käyntimaksut. Huh heijaa! Onneks on suhteellisen harvoin tarvittu kyseisiä palveluita ja osa niistä voidaan hoitaa tarvittaessa myös lasten neuvolakäyntien yhteydessä. Noi korotukset tuntuu kukkarossa reilusti. On eri asia maksaa terveyskeskuksen vuosimaksua 32 e lähes 42 euron sijaan. Miehellä on onneks oikeus käyttää työterveyspalveluita, mitä mulla ei osa-aikatyöläisenä  tietenkään ole.  Meitä lähempänä sijaitsee yksityinen lääkäriasema, mutta siellä käyminen on kuitenkin suhteellisen kallista. Vielä ei oo jouduttu testaamaa