Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2016.

Huh, olipahan tauti!

 Keskiviikko-iltana sairastui Tyty. Mahatauti. Tyty siis siirtyi isin kanssa nukkumaan olohuoneeseen tehtyyn petiin. Me jäätiin pojan kanssa ylös. Isi nukkui tytön kanssa myös siksi, että hän jäi hoitamaan lasta kotiin loppuviikon ajaksi. Torstaina näytti jo paremmalta ja mietittiin jopa Tytyn hoitoonlaittamista, sillä tauti näytti olevan ohi. Vaan eipä ollutkaan. Illalla taas sama juttu, kaikki, mitä neiti oli syöny, tuli ylös. Osittain tämä johtu myös siitä, että erehyttiin antamaan neitille maitoa, mikä on kaikkein pahinta mahataudissa. Sama oli käyny aiemminkin, mutta eipä oltu viisastuttu siitä kerrasta yhtään. Perjantaina Tyty alko olla normaali oma ittensä, mutta oli isin kanssa kotona. Mä olin normaalisti töissä ja poika hoidossa torstaina ja perjantaina. Kun Tyty alko olla terve, mies valitteli heikkoa oloa perjantai-iltana. Hän selvis tällä kertaa kuitenki varsin vähällä. Mahatauti kuitenkin. Mä oon selvinny jo monta kertaa sairastumatta, vaikka muu perhe on saanut tau