tag:blogger.com,1999:blog-6651326631721498726.post5602855909954762179..comments2022-03-27T15:22:17.239+03:00Comments on Jälkiä elämästäni: Kuvitelma vs. totuustyttönen tuoltahttp://www.blogger.com/profile/16528102091496732429noreply@blogger.comBlogger2125tag:blogger.com,1999:blog-6651326631721498726.post-39704896803586002582012-09-06T13:31:59.557+03:002012-09-06T13:31:59.557+03:00Itsellä taisi tulla yllätyksenä ainakin ainakin se...Itsellä taisi tulla yllätyksenä ainakin ainakin se, miten vähän toiset vauvat (meidänkin Ida) saattavat alkuun nukkua, ennen kuin rytmi löytyy. Meillä ei todellakaan ollut vauvaa, joka vain nukkuisi :) Samoin se yllätti, miten vauva saattoi tarvita rintamaitoa niin usein, joskus puolenkin tunnin välein.<br /><br />Pettymyksistä ajattelen samalla tavalla Heidin kanssa. Pienellä vauvalla ei ole vielä sitä omaa tahtoa, jolla voisi vanhempien tahtoa tahallaan uhmata niin, että hänelle välttämättä tarvitsisi pettymyksiä aiheuttaa. Niiden aika on sitten vähän isompana, kun varsinainen kasvatustyö alkaa. Meillä pieni pääsi aina halutessaan syliin, ja pääsee edelleen :) En ajattele sitä lapsen hemmotteluna, vaan asiana, joka luo lapselle turvallisuutta ja varmuuden siitä, että hänen tarpeisiinsa vastataan. Syliä ei voi mielestäni pienenä koskaan saada liikaa :) <br /><br />Näin vähän isommalle niitä pettymyksiä valitettavasti joutuu välillä tuottamaan. Ei voida olla leikkikentällä koko päivää tai äidin lautaselta ei voikaan napsia ruokaa omaan suuhunsa. Joskus tulee huuto, mutta sittenkin pääsee syliin rauhoittumaan ja itkemään pahaa oloaan pois :)Suskihttps://www.blogger.com/profile/03973556770014645380noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-6651326631721498726.post-46400168920833724432012-09-04T16:46:51.158+03:002012-09-04T16:46:51.158+03:00Joko sun ärtymys meni ohi vai uskallanko mä kommen...Joko sun ärtymys meni ohi vai uskallanko mä kommentoida? :D<br /><br />Meidän esikoisen syntymästä on sen verran aikaa, että oon tainnut ehkä jo vähän unohtaa, miten elämä silloin muuttui. Vaikka muuttuuhan se toki joka kerta perheen kasvaessa ja niin lasten kuin aikuistenkin eri kasvuvaiheiden & elämäntapahtumien myötä. :) Mietin just eilen lasten vauvakirjoja katsellessa, että vaikka me vanhemmat persoonina ollaankin suhteellisen samoja kuin esikoisen syntyessä, niin vanhempina ja perheenä ollaan ihan eri kuin silloin - ja juu, kieltämättä toivon, että sitä olis ihmisenäkin hiukan kasvanut vuosien mittaan. ;)<br /><br />Noista pettymyksistä ajattelen niin, että niiden tuottaminen on tosiaan vanhempien epäkiitollinen tehtävä. :( Minä kuitenkin ajattelen niin, että pettymykset syntyy siitä, että vanhemmat asettaa lapselle rajoja - eli aikaisintaan suunnilleen silloin, kun lapsi alkaa liikkua ja heitellä multia/repiä kirjoja/vetää tavaroita lattialle. En voi kolmen lapsen äitinä väittää, että meilläkään lapsi pääsis joka kerta syliin heti, kun itku alkaa, mutta minusta siinä ei oo kyse pettymyksen tuottamisesta vaan siitä, että vanhemmalla on yksinkertaisesti vain kaksi kättä ja joskus jotain on pakko tehdä ensin. Pointtini siis on, että pieni vauva ei itke alistaakseen vanhempaansa oman tahtonsa alle (tai ehkä ymmärsin tekstisi tässä kohtaa väärin...?), vaan siksi, että jokin tarve on täyttämättä. :) (Uskaltaisin myös väittää, että kyllä ne pompotteluyritykset isommallakin lapsella tavallisesti kohdistuu johonkin muuhun kuin syliin pyrkimiseen.)Heidihttps://www.blogger.com/profile/17858013869971248463noreply@blogger.com