tiistai 29. elokuuta 2017

Opeksi


Hain keväällä HAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun ja pääsin sisään. Suoritan siis opettajan pedaogiset opinnot verkko-opintoina. Opintojen kesto on 10 kk.

Olen vielä sairaslomalla, sillä kyynäpää leikattiin 14.8. toista kertaa, kun sieltä poistettiin naulat, jotka meinasivat tulla jo läpi ihosta.

Sairasloman takia minulla on ainakin näin opintojen alussa hyvin aikaa opiskella päivisin, kun lapset ovat hoidossa ja minä kotona. Tekemistä on paljon, osa yksin ja osa ryhmän kanssa suoritettavia. Meiät opiskelijat jaettiin opintopiireihin asuinpaikkamme mukaan ja yhteydenpitovälineenä on pääasiassa Skype. Mielenkiintoista ja paljon opittavaa. Digivälineet ei oo mulla vielä hanskassa, mutta eiköhän ne hanskat tässä vuoden aikana löydy. Toivotaan niin.

Jos kiinnostaa seurata opintojeni edistymistä, pääset seuraamaan opintoihini liittyvää blogiani. Lukijaksi pääsee vain kutsun kautta.


perjantai 7. heinäkuuta 2017

Kesä lasten kanssa kotona


Kun on ollu kotona jo helmikuun lopusta asti, tilanne ei radikaalisti muutu, kun lapset jää kotiin, vai muuttuuko. Kyllä ja paljon. Tyty on ollu mun kans kotona jo huhtikuulta ja Murunen alotti kesälomansa samaan aikaan koululaisten kanssa. Mukavaa yhdessäoloa ja seesteisiä hetkiä kotona ja muualla. Ei ihan,

Tässä lomailussa on se hyvä puoli, että arkiaamuina ei tartte herätä niin julmetun aikasin, jo ennen seiskaa, vaan saa nukkua ainakin kasiin, jopa myöhempäänkin. Ja meillä nukutaankin. Isi lähtee kyllä töihin jo kuuden jälkeen ja seuraavaks herää yleensä 5-vuotias Murunen. Hän osaa laittaa itte telkkarin auki ja kattelee sitä siihen asti, että me herätään kohta 3-vuotiaan neitin kanssa.  Aamupala syödään sit, kun kaikki on heränny ja ehkä hetki katteltu telkkaa.

Päivän ohjelmassa on yleensä päivittäin ulkoilua. Kelistä sit riippuu, miten kauan ollaan ja missä. Onneks omassakin pihassa riittää tekemistä hiekkiksellä leikkien, trampalla pomppien tai vaikka pyörällä ajaen. Lähileikkipuistoonkaan ei oo pitkä matka, mutta ei me siellä kyllä käyä kovinkaan usein. Mieluummin mennään bussipysäkille ja hypätään rattaiden kanssa Tampereelle menevään bussiin. Tänä kesänä ei vielä olla kovinkaan monesti menty Tampereelle, mutta kyllähän tässä vielä ehtii.

Vaikka lapset ei oo samaa sukupuolta, se ei oo paljoo haitannu heiän yhteisleikkejään. Tyttö leikkii ihan luontevasti veljensä kanssa kaikkia autoleikkejä ja isoveli työntelee nukenvaunuja tai -rattaita. Vähän aikaa onnistuu leikit yleensä jopa varsin sopuisasti. Sit tulee joku kiistatilanne ja huudetaan äitiä avuk. Ekaks annan kyllä lasten selvitellä asiaa keskenäänkin ja tarvittaessa pyytää toiselta anteeks, jos jompikumpi teki jotain väärin toista kohtaan. Kiusaaminen ja toisen satuttaminen on kielletty ja niihin puututaan aina.

Meillä on kotona paljon erilaisia pelejä sekä lapsille että aikuisille. Aikuisten pelit pölyttyvät tällä hetkellä pääosin kirjahyllyn päällä, koska niitä pelaamaan tarvitaan useimmiten enemmän kun kaks ihmistä. Lasten pelit on meillä kovassa käytössä, ei nyt päivittäin, mutta kuitenkin useemman kerran viikossa. Muistipeliä pelataan omilla säännöillä, samoin dominoa, ja siihen äitin tai isin on turha puuttua, mutta pelikaveriksi kelvataan sentään joskus. Yhtä sammakkopeliä lapset osaavat pelata keskenäänkin ja se jopa onnistuu ilman kiistoja. Eniten tällä hetkellä lapset tekevät erikokoisia palapelejä, joita on ostettu edullisesti kirppiksiltä. Neiti tekee jo hienosti melkein 30-palaisen ja isoveli jopa 100-palaisen palapelin. Ja silloin he keskittyvät vaan tekemiseen eivätkä oo koko ajan kyselemässä jotain. :)

Toinen asia, mitä lapset tekevät paljon omatoimisestkin on kirjojen lukeminen. Lastenhuoneen kirjahylly on meillä täynnä erilaisia kirjoja. Mies lukee lapsille iltasaduksi kirjastosta lainattuja kuvakirjoja ja jos Murunen sais päättää, ne käsittelis aina erilaisia karttoja ja lippuja. Neiti taas tykkää kovakantisista, jotain toimintaa sisältävistä, kirjoista. Kirjastossa käydään koko perheen kanssa yleensä kerran kuussa ja lapset saavat päättää itse, mitä he haluavat lainata. Tällä hetkellä kovia hittejä ovat riittävän lyhyet ja hauskat tarinat, Koiramäki ja tietenkin nuo kartta- ja lippukirjat ja esimerkiks tietosanakirjoja mies on lukenu Murusen kanssa iltaisin.


Mullahan oli kaikenlaisia suunnitelmia kesälomalle lasten kanssa. Meiän piti lähtee hakemaan kolmestaan joku arkipäivä mansikat Niitty-Seppälästä  (suosittelen, sijaitsee Pälkäneellä) ja samalla lapset pääsisivät ajamaan polkuautoilla ja leikkimään puistossa. Valkeakoski-päivä olis myös ollu ohjelmassa ja siellä erityisesti kirpparit ja se lapsille suunnattu puisto. Vielä olis arkipäivien ohjelmaan mahtunu vielä Hämeenlinnan reissu, silllä siellä riittää näkemistä ja tekemistä lapsille. Mut sit murtu kyynärpää ja suunnitelmat muuttu täysin. En ole edelleenkään kykenevä ajamaan autoa enkä edes pyörää, joten liikutaan vaan bussilla tai kävellen.

torstai 6. heinäkuuta 2017

Äiti, puhu suomea!


Mä oon ite kotosin Itä-Suomesta ja asunu siellä yli 20 vuotta. Sit muutin tänne Pirkanmaalle ja todistetusti Itä-Suomen ja Pirkanmaan kielet eroavat paljon toisistaan. Koska mä oon asunu täällä jo kohta 14 vuotta, on mulle melko hyvin tarttunu jo täkäläinen puhetapa ja murre. Mieheni on kotoisin täältä päin, joten lapsemme puhuvat vain täkäläistä murretta.

Tänään aloin ihan huvikseni puhua lapsille Itä-Suomen murteella, joka ei kylläkään oo mulla enää kunnolla hallussa. Sepä oli lapsista hassun kuulosta. Oltiin juuri alkamassa syömään, ni totesin, että "tässä ois lapsille ruokoo" lapset eivät ymmärtäneet ja olettivat mun tarkottavan ruohoa. Puhuin jonkun aikaa savon murretta, kunnes poika totesi:" Äiti, puhu suomea. Älä enää puhu noin."

Harmittaa, että oon aika pitkälti unohtanut jo savon murteen, sillä murteet on suomen kielen rikkaus ja niitä tulisi vaalia. Kun mennään Savoon, kyllä jotain sanoja tulee heti omaan puheeseen, mutta siinäpä se, Ei vaan taivu enää.

Tosin kotiseudullani ei edes viännetä ja kiännetä niin kuin esimerkiksi lähikunnissa Leppävirralla ja Joroisissa. On se vaan silti hauskan- ja kotoisa kuuloista, kun kuulee jonkun puhuvan savoa oikeen kunnolla viäntäen. Yks meiän tuttu puhuu niin vahvaa savon murretta, että hänen käydessään puhumassa Venäjällä, hänellä täytyi olla kaksi tulkkia, se, joka käänsi puheet venäjäksi ja toinen, joka käänsi savon murteen yleiskielelle.

Mä oon itte aina tykänny Turun murteesta, koska se on niin hauskankuuloista. Tämä Tampereen kiäli on kans ihan oma lukunsa. Kun muutin Tampereelle, en ollu ikinä kuulu sanaa rotvalli ja meni aikaa ennen kuin tiesin, mitä sillä tarkotetaan. Mies taas palloo pyykit, kun meillä ne laitetaan lustulleen. Ja onhan noita muitakin eroja tullu huomattua tässä vuosien varrella, Varsinkin niitten puhe, jotka ovat alkuperäsiä tamperelaisia, pitää kuunnella tarkasti, jotta saa selvää, mitä he sanovat.

Kun olin opiskelemassa Alkio-opistolla, sain kämppikseksi Pohjanmaalta kotoisin olevan tytön. Meillä oli vesikatko ja hän oli laittanut edellisenä iltana lapun "Muista täyttää koolit" eikä mulla ollu hajuakaan, mitä sillä tarkotetaan. Yks miehen entisistä kämppiksistä on myös kotoisin Pohjanmaalta ja välillä piti oikeesti kysyä, että mitähän hän mahto sanoillaan tarkottaa.

Nää vasta vai vihta ja vanna vai amme- sanat on myös hauskoja. Meiän lapset kun eivät lotkauta korvaansakaan, jos heille puhuu vannasta tai vihdasta. He ovat syntyneet Tampereella ja sen kyllä huomaa. Murre tarttuu hyvin nopeasti enkä mä voi opettaa lapsille savoa, koska oon tosiaan unohtanu sen ite jo lähes täysin. Työpaikoilla mulle on sanottu, että äänenpainot paljastaa, etten oo täkäläisiä. Mun serkulle, joka on luokanope, oli sanottu joskus harjottelussa, että hänen pitäisi puhua yleiskieltä oman murteensa sijaan. Miksi?

Älä hukkaa omaa murrettasi, vaan puhu rohkeesti niinku puhut. Älä välitä muista. Myö tullaan ja männään just niinku jokkainen halluu tai ee halluu. :)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Sairaslomalla

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, olen tällä hetkellä, ja itse asiassa toukokuun loppuun, sairaslomalla.

Jouduin sairaslomalle, kun liukastuin kävellessäni helmikuun 21. päivän iltana. Lumen alla olikin lammikko eikä kova maa eikä tietä oltu hiekotettu. Olin liikkeellä Murusen kanssa, joka tietysti näki kaiken. Liukastuminen tapahtui kierrätyspisteellä, joten olen ilmoittanut tapahtumasta myös firmalle ja siellä on asia heidän vakuutusyhtiönsä selvityksessä.

Päädiagnoosi: S52.0 Kyynärluun yläosan murtuma

22.2.

"Konsultoitu TAYS:n TULE-päivystäjää." Taysissa oli lähes 50 potilaan leikkausjono. Koska mulla oli tapaturmavakuutus, menin uudelleen lääkäriin yksityiselle, jossa kyynärpää myös leikattiin 24.2.

Eka sairasloma oli 21.2.-17.4.2017 eli pääsiäiseen asti. Leikkauksen jälkeisellä lääkärikäynnillä sairaslomaa jatkettiin 31.5. asti.

5.4.

Status: "Kyynärvarressa, kämmenen ja sormien alueella iho on poikkeavan kuivaa ja hilseilevää. Turvotusta on jäljellä vielä kyynärvarressa ja kämmenselässä, hieman sormissakin.

Kyynärpää on jäykkä, liikelaajuus 30-80 astetta.

Kontrolloidaan röntgenkuvan kera toukokuun lopulla. Raaja on kovin vajaatoiminen ja toipumiseen menee vielä aikaa. "

tiistai 28. maaliskuuta 2017

"Ope, en ymmärrä"








Mietin tilanteen omalle kohdalle. Muutto vieraaseen maahan, jossa täysin uusi, vaikea kieli. Kaikki ympärillä puhuvat maan kieltä. Kieli on pakko oppia ennen kuin voi sopeutua elämään uudessa kotimaassaan. Ei ole todellakaan helppoa.

Niinpä. Tätä olen todistanut viikon ajan työskennellessäni maahanmuuttajalasten valmistavalla luokalla. Lapset ovat 1.-2. luokkalaisia. Tällä hetkellä heillä kaikilla on yhteinen kieli, arabia, jota minä en osaa ollenkaan. Hieman haastava tilanne kaiken kaikkiaan.

Joka päivä opetellaan eri tavoin uutta kieltä, Aamuisin käydään läpi, mikä kuukausi, viikonpäivä, monesko päivä nyt on, mikä vuodenaika nyt on ja kuka viettää tänään nimipäiviään. Samoin kysellään vähän kuulumisia. Uusia verbejä opetellaan joka päivä kuvien kautta. Lapset liimaavat kuvan selityksen kera vihkoonsa ja sen jälkeen harjoitellaan sanomaan verbiin liittyvä lause. Ja tottakai puhutaan kieltä (arabian puhuminen tunnilla on kielletty)sekä luetaan suomenkielisiä lastenkirjoja ääneen.

Oppilaat tykkäävät kyllä puhua suomeksi ja yrittävät parhaansa mukaan tulla myös ymmärretyiksi. Aina se ei ole niin helppoa, kun oppilas ei osaa vielä riittävästi aiheeseen sopivia sanoja. Tunneilla yritetään puhuen, elehtien ja näyttäen selventää, mitä mikin juttu tarkoittaa. Olen myös etsinyt netistä sopivia kuvia ja näyttänyt niitä. Kävimme viime viikolla oppilaiden kanssa luistelemassa. Ei olisi uskonut, että jotkut olivat ilmeisesti ensimmäistä kertaa ikinä luistimet jalassa jäällä. Muutama tosin luisteli jo niin sujuvasti kenttää ympäri, että he olivat varmasti luistelleet jo aiemmin. Äkkiä lapset näyttävät oppivan eikä kukaan valitellut luistinten sopimattomuutta ja kiristämistä heti tunnin alussa, vaan ehdittiin hienosti harjoitella perusluistelua jonkun aikaa ennen kuin joidenkin jalat eivät enää kestäneet luistimia.





Osa oppilaista ei oo vielä lukea, mikä on aivan normaalia. Osa taas lukee jo varsin sujuvasti. Aapisessa edetään kirjain kirjaimelta eteenpäin ja isommat oppilaat lukevat kirjaimiin liittyvät tarinat sekä tekevät myös niihin liittyvät tehtävät kotona. Joillekin  suomen kielen opettelu on varsinaista pakkopullaa, mutta kieltä ei opi kuin puhumalla ja kirjoittamalla.  Oppilaille ei voi muutenkaan painottaa liikaa kotona lukemisen tärkeyttä.

Oppilaita myös kehotetaan katsomaan netistä esimerkiksi Yle Areenasta lastenohjelmia, joiden avulla oppii mukavalla tavalla myös lisää suomen kieltä, Ryhmä Hau oli ainakin tuttu oppilaille ohjelma. Jostain vain pitäisi löytää koulussakin aikaa myös katsoa suomenkielisiä ohjelmia. Samalla pitäisi kuitenkin myös edetä opetuksessa edes pienin askelin. Olen huomannut, että kannustus ja hyvän tekemisen huomiointi on mitä parhain motivaattori.

On hienoa, että myös osa oppilaiden vanhemmista haluaa viestitellä koulun kanssa suomeksi. Ei haittaa, vaikka välillä vastaus tulee google kääntäjän avulla kirjoitettuna, sillä yleensä siitäkin ottaa kyllä selkoa. Toivottavasti vanhemmat ovat myös kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, vaikka aina ei siltä tunnukaan.

Ainoa pakolaislasten ongelma ei välttämättä ole uusi ja täysin vieras kieli. Heillä saattaa myös olla omista kokemuksistaan ja taustoistaan johtuvia käytökseen vaikuttavia haasteita, jotka pitäisi osata ottaa huomioon myös koulussa. Näiden oppilaiden taustoja en tiedä kovin tarkkaan, mutta uskon, ettei heillä ole ollut kovin helppoa entisessä maassaan, mutta etenkään täällä Suomessa. Täällä on kuitenkin aivan erilainen ilmasto, erilaiset toimintatavat, suuret kulttuurierot, erilainen ruoka ja erilaiset ihmiset.

Tänään opeteltiin, miten liikutaan ulkona. Tein kuvien avulla ohjeet, jotka käytiin yhdessä lukien läpi (tästä innostuivat kaikki, myös hän, joka ei halunnut aluksi tehdä taas yhtään mitään :). Lisäksi kuunneltiin Liikennevalo-laulu, josta oli tehty myös musiikkivideo, jota oppilaat katsoivat innoissaan.  Viime viikon luistelureissun jälkeen totesimme luokan toisen aikuisen kanssa, että oppilaille on opetettava oikeanlaista liikennekäyttäytymistä, sillä oli vain hyvästä onnesta kiinni, ettei yksi oppilaista jäänyt auton alle. Hänen mielestään kun tien voi ylittää suojatien vierestäkin turvallisesti myös  juosten.

Nämä päivät on kyllä avannu silmiä näkemään asioita myös näiden lasten näkökulmasta. Asiat täytyy osata ja jaksaa selittää niin selkeästi ja kauan, että ne on varmasti ymmärretty. Jos oppilas ei esimerkiksi osaa heti tehdä matematiikan tehtävää, hän turhautuu, eikä halua enää työskennellä sillä tunnilla lainkaan. Opettajalla ja aikuisella tulee olla aikaa huomioida jokainen oppilas ja se on tärkeää etenkin näiden lasten kohdalla. Heillä näyttää olevan jonkunlainen itsensä huomioiduksi tulemisen tarve ja tämä koskee etenkin tyttöjä.

Edit. Teksti on kirjoitettu jo helmikuussa ennen pitkää sairaslomaani. Toivottavasti kaikki lapset ovat jo saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen, sillä osa oppilaista odotti vielä vastaanottokeskuksessa päätöstä omasta ja perheensä tilanteesta.