Huh heijaa! Elämä on oikeestaan jo puoltoista vuotta ollu todella hektistä. Olihan se sitä jo aiemminkin, mutta kun yhtälöön työ ja perhe lisätään mun tapaturma ja alkavat opinnot, on se jo aikamoinen soppa. Yhtäkkiä pitääkin sopeutua olemaan vaan kotona pitkällä saikulla ja viedä lapset hoitoon, jotta toipuminen voi jatkua edelleen. Elokuussa 2017 alotin tosiaan opepedagogiset, jotka sain suoritettua kesäkuussa, joten olen jo hieman pätevämpi opettamaan kuin olin sitä ennen.
Sairaslomani päättyi 31.10.17 ja sen jälkeen pääsin takas työelämään, jossa olin täyspainotteisesti helmikuun 2018 puoliväliin asti, jolloin alkoi minun koko kevään kestänyt opetusharjoitteluni Tredussa Valma-opiskelijoiden kanssa. Töitä tein siinä sivussa aina, kun vain oli mahdollista. Perhe oli enemmän ja vähemmän "heitteillä" opintojeni ajan, jotta sain keskittyä rauhassa oppimis- ja ryhmätehtäviin. Miehelleni siis suuri kiitos ylipäänsä opintojeni mahdollistamisesta.
Varsinkin viime kevät oli todellista ruuhkavuosielämää, sillä vein lapset aamulla kahteen eri hoitopaikkaan (tarkoituksella, onneks välimatkaa vain muutama 100 m.) ja sit lähin töihin, jos niitä oli, ja harjoittelupäivinä bussilla kohti Tamperetta. Harjoittelun lisäksi oli koko ajan menossa samaan aikaan hyvin erilaisia, opintoihin liittyviä, oppimistehtäviä. Jossain vaihessa meinas totaalisesti loppua usko valmistumiseen, kun samanaikaisesti piti suunnitella opetustunteja, tutustua ammatillisen koulutuksen reformiin ja erilaisiin lakeihin yms. ja tehdä niihin liittyviä tehtäviä, tehdä töitä Tampereen lisäksi lähikunnissa Kangasalla, Orivedellä ja Valkeakoskella, jonne piti tietysti mennä aina autolla vaihtelevan matkan päähän. Aikaa matkoin sai varata yleensä väh. 30 min. Perhettäkään eikä parisuhdetta voinut unohtaa, vaikka välillä se oli varsin haastavaa. Siitä keväästäkin selvittiin.
Samaan aikaan vatsassani kasvoi meidän kolmas lapsemme, joka näki päivänvalon kesäkuun lopussa. Meidän perheemme kasvoi pienellä pojalla, joten nyt meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Onhan elämä mullistunut aika lailla hyvin eri tavoin, kun alettiin taas elämään vauvaelämää. Nyt on kolmilapsiperhe-elämää takana n. 3 kk ja voin sanoa, et aika raskastahan se välillä on. Joka aamu täytyy esikoinen viedä eskariin ja iltapäivisin hakea hänet pois ja kolmena päivänä pikkusisko menee kerhoon neljäksi tunniksi ja kerhoajat on sovitettu yksiin eskarin (8.30-12.30 kanssa). Onneksi näissäkin on lyhyt välimatka, itseasiassa sama kuin oli lasten hoitopaikoilla.
Mulle ehkä tää on kuitenkin suurin muutos, sillä olin juuri 8,5 kk sairaslomalla kotona ja sit palasin työelämään 10/17 ja toukokuun lopussa jäin uudestaan kotiin. Valehtelisin, jos en välillä jo kaipaisi töihin. Mutta nyt tätä vauvaelämää ja töihin sit ens vuonna. Lapset on kuitenkin niin vähän aikaa pieniä. :)
Sairaslomani päättyi 31.10.17 ja sen jälkeen pääsin takas työelämään, jossa olin täyspainotteisesti helmikuun 2018 puoliväliin asti, jolloin alkoi minun koko kevään kestänyt opetusharjoitteluni Tredussa Valma-opiskelijoiden kanssa. Töitä tein siinä sivussa aina, kun vain oli mahdollista. Perhe oli enemmän ja vähemmän "heitteillä" opintojeni ajan, jotta sain keskittyä rauhassa oppimis- ja ryhmätehtäviin. Miehelleni siis suuri kiitos ylipäänsä opintojeni mahdollistamisesta.
Varsinkin viime kevät oli todellista ruuhkavuosielämää, sillä vein lapset aamulla kahteen eri hoitopaikkaan (tarkoituksella, onneks välimatkaa vain muutama 100 m.) ja sit lähin töihin, jos niitä oli, ja harjoittelupäivinä bussilla kohti Tamperetta. Harjoittelun lisäksi oli koko ajan menossa samaan aikaan hyvin erilaisia, opintoihin liittyviä, oppimistehtäviä. Jossain vaihessa meinas totaalisesti loppua usko valmistumiseen, kun samanaikaisesti piti suunnitella opetustunteja, tutustua ammatillisen koulutuksen reformiin ja erilaisiin lakeihin yms. ja tehdä niihin liittyviä tehtäviä, tehdä töitä Tampereen lisäksi lähikunnissa Kangasalla, Orivedellä ja Valkeakoskella, jonne piti tietysti mennä aina autolla vaihtelevan matkan päähän. Aikaa matkoin sai varata yleensä väh. 30 min. Perhettäkään eikä parisuhdetta voinut unohtaa, vaikka välillä se oli varsin haastavaa. Siitä keväästäkin selvittiin.
Samaan aikaan vatsassani kasvoi meidän kolmas lapsemme, joka näki päivänvalon kesäkuun lopussa. Meidän perheemme kasvoi pienellä pojalla, joten nyt meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Onhan elämä mullistunut aika lailla hyvin eri tavoin, kun alettiin taas elämään vauvaelämää. Nyt on kolmilapsiperhe-elämää takana n. 3 kk ja voin sanoa, et aika raskastahan se välillä on. Joka aamu täytyy esikoinen viedä eskariin ja iltapäivisin hakea hänet pois ja kolmena päivänä pikkusisko menee kerhoon neljäksi tunniksi ja kerhoajat on sovitettu yksiin eskarin (8.30-12.30 kanssa). Onneksi näissäkin on lyhyt välimatka, itseasiassa sama kuin oli lasten hoitopaikoilla.
Mulle ehkä tää on kuitenkin suurin muutos, sillä olin juuri 8,5 kk sairaslomalla kotona ja sit palasin työelämään 10/17 ja toukokuun lopussa jäin uudestaan kotiin. Valehtelisin, jos en välillä jo kaipaisi töihin. Mutta nyt tätä vauvaelämää ja töihin sit ens vuonna. Lapset on kuitenkin niin vähän aikaa pieniä. :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)
Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.