Siirry pääsisältöön

Hieman erilainen työpaikka


Alotin eilen työt uudessa paikassa, kävin siellä vaan ennen hiihtolomaa näyttäytymässä ja saamassa pikaset ohjeistukset vakkarilta. Mä tykkään pitää kirjaa tuntien tekemisistä, joten ostin paksun vihkon vaan sitä varten ja samalla reissulla löysin myös pari varapyyhekumia laukkuuni.

Vielä ei voi kunnon vertailuja tehä, mutta on toi aika erilainen koulu ku mikään aiempi. Hieman syrjässä, ykssarjanen koulu, oppilaita reilu 100. Välitunnin loputtua soitetaan lehmänkelloo, koska mitään erityistä välituntikelloo ei oo. Oppilailla on iso piha, jolla viettää välituntia. Pihassa on kunnon liukumäki, jota oppilaat laskivat liukureilla tai ihan pyllyllään. Tällasia huomioita tein ekan välkkävalvontani aikana.

Lähin hyvissä ajoin ajelemaan töihin, ettei vaan tulis kiire ja olisin varmasti ajoissa. Olin koulun pihassa kasin aikaan eikä paikalla ollu vielä muita opettajia. Ovet oli kuitenki auki, joten kävin tsekkaan pikaseen mun työhuoneen ja tavarat, joita vakkari oli jättäny mua varten. Koulurakennuksia on kolme. Vanhassa kivirakennuksessa sijaitseva opehuone on kaksosanen, hyvin tunnelmallinen paikka. Toisella puolella on nojatuoleja ja sohva ja toisella on sit iso ruokapöytä, jonka ääressä useimmiten vietään välitunnit pulisten kaikenlaista. Kuulin työhuoneeseeni, kun joku meni opehuoneeseen, joten pääsin itekin tsekkailemaan ihmisiä ja kuuntelemaan, mitä mun tulis tehdä tai miten toimia kunkin opettajan tunnilla. Opettajat vaikuttaa tosi mukavilta ja on ollu helppo päästä mukaan porukkaan. Sain myös työavaimet ja nyt pääsen kulkemaan helposti rakennuksesta toiseen ja tänään pitäs todennäkösesti saada myös tunnukset tietokoneelle.

Lapset vaikuttaa myös tosi mukavilta. Ekalla tunnilla oppilaat tuli mun luokkaan ja luettiin heidän kanssaan tekstiä, tuntu jotenki nii mukavalta päästä heti kiinni töihin. Toka tunti oli vastapäisessä atk-luokassa pienten ykkösten kanssa. Ensiks oppilaitten piti kirjautua koneelle ja harjotella samalla oman tunnuksen ja salasanan kirjottamista. Mä kiertelin ympäri luokkaa ja autoin oppilaita tarvittaessa. Valtaosa heistä osas jo lukee, mutta ei ihan kaikki. Oppilaat teki opitista äikän tehtäviä omaan tahtiinsa. Seuraavalla tunnilla menin luokkaan seuraamaan tokaluokkalaisten matikan tuntia ja samalla oppilaita. Sain opelta hyviä neuvoja ja ohjeita ja havaitsin myös muutaman "mun oppilaan". Kutosten äikässä harjoteltiin sijamuotoja ja oppilaat teki tosi rauhallisesti ja hiljaa tehtäviä omaan tahtiinsa. Vikalla tunnilla mulle tuli pari nelosluokkalaista ja heiän kanssaan harjoteltiin äikkää.

Koulu on pieni verrattuna kouluun, jossa oon työskennelly kaikkein eniten, koska siellä on useempi sata oppilasta. Oppilaissa oon huomannu jo eroja, mutta osittain ne kyllä johtuu kaupunginosastakin. Oppilasaines eroo hirmu paljon jo pelkästään eri koulujen välillä.

Kaipaan kuitenki jo nyt niin tuttuja ja turvallisia työkamuja tolta toiselta koululta. Hetki menee varmaan sopeutuessa, mutta onneks noi opet nykysessä työpaikassanikin ovat todella avuliaita ja ymmärtäväisiä.

Tosin tämä on vasta puolitotuus työstäni, osan viikosta vietän toisella koululla ja sieltä en osaa sanoo vielä yhtään mitään. En oo ees ikinä käyny siellä, mutta uskon kuitenki löytäväni perille.

Mielenkiintoinen ja opettavainen kevät on varmasti tulossa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses