Siirry pääsisältöön

Kämppäasiaa






Tässäpä mein tulevan kodin pohjapiirrosta. Asuntoasiat on siis selkeytyny nyt. Käytiin eilen pankissa hakemassa lisää lainaa ja tänään mies vei asunnon  ostotarjouspaperit Yh:lle. Menee kuulema noin viikko, ennen ku tulee kaupungin hyväksyntä kaupasta. Sit päästään kirjottaan papereita ja siirteleen rahoja.

Tänään meillä kävi myös asunnon katsojia. Soittivat viime perjantaina, et sopiiko tulla kattoon samalla ku käyvät kattoon näistä samoista taloista yhtä toistakin kolmioo. Olivat ekana käyneet siinä toisessa asunnossa, mut mein kodin valttikortit olivat astianpesukone ja parvekelasit. Kyseessä siis nelihenkinen perhe, jotka etti vaan tilapäiskotia tulevan talonsa rakentamisen ajaks. Kylläpä helpotti, ettei tartte maksaa yhtä aikaa vastikkeita kahteen asuntoon. Olis tullu nimittäin aikas kalliiks.

Tulevien asukkaitten toive oli päästä muuttamaan jo tammikuun puoliväliin mennessä, jolloin heidän nykyseen asuntoonsa tulee uusi asukas.  Alustavasti kuitenkin päätettiin muutto jo ekalle tammikuun kokonaiselle viikolle, jos se vaan onnistuu avaimien ym. juttujen suhteen. Tässä tulee siis aika kiirus! Alkuperänen suunnitelma ku oli muuttaa vasta tammi-helmikuun vaihteessa.

Tietää siis, mitä tekee joulun jälkeen lomalla. Siis tottakai gradun lisäks. ;) Ollaan kyllä tosi tyytyväisiä, että kävi tällä kertaa näin.  Tilanne oli vielä viime viikolla nimittäin se, että mein olis pitäny maksaa tästä nykysestä vastike vielä 11.2 asti. Tosin sillon oltas muutettukii vasta alkuperäsessä aikataulussa.  Ja mikä on myös hieno juttu, on se, ettei mein tartte maalata seiniä takas valkosiks. Nimittäin maalattavaa ja tapettien repimistä on luultavammin tiedossa tuolla uudella asunnolla. Nykysiä tapetteja kun ei voi sanoo mitenkään kauniiks tai semmosta nättiä kakanruskeeta seinää.  Yöks!  Onneks mein isi on luvannu tulla auttaan noitten remppahommien ja myös muuton kanssa. J

Kommentit

  1. Voi miten ihanaa, että asiat sujuu! Ja aivan ihanan näköinen pohja tuossa uudessa! Joko on mielessä ihan sisustettu? :)

    -Ansku

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuen uudistus (postaussarja, osa 1: Miksi tuen uudistus?)

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja samalla perusopetuslaki uudistuu 1.8.2025. Se aiheuttaa monia muutoksia tästä syksystä alkaen koulutyössä ja myös eskarin puolella. Olen itse työskennellyt jo pitkään koulumaailmassa ja vahvasti sitä mieltä, että tukea tuli uudistaa, sillä nykyinen kolmiportainen tuki ei toimi koko Suomen jokaisessa koulussa niin kuin sen suunniteltiin toteutuvan. Itse olisin kyllä todennäköisesti muuttanut tukea, mutta en näin radikaalisti kuin nyt tehdään. Tuen uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja nyt se laitetaan täytäntöön. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 31.12.2024. Tämän kevään aikana alkoi uudistustyö, joka tulee kestämään useita vuosia. On siis tosiasia, että kaikki ei tule olemaan valmista, kun koulut alkavat ensi viikolla.  Miksi tuen uudistus?  Julkisessa keskustelussa on jo kauan puhuttu tuen epätasaisesta jakautumisesta erityisesti tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden   osalta. Käytännössä tämä on tarkoittanu...

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...

Tuen uudistus (postaussarja: uudet termit) Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuslaki 20 b §

 Tuen uudistus tuo opeteltavaksi kasan uusia termejä ja lainkohtia. Käyn tässä sarjassa läpi olennaisimmat termit ja linkkaan ne lainkohdat, jotka liittyvät suoraan koulun tukitoimiin. Tiedot ovat peräisin OPH:n ja OKM:n webinaareista sekä Pirjo Koivulan koulutuksesta. Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä kuvaava kuva on peräisin Sipoon tuen käsikirjasta, linkki löytyy alempaa. Hienoa, että löytyy myös jo päivitettyjä tuen käsikirjoja, joita voi hyödyntää muutkin. Kiitos tästä!    Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa toimintakulttuuria. Toimintakultturiin kuuluvat kaikki kouluyhteisön piirissä olevat henkilöt, se edistää oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja niihin liittyy vahvasti oppilaiden osallisuus, oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluun kiinnittyminen. Näiden opetusjärjestelyiden  avulla on tarkoitus ennakoida ja ehkäistä suurempien haasteiden muodostumista ja ennen kaikkea välttää suuremm...