Siirry pääsisältöön

Tuen uudistus (postaussarja, osa 1: Miksi tuen uudistus?)


Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja samalla perusopetuslaki uudistuu 1.8.2025. Se aiheuttaa monia muutoksia tästä syksystä alkaen koulutyössä ja myös eskarin puolella. Olen itse työskennellyt jo pitkään koulumaailmassa ja vahvasti sitä mieltä, että tukea tuli uudistaa, sillä nykyinen kolmiportainen tuki ei toimi koko Suomen jokaisessa koulussa niin kuin sen suunniteltiin toteutuvan. Itse olisin kyllä todennäköisesti muuttanut tukea, mutta en näin radikaalisti kuin nyt tehdään. Tuen uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja nyt se laitetaan täytäntöön. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 31.12.2024. Tämän kevään aikana alkoi uudistustyö, joka tulee kestämään useita vuosia. On siis tosiasia, että kaikki ei tule olemaan valmista, kun koulut alkavat ensi viikolla. 

Miksi tuen uudistus? 

Julkisessa keskustelussa on jo kauan puhuttu tuen epätasaisesta jakautumisesta erityisesti tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden osalta. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että jopa saman kunnan eri kouluissa on oppilas voinut saada joko yleistä tai tehostettua tukea, koska kouluilla on ollut eri kriteerit tehostetulle tuelle. Jossain koulussa tuen tarve voidaan kattaa jo hyvin järjestetyllä yleisellä tuella ja toisessa koulussa sama oppilas täyttää koulun tehostetun tuen kriteerit. Voidaan siis sanoa, että tähän asti, vuodesta 2011, tuen saaminen on ollut kiinni asuinpaikasta ja jopa koulusta. Näin ei saisi kuitenkaan olla, sillä jo laki painottaa oppilaiden tasa-arvoista ja inklusiivista kohtelua. 

Uudistus tehdään, jotta voidaan vahvistaa erityisesti varhaisia ja ennaltaehkäiseviä tuen muotoja (uusi termi: oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt), jotka tulee myös resurssoida suunnitelmallisesti niin, että niitä voidaan antaa matalalla kynnyksellä täyttämättä erillisiä tuen papereita (Minna Antila).  Laki velvoittaa antamaan tukea heti, kun sille tulee tarvetta ja tarkoituksena olisi, että jatkossa oppilasta osataan tukea jo varhain riittävästi oikeilla keinoilla, ettei ole enää tarvetta vahvemmalle tuelle. Tämä on hyvä tavoite, mutta siihen on todellakin matkaa. 

Nyt vielä voimassaolevassa laissa on kirjattu inkluusio terminä kerran, vaikka inkluusiosta on puhuttu koulumaailmassakin jo kauan. Uusi laki velvoittaa muodostamaan inklusiivisen toimintakulttuurin, jonka yksi osa ovat nämä oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt. On myös huomattu, että opettajat uupuvat työssään tehdessään työtään pääasiassa yksin. On puhuttu opettajan työhön liittyvästä vahvasta autonomiasta ja siihen halutaan nyt muutosta. 

Avaan tulevissa postauksissa uudet termit tarkemmin, selitän, mikä kaikki muuttuu ja mikä kenties säilyy ennallaan. Lisäksi kerron, mitä muutos tarkoittaa käytännön tasolla. On hyvä kuitenkin muistaa, että oppilaalla on oikeus samoihin tukitoimiin ja -keinoihin myös uuden lain aikana kuin mitä oppilaalla on nyt käytössä. On mahdollista, että sellaisenaan ne eivät enää ole ainakaan yhtä helposti saatavilla, mutta eivät kuitenkaan mahdottomia toteuttaa. Uusi laki myös painottaa oppilaan etua ja tekemään oppilaan edun mukaisia ratkaisuja ja päätöksiä.

Lähde: 

Antila, M. 2025. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen uudistus esi- ja perusopetuksessa. Kuntaliitto. Yleiskirjeet. Saatavilla: https://www.kuntaliitto.fi/yleiskirjeet/2025/oppimisen-ja-koulunkaynnin-tuen-uudistus-esi-ja-perusopetuksessa



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...

Tuen uudistus (postaussarja: uudet termit) Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuslaki 20 b §

 Tuen uudistus tuo opeteltavaksi kasan uusia termejä ja lainkohtia. Käyn tässä sarjassa läpi olennaisimmat termit ja linkkaan ne lainkohdat, jotka liittyvät suoraan koulun tukitoimiin. Tiedot ovat peräisin OPH:n ja OKM:n webinaareista sekä Pirjo Koivulan koulutuksesta. Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä kuvaava kuva on peräisin Sipoon tuen käsikirjasta, linkki löytyy alempaa. Hienoa, että löytyy myös jo päivitettyjä tuen käsikirjoja, joita voi hyödyntää muutkin. Kiitos tästä!    Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa toimintakulttuuria. Toimintakultturiin kuuluvat kaikki kouluyhteisön piirissä olevat henkilöt, se edistää oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja niihin liittyy vahvasti oppilaiden osallisuus, oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluun kiinnittyminen. Näiden opetusjärjestelyiden  avulla on tarkoitus ennakoida ja ehkäistä suurempien haasteiden muodostumista ja ennen kaikkea välttää suuremm...