Siirry pääsisältöön

Ensimmäinen isänpäivä


 Sain just isänpäiväkortin valmiiks ja lahjaki on kohta paketissa. Mä oon tottunu tekeen kaikenlaiset kortit ite. Isänpäiväkorttikaan ei tehny poikkeusta. Tässä muutama ajatus isyydestä.

Vauvakirjasta mieheni ajatuksia ennen Kirpun syntymää:

"Tähän asti on tuntunut, että synnytykseen on vielä aikaa, joten en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella tulevaa sinun kanssasi. Täytyy kuitenkin myöntää, että yllätin itseni hymyilemästä hypistellessäni sinun tulevia vaatteitasi."

Pojan syntymästä:

"Täytyy myöntää, että nauru loppui sinun tullessa maailmaan. Pientä ja hentoa olentoa katsoessani iski pieni paniikki, että miten minä pärjään. Onneksi ongelmaan on olemassa mahtava lääke, nimittäin se, että saan sinut ensi kertaa syliini. Siihen haihtuvat murheet."

Rakastan maailman eniten.









Lopuksi vielä koskettava (muokattu) runo isyydestä:

Sut kumppanikseni valitsin, isäksi lapsilleni halusin.

Voisiko parempaa ollakaan, kun saa kainaloosi nukahtaa.

Hoidat ja hoivaat ja rakastat, syötät, puet ja keinutat. Et arvaa kuin kiitän elämää, kun saan nähdä, että välität.

Pysy vierelläni aina, kuulut elämäämme aina, me tarvitsemme sinua. 

Kiitos, kun rakastat poikaamme ja minua.

                                                                            - Aurora Borealis








Kommentit

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)

Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuen uudistus (postaussarja, osa 1: Miksi tuen uudistus?)

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja samalla perusopetuslaki uudistuu 1.8.2025. Se aiheuttaa monia muutoksia tästä syksystä alkaen koulutyössä ja myös eskarin puolella. Olen itse työskennellyt jo pitkään koulumaailmassa ja vahvasti sitä mieltä, että tukea tuli uudistaa, sillä nykyinen kolmiportainen tuki ei toimi koko Suomen jokaisessa koulussa niin kuin sen suunniteltiin toteutuvan. Itse olisin kyllä todennäköisesti muuttanut tukea, mutta en näin radikaalisti kuin nyt tehdään. Tuen uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja nyt se laitetaan täytäntöön. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 31.12.2024. Tämän kevään aikana alkoi uudistustyö, joka tulee kestämään useita vuosia. On siis tosiasia, että kaikki ei tule olemaan valmista, kun koulut alkavat ensi viikolla.  Miksi tuen uudistus?  Julkisessa keskustelussa on jo kauan puhuttu tuen epätasaisesta jakautumisesta erityisesti tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden   osalta. Käytännössä tämä on tarkoittanu...

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...

Tuen uudistus (postaussarja: uudet termit) Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuslaki 20 b §

 Tuen uudistus tuo opeteltavaksi kasan uusia termejä ja lainkohtia. Käyn tässä sarjassa läpi olennaisimmat termit ja linkkaan ne lainkohdat, jotka liittyvät suoraan koulun tukitoimiin. Tiedot ovat peräisin OPH:n ja OKM:n webinaareista sekä Pirjo Koivulan koulutuksesta. Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä kuvaava kuva on peräisin Sipoon tuen käsikirjasta, linkki löytyy alempaa. Hienoa, että löytyy myös jo päivitettyjä tuen käsikirjoja, joita voi hyödyntää muutkin. Kiitos tästä!    Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa toimintakulttuuria. Toimintakultturiin kuuluvat kaikki kouluyhteisön piirissä olevat henkilöt, se edistää oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja niihin liittyy vahvasti oppilaiden osallisuus, oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluun kiinnittyminen. Näiden opetusjärjestelyiden  avulla on tarkoitus ennakoida ja ehkäistä suurempien haasteiden muodostumista ja ennen kaikkea välttää suuremm...