Lähes kuukausi meni pienten oppilaiden kanssa luokanopena. Paljon opin monenlaista, mutta paljon jäi varmasti parannettavaakin monen asian suhteen. Kyseessä oli varsin eloisa porukka tyttöjä ja poikia, joiden alkusyksy oli erinäisistä syistä tosi repaleinen. Tilanne heijastu tottakai myös koulunkäyntiin ja jotenkin valtaosa oppilaista tuntu taantuneen ja unohtaneen täysin käytöstavat ja koululaisena olemiseen kuuluvat asiat. Niistä siis alotettiin ja opeteltiin uudestaan olemaan luokassa oppilaana ja erityisesti kuuntelemaan, mitä ope sanoo ja ohjaa tekemään. Ja toinen opettaja on jatkanu heidän kanssaan nyt vajaa kaks viikkoo. Nähään kyllä toisiamme tarvittaessa päivittäin ja olen hänelle antanut myös jotain neuvoja aina tarvittaessa. Tottakai on vähän ikävä pieniä tokaluokkalaisia, mutta mä nään heitä kuitenkin joka viikko välkkävalvontojen aikana.
Mä siirryin tän kuun alussa yläkoulun puolelle laaja-alaseks erkaks. Tosin käytännössä oon vaan yhen yläkoulun luokan kans ja loput tunnit pikkukoulun puolella. Onhan se aikamoista juoksemista koulujen välillä, mutta mä tykkään. Lähinnä sydäntä on kuitenkin pikkukoulun 1.-2.luokkien oppilaat, mutta hyvin oon tullu toimeen (omasta mielestä) myös yläkoulun murkkujen kanssa. Haastetta heidän kanssaan on kyllä ihan eri tavalla ja eri syistä kun noitten pienempien oppilaiden kanssa. Mä en edelleenkään tiiä mun kollegoita nimeltä, koska mä vaihdoin hommia "lennosta", enkä saanu minkäänlaista perehdytystä tähän hommaan. Edeltäjäni toi mulle lukkarin ja siinä se. Perehdyttäminen ois kyllä helpottanu työskentelyä toisten opettajien kanssa. Pääsääntösesti oon siis toisena opettajana tunnilla tai otan pienen porukan erikseen ja käyään läpi samoja asioita heidän kanssaan kuin mitä muut käy aineenopettajan johdolla. Nyt oon reilun viikon seuraillu tunteja ja opettajien toimintatapoja, jotta pystysin olemaan heidän apunaan juuri siten kuin he näkevät parhaaksi.
Työssä on pakko sietää paljon enemmän ja erilaisia asioita kuin pienten oppilaiden kanssa. Pieniltä oppilailta saa kiitosta työstä, mutta teineiltä sitä on juuri turha odottaa. Myöskin oppilaiden kielenkäytössä on roima ero, sillä nyt kirosanat säestävät jokaista yläkoulun oppituntia.
Silti mä tykkään työstäni, vaikka haastetta siinä riittääkin yllin kyllin.
Mä siirryin tän kuun alussa yläkoulun puolelle laaja-alaseks erkaks. Tosin käytännössä oon vaan yhen yläkoulun luokan kans ja loput tunnit pikkukoulun puolella. Onhan se aikamoista juoksemista koulujen välillä, mutta mä tykkään. Lähinnä sydäntä on kuitenkin pikkukoulun 1.-2.luokkien oppilaat, mutta hyvin oon tullu toimeen (omasta mielestä) myös yläkoulun murkkujen kanssa. Haastetta heidän kanssaan on kyllä ihan eri tavalla ja eri syistä kun noitten pienempien oppilaiden kanssa. Mä en edelleenkään tiiä mun kollegoita nimeltä, koska mä vaihdoin hommia "lennosta", enkä saanu minkäänlaista perehdytystä tähän hommaan. Edeltäjäni toi mulle lukkarin ja siinä se. Perehdyttäminen ois kyllä helpottanu työskentelyä toisten opettajien kanssa. Pääsääntösesti oon siis toisena opettajana tunnilla tai otan pienen porukan erikseen ja käyään läpi samoja asioita heidän kanssaan kuin mitä muut käy aineenopettajan johdolla. Nyt oon reilun viikon seuraillu tunteja ja opettajien toimintatapoja, jotta pystysin olemaan heidän apunaan juuri siten kuin he näkevät parhaaksi.
Työssä on pakko sietää paljon enemmän ja erilaisia asioita kuin pienten oppilaiden kanssa. Pieniltä oppilailta saa kiitosta työstä, mutta teineiltä sitä on juuri turha odottaa. Myöskin oppilaiden kielenkäytössä on roima ero, sillä nyt kirosanat säestävät jokaista yläkoulun oppituntia.
Silti mä tykkään työstäni, vaikka haastetta siinä riittääkin yllin kyllin.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)
Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.