Siirry pääsisältöön

Meidän Murunen (kuvia)



On pitäny jo pitkään kirjotella myös Murusen kuulumisia, mutta se on vaan jääny jostain syystä tekemättä. Nyt aattelin kertoilla reilu 2-vuotiaan pienen pojan terveisiä kuvien kera.



Murunen täytti huhtikuussa 2 vuotta ja tuntuu, että siitä lähtien elämä on ollut jokapäiväistä kieltämistä ja käskemistä. Ei-sana on tullut hyvin tutuksi. Toinen kissoista on ollut erityisesti tulilinjalla, mutta onneks kyseessä on asiaan yllättävänkin rauhallisesti suhtautuva kolli. Murunen saa repiä hännästä ja turkista aika huoletta ja puututaan asiaan kyllä aina, kun huomataan pojan taas olevan kissan kimpussa. Toinen kissa onneks vetäytyy kauemmas, jos/kun Murunen yrittää lähestyä sitä.



Tottakai kasvavan lapsen on myös kokeiltava omia rajojaan ja samalla äitin ja isin hermoja. Vaikka on sanottu monta kymmentä kertaa aiemmin, ettei äitiä tai isiä saa potkia, lyödä tai raapia, niin silti samasta asiasta saa jälleen kerran huomauttaa uudestaan. Murusta on erityisesti kielletty hyppimästä ja menemästä äitin mahan päälle, mutta jotenkin tämäkin kielto unohtuu ja mä saan olla jatkuvasti varuillani Murusen äkkinäisten liikkeitten takia.



Rakas pieni miehenalku on verbaalisesti lahjakas eikä meillä oo hiljasta hetkee ennen kun poika on nukkumassa. Suu käy koko ajan ja puhetta tulee monta lausetta putkeen. Tällä hetkellä on tärkeetä selittää koko ajan, mitä poika on tekemässä. Poika matkii myös aikuisia hyvinkin tarkasti. Saa siis varoo tarkasti omia sanojansa.

Poika on myös varsin omatoiminen, mikä on toisaalta hyvä juttu, mutta toisaalta häntä saa olla jatkuvasti vahtimassa. Lauantaina leivottiin ja Murunen päätti alottaa leipomisen ittekseen ja kyllähän siitä aikamoinen sotku tuli, kun sokerit, vehnä-, peruna- ja kaakaojauhot oli pitkin lattioita. Mutta eihän poika muuten opi, mulla ei vaan meinannu enää kärsivällisyys riittää, sillä sama homma jatku taikinan teon aikanakin. Poika oli kuitenki kovin mielissään, kun pääsi auttamaan äitiä ja olemaan mukana. Potalla käynnin jälkeen täytyy olla nopea ja auttaa poikaa ennen kuin hän onnistuu kippaamaan tuotoksensa pöntön viereen lattialle. Niin on käyny muutaman kerran. Pottailut sujuu muuten hyvin. Poika on ollut jo jostain heinäkuulta asti ilman vaippaa päivisin ja tässä kuussa hän ei oo huolinu enää yövaippaakaan. Muutamat vahinkopissat on tullu, mutta sehän on vielä ihan luonnollista. Meillä ei oo siis kahta vaippaikästä samaan aikaan, mikä on vaan mukava juttu kaikkien kannalta.




Yöunet on ollu meillä suurin ongelma koko tämän vajaa 2,5 vuotta. Poika herää yleensä joka yö vähintään kerran. Tällä hetkellä poika vielä nukkuukin meiän välissä, koska siinä näyttää olevan paras paikka kaikkien yöunien kannalta. Tarkotuksena oli siirtää poika takas omaan sänkyyn ja huoneeseen nukkumaan ennen Natiaisen syntymää, mutta ei taia enää onnistua.





Murusen lempipuuhaa on piirtäminen. Onneksi valtaosa piirroksista pysyy paperilla, mutta kyllä seinät ja lattia on saanu jo osansa. On jännä myös seurata, kuinka etevä poika on erilaisten teknisten laitteiden kanssa. Xboxin saa päälle ja pois, mun ja miehen puhelimiin piti jo laittaa lukitus, ettei poika pääse soitteleen omia puheluitaan ym. ja rakastaa tabletilla piirtämistä ja pelailua. Muuten Murunen olis koko ajan sammuttamassa ja laittamassa päälle tai sekottamassa kokonaan mun ja miehen tietokoneita.



Murunen ei oo vielä jättäny päiväunia pois, vaan nukkuu semmoset 1-2 tunnin unet. Arkisin päivähoidossa muiden hoitolasten kanssa ja kotosalla yleensä rattaissa pihalla. Toivottavasti poika ei ihan keksi jättää päiväunia pois, sillä se on ainut rauhallinen hetki päivästä, kun voi tehdä esimerkiks kotihommia ilman pientä apuria.

Yleensähän lapset ovat paljon äidin perään ja äiti on se tärkein. Meillä on toisin päin. Jos isi vain on saatavilla, poika menee hänen luokseen. Syynä tähän on miehen pitämä hoitovapaa keväällä 2013, kun poika oli noin vuoden ikänen. Isi ja poika sai viettää aika kahestaan. Ihaillen seuraan edelleen miehen ja Murusen yhteisiä tekemisiä. Vasta vähän aikaa, on myös äiti kelvannut lohduttajaksi.


<3


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses

Jälkivuoto ja tulehdusriski

Raskausaikana neuvolassa keskityttiin puhumaan raskausajan ruokavaliosta ja liikunnasta. Samoin mitattiin verenpainetta ja hemoglobiinia ja pääsin myös antamaan verta monta putkiloa sokerirasituksen ja lääkeainepitosuuksien tarkkailun takia. Juteltiin myös odotusajasta ja siihen liittyvistä asioista ja tottakai synnytyksestä. En kuitenkaan muista, että olisin kuullu terkan puhuvan  ollenkaan jälkivuodosta, vaikka se liittyy olennaisesti synnytykseen. Synnytyksen aikana vuodetaan verta ja sitä määrää tarkkaillaan tiiviisti. Kun synnytys on ohi, verenvuoto jatkuu edelleen ja sillon se on muuttunu jälkivuodoksi. Muistan, kun heti vauvan ja istukan syntymän jälkeen kätilö toi sen hervottoman kokosen vaipan ja ne niin ihanat, mutta kovin käytännölliset verkkohousut. Aluks ne kauhistutti ja myös naurattikin, mutta ei ois kyllä voinu muunlaisia alushousuja kuvitellakaan laittavansa jalkaan. Ne jättää hyvin tilaa sille valtavalle siteelle, mikä annetaan sen hervottoman suuren vaipan jälkeen