Kuulumisia

Paljon ehtinyt tapahtua elokuun lopun jälkeen. Pääsin vihdoin takaisin työelämään 1.11. alkaen, kun ortopedini antoi luvan palata töihin. Sain myös samalla palata auton rattiin, mikä on hyvin oleellista töideni kannalta. Sen jälkeen olenkin taas opettanut peruskouluikäisiä pirkanmaalaisia lapsia ja nuoria Tampereella, Kangasalla, Orivedellä ja Valkeakoskella, Olen siis saanut ihan jonkun verran istua autossa ja tutustunut myös uusiin kouluihin ja oppilaisiin. En kuitenkaan valita, vaikka varsinkin alussa päivät tuntuivat todella, todella pitkiltä ja olin työpäivän jälkeen lähes reporanka ja makasin kaikki illat vain sohvalla.

Osittain olooni on vaikuttanut seuraava suuri ja iloinen asia, sillä huomasin lokakuussa odottavani kovasti toivottua ja odotettua kolmatta lasta perheeseemme. Alkuraskauden aikana olin todella väsynyt ja mielialani ovat vaihdelleet oikeastaan siitä asti todella paljon. Mieheni ja erityisesti lapsemme ovat joutuneet kokemaan äidin hormonimyrskyt aivan uudella tavalla. Kärsivällisyyteni on lyhentyt todella paljon enkä meinaa jaksaa lasten kiukuttelua saati nuoremman lähes jokapäiväisiä uhmakohtauksia ja raivareita sitten millään. Työssäni olen kuitenkin onnistunut pitämään hermoni kurissa yllättävänkin hyvin. Alkuraskauden huolena, onneksi turhana sellaisena. oli istukan reunassa havaittu vuoto, jota seurattiin useamman viikon ajan ja pääsinkin ylimääräiseen ultraan joulun alla asian takia. Vuoto kuitenkin loppui aikanaan ja sen jälkeen olen päässyt nauttimaan, jos niin voi sanoa, raskaudesta aivan uudella tavalla.

Edellisestä raskaudesta on kuitenkin sen verran aikaa, etten enää muistanut, millaisia mielialan vaihtelut voivat olla ja kuinka ne vaikuttavat muihin ihmisiin ja heidän suhtautumiseensa omaan käytökseeni. Onneksi mieheni ja lapseni ovat olleet kovin ymmärtäväisiä ja kestäneet yllättävän hyvin mun välillä varsin voimakkaatkin hormonimyrskyni. Myöskin raskaudenaikainen väsymys on ollut yllättävänkin voimakasta, tosin osittain johtuu varmasti myös pitkästä sairaslomasta ja paluusta arkeen, joka on varsin hektistä tällä hetkellä.

Odotamme perheemme uusimman jäsenen saapuvan luoksemme kesä-heinäkuun vaihteessa. Koska molemmat synnytykseni ovat olleet suhteellisen nopeita ja edenneet ripeästi, sain ylimääräisen äitipoliajan aivan raskauden loppuun. Silloin selvitetään, onko käynnistys järkevää vauvan kannalta. En haluaisi synnyttää kotiin, sillä viimeksi niin olisi käynyt, jos vedet olisivat menneet kotona. Ensimmäisellä ponnistuksella meni vedet ja seuraavalla tuli neiti. Toivoisin olevani sairaalassa, jos myös tulevan vauvan synnytyksessä on sama tilanne. Sen näkee sitten. Vauva on kovasti liikkuvainen persoona jo nyt, joten saa nähdä, onko hän samanlainen myös syntymänsä jälkeen.