Jälkiä elämästäni

Tänä syksynä oon päässy töissä seuraamaan hyvin laajalti hyvin monen kouluarkea. Oppilaat ovat todella rehellisiä ja avoimia, se on tullut huomattua jo monta kertaa. Kaks tilannetta loppusyksyltä on jääny eniten mieleen. Molemmat niistä sattu itse asiassa saman koulun eri luokissa. Eka tilanne oli hieman isompien oppilaiden luokassa.  En muista, mikä oppitunti oli menossa, mutta jotenkin puheenaiheeksi tuli oppilaiden perheet. Keskustelun aikana oppilaat kertoivat, miten heidän vanhempansa käyttäytyvät kotona ilmenevissä hankalissa tilanteissa. Sen aikana mulle tuli hyvin selväks ettei oppilas voi oppia käyttäytymään haastavissa tilanteissa "oikein"tai tilanteeseen sopivalla tavalla, jos hänen vanhempansakaan eivät osaa selvittää keskinäisiä erimielisyyksiään kuin riitelemällä ja jopa väkivalloin. "Sit ne alko tapella ja huutaa toisilleen."  "Isä suuttui äidille ja lähti pois."  "Mua pelotti." Toinen mieleenjäänyt tilanne, joho...

Pääsin pitkästä aikaa seuraamaan erityiskoulun arkea, kun työskentelin puoltoista viikkoa sairaalakoulussa luokattomana opettajana. Sairaalakoulua käyvät lastenpsykiatristen osastojen 0.-9. luokkalaisten oppilaiden lisäksi myös sairaalan lastenosastojen koulukuntoiset lapset ja nuoret. He ovat sairaalassaoloaikanaan kirjoilla oman koulunsa lisäksi myös Koivikkopuiston koulussa. Tein erityispedagogiikkaan liittyvän harjoitteluni juuri Koivikkopuistossa ja pääsin silloin tekemään monenmoisia töitä. Seurasin ja myös opetin kaikkien luokkien eli (0-2), (2-4), (4-6) ja (6-9) oppilaita. Pääsin myös opettajien mukana käymään ja myös opettamaan lasten vuodeosastoilla olevia kouluikäisiä lapsia ja nuoria. En käynyt kuitenkaan silloin kaikilla osastoilla. Tällä kertaa opetin myös osasto 6:n oppilaita. Kyseessä on lasten veri- ja syöpätautien osasto. Tässä kiteytettynä mun päällimmäiset ajatukset puolentoista viikon työrupeamasta  :  Puoltoista viikkoa takana sairaalakou...

Rupesinpa tossa oikeesti pohtimaan jatko-opintoja. Tutustuin avoimen yliopiston tarjontaan, kun haluisin suorittaa erityispedagogiikan syventävät opinnot. Niille tulee vaan hintaa yli 2000e. Eikä niitä tietenkään voi suorittaa Tampereella. Katoin just Itä-Suomen avoimen yliopiston Kouvolan toimipisteen opintovaatimuksia. Ihan ekaks mun pitäs alkaa lukemaan erityispedagogista kirjallisuutta englanniks, sillä taispa jokainen tentittävä kirja olla englanninkielinen. Sitä pitäs vähän reenata, koska se ei oo todellakaan mun vahvuusalueita. Tossa on se hyvä puoli ettei sinne oo erillisiä pääsykokeita. Huonona puolena taas on se, ettei noilla opinnoilla saa erityisopettajan pätevyyttä, vaan siihen tarvittas erkkaopen tutkinto yliopiston puolella. Joka tapauksessa näyttää siltä, että jossain vaiheessa mun on hankittava erkkaopen tutkinto, että vois saada jopa joskus vakipaikan. Töistä ei tuu nimittäin olemaan pulaa tolla koulutuksella. Pääsykokeen kautta sisään on tietysti varmin keino tu...

Miehen kuukauden kesäloma loppu sunnuntaina ja piti siis palailla takas arkeen. Viime viikolla matkattiin mun kotikonnuille Itä-Suomeen, jossa nähtiin sukulaisia, käytiin Juha Tapion keikalla, elettiin mökkielämää ja välillä myös vaan oltiin. Mukavaa oli, mutta kiva oli palata kotiinkin, Lapset oli vielä eilisen kotona ja neitin piti mennä hoitoon vasta huomenna. En olettanut meneväni töihin vasta, kun aikasintaan ens viikolla. Toisin kuitenkin kävi, sillä tutun yhtenäiskoulun reksi soitti tarvitsevansa sijaista heti. Lupasin tulla, mutta sanoin, etten ihan heti pääse. Tottakai auto on just sillon pois käytöstä, kun sitä tarvittas. Pojankin piti olla jo kasilta hoidossa, mutta olinpa laittanu kellon väärään aikaan soimaan, enkä voi syyttää siitä edes maanantaita. Vein lapset pyörällä hoitoon, mutta matka olis edenny joutusammin, jos pyöränkumeissa olis ollu ilmaa. Ei ollu kuitenkaan aikaa ettiä pumppua, vaan vein ekaks pojan potkupyöräillen hoitoon pikkusiskon matkatessa mun pyörän ...

Oon ollu kotona lasten kanssa kesäkuun alusta asti. Aluks tytön piti olla eka viikko kotona ja jatkaa sen jälkeen hoidossa. Pojan taas piti olla alun perin koko kesäkuu vielä hoidossa toisen hoitokaverinsa kanssa. Ei se nyt kuitenkaan menny nii. Tyttö oli vielä muutaman päivän lomailun jälkeen hoidossa, mutta sitten päätin jättää hänetkin kotiin kesälomalle. Poika ehti olla hoidossa neljä päivää ja lopetti sitten hoitajan ja meiän yhteisellä päätöksellä. Jatketaan sit elokuussa taas, kun palaillaan arkeen. Toukokuussa viimesten viikkojen aikana odotin jo kesälomaa. Olin loman tarpeessa pitkän ja varsin yhtäjaksosen työrupeaman jälkeen. Olin suunnitellu ottavani aikaa vaan ittelleni, koska lapset ovat päivät hoidossa. Sit tuli kuitenki tieto siitä, että tyttö on kotona kesäkuun ekan kokonaisen viikon. Siinä meni mun rauhalliset lomapäivät. Jotenkin sitä on kuitenki selvitty. Ei oo ollu kyllä helppoo, sillä musta ei saa pullantuoksusta, hiekkalaatikolla istuvaa, kotiäitiä sit millään...

Meillä siis puhutaan. Neiti on nyt 1v9kk ja kävellyt jo vuoden. Motorisesti hän on siis tosi etevä. Puhe oli vielä kuukausi sitten hyvin epämäärästä eikä selkeitä sanoja juuri ollu . Viimesen kuukauden aikana neiti onkin ottanu ison spurtin puhumisen kanssa. Suurin haaste neidin puhumisen suhteen oli ilmeisestikin meiän papupata-esikoinen. Tosin neiti tiesi, että hän tulee riittävästi ymmärretyksi ilman puhetta. Ehkä tyttö sit vaan kyllästy siihen, ettei enää tullukaan tarpeeks hyvin ymmärretyks, kun jouduttiin koko ajan kyselemään häneltä, kun ei todellakaan ymmärretty, mitä neiti tarkotti. Ihan yhtäkkiä neiti alko puhua yhä selvempiä sanoja. Aluks kirjottelin uusia sanoja ylös, mutta tällä hetkellä niitä tulee jo niin paljon päivässä, ettei millään muista eikä ehdikään. Sanavarasto kasvaa siis hurjaa vauhtia. Tytön ensimmäinen selkee sana oli "pappa".  Sitä neiti rupes toisteleen ja sit kuuntelemalla meiän muitten juttuja alko tulla lisää sanoja. Aluks ne oli  tosin vie...