Siirry pääsisältöön

Neuvolakäynti edit. 13.11

Tulipa taas pitkä väli viimeisimmästä postauksesta. Sori, ei ollu tarkoitus. :/ On vaan ollu sen verran kiirusta ja haipakkaa pari kolme viime viikkoo, ettei oo pakollisten juttujen jälkeen enää jaksanu... Mutta palataan niihin myöhemmissä postauksissa, teitä kuitenkin kiinnostaa enemmän noi vauvajutut. :)

Tiistaina oli siis neuvola ja sillon raskausviikkoja täynnä 18+ 2. Kaikki oli kunnossa.

Täältä oli näköjään pudonnu paljon tekstiä pois. Yritän siis muistella, mitä kirjottelin.

verenpaine 126/86 (kuulema päällä olevan flunssa vaikutti tulokseen, edellisellä käynnillä arvo olli 115/81)
pissa puhdas
paino +247 /viikko (yhteensä tullu painoo joku vajaa neljä kiloo)
sydämen syke 127 ( neuvolan laitteet oli huonot ja pieni asukki ei meinannu millään kestää paikallaan... :) )
hemoglobiinia ei mitattu, koska oli ekalla kerralla niin hyvät arvot

Seuraavaa käyntiä siis odotellessa. Saatiin aika niin, että terkka voi kirjottaa raskaustodistuksen äitiyspakkauksen ja -rahojen anomista varten. Samoin saatiin sairaalan esitietolomake täytettäväks netin kautta. Sitä ennen on kuitenkin vielä edessä rakenneultra reilun viikon päästä. Eikä aiota kysyä sukupuolta, jos se nyt ei ihan suoraan näy. Aateltiin pitää jännitys huhtikuulle asti.

Tässäpä näitä päivitettyjä kuulumisia.

P.S. Onnittelut serkulleni pienen tyttövauvan syntymän johdosta, hän saapui maailmaan torstaina. :)




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuen uudistus (postaussarja, osa 1: Miksi tuen uudistus?)

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki ja samalla perusopetuslaki uudistuu 1.8.2025. Se aiheuttaa monia muutoksia tästä syksystä alkaen koulutyössä ja myös eskarin puolella. Olen itse työskennellyt jo pitkään koulumaailmassa ja vahvasti sitä mieltä, että tukea tuli uudistaa, sillä nykyinen kolmiportainen tuki ei toimi koko Suomen jokaisessa koulussa niin kuin sen suunniteltiin toteutuvan. Itse olisin kyllä todennäköisesti muuttanut tukea, mutta en näin radikaalisti kuin nyt tehdään. Tuen uudistus on kirjattu Petteri Orpon hallitusohjelmaan ja nyt se laitetaan täytäntöön. Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen 31.12.2024. Tämän kevään aikana alkoi uudistustyö, joka tulee kestämään useita vuosia. On siis tosiasia, että kaikki ei tule olemaan valmista, kun koulut alkavat ensi viikolla.  Miksi tuen uudistus?  Julkisessa keskustelussa on jo kauan puhuttu tuen epätasaisesta jakautumisesta erityisesti tehostettua tukea tarvitsevien oppilaiden   osalta. Käytännössä tämä on tarkoittanu...

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä m...

Tuen uudistus (postaussarja: uudet termit) Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt perusopetuslaki 20 b §

 Tuen uudistus tuo opeteltavaksi kasan uusia termejä ja lainkohtia. Käyn tässä sarjassa läpi olennaisimmat termit ja linkkaan ne lainkohdat, jotka liittyvät suoraan koulun tukitoimiin. Tiedot ovat peräisin OPH:n ja OKM:n webinaareista sekä Pirjo Koivulan koulutuksesta. Oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä kuvaava kuva on peräisin Sipoon tuen käsikirjasta, linkki löytyy alempaa. Hienoa, että löytyy myös jo päivitettyjä tuen käsikirjoja, joita voi hyödyntää muutkin. Kiitos tästä!    Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat keskeinen osa toimintakulttuuria. Toimintakultturiin kuuluvat kaikki kouluyhteisön piirissä olevat henkilöt, se edistää oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyitä ja niihin liittyy vahvasti oppilaiden osallisuus, oppimisen ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluun kiinnittyminen. Näiden opetusjärjestelyiden  avulla on tarkoitus ennakoida ja ehkäistä suurempien haasteiden muodostumista ja ennen kaikkea välttää suuremm...