Täällä kirjoittelee kolmekymppinen tyttönen, joka työskentelee tällä hetkellä epäpätevänä erkkaopena peruskoulussa. Asustelen tuoreen aviomieheni kanssa kerrostalokolmiossa kahden kattisemme kanssa. Opintoni ovat gradua vaille valmiit. Luultavasti ainakin osa tämän kevään teksteistä käsittelee jonkinasteista graduahdistusta. Olen asettanut itselleni tavoitteeksi saada työni valmiiksi viimeistään kesällä. Yritän saada sitä tehtyä myös työn ohessa alkuvuoden aikana. Minusta tulee siis kasvatustieteiden maisteri.
Sydäntäni lähellä on penkkiurheilu ja meillä se olen minä, joka seuraa lähes kaikkea urheilua. Sydämeni on mustavalkoinen eli seuraan ahkerasti jääkiekkoa ja erityisesti turkulaisten tekemisiä, vaikka en ole koskaan asunutkaan Turussa. Tällä viikolla olen katsellut Suomen naisten ja miesten otteita hiihdon ja mäkihypyn lisäksi myös ampumahiihdossa. Muuten käyn pari kertaa viikossa pelailemassa sählyä opiskelu- ja työkavereiden kanssa. Siellä on tärkeintä hauskanpito, eikä se, kuinka monta maalia pelin aikana tehdään ja kuka ne tekee.
Olen innostunut vasta nyt "vanhemmalla iällä" neulomisesta ja tämän syksyn aikana on valmistunut yhdet lapaset ja toinen villasukkapari on kesken. Se on mukavan rentouttavaa puuhaa töiden ja kouluhommien ohella. Tottakai tapaan vapaa-aikana myös kavereitani. Silloin vietämme yhdessä aikaa kenties saunoen, rupatellen (juoruillen) ja erilaisia lautapelejä pelaillen. Valitettavasti aikataulujen yhteen sovittaminen ei ole aina helppoa, varsinkin, kun kaikki läheisimmät ystäväni eivät edes asu samalla paikkakunnalla.
Viihdyn hyvin, tai pikemminkin viihdymme hyvin kotona. Täällä on mukava seurailla kattimusten tekemisiä ja vaan olla. Kattella vaikka telkkaa tai keskustella esimerkiksi koulumaailmaan liittyvistä asioista, sillä myös mieheni on opetusalalla, hän valmistuu matikanopeksi.
Ja tottakai, koska täytän tänä vuonna jo 30 ( mieheni on minua viisi vuotta nuorempi), alkaa mielessä olla myös perheenlisäys. Tällä hetkellä niitä jarruttavat sijaisuuteni lisäksi myös päivittäinen lääkitykseni. Olen sairastanut jo useamman vuoden epilepsiaa, tosin kohtauksettomana vuodesta 2006. Sain riesakseni, tai ainakin se ilmeni, ensimmäisen lääkkeen aikana PCO:n, minkä vuoksi lääke oli pakko vaihtaa. Toivon, että vielä tänä vuonna saan alkaa odottaa vauvaa ja tuntea pieniä potkuja vatsassani.
Tässä kattimukset pentuina, syksyllä -09
Sydäntäni lähellä on penkkiurheilu ja meillä se olen minä, joka seuraa lähes kaikkea urheilua. Sydämeni on mustavalkoinen eli seuraan ahkerasti jääkiekkoa ja erityisesti turkulaisten tekemisiä, vaikka en ole koskaan asunutkaan Turussa. Tällä viikolla olen katsellut Suomen naisten ja miesten otteita hiihdon ja mäkihypyn lisäksi myös ampumahiihdossa. Muuten käyn pari kertaa viikossa pelailemassa sählyä opiskelu- ja työkavereiden kanssa. Siellä on tärkeintä hauskanpito, eikä se, kuinka monta maalia pelin aikana tehdään ja kuka ne tekee.
Olen innostunut vasta nyt "vanhemmalla iällä" neulomisesta ja tämän syksyn aikana on valmistunut yhdet lapaset ja toinen villasukkapari on kesken. Se on mukavan rentouttavaa puuhaa töiden ja kouluhommien ohella. Tottakai tapaan vapaa-aikana myös kavereitani. Silloin vietämme yhdessä aikaa kenties saunoen, rupatellen (juoruillen) ja erilaisia lautapelejä pelaillen. Valitettavasti aikataulujen yhteen sovittaminen ei ole aina helppoa, varsinkin, kun kaikki läheisimmät ystäväni eivät edes asu samalla paikkakunnalla.
Viihdyn hyvin, tai pikemminkin viihdymme hyvin kotona. Täällä on mukava seurailla kattimusten tekemisiä ja vaan olla. Kattella vaikka telkkaa tai keskustella esimerkiksi koulumaailmaan liittyvistä asioista, sillä myös mieheni on opetusalalla, hän valmistuu matikanopeksi.
Ja tottakai, koska täytän tänä vuonna jo 30 ( mieheni on minua viisi vuotta nuorempi), alkaa mielessä olla myös perheenlisäys. Tällä hetkellä niitä jarruttavat sijaisuuteni lisäksi myös päivittäinen lääkitykseni. Olen sairastanut jo useamman vuoden epilepsiaa, tosin kohtauksettomana vuodesta 2006. Sain riesakseni, tai ainakin se ilmeni, ensimmäisen lääkkeen aikana PCO:n, minkä vuoksi lääke oli pakko vaihtaa. Toivon, että vielä tänä vuonna saan alkaa odottaa vauvaa ja tuntea pieniä potkuja vatsassani.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)
Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.