Jep. Kukaan meiän perheessä ei oo aamuihminen, ehkä eniten tää nuorimmainen. Kaikki siis tykkää nukkua pitkään, mutta arkisin se ei oo mahollista. Herätän lapset seiskan maissa. Yleensä uhmaikäsen esikoisen kohalla huonolla menestyksellä. Ekalla kerralla vaan käännetään kylkee ja ynistään jotain. Seuraavaks, jos poika ei oo jo noussu, revin peiton päältä ja käsken mennä potalle. Potta on makkarissa. koska yläkerrassa ei oo vessaa. Saan pojan potalle ja ehkä menemään alakertaanki, mutta siitä se riemu sit alkaa...
Vaatteiden päälle pukeminen on niin lasten, etenkin pojan, lempipuuhaa. Isi on laittanu vaatteet jo valmiiks aamua varten,jotta ne voi vaan pukee päälle. Mutta ei. Yövaatteiden riisumiseen menee jo aikaa ja sen jälkeen on yleensä mentävä sohvalle ilman vaatteita ja vaan istuttava siinä tai sit rueta leikkimään. Huomautan asiasta, kerran, toisen ja kolmannenkin. Puen pikkusiskon. Edelleen isoveli on pukematta, tai on sentään boxerit löytyny jalkaan. Hoputan. Puhelin soi, mua soitetaan töihin ja tunti alkas jo vähän yli 8. Hoputan edelleen.
Viis minuuttia myöhemmin ollaan edelleen samassa tilanteessa, tosin päälle on ehkä löytynyt myös t-paita, hyvässä lykyssä jo pitkikset tai sukkikset. Eli hidasta on. Nyt en enää hoputa, vaan käsken ja komennan. Ei vaikutusta. Pikkusisko alkaa hermostua ja minä myös. Menee vielä jonkun aikaa, kun sisävaatteet on löytäny vihdoin myös pojan päälle.
Mut kun se ei riitä, ulkovaatteet pitäs myös pukee ja se on tosi kivaa hommaa. On niin kiva vaan lähtee karkuun, kun pitäs pukee. Puen siskolle ulkovaatteet ja laitan kaukaloon. Hoputan pukemaan reippaasti, ei tehoa. Sanon pojalle, että äiti ja sisko lähtee kohta ilman häntä, koska kello alkaa olla niin paljon, Ei auta. Siinä vaiheessa mä puen pojan, jotta päästään edes autolle. Pitää myös muistaa ottaa hoitoon tarpeelliset tavarat päivää varten.
Kello on jo vaikka mitä ja lapset viemättä. Vien tytön hoitoon, tyttö jää itkemään, kun laitan oven kiinni. Vien pojan hoitoon ja hoitotäti muistuttaa, että onhan luistimet ja kypärä varmasti mukana, koska he ovat menossa luistelemaan. Olin siinä oletuksessa, että luistimet oli jo valmiiks pojan kassisa, mutta näin ei ollutkaan. Laitan siis reksille viestiä, että myöhästyn hieman. Onneks hän ymmärtää. Soitan miehelle kysyäkseni, missä ne luistimet on. Hän haki pojan sinä päivänä hoidosta. Luistimet löytyy kuulema repusta eteisen lattialta. Ajan siis takasin kotiin ja pienen etsiskelyn jälkeen löydän ne ja vien ne pojalle hoitoon. Voi vitsit, piti olla vielä se kypärä.
Katoin kelloo ja totesin, että en enää ehi hakee kypärää, koska oon jo muutenki myöhässä töistä. Saavun koulun pihaan ja menen sisälle opehuoneeseen. Mulla on aurinkolasit päässä, koska aurinko häikäs niin pahasti ajaessa. Yritän ettiä mun rillejä, mutta en löyä niitä. Lähen siis pitämään tuntia aurinkolasit päässä. Oppilaat nauraa mulle ja selitän, miks oon aurinkolasit päässä. Pengon taas reppua eikä laseista näy jälkeäkään. Sit muistan, että ne on luultavasti jääny autoon ja välitunnilla käyn autolla ja löydän silmälasikotelon etupenkin alta.
Eli loppu hyvin, kaikki hyvin kuitenki. Lapset pääs hoitoon ja minä töihin Tosin monen mutkan kautta.
Huh huijakkaa, mikä aamu se oli.
