Aluks alkukesän tuntemuksia:
Tiiän, että nyt sohasen muurahaispesää, mutta asia on meiän perheessä hyvinkin ajankohtanen. Elo-syyskuun vaihteessa syntyy vauva ja esikoinen on sillon vajaa 2,5-vuotias. Poika on ollu perhepäivähoidossa viime elokuulta, mutta on nyt heinäkuun ja myös puolet elokuusta kotona. Sen jälkeen poika jatkaa hoidossa. Moni kysyy, miksi, vaikka mä oon vauvan kanssa kotona. Asiat ei oo aina niin mustavalkosia ja tätäkin asiaa pohdittiin kauan.
Punnittiin asiaa niin rahallisesti kuin mun oman ja myös pojan jaksamisen kannalta. Poika oli pienestä pitäen huono nukkuja. Välillä valvottiin lähes aamukuuteen. Nyt meillä on vielä eri tilanne, kun mies on arkipäivät töissä ja myös hänen tulisi saada nukkua. Jos myös tuleva Natiainen on yhtä huono nukkuja kun Murunen, mun jaksaminen on tiukilla. Joku totes jollain keskustelupalstalla, ettei saisi haluta lisää lapsia, jos ei kykene hoitamaan niitä kotona. Mä inhoon tollasia kommentteja. Muutenkin nää on perhekohtasia asioita. Aina.
Rahallisesti hoidon jatkaminen ei oo kannattavaa, mutta mä epäilen mun omaa jaksamista, jos poika on päivät kotona. Todellakaan joka päivä en oo lasta viemässä hoitoon, mutta varmaan kerran, pari viikossa. Tilannettahan ei voi tietää etukäteen, mutta siihen on nyt kuitenki varauduttu. Toinen juttu on se, etten mä kykene tarjoamaan samanikästen seuraa ja erilaisia virikkeitä niin paljon kuin hoidossa on mahollista. Poika tykkää lähtee hoitoon, koska siellä on leikkiseuraa ja mukava hoitotäti. Meillä ei myöskään oo tässä ihan lähellä samanikästä leikkiseuraa tarjolla.
Edit. 30.11.
Pojan viimeinen hoitopäivä oli perjantaina ja ollaan kiitollisia siitä, että poika sai olla hoidossa tänne asti eli lähes koko syksyn ja hoitopäiviä oli kuitenki enemmän, kun aattelin. Kuten arveltiin, vauvan unirytmit on ollu kovasti hakusessa, tosin tällä kertaa niukan painonnousun takia, joten 3 tunnin säännölliset syötöt eivät oo voineet olla vaikuttamatta tytön rytmeihin. Muuten Tyty nukkuu yleensä yönsä hyvin, kunhan rupee yöunille (tänään puol kolmen maissa), mutta me vanhemmat ollaan taas nukuttu huonoja yöunia oikeestaan Tytyn syntymästä, eli syyskuun alusta, asti. Mulla olis ollu kotona tosi rankkaa kahen pienen lapsen kanssa, joiden unirytmit on aivan erilaiset ja Murusen kanssa ei voi luistaa tietyistä päivän rutiineistakaan. Murunen on vielä sen verran mustasukkanen vauvasta, että oikeestaan vaan isi kelpaa ja äiti kelpaa ehkä just ja just, tosin nyt jo useemmin ku aiemmin, joten päivät ois voinu olla aika mielenkiintosia. Jo nyt meiän aamut on ollu välillä lähes katastrofaalisia, kun poika ei suostu nousemaan sängystä saati menemään potalle ja myös sisä- ja ulkovaatteiden pukeminen on ollu tosi vaikeeta, koska pojan oma tahto alkaa olla niin vahva. Murunen myös saattaa lyödä, heittää siskoa jollain lelulla, potkasta päähän näin esimerkiks, joten koko ajan saa olla tarkkana ja silmät selässäki.
Oon tyytyväinen myös siihen, ettei mun oo tarvinnu taistella pojan aamupalan, lounaan ja välipalan syönnin suhteen ku viikonloppusin, sillä täällä kotona se on niin vaikeeta ja äitin ja isin hermot todellaki koetuksella. Murusen perhepäivähoitaja, mutta erityisesti toiset hoitolapset, on ollu pojalle tosi tärkeitä, joten saas nähä, miten nyt käy, kun hoitoon ei enää mennäkään pitkään aikaan.
Vielä enemmän tulee varmasti aiheuttamaan kritiikkiä meiän päätös laittaa tyttö hoitoon jo ens syksynä. Mies pitää kesälomansa ja sen jälkeen molemmat lapset lähtee hoitoon ja syy on sama, kun pojan päivähoidon jatkamisenkin, mun oma jaksaminen. Eikä nykystä suuremmat tulotkaan olis pahitteeks, mutta ennen kaikkea kaipaan paluuta koulumaailmaan sen hektisyydestä ja yllätyksellisistä päivistä huolimatta. Näin meillä, muut tehköön, miten parhaaks kokevat. Kuten oon jo aiemmin todennu, musta ei valitettavasti oo kotiäidiks.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
maanantai 17. marraskuuta 2014
Imetys: hyvän äidin kriteeri?
Kirjottelin tästä aiheesta jo pari vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen. Murunen sai pumpattua maitoo kahen kuukauden ikään asti korvikkeen rinnalla ja sen jälkeen siirryttiin pelkälle korvikkeelle. Olin laiska äiti, kun en jaksanu pumppailla. Syy imetyksen hankaluuteen oli se, että pojan alahuuli oli ylähuulen alla, jolloin ei saanu oikeenlaista otetta ja menetti vaan hermonsa. Murunen oli siis pullolapsi, mutta silti hänestä on kasvanut hurmaava ja täyspäinen (?) uhmis ja isoveli.
Neitonen sai tissiä korvikkeen rinnalla kahen kuukauden ikään saakka, mut sit riitti neitin mielestä. En jaksanu huudattaa tyttöö, jota varmasti rasitti ja rasittaa edelleen "pakkosyöttäminen" 3-4 tunnin välein pienipainosuuden takia. Tyttö kyllä suostu syömään tissistä välillä pidempiäkin aikoja, mutta harvoin. Päivittäin sai kuitenki mun omaa maitoo tonne 2 kk ikään asti. Nyt Tyty on saanu parin viikon ajan vaan korviketta ja sillä meillä mennään. Olen jälleen laiska äiti, joka ei edelleenkään jaksa pumpata maitoo lapselleen, vaan lapsi joutuu syömään tuttipullosta (paha, paha juttu) pelkkää korviketta (toinen paha juttu).
Tämä aihe aiheuttaa aina keskustelua. Osa äideistä puolustaa täysimetystä eivätkä he halua edes opettaa lasta pullolle. Ok, mutta ei siitä kannata nostaa kamalaa meteliä eikä se ole pahasta, jos lapsi oppii syömään myös pullosta. Siis mun mielestä. Mä oon siis huono äiti, kun mä en oo imettäny lapsiani kuin vähän aikaa ja lapsistani on tullut pullolapsia, koska silloin lapsi ei voi saada yhtä paljon läheisyyttä kuin äitin tissillä ruokitut. Mä en oo samaa mieltä. Myös pullosta syötettäessä lapsi saa läheisyyttä ja turvaa. Silloin on myös koko ajan läsnä tärkee ihminen, mutta sen ei tartte olla äiti. Myös isi voi osallistua lapsen ruokkimiseen joko säännöllisesti tai tarvittaessa.Mun mielestä myös tämä on tärkeetä, sillä niin äitiki saa hieman lepoaikaa ja isi ( tai joku muu aikuinen) voi syöttää vauvaa välillä.
Rintamaidossa on enemmän ravinteita ja muita tärkeitä aineita kuin korvikkeessa. On varmasti, mutta välillä tuntuu siltä, että tissimaito on ainut ja oikea vauvanruoka, vaikka kaikki ei syystä tai toisesta (mitä muut ei välttämättä tiedä arvostellessaan toisia) pysty, halua tai voikaan imettää lastaan. Tuleeko meiän lapsista sitten paljon sairastelevia ja etäisiä lapsia, kun ne saa vaan korviketta? Mun mielestä ei. Vertailu on ärsyttävää ja jotenki turhaa, koska joka tapauksessa lapset on yksilöitä ja on mahollista, että korvikelapsi sairasteleeki vähemmän kun täysimetetty lapsi. On hyvä, että äiti saa myös faktatietoa imetyksen tärkeydestä, mutta ainaki mä oon kokenu, että jotkut jaksaa sanoo asiasta jatkuvasti, vaikka asia on tullu jo selväks. Joku tuore äiti voi lannistua aivan täysin, kun ei pystykään syystä tai toisesta ruokkimaan itse lastaan, koska hän tietää, miten tärkeää imettäminen on lapsen kannalta. Ei sekään oo oikein, että äiti syyllistää itteensä siitä, että hän joutuu toimimaan toisin kuin pitäisi (muiden mielestä) tehä. Imetyksen epäonnistuminen on joillekin äideille kauhun paikka ja sit siitä vielä syyllistetään. Ei näin pitäis olla, koska eikö pääasia oo kuitenki se, että vauva saa riittävästi ravintoa tulipa se sitten tissistä tai kaupan korvikkeesta.
Imetys on tärkeää ja siihen kannustetaan, mutta silti hyvän äidin kriteeri ei voi olla se, että pystyy itse ruokkimaan lastaan. Se kun ei onnistu kaikilta millään. Ja jokainen äiti yrittää tehä parhaansa lapsensa eteen heti syntymästä asti ja siihen kaikkia pitäs tukea ja kannustaa. Äitien ei pitäs olla niin ehdottomia tai suorastaan fanaattisia toisia äitejä kohtaan, vaan ymmärtää myös heiän erilaiset menettelytavat ja mielipiteet, vaikka olis itte eri mieltä asiasta. Syyllistäminen ei aiheuta kun pahaa mieltä, varsinkin tuoreille äideille, joiden mielialat heittelee jo muutenki. Siispä ei heitetä enää vettä kaivoon tämän asian suhteen. Jooko?
Neitonen sai tissiä korvikkeen rinnalla kahen kuukauden ikään saakka, mut sit riitti neitin mielestä. En jaksanu huudattaa tyttöö, jota varmasti rasitti ja rasittaa edelleen "pakkosyöttäminen" 3-4 tunnin välein pienipainosuuden takia. Tyttö kyllä suostu syömään tissistä välillä pidempiäkin aikoja, mutta harvoin. Päivittäin sai kuitenki mun omaa maitoo tonne 2 kk ikään asti. Nyt Tyty on saanu parin viikon ajan vaan korviketta ja sillä meillä mennään. Olen jälleen laiska äiti, joka ei edelleenkään jaksa pumpata maitoo lapselleen, vaan lapsi joutuu syömään tuttipullosta (paha, paha juttu) pelkkää korviketta (toinen paha juttu).
Tämä aihe aiheuttaa aina keskustelua. Osa äideistä puolustaa täysimetystä eivätkä he halua edes opettaa lasta pullolle. Ok, mutta ei siitä kannata nostaa kamalaa meteliä eikä se ole pahasta, jos lapsi oppii syömään myös pullosta. Siis mun mielestä. Mä oon siis huono äiti, kun mä en oo imettäny lapsiani kuin vähän aikaa ja lapsistani on tullut pullolapsia, koska silloin lapsi ei voi saada yhtä paljon läheisyyttä kuin äitin tissillä ruokitut. Mä en oo samaa mieltä. Myös pullosta syötettäessä lapsi saa läheisyyttä ja turvaa. Silloin on myös koko ajan läsnä tärkee ihminen, mutta sen ei tartte olla äiti. Myös isi voi osallistua lapsen ruokkimiseen joko säännöllisesti tai tarvittaessa.Mun mielestä myös tämä on tärkeetä, sillä niin äitiki saa hieman lepoaikaa ja isi ( tai joku muu aikuinen) voi syöttää vauvaa välillä.
Rintamaidossa on enemmän ravinteita ja muita tärkeitä aineita kuin korvikkeessa. On varmasti, mutta välillä tuntuu siltä, että tissimaito on ainut ja oikea vauvanruoka, vaikka kaikki ei syystä tai toisesta (mitä muut ei välttämättä tiedä arvostellessaan toisia) pysty, halua tai voikaan imettää lastaan. Tuleeko meiän lapsista sitten paljon sairastelevia ja etäisiä lapsia, kun ne saa vaan korviketta? Mun mielestä ei. Vertailu on ärsyttävää ja jotenki turhaa, koska joka tapauksessa lapset on yksilöitä ja on mahollista, että korvikelapsi sairasteleeki vähemmän kun täysimetetty lapsi. On hyvä, että äiti saa myös faktatietoa imetyksen tärkeydestä, mutta ainaki mä oon kokenu, että jotkut jaksaa sanoo asiasta jatkuvasti, vaikka asia on tullu jo selväks. Joku tuore äiti voi lannistua aivan täysin, kun ei pystykään syystä tai toisesta ruokkimaan itse lastaan, koska hän tietää, miten tärkeää imettäminen on lapsen kannalta. Ei sekään oo oikein, että äiti syyllistää itteensä siitä, että hän joutuu toimimaan toisin kuin pitäisi (muiden mielestä) tehä. Imetyksen epäonnistuminen on joillekin äideille kauhun paikka ja sit siitä vielä syyllistetään. Ei näin pitäis olla, koska eikö pääasia oo kuitenki se, että vauva saa riittävästi ravintoa tulipa se sitten tissistä tai kaupan korvikkeesta.
Imetys on tärkeää ja siihen kannustetaan, mutta silti hyvän äidin kriteeri ei voi olla se, että pystyy itse ruokkimaan lastaan. Se kun ei onnistu kaikilta millään. Ja jokainen äiti yrittää tehä parhaansa lapsensa eteen heti syntymästä asti ja siihen kaikkia pitäs tukea ja kannustaa. Äitien ei pitäs olla niin ehdottomia tai suorastaan fanaattisia toisia äitejä kohtaan, vaan ymmärtää myös heiän erilaiset menettelytavat ja mielipiteet, vaikka olis itte eri mieltä asiasta. Syyllistäminen ei aiheuta kun pahaa mieltä, varsinkin tuoreille äideille, joiden mielialat heittelee jo muutenki. Siispä ei heitetä enää vettä kaivoon tämän asian suhteen. Jooko?
maanantai 10. marraskuuta 2014
Tytyn kasvua
Tässäpä Tytyn mittoja terkan ja lääkärin kommenttien kera.
Tyty syntyi siis 4.9.14, painoa oli 3535 g ja pituutta 50,5 cm
10.9 ( 6 pv) paino 3165 g
Ihana, hyväihoinen tyttö. Aukile kunnossa. Refleksit hienosti. Paino laskenut edelleen, nyt lisämaitoa.
12.9 paino 3145 g
15.9 paino 3245 g
Nyt painoa tullut kivasti. Lisämaitoa saa 40-60 ml kerrallaan useita kertoja päivässä.
18.9 (2 vk) paino 3285 g
Suloinen tyttö. Painon kehitys vielä hidasta, katsotaan ensi viikolla. Napa laapistettu.
24.9 ( 3vk) paino 3315 g, pituus 52,6 cm
Jäntevä, napakka vauva. St +(joku merkki). Painoa tullut naftisti.
26.9 paino 3440 g (tehosyöttämistä 24.-26.9 osastolle joutumisen uhan takia)
N. 35 ml saa 3 tunnin välein korviketta+ äiti parisen kertaa päivässä imettää. Nyt painoa tullut hienosti.
2.10 paino 3710 g (eli ohitettu syntymäpaino)
Rintamaitoa 4-5 x päivässä, korviketta n. 3 h välein. Yöllä syö huonommin. Painoa tullut nyt 6 päivässä 270 g.
9.10 ( 5vk) paino 3815 g, pituus 54,2 cm
Rintamaitoa saa päivittäin, pääosin kuitenkin korviketta. Vauva on hyväntuulinen, nukkuu hyvin (juu, vielä sillon). Ei viihdy yksin. Kasvua nyt kivasti.
15.10 (6vk) paino 4020 g, pituus 55 cm
Jäntevä tyttö. St + (joku merkki). Hyvin kasvaa
4.11 (2kk) paino 4410 g, pituus 57,0 cm
Sirpakka, ihana tyttö! Nyt yöt risaisia, haluaisi öisin keskustella. Pulauttelee. Kerralla vanhemmat antavat n. 100 ml, muuten pulauttaa ylimääräiset. Päivisin syö n. 3 tunnin välein, öisin 4-4,5h välein.
Tässäpä Tytyn mittoja.
Tyty syntyi siis 4.9.14, painoa oli 3535 g ja pituutta 50,5 cm
10.9 ( 6 pv) paino 3165 g
Ihana, hyväihoinen tyttö. Aukile kunnossa. Refleksit hienosti. Paino laskenut edelleen, nyt lisämaitoa.
12.9 paino 3145 g
15.9 paino 3245 g
Nyt painoa tullut kivasti. Lisämaitoa saa 40-60 ml kerrallaan useita kertoja päivässä.
18.9 (2 vk) paino 3285 g
Suloinen tyttö. Painon kehitys vielä hidasta, katsotaan ensi viikolla. Napa laapistettu.
24.9 ( 3vk) paino 3315 g, pituus 52,6 cm
Jäntevä, napakka vauva. St +(joku merkki). Painoa tullut naftisti.
26.9 paino 3440 g (tehosyöttämistä 24.-26.9 osastolle joutumisen uhan takia)
N. 35 ml saa 3 tunnin välein korviketta+ äiti parisen kertaa päivässä imettää. Nyt painoa tullut hienosti.
2.10 paino 3710 g (eli ohitettu syntymäpaino)
Rintamaitoa 4-5 x päivässä, korviketta n. 3 h välein. Yöllä syö huonommin. Painoa tullut nyt 6 päivässä 270 g.
9.10 ( 5vk) paino 3815 g, pituus 54,2 cm
Rintamaitoa saa päivittäin, pääosin kuitenkin korviketta. Vauva on hyväntuulinen, nukkuu hyvin (juu, vielä sillon). Ei viihdy yksin. Kasvua nyt kivasti.
15.10 (6vk) paino 4020 g, pituus 55 cm
Jäntevä tyttö. St + (joku merkki). Hyvin kasvaa
4.11 (2kk) paino 4410 g, pituus 57,0 cm
Sirpakka, ihana tyttö! Nyt yöt risaisia, haluaisi öisin keskustella. Pulauttelee. Kerralla vanhemmat antavat n. 100 ml, muuten pulauttaa ylimääräiset. Päivisin syö n. 3 tunnin välein, öisin 4-4,5h välein.
Tässäpä Tytyn mittoja.
perjantai 7. marraskuuta 2014
Mitä sitten, kun äiti ja isi ei enää jaksa?
Viime viikkoina on julkisuudessa puhuttu ja keskustelun aiheeksi on nostettu pienten lasten vanhempien ongelmat ja niistä selviäminen. On myös pohdittu, mitä asialle voisi tehdä jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät ja niihin etsitään erilaisia omia ratkaisuja.
Ennalta ehkäisevä toiminta on tärkeää, mutta aina vanhemman väsymys ja huono olo ei näy ulos päin, koska hän ei puhu asiasta muille. Omassa päässään hän voi pohtia asioita paljonkin ja sillon tilanteeseen olisi mahdollista puuttua, jos vain olisi voisi nähdä toisen pään sisälle mitä kaikkea hän käy läpi ja kokee sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan oo mahdollista, valitettavasti.
Meillä omaa ja puolison jaksamista kysellään jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä ja hyvä niin. Omat huolenaiheensa on aiheuttanu ja aiheuttaa edelleen Tytyn painoasiat. Tytyn kakskuukautis-neuvolaan mennessä oltiin käyty tytön kanssa tapaamassa neuvolantätiä jo kymmenisen kertaa. Joinakin viikkoina kahesti viikossa. Asia ei voi olla mietityttämästä meitä vanhempia. Vähäisen painonnousun takia lisämaitoo on nyt annettu ohjeiden mukaan ja voi melkeen sanoo, että Tyty saa pelkästään korviketta erinäisten syitten takia.
Yhellä painokontrolli-kerralla terkka oli varannu meille tunnin ajan, koska hän oli huolestunu meiän jaksamisesta ja myös isoveljen uhmaan liittyvistä asioista. Sillon keskusteltiin mieltäpainavista asioista hyvinkin tarkasti ja terkka kehotti meitä myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin, jonka luota käytiin hakemassa kättä pidempää isoveljen kanssa toimimiseen. Myös mun jaksaminen oli erityisesti terkan huolenaiheena. Yövalvomiset ei voi olla vaikuttamatta omaan ja miehen jaksamiseen ja välillä mulla on myös keinot vähissä ton meiän uhmiksen kanssa. Terkka käski heti ottaa yhteyttä, jos mun mieliala alkaa mennä alavireiseksi, jolloin asiaan voiaan vielä puuttua riittävän ajoissa. Toisaalta meiän neuvola on niin pieni yksikkö, että siellä on aina aikaa kuunnella ja kertoa omista huolistaan ja miettiä yhessä keinoja helpottamaan tilannetta. Tai ehkä henkilökunta osaa kysyä ne oikeat, just siihen tilanteeseen liittyvät, kysymykset.
Oma jaksaminen voi olla kortilla jossain vaiheessa pelkästään huonojen yöunien takia. En mäkään voi sanoo olevan skarpimmillani neljän tunnin unien jälkeen, mutta silti mä pärjään. Tosin miehen tuella. Oliskin tosi tärkeetä, että vierellä olis joku, jolle puhua mieltä painavista asioista ennen kun niistä tulee liian suuria ja vaikeita ratkastavaks ja vanhempi alkaa miettiä erilaisia keinoja päästäkseen pois tilanteesta. Avunhuudot kun jää sillon saamatta ja seuraukset saattaa olla hyvinkin kauheat, kuten on nähty nyt lähiaikoina.
Mä ite oon kertonu terkalle omista peloistani (pelko saattaa olla ehkä liian vahva sana, mutta tilanne on kuitenki mulle hankala ja vaikea) ajasta, kun isoveli jää minun ja vauvan kanssa kotiin. Se koittaa jo vuodenvaihteessa, mutta onneks sitä ennen mies on lähes koko joulukuun kotona, joten saan asiaan pehmeen laskun. Terkka myös ehdotti perhetyön käyttämisen mahdollisuutta, jos tuntuu, ettei vaan jaksa. Ainakaan vielä siihen ei oo ollu tarvetta, mutta on hyvä tietää, että sellanenki on olemassa tarpeen niin vaatiessa. Myös isovanhemmat ovat korvaamaton apu ja aina saatavilla, joten ollaan onnekkaita, että meillä asuu hoitoapua niin lähellä. Terkka myös kehotti käyttämään isovanhempi-korttia säännöllisesti, sillä me saadaan sillon hengähdysaikaa ja vietettyä aikaa yhessä myös kolmisin.
Ennalta ehkäisevä toiminta on tärkeää, mutta aina vanhemman väsymys ja huono olo ei näy ulos päin, koska hän ei puhu asiasta muille. Omassa päässään hän voi pohtia asioita paljonkin ja sillon tilanteeseen olisi mahdollista puuttua, jos vain olisi voisi nähdä toisen pään sisälle mitä kaikkea hän käy läpi ja kokee sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan oo mahdollista, valitettavasti.
Meillä omaa ja puolison jaksamista kysellään jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä ja hyvä niin. Omat huolenaiheensa on aiheuttanu ja aiheuttaa edelleen Tytyn painoasiat. Tytyn kakskuukautis-neuvolaan mennessä oltiin käyty tytön kanssa tapaamassa neuvolantätiä jo kymmenisen kertaa. Joinakin viikkoina kahesti viikossa. Asia ei voi olla mietityttämästä meitä vanhempia. Vähäisen painonnousun takia lisämaitoo on nyt annettu ohjeiden mukaan ja voi melkeen sanoo, että Tyty saa pelkästään korviketta erinäisten syitten takia.
Yhellä painokontrolli-kerralla terkka oli varannu meille tunnin ajan, koska hän oli huolestunu meiän jaksamisesta ja myös isoveljen uhmaan liittyvistä asioista. Sillon keskusteltiin mieltäpainavista asioista hyvinkin tarkasti ja terkka kehotti meitä myös ottamaan yhteyttä neuvolapsykologiin, jonka luota käytiin hakemassa kättä pidempää isoveljen kanssa toimimiseen. Myös mun jaksaminen oli erityisesti terkan huolenaiheena. Yövalvomiset ei voi olla vaikuttamatta omaan ja miehen jaksamiseen ja välillä mulla on myös keinot vähissä ton meiän uhmiksen kanssa. Terkka käski heti ottaa yhteyttä, jos mun mieliala alkaa mennä alavireiseksi, jolloin asiaan voiaan vielä puuttua riittävän ajoissa. Toisaalta meiän neuvola on niin pieni yksikkö, että siellä on aina aikaa kuunnella ja kertoa omista huolistaan ja miettiä yhessä keinoja helpottamaan tilannetta. Tai ehkä henkilökunta osaa kysyä ne oikeat, just siihen tilanteeseen liittyvät, kysymykset.
Oma jaksaminen voi olla kortilla jossain vaiheessa pelkästään huonojen yöunien takia. En mäkään voi sanoo olevan skarpimmillani neljän tunnin unien jälkeen, mutta silti mä pärjään. Tosin miehen tuella. Oliskin tosi tärkeetä, että vierellä olis joku, jolle puhua mieltä painavista asioista ennen kun niistä tulee liian suuria ja vaikeita ratkastavaks ja vanhempi alkaa miettiä erilaisia keinoja päästäkseen pois tilanteesta. Avunhuudot kun jää sillon saamatta ja seuraukset saattaa olla hyvinkin kauheat, kuten on nähty nyt lähiaikoina.
Mä ite oon kertonu terkalle omista peloistani (pelko saattaa olla ehkä liian vahva sana, mutta tilanne on kuitenki mulle hankala ja vaikea) ajasta, kun isoveli jää minun ja vauvan kanssa kotiin. Se koittaa jo vuodenvaihteessa, mutta onneks sitä ennen mies on lähes koko joulukuun kotona, joten saan asiaan pehmeen laskun. Terkka myös ehdotti perhetyön käyttämisen mahdollisuutta, jos tuntuu, ettei vaan jaksa. Ainakaan vielä siihen ei oo ollu tarvetta, mutta on hyvä tietää, että sellanenki on olemassa tarpeen niin vaatiessa. Myös isovanhemmat ovat korvaamaton apu ja aina saatavilla, joten ollaan onnekkaita, että meillä asuu hoitoapua niin lähellä. Terkka myös kehotti käyttämään isovanhempi-korttia säännöllisesti, sillä me saadaan sillon hengähdysaikaa ja vietettyä aikaa yhessä myös kolmisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)