Jälkiä elämästäni

Hain keväällä HAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun ja pääsin sisään. Suoritan siis opettajan pedaogiset opinnot verkko-opintoina. Opintojen kesto on 10 kk. Olen vielä sairaslomalla, sillä kyynäpää leikattiin 14.8. toista kertaa, kun sieltä poistettiin naulat, jotka meinasivat tulla jo läpi ihosta. Sairasloman takia minulla on ainakin näin opintojen alussa hyvin aikaa opiskella päivisin, kun lapset ovat hoidossa ja minä kotona. Tekemistä on paljon, osa yksin ja osa ryhmän kanssa suoritettavia. Meiät opiskelijat jaettiin opintopiireihin asuinpaikkamme mukaan ja yhteydenpitovälineenä on pääasiassa Skype. Mielenkiintoista ja paljon opittavaa. Digivälineet ei oo mulla vielä hanskassa, mutta eiköhän ne hanskat tässä vuoden aikana löydy. Toivotaan niin. Jos kiinnostaa seurata opintojeni edistymistä, pääset seuraamaan opintoihini liittyvää  blogiani . Lukijaksi pääsee vain kutsun kautta.

Kun on ollu kotona jo helmikuun lopusta asti, tilanne ei radikaalisti muutu, kun lapset jää kotiin, vai muuttuuko. Kyllä ja paljon. Tyty on ollu mun kans kotona jo huhtikuulta ja Murunen alotti kesälomansa samaan aikaan koululaisten kanssa. Mukavaa yhdessäoloa ja seesteisiä hetkiä kotona ja muualla. Ei ihan, Tässä lomailussa on se hyvä puoli, että arkiaamuina ei tartte herätä niin julmetun aikasin, jo ennen seiskaa, vaan saa nukkua ainakin kasiin, jopa myöhempäänkin. Ja meillä nukutaankin. Isi lähtee kyllä töihin jo kuuden jälkeen ja seuraavaks herää yleensä 5-vuotias Murunen. Hän osaa laittaa itte telkkarin auki ja kattelee sitä siihen asti, että me herätään kohta 3-vuotiaan neitin kanssa.  Aamupala syödään sit, kun kaikki on heränny ja ehkä hetki katteltu telkkaa. Päivän ohjelmassa on yleensä päivittäin ulkoilua. Kelistä sit riippuu, miten kauan ollaan ja missä. Onneks omassakin pihassa riittää tekemistä hiekkiksellä leikkien, trampalla pomppien tai vaikka pyörällä ajaen. Lähile

Mä oon ite kotosin Itä-Suomesta ja asunu siellä yli 20 vuotta. Sit muutin tänne Pirkanmaalle ja todistetusti Itä-Suomen ja Pirkanmaan kielet eroavat paljon toisistaan. Koska mä oon asunu täällä jo kohta 14 vuotta, on mulle melko hyvin tarttunu jo täkäläinen puhetapa ja murre. Mieheni on kotoisin täältä päin, joten lapsemme puhuvat vain täkäläistä murretta. Tänään aloin ihan huvikseni puhua lapsille Itä-Suomen murteella, joka ei kylläkään oo mulla enää kunnolla hallussa. Sepä oli lapsista hassun kuulosta. Oltiin juuri alkamassa syömään, ni totesin, että "tässä ois lapsille ruokoo" lapset eivät ymmärtäneet ja olettivat mun tarkottavan ruohoa. Puhuin jonkun aikaa savon murretta, kunnes poika totesi:" Äiti, puhu suomea. Älä enää puhu noin." Harmittaa, että oon aika pitkälti unohtanut jo savon murteen, sillä murteet on suomen kielen rikkaus ja niitä tulisi vaalia. Kun mennään Savoon, kyllä jotain sanoja tulee heti omaan puheeseen, mutta siinäpä se, Ei vaan taivu enä

Kuten jo edellisessä postauksessa mainitsin, olen tällä hetkellä, ja itse asiassa toukokuun loppuun, sairaslomalla. Jouduin sairaslomalle, kun liukastuin kävellessäni helmikuun 21. päivän iltana. Lumen alla olikin lammikko eikä kova maa eikä tietä oltu hiekotettu. Olin liikkeellä Murusen kanssa, joka tietysti näki kaiken. Liukastuminen tapahtui kierrätyspisteellä, joten olen ilmoittanut tapahtumasta myös firmalle ja siellä on asia heidän vakuutusyhtiönsä selvityksessä. Päädiagnoosi: S52.0 Kyynärluun yläosan murtuma 22.2. "Konsultoitu TAYS:n TULE-päivystäjää." Taysissa oli lähes 50 potilaan leikkausjono. Koska mulla oli tapaturmavakuutus, menin uudelleen lääkäriin yksityiselle, jossa kyynärpää myös leikattiin 24.2. Eka sairasloma oli 21.2.-17.4.2017 eli pääsiäiseen asti. Leikkauksen jälkeisellä lääkärikäynnillä sairaslomaa jatkettiin 31.5. asti. 5.4. Status: "Kyynärvarressa, kämmenen ja sormien alueella iho on poikkeavan kuivaa ja hilseilevää. Turvotusta on

Mietin tilanteen omalle kohdalle. Muutto vieraaseen maahan, jossa täysin uusi, vaikea kieli. Kaikki ympärillä puhuvat maan kieltä. Kieli on pakko oppia ennen kuin voi sopeutua elämään uudessa kotimaassaan. Ei ole todellakaan helppoa. Niinpä. Tätä olen todistanut viikon ajan työskennellessäni maahanmuuttajalasten valmistavalla luokalla. Lapset ovat 1.-2. luokkalaisia. Tällä hetkellä heillä kaikilla on yhteinen kieli, arabia, jota minä en osaa ollenkaan. Hieman haastava tilanne kaiken kaikkiaan. Joka päivä opetellaan eri tavoin uutta kieltä, Aamuisin käydään läpi, mikä kuukausi, viikonpäivä, monesko päivä nyt on, mikä vuodenaika nyt on ja kuka viettää tänään nimipäiviään. Samoin kysellään vähän kuulumisia. Uusia verbejä opetellaan joka päivä kuvien kautta. Lapset liimaavat kuvan selityksen kera vihkoonsa ja sen jälkeen harjoitellaan sanomaan verbiin liittyvä lause. Ja tottakai puhutaan kieltä (arabian puhuminen tunnilla on kielletty)sekä luetaan suomenkielisiä lastenkirj

Tässäpä mun ajatuksiani vuodesta 2016 ja toiveita sekä pohdittavaa vuodelle 2017. Vuonna 2016 vanhenin, viisastuin ja otin opikseni. Minusta tuli neljättä kertaa täti. Sukuun syntyi neljä vauvaa: kolme poikaa ja yksi tyttö. Opetin ekaa kertaa pidemmän aikaa isompia erkkoja (7.-9 luokat) ja tutustuin uusiin kouluihin, oppilaisiin ja opettajiin. Tapasin myös uusia ystäviä (Minna <3) ja vietin useemmat mukavat juhlat. Opin sen, että en voi koskaan olla edelleenkään täydellinen vanhempi, vaan tein, ja tulen jatkossakin tekemään, virheitä ja paljon, ja sama koskee myös vaimona ja puolisona olemista. Osaan nyt sijoittaa kartalle Bakun ja lukusia maita ja kaupunkeja, kiitos kartoista kiinnostuneen Murusen. En kuitenkaan osaa tunnistaa leikkiautojen merkkejä, vaikka mulle on niitä kuinka yritetty opettaa. Huomasin, että oon oikeesti jo aika vanha, kun voin kertoa, että muistan tapahtumia yli 30 vuoden takaa. Edelleenkin on kuitenkin paljon opittavaa ja muistettavaa, sillä aina voi parant