Reissun päällä

Aamulla laitetaan auton suunta kohti kotikontuja. Mummo viettää 90-vuotissynttäreitään, joten tottakai mennään paikalle koko perhe.

Mietin, miten erilaista olikaan matkustaminen ilman lapsia kuin lasten kanssa. Miehen kanssa tehtiin eka ulkomaanmatka Tallinnaan, sen jälkeen on nähty myös Riika, Kanariansaaret ja Malta. Murunen matkusti ensimmäistä kertaa ulkomaille viime kesänä, kun kohteena oli Bremen.

Kun lähettiin reissuun kahestaan, tavaraa oli mukana  jo ihan riittävästi, välillä liikaakin. Molemmille riitti kuitenkin yks kassi ja lisäks ehkä jotain ulkovaatteita ym. Autossa oli hyvin tilaa, vaikka se oli pienempi kooltaan kuin nykyinen menopelimme. Matkustaminen oli myös varsin sujuvaa. Automatkan aikana puhuttiin paljon oikeestaan kaikesta ja tottakai kuunneltiin musiikkia. Taukoja pidettiin, kun piti päästä esimerkiks jalottelemaan tai vessaan. Lähes aina myös ruokailtiin tien päällä eikä ollu kiire mihinkään. Saatiin matkata ihan omaan tahtiin.

Toisin on nyt. Tavaran määrä on lisääntyny huimasti, kun perheemme on kasvanu kahella lapsella. Jo esikoisen syntymän jälkeen mukaan piti mahtua paljon enemmän kaikenlaista kuin ennen, saati sitten nyt. Tänään autoon pakataan miehen laukku, Murusen iso laukku ja meiän tyttöjen yhteinen kassi. Mukana pitää olla  paljon vaihtovaatetta lapsille, koska Tyty puklailee monta vaatekertaa päivässä ja isommalla saattaa vielä tulla pissat housuun ja kyllähän vaatteet likaantuu ton ikäsillä jo muutenki hyvin nopeesti. Tällä kertaa mukana on lisäks vielä kaikkien juhlavaatteet ja myös erinäinen määrä ulkovaatteita. Rattaat jätetään kotiin, koska pärjätään tää reissu ilman niitä. Myös matka-ajat pidentyivät lasten myötä, koska lapsi ei jaksa istua kovin pitkään kerralla ja vauvaa ei ees saa pitää kaukalossakaan montaa tuntia putkeen.

Automatkan aikana kuunnellaan kyllä musiikkia, mutta on eri asia, kuullaanko kappaleiden sanoja Murusen pölpätyksen ja välillä myös Tytyn itkun seasta. Sit kun Tytylle tulee nälkä, on hänen saatava ruokaa hyvin nopeesti. Ei kun sit vaan kaivamaan pullo ja maidot laukusta ja ehkä lämmittämään jossain paikassa, missä on mikro. Ja tottakai Murusen pitää päästä pissalle jossain muussa vaiheessa matkaa, joten myös sillon on pakollisen pysähdyksen paikka. Matkan aikana on myös syötävä ja se onnistuu yleensä kaikkein kätevimmin jossain ketjuruokapaikassa. Ruoka pitää saada ripeesti pöytään, jotta poika ei ehi hermostua. Eri asia on, kuka ehtii syyä ruoan lämpimänä. Yleensä se ei oo rakas Murunen, jonka ruokailu kestää, kestää ja kestää. Puoli tuntia ei välttämättä edes riitä, koska koko ajan on puhuttava jotain ja ruokailu jää kesken. Ruokatauon aikana pitää yleensä vielä vaihtaa Tytyn vaippa ja käyä itekin vessassa. Tauolle tulee äkkiä pituutta ihan reilusti. Matka-ajat on kasvanu reilusti siihen verrattuna, mitä meillä meni ennen lapsia ajella esimerkiks kotikonnuilleni. Matkaa täältä Tampereelta on sinne vajaa 300 kilsaa. Viime reissulla joulun aikaan meillä tais mennä tän välin taittamiseen viitisen tuntia.

Tällä hetkellä pidempiä reissuja ei kyllä tehä kovin usein. Se on vaan niin vaivalloista lähtee tän sakin kans yöks jonnekin. Anoppilaan on matkaa täältä semmonen 50 kilsaa ja jo sinne yheks yöks tarvittava tavaramäärä on niin iso, että joku toteski meiän tuoneen muuttokuorman mukanamme. Niinpä.

Viekö vauva ystävät?

Ystävät

Vauva

Monesti sanotaan, että lapsen tulo perheeseen ei muuta mitään. Se on mun mielestä kuitenkin väärin sanottu, sillä se ei vaan pidä paikkaansa. On vaikeeta elää myös lapsen kanssa samoin kuin eli ennen lapsia. Lapsi kuitenkin vaatii oman osansa vanhempien elämästä ja sekoittaa joksikin aikaa myös aikataulut. 

On mahollista, ettei kaikki ystävät kuitenkaan ymmärrä, ettei ystäville ole enää samalla tavalla aikaa kuin aiemmin oli.

Tämän takia jotkut ystävät saattavat myös katkaista välinsä lapsen saaneeseen ystävään, koska heillä ei oo enää puhuttavaa eivätkä he voi esimerkiks ex tempore lähteä esimerkiksi syömään ulos.

Selatessani vanhoja lehtiä osui silmiini  Vauvasta poikki?-niminen artikkeli (MN 30/11), jossa kaksi naista, lapseton ja perheenäiti, käyvät läpi vauvan syntymän aiheuttamia, ystävyyteen liittyviä, uskomuksia ja luuloja lapsellisen ja lapsettoman naisen näkökulmista. Sama asia tuli myös puheeksi eräässä keskusteluryhmässä ja lupasin kirjoittaa asiasta. Nyt kirjoitan ja kerron sekä perustelen omat mielipiteeni.

1. Perheelliset eivät halua valvoa ja juhlia myöhään. Heitä on ihan turha kutsua iltakylään. 

 Ä: Mitä stressaavampi elämäntilanne, sitä enemmän kaipaa aivojen tuulettamista kahleita kaverin kanssa.Vauva-aikojen pahimpia valvomiskausia lukuunottamatta vuorokausirytmi on pysynyt ennallaan myös perheellisenä eli valvoo myöhään ja nukkuu aamuisin pitkään.

Ennen lapsia me vietettiin paljon aikaa tietyillä kaveriporukoilla esimerkiks grillauksen, synttäreitten tai saunomisen muodossa. Ei tarvinnu katella kelloo, koska vaan kissat ootti kotona. Nyt on tilanne hieman toisin. Ei kaikki ystävät oo meitä unohtanut, vaan saadaan edelleen kutsuja erilaisiin illanviettoihin. Lasten kanssa lähteminen on hieman erilaista, kun ilman heitä. Lapsista huolimatta ollaan kuitenki pyritty menemään edes joihinkin grilli-iltoihin tai joillekin synttäreille. Valitettavasti aina ei oo mahollista lähtee, varsinkin, jos juhlat tms. järjestetään jossain kauempana eikä oo mahollista ajella samana iltana takas kotiin. Yöpaikan löytäminenkin alkaa olla hieman haasteellista kahen lapsen kanssa. 

Mutta ollaan me meille kututtu porukkaa (tosin nyt enää valitettavan harvoin) ja esimerkiks pelailtu lautapelejä tai vaan vaihettu kuulumisia), vaikka meillä on lapsia. Iltakyläily onnistuu parhaiten vauvaikäsen kanssa, koska lapsella ei oo vielä mitään säännöllisiä rutiineja, mitä on taas vanhemmalla lapsella. Isomman lapsen mukana ollessa koti kutsuu, kun alkaa tulla iltapala- tai viimeistään nukkumaanmenoaika. Eli mielellään otetaan kyläilykutsuja vastaan ja myöskin tullaan, jos se on suinkin mahollista. Vaikka meillä onkin lapsia, ollaan edelleen samat E ja E, kun ennen lapsia. 

2. Ei lapsetonta viitsi pyytää lapsenvahdiksi ja tuskin häntä kiinnostavat kaksivuotissynttärit.
L: Miksi ei viitsi? Olen vauvojen kanssa tumpelo enkä anna lasten voittaa lautapeleissä, mutta voin auttaa kaveria satunnaisen lapsenvahtikeikan verran. Arvostan synttärikutsua, tulen paikalle ja tuon lapselle lahjan, mutta en välttämättä ole kauaa. Jos ei ehdi vaihtaa aikuisten kanssa yhtään järjellistä lausetta, kun jollain on kakat housussa ja pitää keskittyä siihen, en viihdy kovin kauaa.

Miksi ei viitsis? Murusen kummi ja miehen veli on tullu pojan synttäreille ihan omasta vapaasta tahdostaan. Ei kukaan häntä pakota tulemaan, vaan hän tulee viettääkseen aikaa pojan kanssa. Kummi on myös ottanu pojan jo kerran illaks, jotta me saatiin vähän hengähtää miehen kanssa. Ja kummilla ei ole ainakaan vielä omaa perhettä. Lapsenvahdiks tulee kyllä pojalle tarvittaessa, mutta tyttö on vielä liian pieni. Ei tämäkään asiaa oo kiinni siitä, onko lapsia vai ei, vaan siitä, miten kukin haluaa tehä. Arvostan kovasti ympärillä olevia sukulaisia ja ystäviä siitä huolimatta, onko heillä lapsia vai ei. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin lapsen kannalta se, että hänen luokseen tullaan ja hänet huomioidaan. Ei poikaa kiinnosta, kuka hänen kanssaan piirtää tai rakentaa legoja, pääasia, että siinä on joku, joka välittää. 

Muistan myös lämmöllä oman perheettömän kummini ja enoni luona vietettyjä kesäviikkoja. Elämän rauhallisuus ja seesteisyys sai hetkeks väistyä siskojen lasten tullessa vierailulle. Mutta me saatiin tulla ja tykättiin olla ja kyllä kummi tykkäs myös viettää aikaa meiän kanssa. Ei hän muuten ois vieny meitä kattomaan yleisurheilua tai Ruotsin risteilylle. Synttäreille ja muihin juhliin hän on tullut paikalle, jos aikataulut on sallineet, mutta ainakin hän on lähettänyt kortin ja lahjan, jos ei itse ole päässy paikalle. 

3. Tyttökaverien seura kiinnostaa perheellistä naista huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Ä: Puhtaasti ajankäytöllinen väärinkäsitys. Ruuhkavuodet, työ ja lapset, on haastavaa ja vaikeuttaa sekä perheellisten että perheettömien ystävien näkemistä.  Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kiinnosta, mitä ystäville ja kavereille kuuluu. Perheettömien kanssa jutellessa voi muistella, millaista elämä on ilman lapsia.

Ei voi sanoo, että kiinnostaa vähempi, vaan syynä on haastavat aikataulut ja joltain osin myös ajankäytön priorisointi. Isolla porukalla ollaan viimeks tavattu varmaan yksissä pikkujouluissa 2012. Osa ystävistä on lapsettomia ja monilla on jo lapsiakin, joten aikataulujen sumpliminen on kovan työn takana. Lapsellisten ystävien kanssa on tietysti osittain erilaiset puheenaiheet kuin niiden, joilla ei ole vielä lapsia. Tosin en mä koko ajan halua puhua pelkistä vaipanvaihdoista tai vauvan ruokinnasta ym. Tarkotushan on päivittää kuulumiset, joihin kuuluu tärkeenä osana mun mielestä myös se, mitä MINULLE kuuluu.

4. Lapsettomat ahdistuvat kakkajutuista ja tarha vai perhepäivähoito -keskusteluista.

L: Vauva-arki on epäkiinnostavaa. Ulkopuolisuuden tunne mammojen seurassa. Heillä on hauskempaa keskenään ja pitävät minua ihmisenä, joka ei ymmärrä oikeasta elämästä yhtään mitään. Lapsettoman seurassa voi unohtaa, mitä ehkä menettää.

En allekirjoita. Ainakin minun vielä lapsettomat ystäväni ovat kiinnostuneet myös lasteni kuulumisista. En mä itekään välttämättä tunne olooni kovin kotosaks ison äitijoukon keskellä. Vielä lapsettomilla ystävilläni voi myös olla hieman erilaisia mielipiteitä itseä askarruttaviin, myös lapsiin liittyviin, asioihin. Toisenlainen näkökulma voi auttaa näkemään asiat eri tavoin olipa kyse sitten ihmissuhteista tai vaikka kotiäiti/uraäiti- pohdinnoista.

5. Lapsen saanut kuvittelee olevansa kypsempi, kun hän on kokenut itse syntymän ihmeen.

Ä: Ei voi sietää elvistelijöitä, joiden mielestä lapset tekevät ihmisestä kaikkien alojen asiantuntijan. On epäkypsänä äitinä tehnyt myös järkyttäviä virheitä ja mokaillut. On ollut lohdullista huomata, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan itsekäs. Ei silti poista sitä asiaa, että tekisi mitä vain lastensa vuoksi.

Juu ei. En todellakaan kuvittele. Ei äidiksi tulo ole mikään naiseuden tai kypsyyden mittari. Se on vain yksi etappi elämässä, jota kaikki eivät edes halua saavuttaa. En voi sanoo olevani edes lasten kasvatuksen asiantuntija, vaikka olenkin kasvatustieteilijä. Olen epäkypsä äiti ja teen virheitä ja mokailen myös. Se on vain hyväksyttävä. Ei musta oo nostamaan itteeni jollekin alustalle sen takia, että olen jotenkin kypsempi kuin lapsettomat ystäväni. Ei siihen oo aihetta.

6. Lapsettomien arki-illat ovat jännittäviä ja vauhdikkaita. He tietävät makeimmat paikat kaupungilla.

L: On ihanaa tehdä iltaisin asioita spontaanisti ja voi sopia itse aikataulunsa. Ei ehkä vauhdikasta tai jännittävää, mutta kivaa silti.

Asioiden spontaani tekeminen ei oo helppoa, kun on lapsia. Lähtemiseen saa aina varata aikaa ihan reilusti. Kyllä me silti nähdään, vaikkakin valitettavan harvoin, ystäviä myös arki-iltoina. Lasten kanssa eläminen on yhtä luovimista ja pitää aina varautua siihen, ettei homma mee niin kun sen on suunniteltu menevän. Yhtä hyvin voin sanoo meiän arki-iltojen olevien myös jännittäviä ja vauhdikkaita, tosin eri tavoin. Ei voi tietää, mitä kaikkee tekemistä pieni uhmis keksii kotona iltasin. 


7. Perheellinen pitää lapsetonta ihmistä itsekkäänä, jos tämä pyytää tapaamista ilman lasta.

Ä: Ei pidä. Jättämällä lapsen kotiin saa keskittyä yhdessäoloon ystävän kanssa eikä tarvitse keskeyttää juttua lapsen takia. Ymmärtää nyt myös pariskuntia, jotka haluavat lapsettomat häät tai yöpyä "vain aikuisille"- hotellissa.

Ei pidä paikkaansa. Tapaamisen luonne muuttuu sen mukaan, onko lapsi/lapset mukana vai ei. Ilman lasta voi keskittyä kunnolla vaihtamaan viimeisimmät juorut ja kuulumiset ja vaikka juoda kupin teetä ihan rauhassa.


8. Lapsihaaveista ei saa kysyä, sillä se on liian henkilökohtaista.

L: Kysymys leijuu ilmassa aina, kun lapseton ja lapsellinen kohtaavat. Asiaa voi kysyä ääneenkin, niin tulee selväksi: eikö onnistu vai etkö halua? Ystävien kanssa kuitenkin puhutaan juuri niistä henkilökohtaisistakin asioista.

Tätä mä oon miettiny ja tuun miettimään myös jatkossa. Keneltä uskaltaa kysyä ja keneltä ei? Tuntuu siltä, että on parempi, kun lapseton itse kertoo omista ajatuksistaan lasten haluamiseen liittyen. Se on kuitenkin henkilökohtanen asia, josta joko halutaan puhua tai sit ei.  Mut silti mä kysyn, ainakin niiltä kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä.

   

Muutto lähenee

Kuva täältä

Kuukausi aikaa muuttoon ja vaikka pakkaaminen on puuduttavaa puuhaa ja vie välillä hermoromahduksen partaalle, on silti ihanaa muuttaa. Tällä hetkellä homma alkaa olla jo hyvässä vauhdissa, sillä olohuoneemme täytyy pikku hiljaa laatikoista ja muuttoa odottavista huonekaluista. Lasten ja aikuisten vaatekaapit on myös käyty läpi, tarpeettomat vaatteet laitettu kirppislaatikkoon ja huonokuntoisimmat roskiin. Yllättävän paljon sitä kaikenlaista tavaraa on näiden kolmen asuinvuoden aikana ehtinyt kertyä lisää.

Kun muutettiin tähän asuntoon loppiaisena 2012, meiän olohuone oli aivan täynnä tavaraa. Nyt ei kaikki tavarat ees tuu mahtuun olohuoneeseen. Sen verran paljon on kuitenki tullu lisää, kuten esimerkiks kaikenlaiset lastentarvikkeet: pinnasänky, hoitopöytä ym.

Meiltä löytyy myös piano, josta en suostu luopumaan. Nyt soittaminen on jääny tosi vähiin, mutta soittelen kuitenki sillon tällön ihan omaks iloks. Parissa ekassa muutossa pianoa oli kantamassa sukulaisia ja ystäviä. Seurauksena oli ainakin yks tyrä ja  kipee käsi. Vahingosta viisastuneena tilattiin jo viime muutossa ammattikantajat ja niin tehään myös nyt. Saa pianon heti oikeelle paikalleen eikä kenenkään tartte särkee itteensä. Maksaahan toi, mutta on myös sen arvosta. 

Meillä on kaks kissaa. Niitten mielestä muuttaminen on ihan kamalaa. Viimeks ne oli pari päivää piilossa tavaroitten seassa. Mitenhän käy nyt? Aateltiin viiä katit uuteen kotiin heti, kun joku on siellä antamassa ruokaa aamulla ja illalla ja tyhjentämässä myös astiat. Näin toimien ne saa tutustua rauhassa paikkoihin ennen kun varsinainen muuttokuorma saadaan tuotua. Eri asia on, miten herrat saadaan menemään kantokoppaan. Tällä hetkellä on niin paljon piilopaikkoja, et helppoo se ei tuu olemaan. Eiköhän me kuitenki jotain keksitä.

Siispä muuttoa odotellaan ja siihen valmistaudutaan.

 Ollaan myös esimerkiks tehty uusi sähkösopimus, muuttoilmotus ja tilattu netti jo valmiiks. Muistettavien asioiden lista on pitkä, joten tärkeimmät pitää ainakin muistaa hoitaa ekaks pois alta. Esimerkiks rempan tekeminen olis aika vaikeeta ilman sähköjä. :)

Kylmänä talvi-iltana 5 vuotta sitten

11.1.10 On yksi elämäni tärkeistä päivämääristä. Sillon mua kosittiin. Mies oli vanhanaikasesti pyytäny isiltä "lupaa" mennä mun kanssa naimisiin. Siitäki on jo viis vuotta aikaa. <3





Tahdotko mut tosiaan?

Kaksi puuta

Mistä vedenkestävät ja lämpimät rukkaset lapselle?

Rukkasia meiltä löytyy vaikka minkälaista ja -merkkistä, mutta pojan kädet on ollu lähes aina ulkoilun jälkeen kylmät. Paitsi nyt, kun löydettiin uusi rukkasmerkki Hestra. Huomasin niitten olevan alessa ja sit kyselin vähän mielipiteitä niiltä, joilla on kyseisen merkin hanskat. Niitä ei nimittäin raaski ostaa ihan huvin vuoks. Tarjouksessa ne makso 20e ja normaalisti niistä saa pulittaa 50e, mikä on mun mielestä tosi paljon rukkasista ja ylipäätään hanskoista.

Nyt ollaan viikon verran käytetty niitä ja hyväks on todettu. Pitää vettä ja ennen kaikkee pojan näpit ei oo jäässä. Siispä harkitten myös itte ostavani Hestrat, vaikka ne on vielä kalliimmat kun noi lasten, vähintään 60e (villalapaset reilu 30 e, mut esim. lampaannahkarukkaset tarjoushintaan 65 e). Mut siinä olis hanskat useemmaks vuodeks ja varsinkin nyt kotona ollessa pitää ulkona olla oikeestaan säällä kun säällä, joten niille tulis myös käyttöö. Sillä kerran se vaan kirpasee.

Kyseessä siis nää hanskat:

http://www.xxl.fi/vaatteet/asusteet/rukkaset-ja-lapaset/hestra-gtx-kids-mitt-lasten-talvirukkaset/p/1091745_3_style

Voin suositella varsinki niille lapsille, joitten näpit on ihan jäässä ulkoilun jälkeen.

Hanskoja löytyy ainakin xxl:n myymälöistä ja nettisivuilta, mutta varmasti myös muualta, sillä suositut hanskat näyttävät olevan.

Tytyn ensimmäinen joulu

Tytyn ensimmäinen joulu vietettiin mun kotikonnuilla Savossa. Ekaks matkustettiin maanantaina autolla monta tuntia ja Tyty jakso yllättävän nätisti istuakin. Veli on jo kokenut matkustaja, mut tytölle tää oli toka pidempi automatka ja myös ensimmäisellä pidemmällä matkalla oli sama päätepiste.

Meillä on joulunviettopaikat vuorovuosin joko mun tai miehen vanhempien luona. Tänä vuonna oli mun vanhempien vuoro. Paikalla oli myös mun siskot perheineen, joten hälinää riitti. Murunen on lapsista vanhin, eli reilu 2,5-vuotias, serkkutyttö on muutaman kuukauden nuorempi ja serkkupoika noin vuoden nuorempi ja meiän pikku Tyty tällä hetkellä kaikkein nuorin vielä hetken aikaa. Meiän perheen asemapaikkana oli tällä kertaa mun vanhempien kaupunkikoti ja siskot nukkuivat perheineen mökillä, jossa myös me vietimme lähes kaiken muun ajan. Pappa oli tehny lapsille liukumäen, jossa lapset laskivat joka päivä.

Ennen joulua käytiin moikkaamassa Tytyn isoenoo ja näyttämässä samalla tyttöö hänelle.Tyty näki toista kertaa myös isomummoaan, kun käytiin perinteisellä jouluaattovierailulla mummon luona. Mummollakin ensimmäinen joulu ilman meiän ukkia. Etenkin seuraavan päivän visiitillä oli pöydässä kystä kyllä ja vähän enemmänkin. Mummosta otettiin myös kuvia Tytyn ja Murusen sekä serkkujen kanssa. Lisää kuvamuistoja ainoasta elossa olevasta isovanhemmasta.

Pihalla ei tullu paljoo oltua vauvan kanssa, sillä sen verran paljon oli pakkasta ja myös tuuli jonkun verran. Tyty viihty kyllä pihalla hyvin, mutta posket ja leuka paleltu silti. Viime visiitin ongelma oli tytön vierastaminen. Ikinä aiemmin ei ollu sitä tapahtunu, mutta nyt tyttö alko itkee, jos mummi otti syliin. Tälläkin kerralla aluks tyttö vierasti etenkin mummia, mutta jouluaattona tytön pysty jo antamaan kenen tahansa aikuisen syliin. Tyttö myös päätti kierähtää ensimmäisen kerran selältä mahalleen meiän visiitin aikana ja sitä taitoohan piti sit harjotella koko ajan.

Me muut nautittiin joulupuurosta ja muista jouluruoista ja Tyty tyytyi vielä maidonjuontiin. Tytyllä oli päällä hieno joulumekko ja päässä tietysti tonttulakki. :) Saihan tyttö lahjojakin vaikkei niistä vielä ymmärtäny mitään.Tyty sai mm. vaatteita, puukirjan, pyyhkeen ja monta kuolalappua. Mieluisinta oli kuitenkin ihmetellä pakettinaruja ja hypistellä niitä sormissaan.

Tyty on vielä niin pieni, että ensimmäisestä joulusta kertovat vain siitä otetut valokuvat ja kerrotut jutut. Muille paikalla olleille mieleen jää myös Tytyn hammassäryt, koska niitä piti huutaa välillä oikein urakalla myös yöllä. Voi pientä.

Yksi on joukosta poissa

Vielä viime jouluna sukuumme kuului yksi jäsen enemmän. Nyt häntä ei enää ole. Ainut ukkini ja lastemme isoukki nukkui pois keväällä. Tytyä hän ei enää ehtinyt tavata, mutta Murusen useampaankin kertaan, vaikka ukki ei niitä tapaamisia luultavasti enää muistanutkaan. Ukki oli jo vanha, yli 90-vuotias, mutta ikäisekseen hyvässä kunnossa lukuunottamatta muutamaa viimeistä vuotta. Ukki sai myös asua kotona (iso)mummon kanssa lähes loppuun asti. Se oli ukille tärkeää, sillä terveempänä hän oli koko ajan tekemässä jotain ja auttamassa muita. Ukki kolasi lumet, siisti meiän omenapuut, lämmitti taloo ja teki kaikenlaisia ulko- ja sisätöitä. Ukki ja mummo viettivät paljon aikaa, oikeastaan kaikki kesät, mökillä, järven rannalla ja omassa rauhassa. Siellä me otettiin serkkuporukalla aurinkoo, uitiin, saunottiin ja syötiin mummon tekemää ruokaa. Ukki kävi kalassa, perkasi ne ja mummo paisto muikut tai teki kalakukkoo.

Ukki oli hyvin aktiivinen järjestötoiminnassa ja kävi aktiivisesti myös lähes viimeiseen asti erilaisissa kirkon järjestämissä tilaisuuksissa  Ukki kasvatti mummon kanssa neljä lasta. Ammatiltaan ukki oli muurari ja osa hänen lapsistaan jatkaa isänsä viitoittamalla tiellä. Ukki myös opetti lapsilleen työnteon tärkeyden ja oli hyvin sinnikäs mies. Ukki oli aina valmis auttamaan muita. Ukki otti meiät polvelleen ja leikki Körö körö kirkkoa tavaillen.

 Ukki myös oli aina iloinen ja tykkäsi jutustella eikä aiheella ollut väliä. Erityisesti mieleen jäi viimeinen kerta, kun näin ukin ja hän halusi lukea Muruselle kirjaa sängyllä, vaikkei enää oikein jaksanutkaan. Tästä hetkestä, puoli vuotta ennen ukin kuolemaa, on onneksi myös pysyvä muisto tallella valokuvan muodossa. Ukki halusikin aina huomioida erityisesti lastenlastenlapset, vaikka vain ottamalla heitä syliin. Pitkän välimatkan takia meiän perhe näki ukkia vain muutaman kerran vuodessa, joten en valitettavasti voinut käydä häntä katsomassa hänen viimeisinä elinpäivinään, vaikka olisin halunnut.

 Kun suruviesti saapui, olin surullinen ukin poismenosta, mutta myös iloinen, sillä hänellä oli ollut hyvä ja pitkä elämä. Hänen aikansa oli tullut lähteä täältä pois.