Erinäisiä ajanviejiä

En oo ehtiny kirjotella uusia blogitekstejä, koska tällä hetkellä on ollu niin paljon kaikkee muuta tekemistä, jotka vaan menee blogin ohi. Valitettavasti. 

Mun sisko kävi pienen tyttärensä eli Murusen serkun kanssa meillä parin yön verran. Siinä sitä hulinaa riittikin. Lisäks mun niska-hartia-päänsäryt ylty niin suuriks ettei oo varmaan koskaan aiemmin ollu. Pyörrytti, kädet ei toiminu normaalisti ja ennen kaikkee päätä särki ja olo ei ollu hyvä. Onneks mun sisko on ammatiltaan fysioterapeutti, joten hän sai eilen pois mun pahimmat jumit. Pitää jatkaa jumppaa päivittäin ja muistaa oikeanlaiset työskentelyasennot esimerkiks koneella ollessa. Neulomistaki on harjoteltava ergonomisemmassa asennossa kun aiemmin. Noita särkyjä en halua takas, 400 mg lääke ei auttanu, vaan piti turvautua 800 mg, mikä on mulle harvinaista.

Lisäks oon koittanu vääntää mun gradua ja tsempannu miestä oman gradunsa parissa. Oikoluin tekstin ja oli aika haasteellinen työ, koska aihe on vieras ja outoja käsitteitä paljon. Mies saa omansa palautettua tällä viikolla ja sit meillä vaihtuu roolit. Mä alan työstää graduani lähes täyspäiväsesti ja mies hoitaa poikaa enemmän ku nyt. Mun pitäs saada jotain tekstiä aikaseks maanantaihin mennessä, koska viikon päästä keskiviikkona mulla pitäs olla jotain esiteltävää ohjaajalle ja muille tapaamiseen mukaan tuleville. Onneks mun ei tartte kirjotella paljookaan täysin uutta tekstiä, vaan pääosin riittää vaan tekstin muokkaus. 

Oman aikansa on tietysti vienyt myös pieni Murunen, jonka päähoitovastuu on ollu tällä hetkellä mulla miehen ollessä päivät töissä ja vääntäessä illat omaa graduaan.  Poika ei viihdy enää juuri ollenkaan yksin, vaan huuto alkaa heti, jos minä tai mies lähtee pois näköetäisyydeltä. Murunen ei edelleenkään istu eikä ryömi, mutta on oppinut liikkumaan pyörimällä ja kierimällä. Äitillä alkaa olla aika kiirus, kun pitää olla koko ajan silmät selässä, ettei poika pääse tutkimaan kiellettyjä paikkoja tai satu nappaamaan jotain lattialla olevaa, kuten erilaisia johtoja, suuhunsa. 

Tätä aikaa odotellessa

Syöminen sujuu syöttötuolissa ihan ok, vaikkakin välillä kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin itse syöminen. Hyvin ruoka kuitenkin pääosin maistuu pojalle. Hyvä, sillä muuten tulee ens kerralla neuvolassa luultavasti noottia vähäisestä painonnoususta. Jokainen lapsi on toki yksilöllinen ja kasvaa omilla käyrillään, mutta ei toi kyllä sais omalta käyrältään paljoo enää pudota. Tähän asti kaikki on maistunu, mitä pojalle on tarjottu. Hieman nihkeemmin meni kukkakaali, kun taas mannapuuro on oikeen herkkua. Murunen on alkanut jutella entistä enemmän ja asiaa riittääkin kovasti muille kerrottavaks. 

Tässä pikaterkut. Palaan paremmalla ajalla uusin aihein. Luultavasti kirjottelen pitkästä aikaa jotain kouluarkeen liittyvää tekstiä.

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun....koittaa marraskuu.."

 Marraskuu. Lokakuun jälkeen ja ennen joulukuuta. Kuukausi ei oikeen mikään. Niin kun tällä viikolla yks työkaveri totes, että "marraskuu ei oo enää syksyä, mut ei vielä talveekaan". Mitä ja mikä se siis on? 

Marraskuu on mun mielestä vuoden kurjin kuukausi, varsinkin nyt, kun ei oo ees lunta. Pihalla on kurja olla, kun vettä sataa lähes koko ajan, mutta kuitenki lämpötila on jo lähellä nollaa. Pukeutuminen on ainainen ongelma. Kaikkein kurjinta on kuitenki tää pimeys. Nyt, kun oon päivät kotona, pimeys ei oo niin totaalista, kun töissä ollessa. Kun aamulla lähti töihin oli pimeetä ja kun iltapäivällä tuli töistä, oli taas pimeetä. Aamusin myös väsyttää tavallistaki enemmän ja lähes joka aamu on verhon raosta kurkatessa huomannu taas satavan ja satavan. Eiköhän se ois jo satanu vettä riittävästi yhen syksyn tarpeiks? Tulispa siis pysyvä lumi maahan.

Kun ulkona ei oikeen viitti olla, tulee vietettyä aikaa sisätiloissa ja meinaan tulla hulluks. Ollaan siis uhmattu sadetta ja tuulta ja lähetty keskustaan luuraileen kaupoissa ja kirppareilla. Marraskuu on siis pahimmanlaatunen rahanmenokuukausi. Tietysti myös isoja laskuja kasaantuu näin loppuvuoteen. Niitä on aina niin mukavaa maksella. Niin ja miten saatoinkaan unohtaa ekat pakkasyöt ja aamun jäiset autonikkunat. Mukavaa puuhaa se lasien skraappaaminen. Joopa joo. Pimeetä ja just heränneenä näpit jäässä. 

Töissä ollessani marraskuu oli varsin työntäyteinen kaikenlaisten paperien täyttämisineen ja erilaisten arviointien tekemisineen. Marraskuussa on töissä yleensäkin varsin hektinen  meininki ja kaikilla on koko ajan kiire jonnekin, sinne, tänne ja tonne. Pitäs tietysti ajatella jo jouluakin jollakin tasolla. Ai niin, ne joulukortitki pitäs tehä ja kirjotella, erilaisia lahjatoiveita mietiskellä ja kenties teetättää poitsun kuviaki. Kun vaan olis aikaa. Jotenki tuntuu, et ei oo aikaa tehä mitään, vaikka oonki vaan kotona. Tekemättömiä kotitöitäki tuntuu vaan kasaantuvan koko ajan ja pitäs kotiki siivota kunnolla. Ei vaan jaksas. On niin vetämätön olo. Väsyttää.

Tänä vuonna marraskuu on jotenki entistä hankalampi kuukausi ainaki noitten nukkumisten suhteen. Poika on alkanu heräillä öisin enemmän ku aiemmin ja vaatii myös joka yö ainaki pullollisen maitoo. Ja nyt näyttäs siltä, että pojalle on tulossa ensimmäinen hammas, joten meiän yöt ei ainakaan parane. Näyttää siis siltä, että tässäkään kuussa ei oo toivoo hyvin nukutuista öistä. Niitä odotellessa.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Toisaalta. Marraskuun pimeyden keskelle valoa tuo erilaiset kynttilät ja muut valontuojat. Meillä kynttilöitä ei voi polttaa sisällä ollenkaan kissojen takia. Onneks tässä asunnossa on etukuisti ja -piha, jonne voi laittaa kynttilän palamaan lyhtyyn. Lyhtyjä meillä on kaks ja niitten valo onneks piristää ees vähän. Vaunuihin ja takkiin tai housuihin voi laittaa roikkumaan erilaisia heijastimia. Toppavaatteet voi myös kaivaa varastosta ja todeta, että se takki, joka jäi pieneks kasvavan mahan takia,mahtuu taas päälle. Puikot ja langat voi kaivaa kätköistä ja neuloa jotain mukavaa, nyt on tekeillä peitto vaunujen päälle. Joulukorttien tekeminen vie ajatukset hetkeks pois kiireisistä päivistä.POjan hymyt, kujertelut ja nauru piristää synkintä ja pimeintä päivää. Elämän suuria pieniä iloja. 

Marraskuu on myös siinä mielessä juhlakuukausi, että kalenterin mukaan vietän nimipäivääni tässä kuussa. JOtain juhlan aihetta siis ja ai niin, samana päivänä on myös anopin synttärit. Tietenkään isänpäivää unohtamatta. Jotain hyvääki tähän kurjaan marraskuuhun. 

Ensimmäinen isänpäivä

 Sain just isänpäiväkortin valmiiks ja lahjaki on kohta paketissa. Mä oon tottunu tekeen kaikenlaiset kortit ite. Isänpäiväkorttikaan ei tehny poikkeusta. Tässä muutama ajatus isyydestä.

Vauvakirjasta mieheni ajatuksia ennen Kirpun syntymää:

"Tähän asti on tuntunut, että synnytykseen on vielä aikaa, joten en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella tulevaa sinun kanssasi. Täytyy kuitenkin myöntää, että yllätin itseni hymyilemästä hypistellessäni sinun tulevia vaatteitasi."

Pojan syntymästä:

"Täytyy myöntää, että nauru loppui sinun tullessa maailmaan. Pientä ja hentoa olentoa katsoessani iski pieni paniikki, että miten minä pärjään. Onneksi ongelmaan on olemassa mahtava lääke, nimittäin se, että saan sinut ensi kertaa syliini. Siihen haihtuvat murheet."

Rakastan maailman eniten.

Lopuksi vielä koskettava (muokattu) runo isyydestä:

Sut kumppanikseni valitsin, isäksi lapsilleni halusin.

Voisiko parempaa ollakaan, kun saa kainaloosi nukahtaa.

Hoidat ja hoivaat ja rakastat, syötät, puet ja keinutat. Et arvaa kuin kiitän elämää, kun saan nähdä, että välität.

Pysy vierelläni aina, kuulut elämäämme aina, me tarvitsemme sinua. 

Kiitos, kun rakastat poikaamme ja minua.

                                                                            - Aurora Borealis