Jälkiä elämästäni

En oo ehtiny kirjotella uusia blogitekstejä, koska tällä hetkellä on ollu niin paljon kaikkee muuta tekemistä, jotka vaan menee blogin ohi. Valitettavasti.  Mun sisko kävi pienen tyttärensä eli Murusen serkun kanssa meillä parin yön verran. Siinä sitä hulinaa riittikin. Lisäks mun niska-hartia-päänsäryt ylty niin suuriks ettei oo varmaan koskaan aiemmin ollu. Pyörrytti, kädet ei toiminu normaalisti ja ennen kaikkee päätä särki ja olo ei ollu hyvä. Onneks mun sisko on ammatiltaan fysioterapeutti, joten hän sai eilen pois mun pahimmat jumit. Pitää jatkaa jumppaa päivittäin ja muistaa oikeanlaiset työskentelyasennot esimerkiks koneella ollessa. Neulomistaki on harjoteltava ergonomisemmassa asennossa kun aiemmin. Noita särkyjä en halua takas, 400 mg lääke ei auttanu, vaan piti turvautua 800 mg, mikä on mulle harvinaista. Lisäks oon koittanu vääntää mun gradua ja tsempannu miestä oman gradunsa parissa. Oikoluin tekstin ja oli aika haasteellinen työ, koska aihe on vieras ja outoja k

 Marraskuu. Lokakuun jälkeen ja ennen joulukuuta. Kuukausi ei oikeen mikään. Niin kun tällä viikolla yks työkaveri totes, että "marraskuu ei oo enää syksyä, mut ei vielä talveekaan". Mitä ja mikä se siis on?  Marraskuu on mun mielestä vuoden kurjin kuukausi, varsinkin nyt, kun ei oo ees lunta. Pihalla on kurja olla, kun vettä sataa lähes koko ajan, mutta kuitenki lämpötila on jo lähellä nollaa. Pukeutuminen on ainainen ongelma. Kaikkein kurjinta on kuitenki tää pimeys. Nyt, kun oon päivät kotona, pimeys ei oo niin totaalista, kun töissä ollessa. Kun aamulla lähti töihin oli pimeetä ja kun iltapäivällä tuli töistä, oli taas pimeetä. Aamusin myös väsyttää tavallistaki enemmän ja lähes joka aamu on verhon raosta kurkatessa huomannu taas satavan ja satavan. Eiköhän se ois jo satanu vettä riittävästi yhen syksyn tarpeiks? Tulispa siis pysyvä lumi maahan. Kun ulkona ei oikeen viitti olla, tulee vietettyä aikaa sisätiloissa ja meinaan tulla hulluks. Ollaan siis uhma

 Sain just isänpäiväkortin valmiiks ja lahjaki on kohta paketissa. Mä oon tottunu tekeen kaikenlaiset kortit ite. Isänpäiväkorttikaan ei tehny poikkeusta. Tässä muutama ajatus isyydestä. Vauvakirjasta mieheni ajatuksia ennen Kirpun syntymää: "Tähän asti on tuntunut, että synnytykseen on vielä aikaa, joten en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella tulevaa sinun kanssasi. Täytyy kuitenkin myöntää, että yllätin itseni hymyilemästä hypistellessäni sinun tulevia vaatteitasi." Pojan syntymästä: "Täytyy myöntää, että nauru loppui sinun tullessa maailmaan. Pientä ja hentoa olentoa katsoessani iski pieni paniikki, että miten minä pärjään. Onneksi ongelmaan on olemassa mahtava lääke, nimittäin se, että saan sinut ensi kertaa syliini. Siihen haihtuvat murheet." Rakastan maailman eniten. Lopuksi vielä koskettava (muokattu) runo isyydestä: Sut kumppanikseni valitsin, isäksi lapsilleni halusin. Voisiko parempaa ollakaan, kun saa kainaloosi