Kesä 1998, Suonenjoki

Oon ollu poimimassa mansikoita Suonenjoella kahtena kesänä kahessa eri paikassa. Ittekseen ei tarvinnu lähtee, vaan mulla oli mun paras kaveri molemmilla kerroilla mukana. Kesä 1998 on jääny ikuisesti mieleen sen kahen viikon aikana tehtyjen juttujen takia. Se oli mukava reissu. Siellä oli meitä poimijoitaki enemmän kun edelliskesän paikassa. Me nukuttiin kerrossängyissä, jos en väärin muista. Etukäteen en tuntenu kun mun sillosen parhaan ystäväni, mutta ei meiän tarvinnu kahestaan viettää aikaamme. Tutustuttiin erityisesti kolmen muun tytön kanssa, samoin mukana oli myös omistajien sukulaispoikia.

Sinä kesänä, heinäkuussa, oli kovat helteet. Välillä käytiin kesken poiminnan uimassa rannassa, koska oli koko ajan niin hiki, Sinne vaan vaatteet päällä veteen ja viilensi kummasti oloa. Saunottiin ja uitiin muutenkin varmaan joka ilta, hauskaa oli.

Kaunista suomalaista järvimaisemaa

Mun synttärit sattu myös poimintareissun ajalle ja perinteisesti oon aina saanu ja toivonu mansikkakakun juhliin, koska ne sattuu parhaimpaan mansikka-aikaan. Sinäkään vuonna ei tarvinnu kuitenkaan pettyä, sillä talon emäntä oli leiponu mulle herkullisen mansikkakakun 17-vuotissynttäreitteni kunniaks. Kyllä piristi kovasti mieltä tuo muistaminen. Ei meitä siellä pidetty nälässä muutenkaan, sillä päivittäiseen ateriamaksuun kuulu muistaakseni viis ruokailua. Jos joku lähti käymään Suonenjoen keskustassa, hän yleensä toi mukanaan jotain herkkuja, joita sit syötiin koko porukalla. Eli hyvää huolta meistä pidettiin kaikin puolin.

Iltasin vietettiin sit yhteistä aikaa ainaki lentopallon pelailun merkeissä. Ei sitä nyt pelaamiseks voi kuttua, mut hauskaa riitti. Päästiinpä käymään Suonenjoen Sikajuhlillakin ja muistaakseni matkattiin sinne pakettiauton takakontissa, koska istumapaikkoja ei ollu kaikille.


Jotenki sillon oli kaikki niin huoletonta. Vaihettiin yhteystietoja tyttöjen kanssa (muistan vaan toisen pojan nimeltä), soiteltiin ja kirjoteltiinkin ekan vuoden aikana suht säännöllisesti. Nähtiinkin seuraavana keväänä yhen mansikkatytön ylioppilasjuhlissa Keski-Suomessa. Sen kesän jälkeen hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle enkä muista, pidettiinkö enää siinä vaiheessa ainakaan säännöllisesti yhteyttä. Tiesin kyllä minne hän muutti ja mitä opiskeli, mutta en muuta.

Se, miks kirjotin tän postauksen, johtuu siitä, että opiskelupaikkakunnalle muuton ja opiskeluiden takia yhteydenpito vaan jäi hänen kanssaan. Toisten tyttöjen kanssa ollaan Facebookissa vaihdeltu aina välillä kuulumisia. Ollaan siis kuitenki selvillä, mitä meille kuuluu. Mua rupes harmittamaan, että yhteydenpito oli katkennu yhen mansikkatytön kanssa ja rupesin ottamaan hänestä selvää ja ettimään hänen yhteystietojaan. Eka kerta naamakirjan avulla ei tuottanu tulosta.

Sit tänä keväänä päätin yrittää uudestaan, Muistin hänen tyttönimensä ja sen avulla löysinkin sopivan henkilön. Sit vaan laitoin Fonecalle viestiä ja sain yhteystiedot. Päätin koittaa onneeni ja laitoin viestin saamaani numeroon. Kerroin, kuka minä olen ja kenen minä oletan hänen olevan. Aika pian sainkin vastauksen viestiini ja olin osunut oikeaan. Somen avulla sain jälleen yhteyden kadoksissa olleeseen ystävääni. Nyt ollaan sit viestitelty ja vaihdettu kuulumisia puolin ja toisin. Sain torstaina häneltä synttärionnittelut, jonka mukana tuli  kuvaviesti, jossa olimme hänen ja muiden mansikkatyttöjen kanssa saunan terassilla. Siitä tuli paljon eläviä muistoja ja hetkiä mieleen hienon kaksiviikkoisen mansikkaviikon ajalta.

Onneks en luovuttanu.

Liikkumaan, mars!

Niinpä niin. Ikä ei tule yksin, vaan se tuo mukanaan kaikenlaista. Mulla on todettu jo aiemmin selässä lievä skolioosi ja välillä on aivan kaameet niska-hartiasäryt. Hierojalla oon käyny säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta niska-hartiaseutu pysyy ees jonkunlaisessa kuosissa. Mut eipä se riitä.

Sit on vielä ne ihanat raskauskilot esikoisen ajalta. Jonkun verran olis vielä matkaa tavotteeseen. Siinäpä sit miettimään, miten ratkasis nämä ongelmat. Huomasin netissä mainoksen täkäläisistä puistojumpista ja aattelin mennä sinne kokeilemaan. Mulle aivan uus tilanne, vielä outo paikkakunta ja en tuntenu ketään jumppaajia ennalta. Mut silti uskalsin mennä ja menin toisenkin, vaikka ekan kerran jälkeen olo oli aivan kamala monta päivää. Ei kärsiny aluks ees kumartua, kun sattu niin paljon.

Nyt oli siis yks ongelma ratkastu: puistojumppamaan kerran viikossa. Vaikka tunti tuntuu kestävän ikuisuuden, silti se tuo hyvän olon tunteen ja voin olla ylpee ittestäni, koska tuli kuitenkin lähdettyä.
Pelkkä lihaskuntojumppa ei kuitenkaan riitä, vaan päätin alkaa taas lenkkeilemään, Edellisen kerran laitoin lenkkitossut juoksun takia jalkaan ties millon. Nyt oli kuitenki taas aika.

Mun lenkkeilyajankohta ei sovi kaikille, sillä lähen lenkille iltamyöhään, kun neiti on saatu unten maille. Kuulokkeet korville, Spotifysta hyvää musiikkia, lenkkikamppeet niskaan ja menoks. Kaks kertaa oon nyt käyny. Kerran viime viikolla ja äsken sit toisen kerran. Yllättävän hyvin jaksoin hölkätä jo ekalla kerralla, jollon matkan pituus oli 4,6kilsaa, äsken oli muutama sata metriä lyhempi lenkki. Jaksoin taas hyvin eikä pieni sade haitannu ollenkaan. Myöhäisilta on siinä mielessä ongelmallinen lenkkeilijälle ettei katuvalot pala kaikilla teillä enkä uskalla lähtee minnekään valottomille kujille. Täällä menee myös paljon lenkkipolkuja ja sinne pitää mennä joku kerta päiväsaikaan juoksentelemaan.Onhan mulla takana yks puolimaratonki juostuna syksyllä 2008. Lenkkeily tulee jatkossa olemaan osa mun elämää ainaki kerran viikossa, ehkä jopa kaks. 

Sit tulee se mun kannalta kaikkein vaikein, mutta raskauskilojen ja oman hyvinvoinnin kannalta tärkee asia, eli ruokavalio. Mä oon aina ollu perso kaikelle makeelle ja mun pahin pahe on irtokarkit. Suklaa on myös hyvää. Totaalikielto ei mulla toimi, mutta jonkunlaisten lakkojen kestävyyttä voi aina testata. Tällä hetkellä meillä on herkut pannassa, ite ei osteta, mut jos joku tarjoo, ni saa tottakai syödä. Katotaan, miten pitkään tällä kertaa itsekuria riittää.

Eli mun oman jaksamisen ja hyvinvoinnin kannalta mun täytys käydä säännöllisesti hieronnassa, jotta sais pahimmat lihasjumit pois ja pääkin kääntys kunnolla. Sit jumppaamaan myös syksyllä. Tarkotuksena olis jatkaa lihaskuntoharjottelua ohjastusti myös syksyllä ja talvella, tosin sisätiloissa. Kuntosalille musta ei oo menijäks, joten sit pitää mennä jumppaan, vaikka sekin on mulle outo kokemus. Ei oo oikein liikkeet vielä hallussa, joten tunnen välillä itteni varsin osaamattomaks. Mut mä opin. Uskon niin. Juosta mä osaan jo joten kuten ja siitä pitää tehä tapa, osa mun viikko-ohjelmaa. Lenkkikengät odottaaki jo eteisen nurkassa. Ruokavaliota on myös syytä tarkastella nyt ja jatkossa, jotta syöminen pysyy jonkunlaisessa kuosissa.

Näillä eväin aattelin lähtee liikkumaan ja parantamaan kuntoa sekä omaa hyvinvointiani.

Mies ja lapset koulun pihalla jumppaamassa.