Uusi (oma) koti odottaa

Tehtiin asuntokaupat marraskuun lopussa. Tarkotushan oli asua tässä nykyisessä aso-asunnossa vielä ainakin muutama vuosi, mutta toisin kävi. Mies selaili netissä asuntoilmotuksia ja näytti mulle muutamaa potentiaalista meille sopivan asunnon kuvia ja tietoja. Yhessä asunnoista oli näyttö vielä samana viikonloppuna ja käytiin siellä ihan huvin vuoksi. Se oli ensimmäinen asuntonäyttö, missä koskaan oon käyny. Oltiin ainoot asunnon katsojat, joten meillä oli hyvin aikaa kierrellä ja keskustella ja kysellä välittäjältä asuntoon liittyvistä asioista. Kovasti jäi mieltä kaihertamaan nähty koti, sillä se oli just meiän tarpeisiin sopiva ja muutenkin ihana, just meiän tyylinen.

Soiteltiin ja viestiteltiin sähköpostitse välittäjän kanssa useaan eri kertaan ja kyseltiin lisää asunnosta. Mietittiin, mitä tehtäs. Uskallettasko ottaa riski? Asunto oli ollu myynnissä jo kesästä asti ja siitä oli tehty tarjouskin, mutta ostajalla oli oma asunto myymättä.  Se oli ongelma, sillä tällä hetkellä oman asunnon täytyy olla myyty tai saada se myytyä ennen tarjouksen hyväksymistä. Pyyntihinta oli myös pudonnu jonkun verran. Silti arvelutti. Hintapyyntö ylitti meiän asettaman ylimmän summan. Mietittiin ja pohdittiin asiaa useampi viikko. Seurattiin myös samalla netistä, oliko asunnosta tehty tarjouksia, sillä näyttöjä siellä oli lähes joka viikko. Kukaan ei ollut tarjonnut. Kilpailutettiin pankkeja ja käytiin lainaneuvottelujakin ja meille myös myönnettiin laina läheisen pienen paikkakunnan pankista. Sit piti vaan tehä päätös, otetaanko vai jätetäänkö. Päätettiin lopulta tehä tarjous ja kattoo, hyväksytäänkö se vai ei, sillä tarjottu hinta oli vain muutaman tonnin ylempi kuin mitä pyydettiin. Mies soitti välittäjälle, kun vastausaika umpeutui. Meiän tarjous oli lopulta hyväksytty. Meillä olis siis edessä muutto naapuripaikkakunnalle ja siellä odottais (pankin) oma koti.

Koti, joka meitä odottaa, on iso rivari. Siinä on myös autotalli ja omia autopaikkoja. Kerroksia on kolme ja neliöitä reilusti yli sata, mikä on jonkun verran enemmän kuin tällä hetkellä. Siellä on myös paljon säilytystilaa, mikä oli yksi vaatimus seuraavalle kodille. Ja kodinhoitohuone. Sauna, joka lämpenee puulla. Takka. Isot makkarit, jotta mahutaan ainaki aluks nukkumaan koko perhe samassa huoneessa. Riittävästi huoneita myös muuhun käyttöön. Eli kaikin puolin ihana koti, joka vaatii vain vähän remonttia.

Helmikuun alusta alkaa meiän vastikkeen maksu. Muutto kuun puoliväliin mennessä. Joten hommaa riittää, jotta ehtii kaikki pakkaamaan määräaikaan mennessä. Samalla pitäs hoitaa kaks lastaki ja miehen käyä töissä. Pikku hiljaa ollaan pakkailtu kaikkee sellasta, mitä ei just nyt tarvita. Lastenvaatteet ja omat vaatekaapit on käyty läpi ja paljon turhaa myös laitettu pois.

Tästä se siis alkaa, suuren asuntolainan maksu. Tuleva koti on kuitenki sen arvoinen. Kuvia lupaan, kun käyään siellä tai viimestään muuton jälkeen. Nyt vain odotellaan ja eletään normaalia arkea. Paljon on siis uutta tiedossa ja hyppy tuntemattomuuteen, vieraalle paikkakunnalle.

Isoveli ja pikkusisko: pohdintoja meiän lasten nimien takaa

Ollaan tiietty molempien lasten sukupuolet etukäteen, joten meillä oli aikaa pohtia nimiasiaa jo etukäteen. Mietittiin ja mietittiin, jotain oli mielessäkin. Ekaks Murunen. Pojan nimiä oli yllättävän vaikee keksiä. Mulla oli kuitenki ollu jo kauemmin mielessä yksi nimi, jonka haluisin antaa meiän pojalle. Nimen suosio on nyt räjähtäny käsiin, mutta en mä sillon sitä tienny, sillä ainaki mulla tulee nimestä ekaks mieleen eräs nelijalkainen lastenelokuvatähti. Mies ei aluks halunnu Muruselle mun ehottavaa nimee, mutta pojan syntymän jälkeen totes, että poika on just nimensä näkönen. Etunimi oli siis päätetty. Toinen nimi olikin vaikeempi juttu. Piti löytää etunimen kanssa hyvin sopiva nimi, mut vaihtoehtoja saatiin kuitenki mietittyä muutama. Sit yhen kävelyreissun aikana päätettiin, että poika saa toisen nimensä erään E-kirjaimella alkavan sarjakuvahahmon mukaan. Myöskin tämä nimi on nykysin hyvin yleinen.

Ristiäisissä ainaki mun äiti hämmästy ihan täysin kuultuaan Murusen etunimen, koska hän ei ollu koskaan kuullukaan sellasta nimee olevankaan. Muistan, kun muutaman muunkin suu loksahti lähes auki nimen paljastuttua. Se on kuitenki tällä hetkellä tosi yleinen, joten ihmettelen, miten he eivät  oo kuulleet muka aikasemmin. No joka tapauksessa poika sai nimensä ja hyvin pian myös sukulaiset kertoivat nimen olevan juuri sopiva meiän pojalle. Nyt ei kukaan vois enää kuvitellakaa pojalle muuta nimee. Hyvin harvoin Murusta kutsutaan omalla etunimellään, sillä lempinimiä on jo monta ja jostain syystä on kaikkein luontevinta käyttää lempinimee. Kutsumanimee käytetään esimerkiks, jos lasta kielletään tekemästä jotain ei-sallittua. Tällä hetkellä eniten on käytössä pojan oma etunimi, sillä uhmaikä on Murusella sen verran paha ja just nyt päällä. Kaikki on vaan ei.

 

 

Sit meiän Natiainen, neitonen eli Typy. Jo tytön odotusaikana pyöriteltiin muutamia nimiä, kuten ennen isoveljenkin syntymää. Mietittiin, mikä sopii hyvin suuhun ja isoveljen nimen kanssa yhteen. Samoin aateltiin, että ois kiva olla kuitenki sellanen nimi, ettei jokaisella vastaantulevalla tytöllä oo samaa nimee. 1980-luvulla nimestä on tullu suosittu, mutta yhtä käytetty se ei oo kun isoveljen etunimi. Tytyn syntymän jälkeen päätettiin tytön etunimi, mut se ei tuntunukaan sopivan neitille. Pähkäilyn tuloksena päädyttiin Tytylle annettuun nimeen. Se myös sopii hyvin yhteen isoveljen nimen kanssa. Tällä kertaa nimi ei aiheuttanu samanlaista hämmennystä kuin Murusen nimi pari vuotta sitten. Tytyllä on kaimoja myös urheilijoiden keskuudessa.

 Halusin Tytylle kolme nimee, vaikka pojalla niitä on vaan kaks. Keskimmäistä nimee mietittiin ekaks kutsumanimeks, mut ei se ollukaan käypänen meiän tytölle. Yks mun suosikkinimistä oli taas annettu eri muodossa yhelle sukulaislapselle. Kolmas nimi päätettiin ennen muita nimiä, mut etunimeks sitä ei haluttu. Se oli hyvä ratkasu, koska nimestä on tullu tosi yleinen. Neitosen kolmas nimi on mun toive ja muut nimet mietittiin yhessä. Ei ollu kovin helppoo löytää kolmee nimee, jotka sopis yhteen muitten valittujen nimien kanssa.

Kumpikaan meiän lapsista ei oo saanu suvussa käytettävää "kiertonimee", vaikka mun toinen nimi olis nätisti sopinuki ainaki tytön kolmanneks nimeks. Ei vaan koettu tarpeelliseks ja ompahan lapsilla ihan omat nimet. Tosin edelleen mun äiti odottaa, että joku lapsenlapsista sais nimensä yhden sukulaisen mukaan. Se jää vielä nähtäväks, toteutuuko äitin ja mummin toive.

 Jostain syystä jokaisen sekä meiän vanhempien että myös lasten nimistä yks alkaa kaikilla samalla kirjaimella. Ihan sattumalta mun ja miehen etunimet alkaa sillä, joten oli luontevaa antaa lapsille samalla kirjaimella alkava nimi. Lasten nimiä pohdittaessa mietittiin myös niiden sopivuutta meiän sukunimen kanssa. Mikään paljon vierasperäsiä kirjaimia sisältävä tai muuten mun mielestä erikoinen nimi ei ees sointus meiän sukunimen kanssa. Mut jokainen tekee, miten haluaa. Meiän lapset on nimetty just niin, ku ite ollaan haluttu nimetä.