Jälkiä elämästäni

Tultiin tänne maalle viettämään joulua anopin ja appiukon luokse.  Kisut jäivät viettämään joulua keskenään Tampereelle. Mutta ennen kun saavuttiin tänne, piti tehä kaikenlaisia jouluvalmisteluja ja sillon meinas mennä monta kertaa hermot sekä multa että myös mieheltä. Ei onnistunu arkihuolten jättäminen siis tänäkään jouluna. Päivisin opetin oppilaita ja illat meni pojan kanssa touhuten ja miehen kanssa joulusiivousta tehden  Lisäks piti tottakai tehä joulukortitki ite ja siinä hommassa vierähti muutama ilta ja yö. Me ei ees olla joulua kotona ja silti piti taas höösätä ja höseltää kaikenlaista. Ei se turhaa ollu, mutta ois voinu tehä vähemmän ja ilman stressiä. Nyt ollaan kuitenki rauhotuttu jo muutama päivä täällä luonnon helmassa. Ja ilman aikatauluja.  Tehään, mitä halutaan ja millon halutaan. Tärkeintä on kuitenki viettää aikaa yhdessä perheen ja sukulaisten kanssa. Kohta päästään joulupöydän ääreen ja tarkistamaan, kuinka kilttejä itse kukin meistä on ollu. Kirkkoon ei varm

Vielä on pari yötä jouluun. Jotenko sitä huomaa joka vuosi joulun yllättävän ja tulevan aiempaa nopeemmin. Miks se menee joka vuosi samoin? Asiasta ei voi syyttää ku itteensä.  Miks ei esimerkiks vois tehä perusteellisempaa siivousta jo hyvissä ajoin eikä vasta alottaa  aikasintaan viikkoo ennen joulua.  Sillon kun tuntuu olevan kaikenlaista muutaki tekemistä kuten lahjojen osto, joka aiheuttaa joka vuosi jonkunasteisen stressin ainaki mulle. Tuntuu myös,  että joulun varsinainen tarkoitus on unohdettu tai ainaki jääny täysin jouluhössötyksen taustalle.

 Blogi on jääny hetkeks aivan unholaan, sillä aika on menny ihan kaikkeen muuhun. Töissä opetetaan lapsia ja nuoria ens lauantaihin asti ennen ku joululoma alkaa. Töitten jälkeen on sit perheen vuoro, kotitöitä jne. Poika oli viime viikolla kipeenä ja yöunet oli sen mukaset. Toissa yön poika nukku kokonaan omassa sängyssä, sitä edelliset neljä yötä ja viime yö oli taas vaikeita ja poika haettiin aamuyöstä meiän viereen. Herätyksiä riitti varmaan joku 20. Mä en viime yönä ees jaksanu nousta, vaan mies hoiti poikaa. Joten univelkaa on meillä vanhemmilla taas ihan riittävästi. Tuntuu, ettei aika vaan riitä mihinkään, päivät vaan menee ja menee ihan huomaamattaan. Illalla voi todeta, ettei tänäänkään ehtiny tehä kaikkee, mitä oli suunnitellu. Ainahan voi tehä huomenna. Mut sillon on vaarana kierre, johon ainaki meillä joutuu helposti. Hommia vaan siirtää ja siirtää, koska ei oo pakko esimerkiks siivota. Mut minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Tällä kertaa todellisuus iski joulu