Pahoittelen pitkää päivitystaukoo, mutta jostakin syystä ei oo oikeen ollu aikaa kirjotella. Poitsu täyttää tänään jo kolme viikkoa, aika on menny aikas nopeesti. Kaks neuvolaakin on jo takana, niistä voisin vaikka kirjotella tässä joku päivä ihan oman postauksen. Synnytyksestä oon toipunu hyvin, tosin osansa on sillä, että selvisin siitä "niin helpolla".
Meillä nyt sit kävi niin, että meiän pojasta tulee pullopoika. Terkka kysy kotikäynnillä, että mitä mieltä mä oon tilanteesta. Totesin, et jos se menee niin, ni sit menee. Nyt poitsun alahuuli on jo tullu esiin, mutta se tapahtu imetyksen kannalta liian myöhään. Oon myös pumppaillu joka päivä, mutta tänään sanoin miehelle, et enää en jaksa. Ei sieltä enää ees tuu mitään suuria määriä. Tilanne on nyt tämä ja sillä hyvä. Ehkä sit seuraavalla kerralla menee toisin, ei voi tietää. Mulla ei ollu ennakko-odotuksia imetyksenkään suhteen, koska ei ollu mitään takeita siitä, onnistuuko se vai ei. No toisaalta pääsenpähän liikkumaan hieman helpommin, kun myös mies voi hoitaa nuo syötöt. Tosin ymmärrän myös hänen kommenttinsa, kun hän totes, että helpommalla oltas päästy, jos poitsu ois syöny tissiä. Varmaan joo, mutta.
Mies on muuten ollu ihailtavan paljon mukana Kirpun hoidossa sekä yöllä että päivällä. Siitä oon tosi onnellinen. Mies myös tykkää viettää aikaa Kirpun kanssa ja esimerkiks kylpeminen on heidän oma juttunsa. Mä oon tässä nyt viikon verran vaan nauttinu, kun mies on ollu pojan kanssa, vaihtanu vaipat ja ruokkinukin Kirpun. Näin siksi, koska keskiviikosta alkaen koittaa arki, kun mies menee töihin ja mä jään vauvan kanssa kotiin ja saan vaihtaa vaipat, pestä pyykkiä (jota tulee ihan sairaasti, varsinkin, kun meillä on kestot käytössä päiväsaikaan) ja ruokkia poitsun. Tosin ei oo pelkoo, että jäädään neljän seinän sisälle, mä tulisin luultavasti hulluks ja tylsistysin ihan täysin. Vaunulenkkejä siis tiedossa ja onneks bussillakin pääsee matkustamaan ihan ilmaseks.
Meillä tosiaan alotettiin kestoilu viime viikolla, kun mies oli isyyslomalla (tänään vika päivä) ja oli aikaa perehtyä asiaan. Meiän poika on varsinainen pissipoika ja kestoihin ollu pakko laittaa kunnolliset lisäimut, ettei pissi tuu läpi ja kastele vaatteita. Ihan hyvin on vaippailu onnistunu myös kestojen kansa, vaikka se tietääkin lisää pyykkiä. Onhan se myös taloudellisesti kannattavampaa käyttää kestoja, kun ostaa kertakäyttövaippoja, joihin on jo nyt menny ihan kiitettävästi rahaa. Oiskohan nyt käytössä viides paketti. Meillähän tuli nyt "ylimäärästä" rahanmenoo, kun ollaan menty korvikkeen varassa. Poika syö kyllä mielellään pullosta. Onneks.
Vauva-arki on siis lähteny ihan mukavasti käyntiin ja varmaan koko ajan opitaan jotain uutta. Mä kuvittelin, että poitsu syntyy vasta myöhemmin, joten jätin joittenkin tavaroitten ostamisen sen varaan ja niitä ollaan sit osteltu nyt. Poitsulla on ollu jo kaks silmätulehusta ja nyt toivotaan, että tällä erää ne on selätetty. Ei oo kovin helppoo laittaa tommosen pienen vauvan silmiin tippoja monta kertaa päivässä. Molemmilla kerroilla toinen silmä muurautu lähes umpeen ja oli täynnä rähmää. Onneks saatiin tipat, jotka näytti nyt toisella kerralla tehonneen. Ekan kerran "epäonnistumisesta" voidaan syyttää sairaalan hoitajaa, joka oli hyvin tympee meitä kohtaan, kun käytiin hakeen sieltä silmätipat. Ei antanut just minkäänlaisia ohjeita, sen kerto, että tippoja pitää antaa neljän tunnin välein. Ei siis osattu jatkaa kuuria niin kauan, että silmä on ollu terve jo pari päivää.
Toinen haasteellinen asia, mikä tosin tiedettiin jo ennakkoon, on pojan nukkuminen. Yöt on ollu hyvin vaihtelevia, välillä Kirppu on nukkunu 6-8 tuntia putkeen, kun taas toisina öinä herätys on ollu noin tunnin välein. Päivällä poitsu ei oikeen tykkää nukkua, ainakaan mitään pidempiä aikoja. Vaunuissa nukkuu kyllä niin kauan, kun ollaan liikkeessä, mutta oikeestaan muuten ei. Tällä hetkellä Kirppu tosin vetää sikeitä omassa sängyssään jo toista tuntia, mikä on kyllä harvinaista herkkua näin päiväsaikaan. Kahtena viimesenä iltana kun vauva on saatu nukkumaan vasta kello kaks yöllä. Omaa aikaa ei oo siis juurikaan ollu.
Vielä lopuks isyyspakkauksessa olleen bodyn teksti:
P.S. Poitsun kuvia julkasen harkitusti ja vain siihen asti, kun "alkaa näyttää omalta itseltään".
Vauhdikasta lapsiperhearkea ja pohdintoja myös muista ajatuksia herättävistä asioista.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Taas järkyttäviä tapahtumia kotikonnuilla :/
Tarkoituksenani oli kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta kotikonnun ikävät tapahtumat saivat tällä kertaa kirjoittamaan siihen liittyviä ajatuksia.
Keskiviikkona tapahtui taas. Nimittäin jotain ikävää ja surullista mun kotikonnuillani. Väkivallanteko, jota ei voi ymmärtää. Pienellä, pohjois-savolaisella paikkakunnalla, jossa elin ja asuin yli 20 vuotta. Jälleen kerran oli kyse mielenterveysongelmaisesta ihmisestä, joka ei syystä tai toisesta ollut saanut ainakaan kunnollista hoitoa ongelmiinsa. Tämän siitä saa, kun säästetään sieltä, mistä ei missään nimessä pitäisi, koska sitten voi valitettavasti käydä niin, kuin kävi keskiviikkona.
Tekijä oli käynyt ennen murhaa tavallisesti ostoksilla ja maksamassa laskuja läheisessä Prismassa ja sit menny kotiinsa hakemaan puukon ja ettiny sopivaa uhria. Tapahtumapaikka on mulle hyvin tuttu, oon menny siitä kävellen tai pyörällä monta kertaa. Luultavasti teolla on ollut runsaasti silminnäkijöitä tytön kaverien lisäksi, koska sitä kautta kulkee niin moni asioille, töihin tai kouluun. Vielä järkyttävämmäks tapahtuman tekee se, että ensin paikalle saapunut ja tyttöä elvyttänyt poliisi on mun tuttu. Ei oo varmaan uni tullu silmään seuraavana yönä ja omat lapset on ollu kovasti mielessä.
Vähän ajan sisällä kotikonnuilla on tapahtunut ihan liikaa erilaisia väkivallan tekoja On ollut perhesurmaa, erinäisiä puukotuksia ja nyt vielä tämä, kaikkein kamalin teko. Mistä kaikki sitten johtuu? Mistä voi etsiä syytä?Tässä uusimmassa tapauksessahan tekijä oli mielenterveysongelmainen mies, joka halusi hoitoon. Toisessa tapauksessa syynä olivat perheen rahahuolet. Kaupungissa on paljon työttömyyttä, koska sieltä on lakkautettu useampi paperikone ja paljon ihmisiä jäi siksi ilman töitä. Muutenkin kyseessä on muuttotappiokunta, joten tilanteet voivat kärjistyä joissakin tapauksissa hyvinkin ikävällä tavalla.
On valitettavaa, että murhan tekijä leimaa kaikki mielenterveysongelmaiset, koska ihmiset voivat rueta ajattelemaan,että jokainen mieleltään epätasapainossa oleva henkilö voi olla vaarallinen. Onko ihmisten nyt oltava koko ajan varuillaan, jotta tällaista ei tapahdu enää uudestaan? Onko katsottava jatkuvasti taakse ja kuljettava tiiviissä porukoissa? Välttämättä sekään ei auta. Kyseisessä tapauksessahan tekijä oli päättänyt tappaa jonkun ja ennen murhattua tyttöä miestä vastaan oli tullut aikuinen nainen ja mies, mutta kumpikaan heistä ei jostain syystä ollut sopiva uhri. 17-vuotias, vielä elämä edessä ollut ja kaikin puolin hyvin aktiivinen ja pidetty tyttö menetti turhaan henkensä. Sitä ei voi pieni ihminen ymmärtää, mitenkään.
Keskiviikkona tapahtui taas. Nimittäin jotain ikävää ja surullista mun kotikonnuillani. Väkivallanteko, jota ei voi ymmärtää. Pienellä, pohjois-savolaisella paikkakunnalla, jossa elin ja asuin yli 20 vuotta. Jälleen kerran oli kyse mielenterveysongelmaisesta ihmisestä, joka ei syystä tai toisesta ollut saanut ainakaan kunnollista hoitoa ongelmiinsa. Tämän siitä saa, kun säästetään sieltä, mistä ei missään nimessä pitäisi, koska sitten voi valitettavasti käydä niin, kuin kävi keskiviikkona.
Tekijä oli käynyt ennen murhaa tavallisesti ostoksilla ja maksamassa laskuja läheisessä Prismassa ja sit menny kotiinsa hakemaan puukon ja ettiny sopivaa uhria. Tapahtumapaikka on mulle hyvin tuttu, oon menny siitä kävellen tai pyörällä monta kertaa. Luultavasti teolla on ollut runsaasti silminnäkijöitä tytön kaverien lisäksi, koska sitä kautta kulkee niin moni asioille, töihin tai kouluun. Vielä järkyttävämmäks tapahtuman tekee se, että ensin paikalle saapunut ja tyttöä elvyttänyt poliisi on mun tuttu. Ei oo varmaan uni tullu silmään seuraavana yönä ja omat lapset on ollu kovasti mielessä.
Vähän ajan sisällä kotikonnuilla on tapahtunut ihan liikaa erilaisia väkivallan tekoja On ollut perhesurmaa, erinäisiä puukotuksia ja nyt vielä tämä, kaikkein kamalin teko. Mistä kaikki sitten johtuu? Mistä voi etsiä syytä?Tässä uusimmassa tapauksessahan tekijä oli mielenterveysongelmainen mies, joka halusi hoitoon. Toisessa tapauksessa syynä olivat perheen rahahuolet. Kaupungissa on paljon työttömyyttä, koska sieltä on lakkautettu useampi paperikone ja paljon ihmisiä jäi siksi ilman töitä. Muutenkin kyseessä on muuttotappiokunta, joten tilanteet voivat kärjistyä joissakin tapauksissa hyvinkin ikävällä tavalla.
On valitettavaa, että murhan tekijä leimaa kaikki mielenterveysongelmaiset, koska ihmiset voivat rueta ajattelemaan,että jokainen mieleltään epätasapainossa oleva henkilö voi olla vaarallinen. Onko ihmisten nyt oltava koko ajan varuillaan, jotta tällaista ei tapahdu enää uudestaan? Onko katsottava jatkuvasti taakse ja kuljettava tiiviissä porukoissa? Välttämättä sekään ei auta. Kyseisessä tapauksessahan tekijä oli päättänyt tappaa jonkun ja ennen murhattua tyttöä miestä vastaan oli tullut aikuinen nainen ja mies, mutta kumpikaan heistä ei jostain syystä ollut sopiva uhri. 17-vuotias, vielä elämä edessä ollut ja kaikin puolin hyvin aktiivinen ja pidetty tyttö menetti turhaan henkensä. Sitä ei voi pieni ihminen ymmärtää, mitenkään.
lauantai 21. huhtikuuta 2012
Onnellisuuden mittareita?
Onnea on:
- - uusi
tietokone (vanhan tarvii toimiakseen erillisen tuulettimen ja kovalevy vetää
viimesiään)
- - seurata
pienen pojan kehitystä
- - yhtenäiset
kolmen tunnin yöunet
- - oma
aika päivällä, jos poitsu nukkuu pitkät päikkärit
- - sylissä
nukkuva tyytyväinen lapsi
- - ihana
mies, joka osallistuu ahkerasti poitsun hoitoon, sitä on ilo seurata vierestä
- - opetella
olemaan äiti
- - lapsen
tyytyväinen ilme saadessaan tuttipullon suuhunsa
- - ystäviltä
saadut onnittelukortit
- - saada
valtava määrä onnitteluviestejä, kiitos niistä
- - nähdä
ystäviä ja kavereita (joten ilmotelkaas ittestänne)
- omistaa
maailman paras perhe, sekä mun oma että meiän perhe
- - saada
olla onnellinen ja rakastaa omaa miestä, pientä poikaa ja kahta kissaa
- - elää
tarpeeksi hyvää elämää, vaikka ei ole hirveetä määrää rahaa tai vakityötä
Jukka Kuoppamäki - Pieni mies
Yö - Ihmisen poika
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Äitiyden ensimetreillä
Kirppunen täyttää tänään tai siis
eilen viikon. Aika on mennyt hyvin nopeesti ja opittavaa riittää monen asian
suhteen. Päästiin siis keskiviikkona pois sairaalasta, mutta torstaina piti
käydä vielä kätilöpolilla mittauttamassa bilirubiiniarvot, jotka näkyy vasta 2
vrk:n iässä. Ne oli noussu hurjasti keskiviikon mittauksesta ja vastaavasti
paino oli laskenu yli sen 10 %, mitä pidetään rajana. Mun piti siis syöttää Kirppu ja mennä sitten
syöttöpunnitukseen. Kirpun alahuuli on koko ajan ylähuulen alla, joten imuote
on täysin väärä. Yritin saada Kirppua syömään, mutta punnituksen tulos oli 0 g
lisää painoa. Kirppunen ei ollut siis saanut ollenkaan ruokaa. Sit haettiin
korviketta ja syötettiin poikaa pullosta.
Tottakai pojan paino ei ollut noussut, vaan päin vastoin laskenut
huimasti, koska poika ei ollut saanut tissimaitoo juuri yhtään koko vuorokauden
aikana. Kirppu oli ehtinyt jo vähän kuivuakin.
Ei ois ite kyllä huomattu tilannetta,
paitsi ihmeteltiin pojan jokakertaista itkua aina imetyksen aikana. Siispä
kauppaan ostamaan rintapumppu ja uusi kätilöpolikäynti perjantaiks. Käynti meni
hyvin ja painokin oli noussut riittävästi, myös bilirubiiniarvot olivat
laskeneet hyvin eikä tarvinnu lainata kotiin sinivalolamppua tai palata sairaalaan
saamaan valohoitoa. Onneks. Pumppailin ja pumppailen edelleen joka päivä
muutamaankin kertaan, jotta Kirppu saa edes osan pullomaidosta muuna kun
korvikkeena. Muuten Kirppu on ahkera ja ahne syömään, joten perjantain
neuvolakotikäynnillä paino on varmasti noussut ja luultavasti myös pituutta
tullut lisää.
Kirppu nukkuu päivällä todella pitkiä
unia, joten ehditään tehdä omiakin juttuja päivän aikana. Yöt onkin sitten ihan
toinen juttunsa. Niihin sisältyy yks pidempi tauoton unipätkä, viime yönä se
oli klo 4-7, mutta alkuyö oli sitäkin katkonaisempi, kun mikään ei ollut hyvin
ja huuto sen mukaista. Kirppunen ei tosiaan itkeskele oikeestaan muullon, kun
jos sillä on nälkä, jotain housussa tai yksinkertaisesti hän kaipaa vain
seuraa. Omassa sängyssä nukkuminen onnistuu yöllä, mutta päivällä ollaan
todettu järkevämmäks ottaa Kirppu sohvalle ja antaa pojan nukkua siinä, koska
omassa sängyssä ei ole päiväsaikaan kivaa.
Yöllä vuorotellaan miehen kanssa
Kirpun hoidossa, jotta edes toinen saa nukkua hieman pidemmän pätkän. Onneks
mulla on niin ihana mies, että hän haluaa hoitaa Kirppua vaihtamalla myös
kakkavaipat ja syöttämällä sekä viettämällä pojan kanssa aikaa. On niin
hellyttävää kattoo, kun mun pojat nukkuu yhessä sohvalla isomman käsi pienemmän
pään päällä tai kun mies syöttää Kirppua.
Kissoista vois vielä mainita, että
niitten kans on mennyt ok. Toinen vielä pelkää vauvaa, vaikka onkin hyvin
utelias ja toinen uskaltaa tulla jo varsin lähelle tutkimaan uutta ja outoa
tulokasta. Niistä tuntuu varmaan tällä hetkellä siltä, et ne on unohdettu
kokonaan, siksi koitetaan miehen kanssa huomioida myös ne joka päivä jollakin
tavalla.
Onneks mulla ei ollu hirveesti
ennakko-odotuksia ja käsityksiä siitä, mitä on vauvaperheen elämä tai
ylipäätään olla äiti. Päivät menee omalla painollaan ja yörytmiä opetellaan
vielä. Rintakumi ja rintapumppu on myös tullut tutuks, samoin korvikkeet ja
tuttipullot. Mut eiköhän se siitä, toivottavasti myös imetyksen suhteen. Pojan alahuulen
parempaa toimivuutta odotellessa.
Mies sano niin ihanasti, että
synnytyssalissa pojan juuri saavuttua maailmaan, häntä jopa hieman pelotti ja
kauhistutti, mitä tulikaan tehtyä. Ajatukset kuulema muuttuivat kuitenkin heti,
kun hän sai osastolla pojan syliinsä eikä hän haluaisi luopua pojasta.
Miehestäni on tullut isä ja hyvä isä hän onkin. Vaikka kuulema vielä onkin
outoa kuttua itteään isäksi, samoin on mulla myös ton äiti sanan kanssa. Nyt
näin viikon kokemuksella olen opetellut olemaan äiti ja mieheni isä, parhaat
mahdolliset vanhemmat meiän pienelle Kirppuselle. <3
isin tekemä kakku |
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Miten kaikki sitten oikein meni? Pojan syntymä
Synnytyssalissa alettiin
käynnistelemään Kirpun maailmaan tuloa lapsiveden menon takia laittamalla mulle oksitosiinitippa
käteen ja nostamalla annosta tietyin väliajoin. Tippa onneksi käynnisti
synnytyksen, jonka aikana sain kivunlievitykseks lämpöpusseja, ilokaasua (mikä
autuus J) ja
epiduraalin. Tosin tosta epiduraalin laitosta ei oo just muistikuvia, kuulin
kyllä anestesialääkärin olevan paikalla, mutta muuten olin ilokaasuhuuruissa,
myös miehen mielestä. Lyhyehkön (20 minuuttia), mutta sitäkin kivuliaamman
ponnistusvaiheen jälkeen saimme parhaimman palkinnon, kun poika (3720 g ja 52
cm) syntyi maailmaan 9.4.2012 klo 17.20. Synnytyksen kokonaiskesto oli kuus ja
puol tuntia.
Sairaalassa mä olin kolme yötä,
joista kaksi pienen miehen kanssa. Keskiviikkona päästiin onneks kotiin, vaikka
Kirppu ei ollut vielä kahta vuorokauttakaan.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Sunnuntaiaamua!
Täällä menny lapsivedet 4.30 lähtien, ysin maissa
tarkistukselle synnytysvastaanottoon. Eli se on ilmeisesti menoa ny. Mies joutu lähteen ihan sekasin ja unesta
herätettynä hakeen abc:lta yösiteitä, koska ne oli jääny ostamatta. Annoin miehen jatkaa vielä unia, kun sitä väsytti sen verran paljon.
Eipä tässä taia uni enää tulla ennen ku ois aamupalan,
pukeutumisen ja lähdön aika. Näyttää olevan aika täsmällinen kaveri toi meiän
Kirppu. Sanoinkin miehelle ennen nukkumaanmenoo, et saas nähä, onko
täsmällinen, sillä kivuttomia supistuksia tuli jo illasta.
Edit. Käytiin käyrillä, kaikki ok. Tarkisti myös kohdunsuun tilanteen ja otti streptokokki-näytteen. Kohdunsuu vasta sentin auki, joten päästiin vielä takas kotio. Viimestään iltakasilta takas, jos pärjää siihen asti kotosalla. Vois vaikka yrittää vähän nukkua, kun jäi noi unet kolmeen tuntiin yöllä.
Edit. Käytiin käyrillä, kaikki ok. Tarkisti myös kohdunsuun tilanteen ja otti streptokokki-näytteen. Kohdunsuu vasta sentin auki, joten päästiin vielä takas kotio. Viimestään iltakasilta takas, jos pärjää siihen asti kotosalla. Vois vaikka yrittää vähän nukkua, kun jäi noi unet kolmeen tuntiin yöllä.
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kuulumisia + kuvia
Tiistaina oli neuvola, mutta ei siellä mitään sen ihmeempää.
Pissa oli kunnossa, samoin verenpaine. Hemoglobiinia ei edes mitattu, kun on
ollu koko ajan niin hyvä. Tällä viime viikollakin käynnillä mukana ollu
kätilöopiskelija otti minut vastaan ja tutki. Osasi kyllä asiansa ja juteltiin
mukavia. Seuraava neuvola on tarvittaessa tiistaina ja sieltä terkka sit
laittaa lähetettä äitipolille yliaikaiskontrolliin. Jospa sinne asti ei tarvis
mennä.
Siskollani on tänään synttärit ja hän on toivonut Kirppua
syntymäpäivälahjaksi. Alkaa pian tulla jo kiirus, jos aikoo ehtiä. Tosin
enteileviä oireita ei juurikaan oo ainakaan vielä. Oon yrittäny tälläkin
viikolla keksiä joka päivälle jotain tekemistä, etten vaan jumahda kotiin. Jo
kaupassa käynti on mukava piristys, tiistaina olin edellistiistain tavoin
seuraamassa miehen sählyä, itte olin pelaamasassa samalla vuorolla viime vuoden
puolella. Luulen, että Kirppu tunnisti
äänet ja paikan, koska mylläys ja potkut olivat varsin voimakkaita koko sen
tunnin ajan. Muuten tällä viikolla aika
on kulunut gradun parissa aikasempien tutkimusten tietoja kirjotellen. Muutaman
päivän oon vaan pyhittäny laiskottelulle, kun on tehny mieli tehä niin. Koko
ajan ku ei oo pakko tehä gradua, ni en sitten tee.
Näin torstaina kaupoilla erkkaopee, jota sijaistin melkein
vuoden ajan. Sattumalta törmättiin ja vaihdettiin kuulumiset. Oli mukava nähdä
pitkästä aikaa, vaikka meiän keskustelunaiheet menikin hyvin nopeesti
koulumaailmaan ja sen kuulumisiin. Hän kannusti mua kovasti ottamaan vaan
rennosti ja tekemään gradua silleen omaan tahtiin, sen kyllä ennättää tehä.
Ajallaan. Nii juu, mut se on helpommin sanottu kun tehty. Nyt näyttää siltä, että teoriaosuus alkaa
olla pikku hiljaa kasassa ja sitä pääsen muokkaileen, kunhan saan version 1
kommentoituna takas. Kiitos vaan Tarulle isosta urakasta!
Eilen oli niin nätti ilma, ettei viittiny jäähä vaan sisälle,
joten käytiin kävelyllä tässä lähistöllä ja tekipä se hyvää. Kamera oli myös
mukana ja joitakin kuvia voisin laittaa teillekin näytille. Lenkki oli sopivan mittanen ja vauhti just
passeli, sillä jalkoja ei alkanu särkee missään vaiheessa. Piipahdettiin myös
Hesessä nauttimassa pehmisannokset. Ei ollu niin hyvää, kun joskus alle
parikymppisenä kotikonnuilla lähikioskilla nautitut. Pitääkin verestää muistoja
ja käydä joku kerta tarkastamassa, josko olis vieläkin yhtä makoisaa, kun
sillon ennen.
Kenties kaksi sulhoa ? :) |
Jalanjälkiä |
Profiilia |
Hyväksi todetut ja paljon käytetyt kengät. Muut ei oikeen mene enää jalkaan.... |
Pääsiäinen on siis meillä tällä kertaa kotona olemista,
telkun kattelua ja odottelua. Ja odottelua. Huomenna olis siis laskettu aika.
Sen huomaa siitä, että tällä viikolla joko nyt? eikö vieläkään mitään? –
kyselyjä on tullu ihan kiitettävästi. Mun vanhemmat tai ainakin toinen on
soittanu lähes joka päivä ja äitikin sano käyneensä kattomassa puhelintaan
useempaan otteeseen kesken työvuoron, että josko ois jotain kuulumisia meiltä päin.
Samoin mies sijaistaessaan samalla koululla, missä mä olin pitkään kans
sijaistamassa, sai yhtenä päivänä vastata kaheksalle ihmiselle, et ”ei, vielä
mitään”. On se niin hassua. Mukavaa, että odotetaan, mutta toisaalta ollaan
kyllä luvattu ilmottaa heti, kun on jotain kerrottavaa. Kaikille lähimmille tai
siis tietohan lähtee heti leviämään, joten pian siitä tietää koko suku tai siis
molempien suvut. Miehen vanhemmat on ollu maltillisempia noiden soittelujen
suhteen, vaikka myös sinne puolelle on tulossa ensimmäinen lapsenlapsi.
No, jatketaan odottelua, joten taidanpa palata gradun
analyysi-osion viiden teeman pariin. Ainakin hetkeksi. Ilta jatkunee American
Idolin ja muun telkusta tulevan ohjelman parissa. Tai sit kattotaan Bonesin
vanhoja tuotantokausia. Tai sit... saa nähä. J
P.S
Sori pitkästä postauksesta, toivottavasti jaksoitte ees
lukee. Ja niitä kommenttejakin on aina kiva saada, joten kirjotelkaapa. J
maanantai 2. huhtikuuta 2012
Takatalvi yllätti
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tampereella-kaksi-kolaria-lahekkain---satojen-autojen-jono-/art-1288459520360.html
Komeet on jonot, toivottavasti ihmisillä kestää hermot jonotella. Ihan heti noi jonot ei kuitenkaan purkaudu. Tietty lunta on tänään tullu varmaan jo 15 cm. Tossa kuvassa ei näy autoja, mut ne autot, jotka tos on, oli samassa paikassa ainaki 10 minuuttia, joten todellakin kysyy hermoja.
Ihmiset ei siis näköjään osaa ajaa talvikelissä ees täällä Pirkanmaalla. Huonoja talvikuskeja on muuallakin kun Helsingin seudulla.
Komeet on jonot, toivottavasti ihmisillä kestää hermot jonotella. Ihan heti noi jonot ei kuitenkaan purkaudu. Tietty lunta on tänään tullu varmaan jo 15 cm. Tossa kuvassa ei näy autoja, mut ne autot, jotka tos on, oli samassa paikassa ainaki 10 minuuttia, joten todellakin kysyy hermoja.
Ihmiset ei siis näköjään osaa ajaa talvikelissä ees täällä Pirkanmaalla. Huonoja talvikuskeja on muuallakin kun Helsingin seudulla.
Raskaustesti 39+1 + kuvia
Gradun teon lomassa tein testin. Tässä vastaukset.
Olen syönyt mitä vain,
suolaista ja makeaa.
Alkuraskaudesta eli viime syksynä ei maistunut karkit tai
suklaa ollenkaan. Pakkasessa oli useempi paketti Aino-suklaajäätelöö, mutta
sinne ne sai jäädä keskiraskauteen asti.
Oikeestaan koko ajan on maistunu hyvin hedelmät, appelsiinit, omput,
vesimeloni ym. Hedelmäsalaatti on esimerkiksi ollu ihanaa, kun on niin
raikasta. Muuten makee on maistunu, tai
oon syöny esimerkiks kylässä kakkua ym. Ruoka on onneks maistunu hyvin koko
raskauden ajan ja annoskoko on kasvanu oikeestaan raskauden edetessä. Enää ei
onneks tartte olla syömässä jotain parin tunnin välein, vaan voi odotella
hieman kauemmin.
Nyt loppuraskaudesta tai oikeestaan ihan viime viikkoina on
tullu himo salmiakkiin (joka tosin just kiellettiin) ja jäätelöön. En kuitenkaan ahmimalla ahmi, vaan semmosia
järkeviä annoksia kerralla. Ei oo menny
missään vaihessa esimerkiks kokonaista jäätelöpakettia kerralla.
Kahvin tuoksukin on
saanut minut voimaan pahoin.
Mä en oo onneks kärsiny missään vaiheessa pahoinvoinnista,
mutta huono olo iski kyllä alkuraskaudesta, jos tuli liian pitkä väli
aterioiden välillä. Kahvia en ees juo, mutta haju ei oo tehny pahaa. Mut sit
esimerkiks sipuli, valkosipuli ja monet muut ruoka-aineet on ollu semmosia ei
niin mieluisia. Sen verran tarkaks on tullu toi hajuaisti, miehen kannalta
valitettavasti. Hien ja tupakan tuoksu on saanu lähes yökkimään, sikspä noi
bussimatkat ei oo aina ollu kovin mukavia, jos viereen on sattunu ketjupolttaja
tai viinalta haiseva matkustaja.
Voisin nukkua aamusta
iltaan.
Juu, alkuraskaudesta kyllä. Musta ei ollu työpäivän jälkeen
paljon seuraa. Joskus meinasin töissäkin ruokailun jälkeen yksinkertasesti vaan
nukahtaa istualleen työpöydän ääreen, mikä ois ollu varsin noloo oppilaiden
kannalta. Päiväunet oli pakko ottaa joka päivä, myöskin viikonloppusin. Mies
sanokin, et mukava, kun säkin jaksat jo tehä jotain muutakin ku nukkua, kun
alko keskiraskaus. Oiskohan väsymys
kestäny jonnekin viikoille 12-14, en ihan tarkalleen muista.
Nyt loppuraskaudesta oikeestaan vasta äitiyslomalla, on tullu
päiväuniakin nukuttua tai ylösnousun jälkeen mentyä viel takas peiton alle. Ei
oo kiirus mihinkään, ni voi ihan hyvin nukkuta, jos nukuttaa.
Suonenvetoa, närästystä
ja turvotusta, kaikkea on ollut.
Närästystä mulla ei oo ollu onneks ollenkaan. Oon lukenu
kauhutarinoita niistä, joilla se on ollu riesana jo alkuraskaudesta asti.
Suonenvetoa oli jossain vaiheessa muutamana yönä, mut ei sen useemmin. Turvotus
on tullu vasta nyt viime viikkoina ja sekin pysyy ainakin jonkun verran kurissa
noilla tukisukilla. Sormissa turvotusta ei oo sen enempää, paitsi, että
sormuksia en uskalla enää pitää.
Olen tuntenut itseni
seksipommiksi.
Paino on siirtynyt
uusille kymmenluvuille.
Juu, kaks kertaa. Jos nyt ei enää kamalasti nousis, tosin
tässä loppuvaiheessahan vauvakin ottaa vielä kasvuspurtin.
Tunteet ovat olleet
pinnassa.
Ihme kyllä ei normaalia enempää. Monista on tullu
itkuherkkiä, mutta ei minusta. Tai no, jos lasketaan myös ne negatiiviset
tunteet, niin siinä tapauksessa kyllä. On tullu ehkä herkemmin sanottua ja
puututtua moniin asioihin, kun muuten. Jos joku asia ärsyttää, sille täytyy
tehä jotain.
Hyvä äiti imettää
pitkään.
Kaikenlaisia tavoitteita voi olla, mutta totuus aivan toinen.
Ei sitä pysty etukäteen tietämään millään, miten imetys onnistuu ja kaikki
siihen liittyvä. Pääasia, että vauva saa ruokaa, olipa se sitten äitin tissistä
tai korviketta pullosta. Niin se vaan on. Hyvähän se olis, jos vauvaa pystys
täysimettään sen ekat puoli vuotta. Tosin mä oon ollu vähän sillä kannalla,
että voisin myös osittaisimettää, mutta saa nähä.
Olen suunnitellut
synnytykseni.
Kaikenlaisia toiveita voi olla, mutta niiden toteutumista ei
voi taata. Jotain toiveita tuli kirjattua esitietolomakkeeseen, mutta
tositilanne näyttää, miten niiden käy. Kivunlievitystä en aio välttää, vaan
ottaa kaiken tarvittavan.
P.S.
Lähes kaikki pieniin vauvoihin, etenkin vastasyntyneisiin, on
uutta ja ihmeellistä. Opetellaan sitten yhessä miehen kanssa.
Tiedän Kirpun sukupuolen, mutta edes mieheni ei tiedä sitä,
koska haluaa sen olevan yllätys. Ostetuista vaatteista sitä ei voi päätellä,
koska ollaan oltu varsin neutraalilla linjalla. Lisäks ollaan sitä mieltä, että
sekä tytölle että pojalle voi pukee lähes kaikkia värejä. Välttämättä en
kuitenkaan poikaa pukis pinkkiin.
Tässä vielä kuvaa viime viikolta ja tältä päivältä
rv. 38+3
rv. 39+1
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)