maanantai 30. huhtikuuta 2012

Meiän kuulumisia pitkästä aikaa

Pahoittelen pitkää päivitystaukoo, mutta jostakin syystä ei oo oikeen ollu aikaa kirjotella. Poitsu täyttää tänään jo kolme viikkoa, aika on menny aikas nopeesti. Kaks neuvolaakin on jo takana, niistä voisin vaikka kirjotella tässä joku päivä ihan oman postauksen. Synnytyksestä oon toipunu hyvin, tosin osansa on sillä, että selvisin siitä "niin helpolla".

 Meillä nyt sit kävi niin, että meiän pojasta tulee pullopoika. Terkka kysy kotikäynnillä, että mitä mieltä mä oon tilanteesta. Totesin, et jos se menee niin, ni sit menee. Nyt poitsun alahuuli on jo tullu esiin, mutta se tapahtu imetyksen kannalta liian myöhään. Oon myös pumppaillu joka päivä, mutta tänään sanoin miehelle, et enää en jaksa. Ei sieltä enää ees tuu mitään suuria määriä. Tilanne on nyt tämä ja sillä hyvä. Ehkä sit seuraavalla kerralla menee toisin, ei voi tietää. Mulla ei ollu ennakko-odotuksia imetyksenkään suhteen, koska ei ollu mitään takeita siitä, onnistuuko se vai ei. No toisaalta pääsenpähän liikkumaan hieman helpommin, kun myös mies voi hoitaa nuo syötöt. Tosin ymmärrän myös hänen kommenttinsa, kun hän totes, että helpommalla oltas päästy, jos poitsu ois syöny tissiä. Varmaan joo, mutta.



 Mies on muuten ollu ihailtavan paljon mukana Kirpun hoidossa sekä yöllä että päivällä. Siitä oon tosi onnellinen. Mies myös tykkää viettää aikaa Kirpun kanssa ja esimerkiks kylpeminen on heidän oma juttunsa. Mä oon tässä nyt viikon verran vaan nauttinu, kun mies on ollu pojan kanssa, vaihtanu vaipat ja ruokkinukin Kirpun. Näin siksi, koska keskiviikosta alkaen koittaa arki, kun mies menee töihin ja mä jään vauvan kanssa kotiin ja saan vaihtaa vaipat, pestä pyykkiä (jota tulee ihan sairaasti, varsinkin, kun meillä on kestot käytössä päiväsaikaan) ja ruokkia poitsun. Tosin ei oo pelkoo, että jäädään neljän seinän sisälle, mä tulisin luultavasti hulluks ja tylsistysin ihan täysin. Vaunulenkkejä siis tiedossa ja onneks bussillakin pääsee matkustamaan ihan ilmaseks.



 Meillä tosiaan alotettiin kestoilu viime viikolla, kun mies oli isyyslomalla (tänään vika päivä) ja oli aikaa perehtyä asiaan. Meiän poika on varsinainen pissipoika ja kestoihin ollu pakko laittaa kunnolliset lisäimut, ettei pissi tuu läpi ja kastele vaatteita. Ihan hyvin on vaippailu onnistunu myös kestojen kansa, vaikka se tietääkin lisää pyykkiä. Onhan se myös taloudellisesti kannattavampaa käyttää kestoja, kun ostaa kertakäyttövaippoja, joihin on jo nyt menny ihan kiitettävästi rahaa. Oiskohan nyt käytössä viides paketti. Meillähän tuli nyt "ylimäärästä" rahanmenoo, kun ollaan menty korvikkeen varassa. Poika syö kyllä mielellään pullosta. Onneks.



Vauva-arki on siis lähteny ihan mukavasti käyntiin ja varmaan koko ajan opitaan jotain uutta. Mä kuvittelin, että poitsu syntyy vasta myöhemmin, joten jätin joittenkin tavaroitten ostamisen sen varaan ja niitä ollaan sit osteltu nyt. Poitsulla on ollu jo kaks silmätulehusta ja nyt toivotaan, että tällä erää ne on selätetty. Ei oo kovin helppoo laittaa tommosen pienen vauvan silmiin tippoja monta kertaa päivässä. Molemmilla kerroilla toinen silmä muurautu lähes umpeen ja oli täynnä rähmää. Onneks saatiin tipat, jotka näytti nyt toisella kerralla tehonneen. Ekan kerran "epäonnistumisesta" voidaan syyttää sairaalan hoitajaa, joka oli hyvin tympee meitä kohtaan, kun käytiin hakeen sieltä silmätipat. Ei antanut just minkäänlaisia ohjeita, sen kerto, että tippoja pitää antaa neljän tunnin välein. Ei siis osattu jatkaa kuuria niin kauan, että silmä on ollu terve jo pari päivää.

Toinen haasteellinen asia, mikä tosin tiedettiin jo ennakkoon, on pojan nukkuminen. Yöt on ollu hyvin vaihtelevia, välillä Kirppu on nukkunu 6-8 tuntia putkeen, kun taas toisina öinä herätys on ollu noin tunnin välein. Päivällä poitsu ei oikeen tykkää nukkua, ainakaan mitään pidempiä aikoja. Vaunuissa nukkuu kyllä niin kauan, kun ollaan liikkeessä, mutta oikeestaan muuten ei. Tällä hetkellä Kirppu tosin vetää sikeitä omassa sängyssään jo toista tuntia, mikä on kyllä harvinaista herkkua näin päiväsaikaan. Kahtena viimesenä iltana kun vauva on saatu nukkumaan vasta kello kaks yöllä. Omaa aikaa ei oo siis juurikaan ollu.

Vielä lopuks isyyspakkauksessa olleen bodyn teksti:


P.S. Poitsun kuvia julkasen harkitusti ja vain siihen asti, kun "alkaa näyttää omalta itseltään".

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Taas järkyttäviä tapahtumia kotikonnuilla :/

Tarkoituksenani oli  kirjoittaa jostain ihan muusta, mutta kotikonnun ikävät tapahtumat saivat tällä kertaa kirjoittamaan siihen liittyviä ajatuksia.

  Keskiviikkona tapahtui taas. Nimittäin jotain ikävää ja surullista mun kotikonnuillani. Väkivallanteko, jota ei voi ymmärtää. Pienellä, pohjois-savolaisella paikkakunnalla, jossa elin ja asuin yli 20 vuotta. Jälleen kerran oli kyse mielenterveysongelmaisesta ihmisestä, joka ei syystä tai toisesta ollut saanut ainakaan kunnollista hoitoa ongelmiinsa. Tämän siitä saa, kun säästetään sieltä, mistä ei missään nimessä pitäisi, koska sitten voi valitettavasti käydä niin, kuin kävi keskiviikkona.

Tekijä oli käynyt ennen murhaa tavallisesti ostoksilla ja maksamassa laskuja läheisessä Prismassa ja sit menny kotiinsa hakemaan puukon ja ettiny sopivaa uhria. Tapahtumapaikka on mulle hyvin tuttu, oon menny siitä kävellen tai pyörällä monta kertaa. Luultavasti teolla on ollut runsaasti silminnäkijöitä tytön kaverien lisäksi, koska sitä kautta kulkee niin moni asioille, töihin tai kouluun. Vielä järkyttävämmäks tapahtuman tekee se, että ensin paikalle saapunut ja tyttöä elvyttänyt poliisi on mun tuttu. Ei oo varmaan uni tullu silmään seuraavana yönä ja omat lapset on ollu kovasti mielessä.

Vähän ajan sisällä kotikonnuilla on tapahtunut ihan liikaa erilaisia väkivallan tekoja On ollut perhesurmaa, erinäisiä puukotuksia ja nyt vielä tämä, kaikkein kamalin teko. Mistä kaikki sitten johtuu? Mistä voi etsiä syytä?Tässä uusimmassa tapauksessahan tekijä oli mielenterveysongelmainen mies, joka halusi hoitoon. Toisessa tapauksessa syynä olivat perheen rahahuolet. Kaupungissa on paljon työttömyyttä, koska sieltä on lakkautettu useampi paperikone ja paljon ihmisiä jäi siksi ilman töitä. Muutenkin kyseessä on muuttotappiokunta, joten tilanteet voivat kärjistyä joissakin tapauksissa hyvinkin ikävällä tavalla.

On valitettavaa, että murhan tekijä leimaa  kaikki mielenterveysongelmaiset, koska ihmiset voivat rueta ajattelemaan,että jokainen mieleltään epätasapainossa oleva henkilö voi olla vaarallinen. Onko ihmisten nyt oltava koko ajan varuillaan, jotta tällaista ei tapahdu enää uudestaan? Onko katsottava jatkuvasti taakse ja kuljettava tiiviissä porukoissa? Välttämättä sekään ei auta. Kyseisessä tapauksessahan tekijä oli päättänyt tappaa jonkun ja ennen murhattua tyttöä miestä vastaan oli tullut aikuinen nainen ja mies, mutta kumpikaan heistä ei jostain syystä ollut sopiva uhri. 17-vuotias, vielä elämä edessä ollut ja kaikin puolin hyvin aktiivinen ja pidetty tyttö menetti turhaan henkensä. Sitä ei voi pieni ihminen ymmärtää, mitenkään.


lauantai 21. huhtikuuta 2012

Onnellisuuden mittareita?


Onnea on:

-         -  uusi tietokone (vanhan tarvii toimiakseen erillisen tuulettimen ja kovalevy vetää viimesiään)

-          - seurata pienen pojan kehitystä

-          - yhtenäiset kolmen tunnin yöunet

-          - oma aika päivällä, jos poitsu nukkuu pitkät päikkärit

-          - sylissä nukkuva tyytyväinen lapsi

-         -  ihana mies, joka osallistuu ahkerasti poitsun hoitoon, sitä on ilo seurata vierestä

-        -   opetella olemaan äiti

-        -   lapsen tyytyväinen ilme saadessaan tuttipullon suuhunsa

-          - ystäviltä saadut onnittelukortit

-          - saada valtava määrä onnitteluviestejä, kiitos niistä

-         -  nähdä ystäviä ja kavereita (joten ilmotelkaas ittestänne)  
      
           -  omistaa maailman paras perhe, sekä mun oma että meiän perhe

-        -   saada olla onnellinen ja rakastaa omaa miestä, pientä poikaa ja kahta kissaa

-         -  elää tarpeeksi hyvää elämää, vaikka ei ole hirveetä määrää rahaa tai vakityötä

-          - antaa elämän kantaa


y

Jukka Kuoppamäki - Pieni mies



Yö - Ihmisen poika











tiistai 17. huhtikuuta 2012

Äitiyden ensimetreillä



Kirppunen täyttää tänään tai siis eilen viikon. Aika on mennyt hyvin nopeesti ja opittavaa riittää monen asian suhteen. Päästiin siis keskiviikkona pois sairaalasta, mutta torstaina piti käydä vielä kätilöpolilla mittauttamassa bilirubiiniarvot, jotka näkyy vasta 2 vrk:n iässä. Ne oli noussu hurjasti keskiviikon mittauksesta ja vastaavasti paino oli laskenu yli sen 10 %, mitä pidetään rajana.  Mun piti siis syöttää Kirppu ja mennä sitten syöttöpunnitukseen. Kirpun alahuuli on koko ajan ylähuulen alla, joten imuote on täysin väärä. Yritin saada Kirppua syömään, mutta punnituksen tulos oli 0 g lisää painoa. Kirppunen ei ollut siis saanut ollenkaan ruokaa. Sit haettiin korviketta ja syötettiin poikaa pullosta.  Tottakai pojan paino ei ollut noussut, vaan päin vastoin laskenut huimasti, koska poika ei ollut saanut tissimaitoo juuri yhtään koko vuorokauden aikana. Kirppu oli ehtinyt jo vähän kuivuakin.

Ei ois ite kyllä huomattu tilannetta, paitsi ihmeteltiin pojan jokakertaista itkua aina imetyksen aikana. Siispä kauppaan ostamaan rintapumppu ja uusi kätilöpolikäynti perjantaiks. Käynti meni hyvin ja painokin oli noussut riittävästi, myös bilirubiiniarvot olivat laskeneet hyvin eikä tarvinnu lainata kotiin sinivalolamppua tai palata sairaalaan saamaan valohoitoa. Onneks. Pumppailin ja pumppailen edelleen joka päivä muutamaankin kertaan, jotta Kirppu saa edes osan pullomaidosta muuna kun korvikkeena. Muuten Kirppu on ahkera ja ahne syömään, joten perjantain neuvolakotikäynnillä paino on varmasti noussut ja luultavasti myös pituutta tullut lisää.

Kirppu nukkuu päivällä todella pitkiä unia, joten ehditään tehdä omiakin juttuja päivän aikana. Yöt onkin sitten ihan toinen juttunsa. Niihin sisältyy yks pidempi tauoton unipätkä, viime yönä se oli klo 4-7, mutta alkuyö oli sitäkin katkonaisempi, kun mikään ei ollut hyvin ja huuto sen mukaista. Kirppunen ei tosiaan itkeskele oikeestaan muullon, kun jos sillä on nälkä, jotain housussa tai yksinkertaisesti hän kaipaa vain seuraa. Omassa sängyssä nukkuminen onnistuu yöllä, mutta päivällä ollaan todettu järkevämmäks ottaa Kirppu sohvalle ja antaa pojan nukkua siinä, koska omassa sängyssä ei ole päiväsaikaan kivaa.

Yöllä vuorotellaan miehen kanssa Kirpun hoidossa, jotta edes toinen saa nukkua hieman pidemmän pätkän. Onneks mulla on niin ihana mies, että hän haluaa hoitaa Kirppua vaihtamalla myös kakkavaipat ja syöttämällä sekä viettämällä pojan kanssa aikaa. On niin hellyttävää kattoo, kun mun pojat nukkuu yhessä sohvalla isomman käsi pienemmän pään päällä tai kun mies syöttää Kirppua.

Kissoista vois vielä mainita, että niitten kans on mennyt ok. Toinen vielä pelkää vauvaa, vaikka onkin hyvin utelias ja toinen uskaltaa tulla jo varsin lähelle tutkimaan uutta ja outoa tulokasta. Niistä tuntuu varmaan tällä hetkellä siltä, et ne on unohdettu kokonaan, siksi koitetaan miehen kanssa huomioida myös ne joka päivä jollakin tavalla.

Onneks mulla ei ollu hirveesti ennakko-odotuksia ja käsityksiä siitä, mitä on vauvaperheen elämä tai ylipäätään olla äiti. Päivät menee omalla painollaan ja yörytmiä opetellaan vielä. Rintakumi ja rintapumppu on myös tullut tutuks, samoin korvikkeet ja tuttipullot. Mut eiköhän se siitä, toivottavasti myös imetyksen suhteen. Pojan alahuulen parempaa toimivuutta odotellessa.

Mies sano niin ihanasti, että synnytyssalissa pojan juuri saavuttua maailmaan, häntä jopa hieman pelotti ja kauhistutti, mitä tulikaan tehtyä. Ajatukset kuulema muuttuivat kuitenkin heti, kun hän sai osastolla pojan syliinsä eikä hän haluaisi luopua pojasta. Miehestäni on tullut isä ja hyvä isä hän onkin. Vaikka kuulema vielä onkin outoa kuttua itteään isäksi, samoin on mulla myös ton äiti sanan kanssa. Nyt näin viikon kokemuksella olen opetellut olemaan äiti ja mieheni isä, parhaat mahdolliset vanhemmat meiän pienelle Kirppuselle. <3




isin tekemä kakku

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Miten kaikki sitten oikein meni? Pojan syntymä




Lapsivedet meni su 8.4 eli laskettuna aikana klo 4.30 ja aamulla mentiin näytille synnytyspäivystykseen, mutta tilanne ei ollut edennyt kohdunsuulla juuri ollenkaan, joten meidät passitettiin kotiin ja pyydettiin palaamaan illalla takaisin. Iltakasin aikaan mentiin takaisin, kävin käyrillä ja en voinut enää lähteä kotiin, vaan jouduin jäämään synnyttämättömien osastolle saamaan varmuudeksi antibiootteja suoneen. Yksin vieraassa ympäristössä vieraiden ympäröimänä, en oikeen tykännyt. Seuraavana aamuna lääkäri tuli käymään, tutki ja sanoi tilanteen edenneen, kohdunsuu oli auki 3 cm. Yllätys oli, kun hän käski meidän mennä jo synnyttämään, koska, pääsiäisestä huolimatta, saleissa ei ollut ruuhkaa. Tässä vaiheessa myös isi oli ehtinyt jo saapua paikalle.

Synnytyssalissa alettiin käynnistelemään Kirpun maailmaan tuloa lapsiveden menon takia laittamalla mulle oksitosiinitippa käteen ja nostamalla annosta tietyin väliajoin. Tippa onneksi käynnisti synnytyksen, jonka aikana sain kivunlievitykseks lämpöpusseja, ilokaasua (mikä autuus J) ja epiduraalin. Tosin tosta epiduraalin laitosta ei oo just muistikuvia, kuulin kyllä anestesialääkärin olevan paikalla, mutta muuten olin ilokaasuhuuruissa, myös miehen mielestä. Lyhyehkön (20 minuuttia), mutta sitäkin kivuliaamman ponnistusvaiheen jälkeen saimme parhaimman palkinnon, kun poika (3720 g ja 52 cm) syntyi maailmaan 9.4.2012 klo 17.20. Synnytyksen kokonaiskesto oli kuus ja puol tuntia.

Sairaalassa mä olin kolme yötä, joista kaksi pienen miehen kanssa. Keskiviikkona päästiin onneks kotiin, vaikka Kirppu ei ollut vielä kahta vuorokauttakaan.





sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Sunnuntaiaamua!



Täällä menny lapsivedet 4.30 lähtien, ysin maissa tarkistukselle synnytysvastaanottoon. Eli se on ilmeisesti menoa ny.  Mies joutu lähteen ihan sekasin ja unesta herätettynä hakeen abc:lta yösiteitä, koska ne oli jääny ostamatta. Annoin miehen jatkaa vielä unia, kun sitä väsytti sen verran paljon.

Eipä tässä taia uni enää tulla ennen ku ois aamupalan, pukeutumisen ja lähdön aika. Näyttää olevan aika täsmällinen kaveri toi meiän Kirppu. Sanoinkin miehelle ennen nukkumaanmenoo, et saas nähä, onko täsmällinen, sillä kivuttomia supistuksia tuli jo illasta.


Edit. Käytiin käyrillä, kaikki ok. Tarkisti myös kohdunsuun tilanteen ja otti streptokokki-näytteen. Kohdunsuu vasta sentin auki, joten päästiin vielä takas kotio. Viimestään iltakasilta takas, jos pärjää siihen asti kotosalla. Vois vaikka yrittää vähän nukkua, kun jäi noi unet kolmeen tuntiin yöllä.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kuulumisia + kuvia



Tiistaina oli neuvola, mutta ei siellä mitään sen ihmeempää. Pissa oli kunnossa, samoin verenpaine. Hemoglobiinia ei edes mitattu, kun on ollu koko ajan niin hyvä. Tällä viime viikollakin käynnillä mukana ollu kätilöopiskelija otti minut vastaan ja tutki. Osasi kyllä asiansa ja juteltiin mukavia. Seuraava neuvola on tarvittaessa tiistaina ja sieltä terkka sit laittaa lähetettä äitipolille yliaikaiskontrolliin. Jospa sinne asti ei tarvis mennä.

Siskollani on tänään synttärit ja hän on toivonut Kirppua syntymäpäivälahjaksi. Alkaa pian tulla jo kiirus, jos aikoo ehtiä. Tosin enteileviä oireita ei juurikaan oo ainakaan vielä. Oon yrittäny tälläkin viikolla keksiä joka päivälle jotain tekemistä, etten vaan jumahda kotiin. Jo kaupassa käynti on mukava piristys, tiistaina olin edellistiistain tavoin seuraamassa miehen sählyä, itte olin pelaamasassa samalla vuorolla viime vuoden puolella.  Luulen, että Kirppu tunnisti äänet ja paikan, koska mylläys ja potkut olivat varsin voimakkaita koko sen tunnin ajan.  Muuten tällä viikolla aika on kulunut gradun parissa aikasempien tutkimusten tietoja kirjotellen. Muutaman päivän oon vaan pyhittäny laiskottelulle, kun on tehny mieli tehä niin. Koko ajan ku ei oo pakko tehä gradua, ni en sitten tee.

Näin torstaina kaupoilla erkkaopee, jota sijaistin melkein vuoden ajan. Sattumalta törmättiin ja vaihdettiin kuulumiset. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa, vaikka meiän keskustelunaiheet menikin hyvin nopeesti koulumaailmaan ja sen kuulumisiin. Hän kannusti mua kovasti ottamaan vaan rennosti ja tekemään gradua silleen omaan tahtiin, sen kyllä ennättää tehä. Ajallaan. Nii juu, mut se on helpommin sanottu kun tehty.  Nyt näyttää siltä, että teoriaosuus alkaa olla pikku hiljaa kasassa ja sitä pääsen muokkaileen, kunhan saan version 1 kommentoituna takas. Kiitos vaan Tarulle isosta urakasta!

Eilen oli niin nätti ilma, ettei viittiny jäähä vaan sisälle, joten käytiin kävelyllä tässä lähistöllä ja tekipä se hyvää. Kamera oli myös mukana ja joitakin kuvia voisin laittaa teillekin näytille.  Lenkki oli sopivan mittanen ja vauhti just passeli, sillä jalkoja ei alkanu särkee missään vaiheessa. Piipahdettiin myös Hesessä nauttimassa pehmisannokset. Ei ollu niin hyvää, kun joskus alle parikymppisenä kotikonnuilla lähikioskilla nautitut. Pitääkin verestää muistoja ja käydä joku kerta tarkastamassa, josko olis vieläkin yhtä makoisaa, kun sillon ennen.

Kenties kaksi sulhoa ? :)



Jalanjälkiä

Profiilia

Hyväksi todetut ja paljon käytetyt kengät. Muut ei oikeen mene enää jalkaan....



Pääsiäinen on siis meillä tällä kertaa kotona olemista, telkun kattelua ja odottelua. Ja odottelua. Huomenna olis siis laskettu aika. Sen huomaa siitä, että tällä viikolla joko nyt? eikö vieläkään mitään? – kyselyjä on tullu ihan kiitettävästi. Mun vanhemmat tai ainakin toinen on soittanu lähes joka päivä ja äitikin sano käyneensä kattomassa puhelintaan useempaan otteeseen kesken työvuoron, että josko ois jotain kuulumisia meiltä päin. Samoin mies sijaistaessaan samalla koululla, missä mä olin pitkään kans sijaistamassa, sai yhtenä päivänä vastata kaheksalle ihmiselle, et ”ei, vielä mitään”. On se niin hassua. Mukavaa, että odotetaan, mutta toisaalta ollaan kyllä luvattu ilmottaa heti, kun on jotain kerrottavaa. Kaikille lähimmille tai siis tietohan lähtee heti leviämään, joten pian siitä tietää koko suku tai siis molempien suvut. Miehen vanhemmat on ollu maltillisempia noiden soittelujen suhteen, vaikka myös sinne puolelle on tulossa ensimmäinen lapsenlapsi.
No, jatketaan odottelua, joten taidanpa palata gradun analyysi-osion viiden teeman pariin. Ainakin hetkeksi. Ilta jatkunee American Idolin ja muun telkusta tulevan ohjelman parissa. Tai sit kattotaan Bonesin vanhoja tuotantokausia. Tai sit... saa nähä. J

P.S 
Sori pitkästä postauksesta, toivottavasti jaksoitte ees lukee. Ja niitä kommenttejakin on aina kiva saada, joten kirjotelkaapa. J


maanantai 2. huhtikuuta 2012

Takatalvi yllätti

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tampereella-kaksi-kolaria-lahekkain---satojen-autojen-jono-/art-1288459520360.html

Komeet on jonot, toivottavasti ihmisillä kestää hermot jonotella. Ihan heti noi jonot ei kuitenkaan purkaudu. Tietty lunta on tänään tullu varmaan jo 15 cm. Tossa kuvassa ei näy autoja, mut ne autot, jotka tos on, oli samassa paikassa ainaki 10 minuuttia, joten todellakin kysyy hermoja.

Ihmiset ei siis näköjään osaa ajaa talvikelissä ees täällä Pirkanmaalla. Huonoja talvikuskeja on muuallakin kun Helsingin seudulla.



Raskaustesti 39+1 + kuvia


Gradun teon lomassa tein testin. Tässä vastaukset. 

Olen syönyt mitä vain, suolaista ja makeaa.

Alkuraskaudesta eli viime syksynä ei maistunut karkit tai suklaa ollenkaan. Pakkasessa oli useempi paketti Aino-suklaajäätelöö, mutta sinne ne sai jäädä keskiraskauteen asti.  Oikeestaan koko ajan on maistunu hyvin hedelmät, appelsiinit, omput, vesimeloni ym. Hedelmäsalaatti on esimerkiksi ollu ihanaa, kun on niin raikasta.  Muuten makee on maistunu, tai oon syöny esimerkiks kylässä kakkua ym. Ruoka on onneks maistunu hyvin koko raskauden ajan ja annoskoko on kasvanu oikeestaan raskauden edetessä. Enää ei onneks tartte olla syömässä jotain parin tunnin välein, vaan voi odotella hieman kauemmin.
Nyt loppuraskaudesta tai oikeestaan ihan viime viikkoina on tullu himo salmiakkiin (joka tosin just kiellettiin) ja jäätelöön.  En kuitenkaan ahmimalla ahmi, vaan semmosia järkeviä annoksia kerralla.  Ei oo menny missään vaihessa esimerkiks kokonaista jäätelöpakettia kerralla.

Kahvin tuoksukin on saanut minut voimaan pahoin.

Mä en oo onneks kärsiny missään vaiheessa pahoinvoinnista, mutta huono olo iski kyllä alkuraskaudesta, jos tuli liian pitkä väli aterioiden välillä. Kahvia en ees juo, mutta haju ei oo tehny pahaa. Mut sit esimerkiks sipuli, valkosipuli ja monet muut ruoka-aineet on ollu semmosia ei niin mieluisia. Sen verran tarkaks on tullu toi hajuaisti, miehen kannalta valitettavasti. Hien ja tupakan tuoksu on saanu lähes yökkimään, sikspä noi bussimatkat ei oo aina ollu kovin mukavia, jos viereen on sattunu ketjupolttaja tai viinalta haiseva matkustaja.

Voisin nukkua aamusta iltaan.

Juu, alkuraskaudesta kyllä. Musta ei ollu työpäivän jälkeen paljon seuraa. Joskus meinasin töissäkin ruokailun jälkeen yksinkertasesti vaan nukahtaa istualleen työpöydän ääreen, mikä ois ollu varsin noloo oppilaiden kannalta. Päiväunet oli pakko ottaa joka päivä, myöskin viikonloppusin. Mies sanokin, et mukava, kun säkin jaksat jo tehä jotain muutakin ku nukkua, kun alko keskiraskaus.  Oiskohan väsymys kestäny jonnekin viikoille 12-14, en ihan tarkalleen muista.
Nyt loppuraskaudesta oikeestaan vasta äitiyslomalla, on tullu päiväuniakin nukuttua tai ylösnousun jälkeen mentyä viel takas peiton alle. Ei oo kiirus mihinkään, ni voi ihan hyvin nukkuta, jos nukuttaa.

Suonenvetoa, närästystä ja turvotusta, kaikkea on ollut.

Närästystä mulla ei oo ollu onneks ollenkaan. Oon lukenu kauhutarinoita niistä, joilla se on ollu riesana jo alkuraskaudesta asti. Suonenvetoa oli jossain vaiheessa muutamana yönä, mut ei sen useemmin. Turvotus on tullu vasta nyt viime viikkoina ja sekin pysyy ainakin jonkun verran kurissa noilla tukisukilla. Sormissa turvotusta ei oo sen enempää, paitsi, että sormuksia en uskalla enää pitää.

Olen tuntenut itseni seksipommiksi. 

No en todellakaan. Vaikka painoo on tullu varsin maltillisesti ja vatsakaan ei oo mikään järkyttävän iso, silti kehon muutokset on ollu aika suuria ja niihin on ollu sopeutumista. Paino on siirtyny uusille kymmenluvuille ja se varsinkin on mietityttäny, tosin kaikki on tullu onneks suurin piirtein vaan tohon mahaan.

Paino on siirtynyt uusille kymmenluvuille.

Juu, kaks kertaa. Jos nyt ei enää kamalasti nousis, tosin tässä loppuvaiheessahan vauvakin ottaa vielä kasvuspurtin.

Tunteet ovat olleet pinnassa.

Ihme kyllä ei normaalia enempää. Monista on tullu itkuherkkiä, mutta ei minusta. Tai no, jos lasketaan myös ne negatiiviset tunteet, niin siinä tapauksessa kyllä. On tullu ehkä herkemmin sanottua ja puututtua moniin asioihin, kun muuten. Jos joku asia ärsyttää, sille täytyy tehä jotain.

Hyvä äiti imettää pitkään.

Kaikenlaisia tavoitteita voi olla, mutta totuus aivan toinen. Ei sitä pysty etukäteen tietämään millään, miten imetys onnistuu ja kaikki siihen liittyvä. Pääasia, että vauva saa ruokaa, olipa se sitten äitin tissistä tai korviketta pullosta. Niin se vaan on. Hyvähän se olis, jos vauvaa pystys täysimettään sen ekat puoli vuotta. Tosin mä oon ollu vähän sillä kannalla, että voisin myös osittaisimettää, mutta saa nähä.

Olen suunnitellut synnytykseni.

Kaikenlaisia toiveita voi olla, mutta niiden toteutumista ei voi taata. Jotain toiveita tuli kirjattua esitietolomakkeeseen, mutta tositilanne näyttää, miten niiden käy. Kivunlievitystä en aio välttää, vaan ottaa kaiken tarvittavan.

P.S.
Lähes kaikki pieniin vauvoihin, etenkin vastasyntyneisiin, on uutta ja ihmeellistä. Opetellaan sitten yhessä miehen kanssa.

Tiedän Kirpun sukupuolen, mutta edes mieheni ei tiedä sitä, koska haluaa sen olevan yllätys. Ostetuista vaatteista sitä ei voi päätellä, koska ollaan oltu varsin neutraalilla linjalla. Lisäks ollaan sitä mieltä, että sekä tytölle että pojalle voi pukee lähes kaikkia värejä. Välttämättä en kuitenkaan poikaa pukis pinkkiin.

Tässä vielä kuvaa viime viikolta ja tältä päivältä 

rv. 38+3


rv. 39+1