Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2011.

Litterointi valmis!

Sain haastattelut litteroitua juhannukseen mennessä, kuten olin ajatellutkin. Kävimme torstaina tulostamassa 144 sivua tekstiä yliopistolla. Vettä satoi kaatamalla, juuri mikään atk-luokka ei ollut enää auki ja olin jo menettää toivoni, mutta onneksi löydettiin auki oleva atk-luokka ja sain tulosteet mukaani.  Olihan litteroinnissa puuhaa ja veihän se paljon aikaa, mutta aivan varmasti se myös antaa paljon. Huomasin jo haastatteluja kuunnellessani niistä monia kiinnostavia asioita, joihin aion kiinnittää huomiota. Havaitsin myös, että tietyt samat asiat toistuvat lähes jokaisessa haastattelussa, mikä on vain hyvä aineistoni analyysin kannalta. Tänään sain jo valmiiksi ensimmäiseen caseen liittyvät tärkeimmät asiat, kirjasin ne ylös jokaisen haastattelun omalle A3-paperilleen. Näin minun on helppo etsiä tarvitsemiani asioita ja löydän ne helpommin. Ahkeroin siis tänään helteestä huolimatta. Tosin jaoin urakan useaan osaan ja viimeistelin työni vasta iltamyöhällä yöllä, kun ei ollut en

Kuntokärpänen

 Mua purais kuntokärpänen ja se on hyvä vaan, koska kuukauden päästä viimestään iskee ikäkriisi. Kävin siis tänä aamuina hölkkäilemäs 14 minuuttia tos läheisellä metsälenkillä. Tiukkaa teki hölkätä koko lenkki, mut jaksoin kuitenki. Tuli niin hyvä mieli, kun viittin laittaa tossua toisen eteen. Pitkästä aikaa. Heräsin tänä aamuna jo kuuden jälkeen, koska vein mieheni töihin, jotta saan itte auton. Meen tekeen tänään tokavikan haastattelun, enkä halunnu mennä sinne pyörällä tai bussilla.  Lenkin jälkeen venyttelin, koska oon vihdoinki tajunnu sen, että ilman sitä mun lihakset ei toimi, niinku niitten pitäs toimia. Tein fyssarin määräämät venytykset, lisäks vatsoja ja punnerruksia. Tästä on vaan ny tehtävä jokapäivänen juttu tai ainaki monta kertaa viikossa toistuva. Eikä lenkille lähteminen saa olla kelistä kiinni, kyse on omasta motivaatiosta ja tahtomisesta. Haluanko kohottaa kuntooni vai lojua kotona sohvalla käsi irtokarkkipussissa.? Tähän asti irtokarkit tai muut herkut on usein v

Kesäloma, joten gradun parissa ahkeroin

Maisemia kotikonnuilta  Se alkoi lauantaina. Kesäloma nimittäin.   koulujen lopettajaiskukkia 1 koulun lopettajaiskukkia 2  Palkatonta aikaa, mutta onneks opintotuki sentäs juoksee parin kuun ajan ja lainatakauksenki sain, mutta en sitä luultavammin käytä. Sen verran paljon oon jo ennestään valtiolle velkaa.   Tosiaan mun kesäloma menee nyt ton gradun kanssa painiessa. Tein periaatepäätöksen olla menemättä töihin koko kesänä. Tiukkaahan se on rahallisesti, mutta onneks mies on töissä ja tienaa meille leivän pöytään. Toi päätös oli vähän niinku pakko tehä, jos aion valmistua syksyllä.  Mulla on ny takana 5 opiskeluvuotta, joten ois jo korkee aika valmistua, vaikkakin kaks viimestä oon oikeestaan ollu vaan kirjoilla yliopistossa, mutten oo suorittanu just mitään opintoja. Toisaalta tehny sit sitäkin enemmän töitä eli sijaistanu peruskoulun opeja eri puolilla kaupunkia.  Just tossa laskeskeltiin työkaverin kanssa lauantaina, että ei oo montaa koulua, joissa en ois sijai