Jälkiä elämästäni

kuva  täältä Jo ennen pojan syntymää oli tiedossa, että hoitoapua tullaan kyllä saamaan, mutta se on hieman hankalammin järjestettävissä. Miehen vanhemmat asuvat 50 kilsan päässä meiltä, mutta molemmat ovat vielä kauan työelämässä ja tietysti heillä on myös omat menonsa. Silti he järjestävät aikaa pojan tapaamiselle. Parin viikon välein he autoilevat meille ja me vähän harvemmin sit sinne päin. Poika on viettänyt viikonlopun isovanhempiensa kanssa meidän viettäessä "vapaa-aikaa" kotona nukkumalla ja keräten voimia. Mielellään he hoitaisivat poikaa enemmänkin, mutta valitettavasti se on töiden takia hieman ongelmallista. Mun vanhemmat asuu toisella puolella Suomee, joten matkaa on sinnekin ihan riittävästi. Me nähdään hieman harvemmin, varmaan 1-2 kuukauden välein. Useimmiten mun äiti ja isi matkustaa tänne päin näkemään meitä ja tietysti poitsua. Me käytiin mun kotona viimeks jouluna. Vaikka meillä onkin välimatkaa paljon, se ei kuitenkaan ole niin suuri haitta kun vo

Tänä talvena on tullu hiihdettyä jo yli 20 kilsaa. Se on hyvin, sillä viime vuonna en hiihtäny kertaakaan raskauden vuoksi ja 2011 taisin laittaa sukset vaan kerran tai pari jalkaan. Osan kilometreistä oon keränny töissä ja osan perheen kanssa lähiladuilla. Eilen tais olla kolmas kerta, kun käytiin hiihtelemässä miehen ja pojan kanssa. Keli oli upee, aurinko paisto ja pakkastaki vaan muutama aste. Mun suksissa oon voiteet vuodelta 2011, joten ehkä olis aika laittaa lisää pitoo. Viimesintä kertaa lukuunottamatta ne on pitäny ja luistanu sopivasti, mutta tänään (eilen) oli toisin. Sukset lipsu todella paljon, joten onneks meiän reitti ei sisältäny kovinkaan montaa isoo ylämäkee. Mä hiihdän perinteistä ja mies luistelee. Poika selässä. Poika viihtyy niin hyvin, että yleensä nukahtaa viimestään ekan kierroksen jälkeen. Kierros on reilu kaks kilsaa pitkä, joten poika ehtii sit nukkua vielä ainaki kierroksen tai kaks. Tällä kertaa oli mukana juomistaki, koska se unohtu aiemmin. Mu

Miehen isäkuukausi on takana ja joku aika sit piti pähkäillä, kumpi jää pojan kanssa kotiin loppukevääks. Mies valmistu vuoden alussa ja sillä on siis ammatti, matikanope ja mä oon vielä edelleen hetken opiskelija. Kaikki riippu oikeestaan mun työtilanteesta. Alotin vuoden alussa äitiysloman jälkeen taas opesijaisuudet. Niitä on riittäny tosi hyvin, koska oon "tuttu naama" niin monessa paikassa. Pari viikkoo sit selvis, että töitä on tiedossa koko loppukevääks, joten hoitovapaalle jääjä selvis saman tien. Meillä siis mies jää kotiin, hän itte ehotti mulle sellasta ratkasua, jotta mä saisin palata työelämään muutenki ku vaan kuuden viikon isäkuukauden ajaks. Oon kyllä niin kiitollinen ihanalle miehelleni, että hän haluaa jäädä kotiin. Mä en ois niin nauttinu kotona olosta, se on pakko myöntää. Mies on ollu päivät kaksin pojan kanssa, ku mä oon käyny tienaamassa opettamalla alakouluikäsiä lapsia. Mulle ei oo ollu ikinä mikään ongelma jättää miestä kaksin pojan kanssa, koska

Ajattelin vihdoinkin kirjotella poitsun 10-kuukautiskuulumisia. Mun aika on aika pitkälti menny varsinkin tällä viikolla töiden ja gradun kimpussa, joten en ole blogiakaan ennättäny päivitellä. Näin tulee olemaan vielä jonkin aikaa. Mun tekemä peitto Sit niitä kuulumisia. En tykkää vertailla lapsia keskenään, vaikka kyllähän sitä tulee lueskeltua, mitä kaikkee ton ikäsen vauvan pitäis jo tehä. Kaikki eivät vaan oo millään samanlaisia. Toinen osaa kävellä jo 8 kuukauden  iässä ja toinen ei konttaa vielä 10 kuukauden ikäsenäkään. Lapset siis on hyvin erilaisia. Oon huomannu sen etenkin lueskellessani samanikästen vauvojen neuvolakuulumisia. Meillä seuraava neuvolaki on vasta vuoden ikäsenä, joten uusia mittoja ei valitettavasti nyt oo laittaa. Millanen vauva meillä on 10 kuukauden ikäsenä? Hirveesti on tapahtunu edistystä liikkumisen suhteen viimesen viikon aikana. Poika ei siis vielä konttaa, vaan liikkuu edelleen pyörimällä ja kierimällä hyvin nopeesti paikasta toiseen. A

kuva kuva Yleisesti ottaen olen saanut hyvää palvelua, kun olen tarvinnut. Tottakai joukkoon on mahtunut myös niitä ei niin mukavia kokemuksia. Yleensä mä vaadin hyvää palvelua ja ilmasen kyllä jollain tavalla, jos en ole tyytyväinen. Lähetettiin joku aika sitten Pirkalle palautetta vauvan kerttisten huonoista tarroista ja saatiin sieltä pahoittelut ja parinkympin edestä onko (ne nyt sit) lahjakortteja, joilla ostetaan lisää vaippoja. Tossa siis kävi niin, että uuden pakkauksen noin 30 vaipasta lähes puolessa oli huonot tarrat. Tuli muutaman kerran menetettyä hermot, kun just hyvin aseteltu vaippa ei toiminutkaan oikeella tavalla. Mies kävi eilen pojan kanssa pääkirjastossa palauttamassa yhden kirjan ja laitoin mukaan lapun, jossa kerroin toisen kirjan olevan kateissa ja pyysin uusimaan sen. Ite en voinu uusia, kun maksimimäärä oli täynnä. Ei ollu suostunu täti uusimaan, vaikka mies oli yrittäny selittää tilannetta. No, mä ärsyynnyin tosta ja aattelin koittaa onne

  kuva Oon nyt ollu töissä kolmisen viikkoo ja kyllä vaan on tuntunu hyvältä. Myönnän, että kaipasin jo kovasti työkavereita ja pois kotiympyröistä. Mies on tällä hetkellä vielä muutaman viikon isäkuukaudella ja jää siitä suoraan hoitovapaalle kesäkuuhun asti. Mä saan siis olla tehä töitä koko kevään! :) Aikaset aamuherätykset on edelleen hankalia, mutta nyt oon pääosin tienny jo edellisenä päivänä, mihin kouluun menen ja mihin aikaan ja se on helpottanu aamuja jonkun verran. Oon sijaistellu tamperelaisia, pääasiassa alakoulun, opettajia jo yli 10 vuotta (hui kamalaa!), joten jonkunlaiset rutiinit on tullu kiireaamuihinkin. Aluks oli monta vuotta niin, että aamulla seiskan-kasin maissa soitti rehtori tai kanslisti eri kouluilta ja pyysi sijaiseksi. Tutuiks tuli etenkin oman asuinalueen lähikoulut. Opin myös tuntemaan kaupunkia eri tavalla, kun menin busseilla ristiin, rastiin Tamperetta. Olin myös jo sillon pidetty sijainen, koska suostuin lähtemään töihin vaikka kaupungin tois