Jouluisia ajatuksia

"Tuuli on tyyntynyt ja huurteessa puut, maailma tää hiljenee. Päättyneet leikit on, on päättynyt työ. Äänetön on jouluyö. Hiutaleet hiljaa leijailee niin enkelitkin lentää kotiin taivaaseen. Hiutaleet hiljaa leijailee taas pinnalle maan. 

Aamuyö saapuu jo ja haalea kuu kuusien taa taivaltaa. Kuusien oksilla mä jääkukat nään, kuulu ei nyt ääntäkään. Hiutaleet hiljaa leijailee. Niin jalanjäljet peittyy vaippaan valkeaan. Hiutaleet hiljaa leijailee pinnalle maan."

"Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan."

Keräsin tähän joitakin mun perinteiseen jouluun kuuluvista asioista.

Joittenkin asioitten suhteen oon varsin vanhanaikanen ja yks niistä on itsetehdyt joulukortit. Tänä vuonna meillä lähti aivan lähimmille pojan kuvalla varustettu kortti, mutta muut saivat itsetehdyt kortit. Tapamme mukasesti joulukortit saatiin postiin aivan viime tipassa, joten onneks asutaan lähellä postikeskusta ja mies vei nipun sinne suoraan. En kuitenkaan halunnu lähettää tänäkään vuonna "valmiskortteja".  

Tuleva joulu on Murusen eka joulu ja se vietetään Itä-Suomen papan ja mummin eli mun vanhempien luona. Paikalla on mun molemmat siskot, vanhempi miehensä ja nuorempi miehensä ja Murusen serkkutytön kanssa. Pitkään oli epävarmaa, päästäänkö lähtemään Itä-Suomeen, koska mein kahelle kattiselle piti saada joku hoitaja mein reissun ajaks. Onneks naapuri suostu hommaan, siitä ollaan kiitollisia. 

Jouluunhan kuuluu perinteisesti lahjojen antaminen ja saaminen. Ekaks ajateltiin, ettei osteta Muruselle ite mitään, koska paketteja on kuitenkin tulossa varmaan ihan riittävästi. Päätettiin kuitenki ostamaan yks lahja, jotta poika pääsee aukasemaan edes yhden paketin Itä-Suomen mummilassa.Oletettiin, et serkkutyttö saa kuitenkin joitakin paketteja ja on vähän kurja, jos meiän pojalla ei ookaan yhtään omaa pakettia. Totuushan selviää sit aattona.  Murunenhan sai siis jo taaperokärryn etukäteislahjaks ja osa lahjoista tulee myös rahan muodossa. Mä ostin lahjan vaan miehelle ja sit hankittiin Smartphotolta lahjat kummeille, isovanhemmille ja miehen puolen isoisovanhemmille. Mä en vaan osaa olla ostamatta jotain pientä, vaikka mun vanhemmille ei saanutkaan ostaa mitään. 

Joululaulut on mun mielestä myös tärkee osa joulunviettoa. Oonkin tässä parin viime viikon aikana kuunnellu sekä jouluradiota että myös joulu-cd:itä. Jotenkin pääsee paremmin joulufiilikseen, kun kuuntelee jouluista musiikkia. Kuuntelun lisäks tykkään myös itte lauleskella ja meiltä löytyyki aikamoinen kasa joululaulunuotteja. Perinteisesti myös lauletaan perheen kesken jouluaattona mökillä ja kenties myös mummon ja ukin luona ainakin muutama joululaulu. 

Mä en oo mikään jouluruoan ystävä. Mun lautaselle päätyy vaan joulukinkkua, perunoita ja salaattia ja jos on, lihapullia tai karjalanpaistia. Äiti on tänäkin vuonna laittanu kystä kyllä ja pöydässä on jonkinmoista sorttia, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain syötävää.

Käydään joka joulu viemässä kynttilät haudoille. Viime jouluna käveltiin ruohon ja mutaliejun seassa, tänä vuonna on lunta ja kova pakkanen. Haudoille on kuitenkin päästävä. Se kynttilämeri varsinkin illalla on todella kaunis. Usein siellä tapaa myös tuttuja.

Jouluinen vierailu mummon ja ukin luona. Niin kauan kun mä muistan, ollaan käyty joka joulu mummolassa. Siellä ollaan laulettu yhessä joululauluja ja nautittu myös pöydän antimista. Tänäkin jouluna mummo on pyytänyt meitä kylään ja näkemisen lisäksi on mukava vaihtaa kuulumisia. 

Piparit ja joulutortut kuuluu ehdottomasti jouluun. Muutamana viime vuonna oon tehny ite piparit äitin reseptin mukaan. Tänä vuonna mies vältti leipomisrumban, koska ystävä Hm tuli leipomaan mun seuraks. Pipareita tuli varmaan joku 10 pellillistä, joten syömistä riittää. Ekat joulutortut tuli leivottua joskus joulukuun alussa ja luultavasti niitä on myös meiän joulupöydässä.

Joulukirkossa eikä todellakaan aikasin aamulla, vaan kello 23, on tullut käytyä lähes aina, kun ollaan joulu Itä-Suomessa. Ehkä tänäkin jouluna mennään täpötäyteen kirkkoon jouluyön jumalanpalvelukseen, siinä on aina oma tunnelmansa. Mä ainakin tykkään. 

Lauta- ja korttipelit on osa meiän perheen joulua. Nytkin otetaan mukaan muutama lautapeli, jotta päästään pelaamaan porukalla yhtä tai useampaa peliä. Tänä jouluna ei voi just ollenkaan olla ulkona, kun pakkasta on luvattu yli 20 astetta, joten on hyvin aikaa pelailla, lukee kirjaa tai kattoo telkusta jouluohjelmia.

Lumiukko on myös osa jouluaamua. Se vaan täytyy nähdä, jos on telkun ääressä. 

Valkea joulu. Onneks tänä vuonna on lunta reilusti ainakin täällä Tampereella. Viime joulu oli aika kurja, kun lunta ei ollu ollenkaan ja kelit muutenkin kurjat. Lumi piristää mieltä ja valaseekin mukavasti, joten joka jouluna tulis olla lunta ees sen verran, että maa ois valkonen. 

Aamulla lastataan auto täyteen tavaraa ja lähetään viettään joulua Itä-Suomeen, jossa jo mun vanhemmat ja toinen siskoista oottelee. Tää on vähän erilainen joulu, koska viime jouluna olin yli puolivälin raskaana ja nyt ekaa joulua viettelee kaheksankuinen pieni Murusemme. 


Näiden kuvien myötä toivottelen oikein hyvää joulua kaikille!

Pieni Murusemme 8 kk (9.12) lisätty KUVIA

Itsenäisyyspäivänä

  Eilen oli poitsun 8-kuukautis lääkärineuvola. Pituutta oli tullu viidessä viikossa vajaa sentti ja painoo vajaa 400 g. Murunen siis painaa nyt 8465 g ja on 72,4 cm pitkä. Lääkärissä kaikki ok, ei karsasta, puhtaat korvat ja sai tehtyä kaikenlaiset venyttelyt ja muut tutkimukset.  Poika ei ollut kovin yhteistyöhalunen, koska ensinnäkin sillä oli kakat housussa. Ei ollu myöskään kivaa, kun täti tutki kylmällä stetoskoopilla ja väänteli ja käänteli jalkoja. Pojan mielestä ihan tarpeettomia tutkimuksia. Murunen sai myös influenssatehosteen isin sylissä, vähän itketti, mutta äkkiä paha mieli unohtu ja terkkaki sai hymyjä osakseen. Meiän pieni hymypoika. <3

 Ongelmana on tällä hetkellä tai siis ollu melkein syntymästä asti posket, niissä on jonkin tyyppistä atooppista ihottumaa. Tällä hetkellä poika on repiny molemmat posket öisin auki. Lääkäri käski vaan laittaan kortisonia, mut terkan mielestä ekaks pitäs saada tulehdus pois ja ihmetteli, miksei lääkäri kirjottanu mitään reseptilääkettä. Käytiin sit apteekissa hakemassa Cicaplast-nimistä rasvaa.

Huonoista ja rikkonaisista öistä oli myös puhetta. Ekaks pitäs saaha yöpullo pois. Ollaan yritetty tällä viikolla, mutta huonoin tuloksin. Poika ei välttämättä ees tarvii pullollista joka yö, mut pitäs pärjätä kaikki yöt jo ilman syömisiä. Siispä harjottelemaan sitä. Veden tarjoominen maidon sijaan aiheutti kamalan huutokonsertin. Pitänee siis jossain vaihessa pitää yöpullosta vierottumis- ja unikoulut. Kehotus oli myös siirtää poika nukkumaan toiseen huoneeseen. Suunnitelmissa se on jo olluki, mut ei ihan vielä. Pitäs ekaks saada huone "asumiskuntoon" ja siirrettyä siis meiän työhuone toiseen huoneeseen, jotta poika pääsis tähän nykyseen työhuoneeseen. 

Seuraava neuvolakäynti onkin vasta vuoden iässä. Ennen oli tarkastus myös 10 kuukauden ikäsenä, mut säästökuuri vei sen mennessään. Harmi. 

Murunen ei vielä istu, mutta liikkuu pyörien ja kierien hyvinkin vikkelästi. Kaikki kielletty kiinnostaa. Lattialle jääneet kissojen paperitollot on äärimmäisen mukavia, mutta myös vaarallisia, koska ne menee suuhun ja niihin voi tukehtua. Lattiataso on pitäny oppia pitämään "vauvaystävällisenä", koska muuten siellä on tavarat vähän miten sattuu. Piuhat ja kaikenlaiset johdot menee heti suuhun, kun silmä välttää. Tänään myös koki viime viikon Menaiset-lehti vähän kovia, kun poika totes sen maistuvan hyvältä. Oma moka, mitäs jätin lattialle. 

Päivät on siis hyvin vaihtelevia ja täynnä erilaista touhua ja toimintaa. Päikkäritki on välillä kestäny jopa 3 tuntia, aikamoista luksusta niihin alun maksimissaan puolen tunnin lyhyisiin torkkuihin. 

Tuoreita kuvia on tulossa, kun ehdin niitä siirtämään koneelle. Malttakaa siis hetki. :)

Muoks. Kuvia lisätty 14.12

Murunen 6 kk ja viikko

Tyttöinä ja poikina kouluarjen keskellä

Jospa kirjottelisin koulumaailmaan liittyvää juttuaki välillä. Oon tosiaan pyöriny peruskoulujen käytävillä sijaisopettajana yli 10 vuotta. Kaupunki ja koulut on vaihtunu, mutta samanlaisia tyttöjä ja poikia niissä luokissa kuitenkin on. Mun gradukin liittyy tähän aiheeseen, joten jo senkin takia näitä asioita on tullu pyöriteltyä mielessä tässä lähiaikoina paljonkin. 

Millaisia tytöt ja pojat on koulussa? Huomioidaanko ne opettajan toimesta samalla tavalla? Yleistääkö opettaja sanomalla tytöt teki tätä tai pojat teki tuota. Niin ja tietysti stereotypiat siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat oppijoina: tytöt on hyviä äikässä ja pojat taas matikassa, pojat pelaa jalkapalloo ja tytöt hyppää narua. Vai onko? Mun oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että edelleen kouluissa vallitsee selkeet sukupuolijaot eli oppilaat luokitellaan pääosin stereotypioiden mukaisesti. Jos seuraa jotain oppituntia, huomaa, että opettaja käyttäytyy hyvin usein eri tavalla tyttöjen kuin poikien kanssa. Osittain se on myös opettajakohtasta. Tietysti opettajan omat stereotypiat ja ennakkoasenteet ei voi olla vaikuttamatta asiaan.

Aika usein pojat on luokassa niitä äänekkäitä oppilaita ja tytöt taas hiljasia puurtajia. Pojat pitää ääntä ittestään ja vaatii opettajalta huomioita yleensä eri tavalla kuin tytöt. Jääkö opettajalle aikaa huomioida myös ne luokan hiljaset oppilaat, jotka stereotyyppisesti on tyttöjä? Jos opettajalla on luokassa 25 oppilasta, ja joukossa monta äänekästä poikaa, tai miksei tyttöäkin, väkisinkin vähemmälle huomiolle jää ne ei niin äänekkäät oppilaat. Valitettavasti. Opettajan työtä hankaloittaa myös se, että tytöt ja pojat on usein kiinnostuneita hieman erilaisista asioista. Se on hieman hankala yhtälö uuden asian opettamisen kannalta, koska asia pitäisi saada opetettua kerralla kaikille. Opettajakaan ei ole mikään akrobaatti, joka keksii jos jonkinmoisia keinoja opettaa niin, että kaikki oppilaat saataisiin oppimaan. Matikan tunnilla pitäs innostaa tyttöjä, joita matikka ei vois kiinnostaa yhtään vähempää ja äikän tunnilla taas poikia, jotka ei ymmärrä, miks suomen kielessä on niin monta sija- ja persoonamuotoo taivutuksineen. Hankalia juttuja. 

Oon huomannu tässä vuosien aikana, että aina ekaks oppii luokan äänekkäimpien ja kenties tuntia häiritsevien oppilaiden nimet, jotka on useimmiten poikia. Nimiä joutuu toistamaan niin monta kertaa, kun taas toisaalta oon itekki huomannu, etten valitettavasti välttämättä muista ollenkaan niiden muutaman hiljaisen, omissa oloissaan viihtyvän tytön nimee. En edes useemman päivän tai viikon sijaistuksen jälkeen. Sijaistin alkuvuodesta kutosia useemman viikon ajan ja todellaki muistin luokan poikien nimet ja valtaosan myöskin tytöistä, mutta koetta korjatessa tai tunnilla piti oikein muistella muutaman tytön nimee. Siinä luokassa stereotypiat sai aikamoista kyytiä, koska luokan hankalimmat tapaukset oli pääosin tyttöjä ja hiljaset ahkeroijat molempaa sukupuolta. 

Ehkä stereotypiat oli voimakkaammat sillon 80-ja 90-luvuilla, kun ite kävin koulua. Luokan paras oppilas ja opettajan suosikki oli aina tyttö ja luokan raisuimmat tapaukset tottakai poikia. Sitä en osaa sanoo, vaikuttiko sukupuoli silloin tai vaikuttaako se nyt oppilaan arviointiin. Voi olla, että jotkut opettajat antavat sen vaikuttaa, vaikka niinhän ei sais olla. Äidinkielen tunnilla poika saa opettajan silmissä lisäpisteitä, kun osaa kirjoittaa omia juttuja, koska pojan kielellinen osaaminen on aina jotenki tytön osaamista hienompi juttu. Vai onko? Matikan tunnilla juttu vois olla päinvastoin, tyttöjä arvioidaan lievemmin kriteerein kuin poikia. 

Nää oli nyt aika stereotyyppisia ja yleistettyjä juttuja. Mut ku se ny on niin, tai ainaki melkein. Sukupuolineutraalius on tavoite ja opettajat on lähes yksimielisiä siitä, että myös käyttäytyvät niin, vaikka totuus on toinen. Ainakin oman kokemukseni ja graduuni keräämien vastausten mukaan. 

Siinäpä sitä mietittävää, itse kullekin. Onko asia siis edellenkin näin mustavalkonen? Toivottavasti ei. 

Tunnustuksia

Tunnustuksia.

Kiitos Eskapismi, mun eka tunnustus. Mun blogilla on siis ees muutama lukija, vaikka tiiän heitä kyllä olevan oikeeasti enemmänki. Anonyymit ilmottautukoon. :)  

1) Kiitä tunnustuksen lähettänyttä bloggaria.

2) Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille.

Luen todella montaa blogia, joten ei helppo tehtävä, mutta tällä kertaa päädyin seuraaviin. Skribentti, Spatz, Lisa love, Noviisiopettaja, Liisa, mallamoija, Salamatkustaja ja Valeäiti. Jokainen blogi on hieman erilainen, mutta kaikkia luen mielelläni ja innolla odottelen uusia päivityksiä. Suosittelen tutustumaan! 

3) Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan. 
Luulen, että lähes kaikki mun haastamista on jo saanu tän tunnustuksen, mutta silti halusin listata just noi blogit. 

4) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

- Minulla on ollut vain kaksi seurustelukumppania, ex-avomies 2002-2007 ja nykyinen rakas aviomieheni vuodesta 2008. 

- Jos mä haluan saada jotain, mä haluun sen just nyt, enkä vasta vähän myöhemmin. Lähimmillä on siis mussa kestämistä.

- en jaksa meikata, lakata kynsiä tai ees kammata hiuksia, jos ei oo pakko lähtee jonnekin. Päivävaatteet sentään vaihan päälle ja laitan hiukset ponnarille. 

- En edelleenkään herää kovin mielelläni yöllä, kun poika haluaa ruokaa, mutta tositilanteen edessä sitä kummasti jaksaa. Oon edelleen erittäin aamuntorkku ja illanvirkku. Valitettavasti myös poikamme on perinyt samat asiat molemmilta vanhemmiltaan. 

- Mä teen kaikki asiat yleensä viime tipassa. Kaikenlaisia esseitä ja muita kirjallisia töitä, kuten useena vuonna myös joulukortit, on tullu tehtyä palautusta tai lähetystä edeltävänä yönä valmiiks. Tähän mennessä oon myös ennättäny saada kaiken ajoissa valmiiks. Ei oo mikään hyvä tapa, mutta mä oon kokenu sen toimivaks omalla kohalla. 

- Mä oon joissakin asioissa hyvinkin tarkka ja sit taas just mun ulkonäön suhteen en niinkään. Esimerkiks pyykit pitää asettaa narulle oikein päin käännettynä ja esimerkiks kestovaippojen osat tietyssä järjestyksessä. Samoin, jos mä alan siivota, se pitää tehä viimesen päälle. Mun tuntevat ei kyllä välttämättä usko tota. 

- Oon varsin tapaturma-altis ihminen. Oon esimerkiks murtanu varpaani Kanariansaarilla asfaltin läpi kasvaneeseen puunjuureen ja toisen kerran saman varpaan juostessani antamaan tuolia eräällä leirillä, kun en huomannu pientä porrasta. Paras murtuma on mun mielestä kuitenkin mein edellisessä muutossa, kun mursin varpaani kompastuessani tyhjän asunnon ainoaan piuhaan, eli stereoitten johtoon. Jep, sattu aika paljon. Tämän tästä kolauttelen päätäni, polviani tai käsiäni mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.