Ulkonäkö, turhamaistako?

Myönnetään, oon siinä mielessä turhamainen ihminen, että kaikkein eniten raskausaikana harmitti painonnousu. Sitä tuli noin 15 kiloo ja tällä hetkellä on jälellä semmonen viitisen kiloo, joiden tiputtaminen käy työstä. Ja juu, synnytyksestä on vasta 9 viikkoo, mutta silti. Jos imettäsin, välttämättä tätä ongelmaa ei olis, mutta en imetä. En tykkää kattoo itteeni tällä hetkellä peilistä, mutta varsinkaan valokuvista, joissa näkyy mun   maha. Se ei oo mun mielestä kovin kaunis näky, kun se edelleen rellottaa tossa eessä.  Eripitusia vaunulenkkejä tulee vedettyä lähes joka päivä, mutta nähtävästi niitä pitäs pidentää ja tietysti vois tehä jotain muutaki oman kuntonsa eteen. Kiloja kuitenki pitäs saada pois jo seuraavaa raskauttakin ajatellen.

Toisaalta näin kesäaikana en voi olla syömättä esimerkiks jäätelöö useemman kerran viikossa, koska se nyt vaan kuuluu kesään. Muita herkkuja kyllä pyrin vähentämään ja siks mulla onkin yks varsinainen herkkupäivä viikossa. Ja muutenkin voisin kiinnittää huomiota syömiseen.

Toinen juttu, mikä liittyy ulkonäköön, on jo raskausaikana naamaan tulleet erilaiset näppylät ja finnit. Mulla ei oo ollu ees murrosiässä finnejä paljookaan ja nyt on sit sitäkin enemmän. Varsinkin leuka ja selkä kukkii oikeen kunnolla. Enkä mä mielestäni oo ees syöny esimerkiksi suklaata niin paljoo, että siitä pitäs tulla. Kai se on hormonaalista. Valitettavasti.

Eräs raskausajan ihanuuksista on myös raskausarvet, joita tuli mulle vattaan vasta vikoilla viikoilla paljon ja ne myös näkyy. Lisäks niitä on reilusti myös tisseissä. Eikä ne oo kyllä lähteny mihinkään tai mun mielestä ees vaalentuneet. Alavatta on niitten peitossa. Kyllä ne toivottavasti ajan kanssa ainaki vaalenee. Toisaalta oon niistä myös ylpee, koska onhan ne merkki siitä, että mä oon pystyny tuottamaan elämää.

Muuten ulkonäöllä ei oo mulle niin merkitystä siinä mielessä, että mun vaatteet ei oo viimesintä huutoo enkä mä ees jaksa meikata todellakaan joka päivä. Jos on kotipäivä, en välttämättä ees harjaa hiuksia, vaan laitan ne vaan ponnarille. Oon siis laiska, mitä tulee mun nassun laittoon. Joskus äitini huomautti mun meikkaamattomuudesta ja se onkin tyytyväinen, jos oon ees vähän laittanu itteeni.

No joo, tästä tuli tämmönen valituspostaus.

Arjen helpottajia ja piristäjiä

 Tällä hetkellä poika nukkuu toisia päkkäreitään ja toista tuntia (ekat puolen päivän maissa kesti tunnin), joten mulla on aikaa vaikka päivitellä blogia. Järkevämpää olis ehkä itekin ottaa päikkärit, mutta torkahin jo hetken poitsun kans sen edellisten unien aikana. Pyykkikonekin pyöri juuri ja pitäs siis ripustella kestot narulle kuivumaan. Se on sitä arkee, pyykinpesua, vaipanvaihtoo, pyllynpesua, syöttämistä, nukuttamista jne. Mies on vielä tehnyt pitkää päivää, joten mun päivät kotosalla on tuntunu varsin pitkiltä. Välillä jopa tylsiltä, voin myöntää. Laitan usein poitsun sitteriin, jotta pääsen ite tekemään kotihommia, jotka on jääny kyllä varsin vähälle, koska poitsu ei juurikaan viihy itekseen. Syli kyllä kelpaa ja siinä onhyvä olla.

Iltasin, kun mies on kotosalla, annan hänelle enemmän vastuuta Murusen hoidosta, jotta pääsen hieman hengähtämään välillä. Onnekseni mulla on mies, joka tykkää hoitaa poitsua ja vaihtaa sujuvasti vaipan, syöttää, mutta varsinkin nukuttaa. On nimittäin niin, että Murunen nukahtaa paljon nopeemmin, kun isi nukuttaa.

No, onneks on kuitenkin olemassa joitain arjen helpottajia ja piristäjiä

Murunen sai mun vanhempien naapurilta lahjaksi vieterin päässä olevan auringon. Se on ollut oikein lempilelu (tosin eipä juuri muita vielä ookaan). Sitä jaksaa katella vaikka kuinka kauan ja antaa varsinkin mulle vähän hengähdysaikaa päivälläkin.

Tämmönen

Meillä on makuuhuoneessa hoitopöytä ja kylppärissä hoitotaso vesipisteen vieressä. Ostettiin siihen kestojen säilytykseen kaappi, jonka kylki oli mun mielestä ihan liian tyhjä. Siinä oli just sopiva paikka parille värikkäälle kuvalle. Mä en jaksanu rueta ettimää sellasia eri lehistä, vaan tulostin värityskuvia, jotka sitten itte väritin. Eiköhän ne kelpaa Muruselle.

Tällaset

Tosin välillä poitsulle riittää, kun se saa tuijotella kattoon ja jutella ja naureskella sille. Nimittäin naurua ja hymyä riittää.

Tähän malliin

Lapsiluvusta

http://www.sinikiviset.com/images/vanhat%20J/sisarukset2.jpg

Monessa blogissa on kovasti keskusteltu lapsiluvusta ja siihen kohdistuneista kommenteista. Aattelin laittaa myöskin oman lusikkani soppaan. Mä olen kolmilapsisesta perheestä, mulla on kaks pikkusiskoo. Miehellä puolestaan on yksi veli. Mä sanoin joskus alle kouluikäsenä hankkivani viis lasta, mut en sentään kymmentä, kuten toinen mun siskoista aatteli vielä silloin. No, joka tapauksessa, mä haluisin kolme, mutta mies on kahen kannalla. Tai siis se sano, että katotaan sit seuraavan lapsen ja synnytyksen jälkeen. :)

Ikäeroista on myös ollu paljon keskustelua niin blogeissa kuin useammassakin vauva- tai perheaiheisessa lehdessä. Niissä on pohdittu sopivaa ikäeroa lasten välillä. Esimerkiksi tuoreessa Vauva-lehden jutussa oli haastateltu kahta äitiä, joiden lapset olivat syntyneet toisella ihan peräkkäin ja toisen lapsilla oli ikäeroa lähes 20 vuotta.J Mun kantani on se, että jo oman ikäni takia meiän seuraavat lapset (toivottavasti)tulevat syntymään varsin peräkkäin. Mä en voi rueta ootteleen kolmeekaan vuotta, jos mä haluisin vaikka ne kolme lasta. Ikää tulee kuitenkin koko ajan lisää, mutta onhan mulla viis vuotta nuorempi mies kuitenkin. Mun toiveena olis saada poitsulle pieni sisarus jo ensi vuoden aikana. Se on kuitenkin vain toive ja saa nähdä, toteutuuko se. Toinen syy suht pienelle ikäerolle on myös toi mun PCO.

Molempiin aiheisiin on tietenkin tullu törmättyä Murusen syntymän jälkeen. Mun anoppi toivo jo pian poitsun syntymän jälkeen, että hän sais enemmänkin lapsenlapsia, Murunen kun on heidän ensimmäinen ja kovasti toivottu pieni mies. Mua ei todellakaan haitannu anopin kommentti, koska meillä on kuitenkin ollu mielessä saada useampikin lapsi. Joku ois ehkä ottanu kommentin toisin.Mun vanhemmat taas ei oo puuttunu asiaan, mutta molemmat kyllä tietävät meiän toiveen useemmasta lapsesta, Murusen leikkikavereista.

Toisaalta olis hyvä tietää ihmisten tai pariskuntien taustoja ennen kun alkaa möläytteleen lapsiluvusta tai lasten ikäeroista. Voihan olla niinkin, että jo ensimmäinen on kovasti haluttu ja toivottu, monta vuotta odotettu lapsi, jota ei olisi syntynyt ilman lääketieteellistä apua. Silloin ei auta mennä puuttumaan asiaan, josta ei välttämättä tiedä tarpeeksi. Se voi olla kova paikka, kun ei saakaan lasta heti, kun haluaa eikä asiasta halua välttämättä edes puhua. Toisaalta voi olla niinkin, että pariskunnalla on eriävät mielipiteet lasten lukumäärästä, jolloin jompikumpi joutuu pettymään tai ainakin joustamaan asiassa. Eri asia ovat vapaaehtoisesti lapsettomat.

Lapsiluvun voi myös ratkaista oma uskonto, jos ei sallita ehkäisyä, lapsia syntyy ja paljon. Tän vuoden Kodin Kuvalehdessä ja Vauva- tai Meidän perhe-lehdessä oli vasta juttua lestadiolaisperheistä. Kodin kuvalehden jutussa haastateltiin pariskuntaa, jolla on 17 lasta, joista nuorin muutti nyt pois kotoa. Vanhin lapsista oli syntynyt 1969 ja nuorin 1990-luvun alussa. Toisessa artikkelissa haastateltiin useampaa lestadiolaisäitiä, joilla oli lapsia vähintään viisi. Eräs äideistä ei olisi halunnut niin montaa lasta, mutta uskonto velvotti ottamaan kaikki lapset vastaan. Hieman ristiriitaista ja nurinkurista, toiset saavat lapsia vuoden välein ja ne, jotka todellakin haluavat lapsen, joutuvat odottamaan jopa monta vuotta, kenties 10 tai enemmän ennen kuin saavat sen kaivatun ensimmäisen. Tietenkin keskustelua herättävät myös ne perheet, joissa lapsia hankitaan, parempien sosiaalitukien toivossa ja useimmiten heidän vanhempansa eivät ole "ruudinkeksijöitä" eivätkä he välttämättä kykene huolehtimaan lapsistaan ja antamaan heille riittävästi huomiota, jos esimerkiksi pullo on tärkeämpi kuin lapset.

Tulipas tästä tekstistä nyt kovin rönsyilevää ja sekavaa Toivottavasti saitte edes jotain selkoa.

Ristiäiset 10.6.2012

 Mein poitsu, pieni Murunen sai sunnuntaina nimen ihan virallisesti. Juhlittiin kotosalla lähimpien sukulaisten ja muutaman ystävän kesken, yhteensä meitä oli 20. Isi oli tehnyt kakut, piirakat olivat sukulaisen ja mokkapalat anopin käsialaa, kanasalaatista huolehti mies ja minä ja äiti väännettiin hedelmäsalaatti. Hyvää yhteistyötä siis.

Lahjaksi pikku O ( virallista nimeä en julkista täällä) sai mm. Hai-saappaat, pari Jukka-puulelua, syöttötuolin ja rahaa.

Tässä tilaisuutta kuvien muodossa.

Tarjoiluja:

kanasalaattia

mokkapaloja ja kakkua

raikasta hedelmäsalaattia

piirakoita ym.

Lahjoja:

mun siskoilta miehineen

isotädiltä ja -mummulta

isomummulta ja -vaarilta

mun juhlapopot

kukkakimppu isomummulta

Murusen saamia kortteja

Itse juhlakalu:

perhepotrettia

Murunen ja pappa

Minä laulan lapselleni

Tämä postaus siks, että nukutin tossa just pari tuntia poitsua, joka ei meinannu millään haluta mennä unten maille. Aika huonosti on nuo kehtolaulut mielessä, joten otin netin avuks ja löysin liudan erilaisia lauluja. Niitä sitten lauleskelin poitsulle ja sain sen onneks nukahtamaan. Valtaosa niistä oli tuttuja, mutta vastaan tuli myös ihan tuntemattomiakin kappaleita.

Laulan minä myös muutenkin, vaikka sillä ei aina ookaan rauhoittavaa vaikutusta. Välillä se saa Murusen vaan innostumaan entisestään, kuten taisi äsken olla olikohan se nyt Lapin äidin kehtolaulun kohalla.

Isin käsi

isin vieressä on hyvä nukkua

Suojelusenkeli

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 
hänt' ihana enkeli kotihin vie. 
Niin pitkä on matka, ei kotia näy, 
vaan ihana enkeli vieressä käy.

On pimeä korpi ja kivinen tie, 
ja usein se käytävä liukaskin lie. 
Oi pianhan lapsonen langeta vois, 
jos käsi ei enkelin kädessä ois.

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, 
hänt' ihana enkeli kotihin vie. 
Oi, laps' ethän milloinkaan ottaa sä vois 
sun kättäsi enkelin kädestä pois.

Säveltänyt: P. J. Hannikainen   Sanoittanut: Immi Hellen 

Sininen uni

Joka ilta kun lamppu sammuu,

Ja saapuu oikea yö,

Niin Nukku-Matti nousee,

Ja ovehen hiljaa lyö.

On sillä uniset tossut

Ja niillä se sipsuttaa,

Se hiipii ovesta sisään

Ja hyppää kaapin taa. 

Ja sillä on uninen lakki,

Ja sininen uninen vyö,

Ja unista jäätelön palaa

Se pienillä hampailla syö,

Ja sillä on sininen auto

Ja se auto hyrrää näin:

Surrur, surrur ja lähtee

Unen sinistä maata päin. 

Ja pieni sateenvarjo

On aivan kallellaan,

Ja sinistä unien kirjaa

Se kantaa kainalossaan,

Ja unien sinimaahan

Se lapset autolla vie.

Surrur, surrur ja sinne

On sininen, uninen tie. 

Ja siellä on kultainen metsä,

Ja metsässä kultainen puu,

Ja unien sinilintu,

Ja linnulla kultainen suu,

Ja se unien sinilintu

Se lapsia tuudittaa.

Se laulaa unisen laulun. 

Tapio Rautavaara 

Peikkoäidin kehtolaulu

Kun sängyssä lapsia on yksitoista
ja hännät on solmittu yhteen
Niin myös peikkoäiti hän lapsilleen laulaa
sen kaikista kauneimman laulun:
puu aiai aiai puh
puu aiai aiai puh
puu aiai aiai puh, puh,
puu aiai aiai puh 

Lapin äidin kehtolaulu 

Äiti lasta tuudittaa, lasta tuntureiden. 
Päivä taakse kaikkoaa ylhäin tähtivöiden. 
Vaikka kylmä hallayö toiveet usein maahan lyö, 
kerran lapsein lahjaks saa 
nää kairain kultamaat. 

Sulje silmät pienoinen, uinu onnen unta. 
Suuri on ja ihmeinen onnen valtakunta. 
Kun sa suureks vartut vain mailla aavain aukeain 
kerran lapsein lahjaks saat 
nää laajat Lapin maat. 

Naa na naa na naa na naa... 
Räiske Pohjan loimujen 
tuisku, viima tuulien, 
kehtolaulua vain ne, Lapin lapselle.

Tuu tuu tupakkarulla

Tuu tuu tupakkarulla.

Mistäs tiesit tänne tulla?

Tulin pitkin Turun tietä

hämäläisen Härkätietä.

Mistäs tunsit meidän portin?

Näin teidän uuden portin.

Haka alla pyörä päällä,

karhuntalja portin päällä.

Levon hetki nyt lyö

Levon hetki nyt lyö
jo joutuvi yö.
Pien armaani mun
nuku lauleluhun.
Siipi enkelin on
suojas voittamaton.
Senpä turvin sä saat
nähdä untesi maat. 

Unilintu

Lasta nukuttaa, kohta silmät hän sulkee, 
unten ihmemaa, siellä pieni nyt kulkee. 
Kukkia poimien, lintuja kuunnellen, unilintu vaan pysyy piilossaan. 

Unilintu kai laulaa saa vielä kerran, 
lapsi nähdä sai linnun tuon hetken verran. 
Pikkuinen lapsonen, nähdä voi linnun sen. Unilintu saa pientä kuljettaa.

Nuku pikkumies

Nuku, pikkumies, lämmin sul on lies. 
Unten mailla satulinnaan kauas käy sun ties. 
Löydät määränpäät, prinsessan sä näät,
linnan uljaan valtiaaksi untolaan sä jäät. 

Sä päivän pitkän uurastit ja urhon lailla taistelit.
Nyt uupuneena jälkeen työn
saat levon helmass' yön.
Tähdet ylle maan heittää valoaan.
Hyvää yötä, pikkumies, nyt uinu rauhaisaan.

Käyt miesnä kerran elämään,
ja silloin voimaa kysytään. 
On onni palkka taistelon, vain unta elo on. 
Vaan jo unehen, vaivuit armainen. 
Hyvää yötä, pikkumies, nyt uinu rauhaisaan. 

(Säv. Georg Malmstén, sanat R.R. Ryynänen)

Noista mun ehdottomia suosikkeja on Sininen uni, Lapin äidin kehtolaulu ja toi viimenen Nuku pikkumies. Mites, onko teillä ollu omia suosikkeja jo pienenä tai omien lasten kanssa? :)

Uusi vs. vanha (KUVIA)

Rupesin miettimään, mitä meiän poitsulle on ostettu käytettynä ja mitä uutena. Uusina ostettujen lista ei ole kovin pitkä, vaikka siihen lasketaan tietysti myös muiden ostamat vaatteet. Vaunujen ostaminen uutena on niin älyttömän kallista, että päätettiin ostaa ne käytettyinä, koska eteen tuli sopivat jo viime syksynä. Mä niin kattelin Emmaljungan City Crosseja, mutta niille ois tullu hintaa ihan liikaa. Emmaljungat meillä kuitenkin on, lastentarvikekirppikseltä ostetut. Sillä reissulla ei ollut aikomustakaan ostaa vaunuja varsinkaan, kun raskaus ei ollut vielä edes kovin pitkällä, mutta mun ihmetykseks myös mies oli vaunujen oston kannalla, kun näki ja testasi ne.

Jotkut haluaa ehdottomasti hommata turvakaukalon uutena varmistuakseen siitä, ettei istuinta ole kolaroitu ja tietysti myös kuosilla voi olla väliä Käytiin kattomassa lastentarvikeliikkeistä myös uutta turvakaukaloa ja meinattiin sellainen jo hankkia, mutta mies löysi yhdellä lapsella olleen, kolaroimattoman, kaukalon tori.fi:stä. Se on ihan uudenveroinen Brio Primo ja värikin miellyttää silmää, vaikkei olekaan ruskea.

Sänky ajateltiin ainakin hankkia uutena, mutta selaillessani erään lastentarvikeliikkeen Facebook-sivua, ihastuin yhteen siellä olevaan sänkyyn.Käytiin paikan päällä tsekkaamassa se ja vietiin mukanamme kotiin. Hyvä ostos sekin. Ikeasta aateltiin ekaks hommata ja käytiinkin sieltä kattelemas, mutta ei ostettu. Olisin halunnut laskettavalla laidalla, mutta ei olla koettu sen olemattomuutta haitaksikaan. Lähes yhtä helposti lapsen nostaa syliin, ainakin mun kokemuksen mukaan. Ehkä olis ollu eri asia, jos oisin imettänyt.

Toi sänky on vaan joku malli, meillä on ihan erilainen.

Aluksi mietittiin, tarvitaanko sitteriä ollenkaan, mutta päätettiin kuitenkin hommata sellanen. Monella kauppareissulla kateltiin niitä, mutta jätettiin ostamatta. Sit yhellä kirppisreissulla tuli sopiva vastaan ja varsin edulliseen hintaan. Me ei tarvita siihen mitään ylimääräsiä härpäkkeitä, ääniä tai keinuominaisuutta. Ihan perusmalli riittää. Kyllähän tolle on käyttöö ollu, koska se antaa meille vapaat kädet tehdä jotain muutakin kuin pitää poitsua sylissä. Onneks siis tuli hankittua.

Vaatteita ajattelin, jo ennen kuin edes olin raskaana, hommata mahdollisimman vähän uutena ja melkein onnistuinkin siinä. Jossain vaiheessa mies tosin totesi, että mua ei voi laskee enää yksin kauppaan, kun aina on jotain uutta vaatetta mukana. Mietin, että ehkä kymmenen prosenttia Murusen vaatteista on ostettu uutena tai saatu ja loput löydetty eri kirppiksiltä halpaan hintaan. Kirppiksiä tuli kierreltyä ahkerasti varsinkin loppuraskauden ja äitiysloman alussa ja mies pääsi taas huomauttamaan mun osteluvimmasta. :) Murusen syntymän jälkeen ollaan käyty ainakin kerran viikossa jollakin kirppiksellä tarkistamassa, josko siellä olisi jotain meille sopivaa. Lisäksi ollaan ostettu vaatteita sekä nettikirppiksen että ystävän kautta. Ihan sokkona en ole kuitenkaan ostanut mitään, vaan ekaks kattonu kuvan ja sit tehny päätöksen ottamisesta tai jättämisestä. Ja osa mein poitsun vaatteista lähtee lainaan siskon vauvalle, ihan kaikkia en kuitenkaan raaski antaa eteenpäin.

Kuvien vaatteet punasia äitiyspakkauksen housuja ja ruskeita sukkia lukuunottamatta on ostettu käytettyinä.

Kun päätettiin alkaa kestoilemaan, tarvitaan tietysti vaippoja, joita käyttää. Taas olivat kirppikset ja ystävät hyvä apu ja päästiin hyvin kasvattamaan meiän kokoelmaa ja testaamaan, mitkä sopii just meiän poitsulle ja mitkä ei. Lisäks oon ostanu kirppiksiltä, jos on tullu halvalla vastaan, käytetyistä kun ei viitti ihan kamalasti maksaa. Uutena ei oo ostettu ensimmäistäkään, sen verran hinnakkaita ne on kuitenkin ja ovatpahan valmiiks jo hyvässä imussa ja testattu, kun ovat meille saapuneet. Kestoissa on tietty sekin hyvä juttu, että kun on kerran ostanu, niin on jo valmiiksi oottamassa seuraavaa tulokasta. Tosin voihan olla, ettei samat vaipat sovi, mutta sen näkee sitten. Meiän jälkeen vaipat tai ainakin osa niistä lähtee kiertoon mun siskon lapselle. Hyvää säästöä siis taas.

Tuttipulloja ja esimerkiksi rintapumppua ei haluttu ostaa käytettynä. Pulloja ostettiin aluksi vain muutama, nyt niitä on jo lähes kymmenkunta,  ja pumpunkin mies kävi hakemassa, kun sitä nyt kuitenkin sitten tarvittiin. Kaiken kaikkiaan, jos miettii, niin suht halvalla ollaan päästy. Pelkästään vaunuihin ois saanu menemään lähes tonnin eikä sänkykään oo mikään halpa hankinta. Vaatteita oon siis voinu ostella käytettynä, mutta myös uutena, hyvällä omalla tunnolla enemmänkin, koska sen verran iso säästö ollaan tehty noissa isommissa hankinnoissa.

En oo kuitenkaan kokenu tarpeelliseks laskee, kuinka paljon kaikkiaan menny Muruselle hankittuihin tavaroihin ja vaatteisiin. JOssain vaiheessa pidin vielä kirjaa vaatteista ja niiden koista, mutta kovin kauaa en jaksanu sitäkään tehä. Sen kuitenkin tiiän, että vaatetta meillä on ainakin riittävästi.

Tällaista pohdintaa tällä kertaa. Listasta saatto nyt unohtua jotain, mutta noi tuli ekaks mieleen.

P.S. Kommentteja odottelen kovasti, niitä on mukava lueskella ja myös vastailla.

Nimiasiaa

Näin Murusen ristiäisten alla voisin miettiä vähän tota nimiasiaa. Odotusaikana kävimme mieheni kanssa lapsen nimeen liittyviä keskusteluja yleensä saunomisen lomassa. Ehdotin hänelle monia nimiä, mutta syystä tai toisesta hän ei tykännyt niistä. Toinen yhteinen ongelma on ja tulee olemaan myös toivottavasti muiden lasten nimien suhteen se, että koulumaailmassa on tullut niin monta nimeä vastaan, joita ei missään nimessä haluaisi omalle lapselleen. Syynä tähän on niiden assosoituminen tiettyihin henkilöihin tyyliin "Ville on vilkas ja itsensä ongelmiin laittava". Olisi niin monta nättiä nimeä, mutta ei niitä voi antaa juuri tuon tietyn mielikuvan takia.

Saatiin kuitenkin saunareissujen lomassa pähkäiltyä sopivia nimiä Muruselle, jonka sukupuoli oli siinä vaiheessa vielä arvoitus. Tytölle ja pojalle saatiin molempia miellyttävä etunimi keksittyä, mutta tokaa nimeä mietittiin ihan viime viikkoihin asti. Mies tosin sanoi, että hänen pitää ensin nähdä lapsi, jotta voi päättää, käykö mietitty nimi sille.

Haluttiin tai ainakin minä halusin poitsulle nimen, mikä ei ole niin yleinen kuin esimerkiksi Ville on. Tutkailtiin netistä nimirekistereitä ja huomattiin, että eipä Muruselle valittu nimi ookaan niin harvinainen, kun ainakin minä olin olettanut. Tieto ei kuitenkaan muuttanut meiän valintaa. Toinen nimi aiheuttikin enemmän päänvaivaa. Haluttiin nimi, joka käy hyvin yhteen valitun etunimen kanssa ja loppujen lopuksi jäljelle jäi kolme hyvää, joiden suhteen käytiin keskustelua. Erään kävelyreissun aikana toinen nimi tuli kuitenkin päätettyä ja se oli miehen päätös. Etunimi on taas ehkä enemmän mun päättämä, vaikka asiaa mietittiinkin yhdessä.

Meiän sukunimi vaikutti myös päätökseen, sillä tavallisen suomalaisen sukunimen kanssa ei mielestämme käy mikään kovin eksoottinen ja vaikeesti lausuttava nimi. Murusen pappa ehdotti pojalle nimeä Ilmari ja ystäväpariskuntamme oli taas Laurin kannalla. Ei kuitenkaan valittu kumpaakaan niistä. :)

Aina on myös hyvä muistaa, että lapsi tulee kantamaan nimeä tulevaisuudessakin, joten joku Brooke tai Ridge-tyyliset ei oo ehkä kaikkein järkevin valinta. Meiän mielestä, joku muu voi olla toista mieltä.

Parisuhteellista

Juuri uusimman (5/12) Vauva-lehden kannessa oli jälleen kerran juttua vauvan syntymän jälkeisestä parisuhteesta tai sen olemattomuudesta. Siinä naisen ja miehen ajatusmaailmat eivät olleet samalla aaltopituudella ja se oli aiheuttanut ongelmia suhteessa. Meillä näin ei onneksi ole käynyt. Tottakai elämä ja parisuhde on muuttunut vauvan tulon myötä, mutta ei se saa kuitenkaan näivettää sitä. 

Mun mielestä on tosi tärkeetä, että meillä on edelleen myös sitä omaa parisuhdeaikaa. Tällä hetkellä se on kortilla ja eteentulevat hetket on hyödynnettävä tehokkaasti, mutta sitä on kuitenkin. Se voi olla frisbeegolfin peluuta kahestaan, kun mummi vahtii vauvaa, nukkumaan mennessä pääsy toisen kainaloon tai sitten erilaiset arjen pienet sanat tai teot, jotka ilahduttavat toista.

Onneks mulla on mies, joka näyttää edelleen sanoillaan ja teoillaan omat tunteensa. Mulle ei kanneta kukkia, mutta mies saattaa hakee kaupasta mun lempijäätelöö tai karkkipussin ihan vaan piristääkseen mua, ja sama toimii myös toisin päin. Usein myös pohdimme samoja asioita, joista sitten myös keskustelemme. Tällä hetkellä keskustelut tuppaa keskittymään vauvaan liittyviin asioihin, mutta kyllä me pohdimme myös parisuhteeseemme liittyviä asioita. 

On vaan niin mukavaa kölliä kainalossa ja kattoo vaikka leffaa tai sit vaan löhötä yhessä. Nykyään hyvin usein vauva on jomman kumman sylissä tai sit meiän välissä, mutta ei se haittaa. Pääasia, että me ollaan edelleen mies ja nainen, ei vain äiti ja isi. Me myös kutsutaan edelleen toisiamme nimillä, mutta tietty poitsuun liittyvissä asioissa ollaan äiti ja isi. 

Parisuhteen hoidon kannalta on hyvä päästä välillä pois kotoa ja kun menemme mun porukoiden luo, ovat he luvanneet kattoo poitsua, jos me halutaan mennä kahestaan mökille. Ihanaa, kun on tämmönen mahollisuus, ees joskus. Myös miehen vanhemmat, jotka asuvat lähempänä, ottavat poitsun mielellään hoitoon. Mummi on jo kerran hoitanutkin Murusta, kun me käytiin pelaamassa kesän eka frisbeegolfkierros ja hakemassa kaupasta jätskit. Sekin on omalla tavallaan arjen luksusta.

Aateltiin jättää kesällä poitsu mummille ja papalle hoitoon ja lähtee joko kahestaan tai ystäväpariskunnan kanssa pariks yöks viettämään vauvavapaata aikaa luultavasti Tallinnaan tai jonnekin muualle ei niin kovin kauas. Tietäähän sen, että ikävä tulee varmaan heti, mutta pieni ero tekee vaan hyvää. Samalla mummi ja pappa saa viettää aikaa pojan kanssa kerralla hieman pidempään ja poitsu saa heidän jakamattoman huomionsa. Tommosen pienen, parisuhteen kannalta tärkeän, reissun jälkeen jaksaa taas paremmin huonosti nukuttuja öitä, poitsun itkua, vaippojen vaihtoa ja muita jokapäiväiseen arkeen liittyviä asioita.

Näin meillä. Teillä ja muilla varmaan toimitaan/toimittaisiin hieman eri tavalla. Pääasia kuitenkin on, että parisuhde ei jää uuden tilanteen jalkoihin, vaan on tiivis, mutta erillinen osa elämää.

P.S Iloitsen kovasti siitä, että sain vihdoin eilen myös vihkisormuksen mahtumaan sormeeni. :)

Tasapuolista ja monenlaista vanhemmuutta

Mitä on tasapuolinen vanhemmuus? Mitä se pitää sisällään? Useammassakin lehdessä on tullut vastaan termi ylihuolehtivuus ja -suojelevuus äitien osalta. Luin äidistä, joka ei vielä kolmivuotiaanakaan ole antanut lastansa muille hoitoon yön yli, koska hänestä on liian aikaista vieroittaa lasta omasta äidistään. Minä en voi ymmärtää tätä äitiä tai sitä toista, joka ei ole antanut lapsen isän hoitaa lasta, vaikka lapsi on jo yli yksivuotias. Perusteluna tällä äidillä oli se, että isä ei osaa hoitaa lasta samalla tavalla kuin hän. Sama äiti ei ole myöskään koskaan käynyt lapsensa kanssa ostoskeskuksessa, jotta lapsi ei saa vääriä vaikutteita.

Voi hyvänen aika sentään! Kai mä oon sitten huono äiti, kun kävin Murusen ollessa kolmen päivän ikäinen yksin ruokakaupassa ja jätin poitsun isin hoiviin. Kävin myös kampaajalla ja shoppailemassa pari viikkoo sitten ja hyvin olivat pärjänneet kahestaan täällä kotona. Mun mielestä pitäs pikemminkin kannustaa isiä hoitamaan lapsiaan. Äiti ei voi olla niin ylisuojeleva lastaan kohtaan, ettei voi antaa lasta isänsä hoiviin edes muutaman tunnin ajaksi. Miten muuten isä oppii olemaan lapsen kanssa ja hoitamaan sitä, kuin saamalla viettää aikaa lapsensa kanssa ja opettelemalla vauvan hoitoon liittyviä asioita ihan itse. Siihen ei äitiä tarvita välttämättä opastamaan, jos äiti vain valittaa, kun isä ei osaa tehdä asioita oikein.

Onneksi minulla on sellainen mies, joka hoitaa poitsua yhtä lailla kuin minäkin. Vaipanvaihtokin on luonnistunu jo sairaalasta asti, alussa jopa paremmin kuin minulta. Mies piti viikon isyyslomaa vähän pojan syntymän jälkeen, jotta hän sai tutustua poikaansa ja opetella hoitamaan häntä yhdessä minun kanssani. Murunen kun on meiän esikoinen eikä pienten vauvojen hoidosta ollut kummallakaan juurikaan kokemusta ennestään.

Tasapuoliseen vanhemmuuteen kuuluu mielestäni se, että äiti ja isä hoitavat lastaan, kukin omalla tavallaan ja tyylillään. Pääasia kuitenkin on, että lapsi tulee ruokittua, vaippa vaihdettua ja lapsi huomioidaan omana itsenään. Se ei ole vain äitien yksinoikeus. Jos niin on, voi olla, ettei lapsen isä edes halua hoitaa lastaan ja tutustua näin paremmin, koska hän ei usko osaavansa hoitaa sitä niinkuin lapsen äiti.

Kumpikaan meistä ei halua, että meiän lapsi kasvaa pumpulissa ja ylisuojeltuna. Lapsen pitää saada kuulla normaaleja elämisen ääniä muuallakin kuin kotonaan. Ei lapsi saa traumoja siitä, jos ja kun häntä tutustutetaan myös "ulkomaailmaan". Meiän poitsukin oli vain muutaman vuorokauden vanha, kun käytiin hänen kanssaan hakemassa pitsat tullessamme sairaalasta.

Tottahan ensimmäisen lapsen kanssa on tavallaan suorituspaineita ja ohjeita tulee jos mistäkin ja keltäkin. Ei niistä kannata välittää, vaan opetella hoitamaan lastaan juuri omalla tavallaan sekä äidin että myös isän. Onneksi myös yhteiskunta kannustaa tasapuoliseen vanhemmuuteen antamalla oikeuden viettää isyyslomaa yhteensä kolmisen viikkoa ja myöhemmin vielä olla kotona lapsen kanssa 6 viikkoa eli isäkuukauden verran. Se on hienoa, se. Meiän perheessä on myös mahdollista se, että ensi talvena, kun mulla loppuu äitiysloma, että isä jää kotiin hoitamaan poitsua. Mun mielestä juuri tuo on myös yksi esimerkki tasapuolisesta vanhemmuudesta.

Tasapuolisen vanhemmuuden siis kukin määrittelee omalla tavallaan. Itselleen sillä parhaimmalla ja oikealla.

Leffailta

Aiemmin:

"Hei, katottasko joku leffa?"
"Juu."

"Ostetaan jotain naposteltavaa ja juotavaa eli karkkia ja limpparia Ja valitaan, mitä katotaan."
"Ok."

Leffa alkaa, löhötään sohvalla vierekkäin ja nautitaan leffasta ja hyvästä seurasta.


Nyt:

"Katottasko toi Millenniumin vika osa?"
"Juu, katotaan vaan."

Laitetaan leffa pyörimään ja just on saatu poitsu nukkumaan. Ehitään kattoo muutama minuutti, kun yläkerrasta kuuluu käskevä ääni "vää" ja mies lähtee hakemaan poitsun alas. Jatketaan leffaa, pyykkikone on pyöriny ja ne pitää saada narulle ei kun taas pauselle ja pyykit laittamaan ja seuraava koneellinen pyörimään.

Leffa jatkuu, puhelin soi, isi soittaa ja tietenkin puhelin on yläkerrassa. Haen puhelimen, mies on pojan kanssa sohvalla ja leffa laitetaan pauselle.

Leffa jatkuu, poitsu ilmoittaa olevansa nälkäinen. Leffa pauselle ja hakemaan poitsulle maitoo. Leffa jatkuu, kunnes poitsu alkaa itkeä, koska vaipassa on jotakin. Leffa pauselle ja vaipanvaihtoon. Leffa jatkuu, poitsu alkaa itkeä ja haluaa syliin. Leffa jatkuu, poitsu itkee taas, haluaa pois sylistä sohvalle. Leffa jatkuu, poitsu ei halua olla enää sohvalla, lasken hänet lattialle viltin päälle. Leffa jatkuu, poitsu ei viihdy enää lattialla, vaan haluaa takas sohvalle.

Saatiin kuitenkin leffa katottua loppuun useasta katkosta huolimatta. Alkuperänen suunnitelma oli tälläkin kertaa kattella se kahestaan ja nauttia illasta lapsen nukkuessa, mutta eipä se niin menny. Poika oli jomman kumman sylissä, koska ei viihtyny yksikseen ja kainalo jäi vaan haaveeks. Ehkä sit ens kerralla.

Murusen neuvola- ja lääkärikäynti 30.5.12 (2 kk) + tietenkin kuvia :)

Murusella oli tänään jo viikkoo etukäteen 2 kuukauden iässä tehtävä neuvola- ja lääkärintarkastus. Samalla mulla oli myös jälkitarkastus ja tulehduskontrolli.

Tässäpä tietoja: (mulla ei oo kun perustiedot, koska neuvolakorttia ei ollu valitettavasti mukana :/ )

pituus: 57,5 cm
paino: 4870 g
päänympärys 38,7 cm

Poitsu sai myös Rota-rokotteen suun kautta eikä ollut moksiskaan. Neuvolassa ja lääkärintarkastuksessa kaikki olo kunnossa ja poitsu käyttäytyi suht rauhallisesti, tosin lääkärin tekemät jotkut jutut ei ollu oikeen kivoja. Lääkäri tarkasti sydänäänet, korvat, askelluksen (tai mikskä sitä sanotaan), istuma-asennon (tostakaan en tiiä oikeeta termiä), piti poikaa mahallaan (ja kehotti tekemään sitä päivittäin myös kotona) ja tutki muutenkin poitsua. Kaikki oli kunnossa.

Mulla oli samalla jälkitarkastus ja sisätutkimuksen mukaan kaikki oli ok, tulehduskaan ei enää vaivaa. Lääkekuuri kestää kuitenkin perjantaihin asti.Myöskin paino mitattiin ja omasta mielestä sitä on vielä liikaa, ei siitä kyllä terkka sanonu mitään. . Papaa ei otettu, koska synnytyksestä on niin vähän aikaa. Lääkäri myös kehotti harjottamaan lantionpohjalihaksia 200 kertaa päivässä. Eipä oo kyllä tullu niitä treenailtua, josko sitten tästä lähtien.

Lääkäri myös kyseli yleisesti jaksamisesta, synnytyksestä, poitsun syömisistä ja nukkumisesta. Huonoihin uniin liittyen lääkäri kehotti nukuttamaan poitsua joka päivä ulkona, jotta uniin saadaan jonkunlaista rytmiä. (Paraikaa Murunen vetelee sikeitä vaunuissa pihalla jo toista kertaa tänään, unet 13.30 -16.15)