Jouluisia ajatuksia

"Tuuli on tyyntynyt ja huurteessa puut, maailma tää hiljenee. Päättyneet leikit on, on päättynyt työ. Äänetön on jouluyö. Hiutaleet hiljaa leijailee niin enkelitkin lentää kotiin taivaaseen. Hiutaleet hiljaa leijailee taas pinnalle maan. 

Aamuyö saapuu jo ja haalea kuu kuusien taa taivaltaa. Kuusien oksilla mä jääkukat nään, kuulu ei nyt ääntäkään. Hiutaleet hiljaa leijailee. Niin jalanjäljet peittyy vaippaan valkeaan. Hiutaleet hiljaa leijailee pinnalle maan."

"Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle. Sydämiimme joulun lahja seimen luona annetaan."

Keräsin tähän joitakin mun perinteiseen jouluun kuuluvista asioista.

Joittenkin asioitten suhteen oon varsin vanhanaikanen ja yks niistä on itsetehdyt joulukortit. Tänä vuonna meillä lähti aivan lähimmille pojan kuvalla varustettu kortti, mutta muut saivat itsetehdyt kortit. Tapamme mukasesti joulukortit saatiin postiin aivan viime tipassa, joten onneks asutaan lähellä postikeskusta ja mies vei nipun sinne suoraan. En kuitenkaan halunnu lähettää tänäkään vuonna "valmiskortteja".  

Tuleva joulu on Murusen eka joulu ja se vietetään Itä-Suomen papan ja mummin eli mun vanhempien luona. Paikalla on mun molemmat siskot, vanhempi miehensä ja nuorempi miehensä ja Murusen serkkutytön kanssa. Pitkään oli epävarmaa, päästäänkö lähtemään Itä-Suomeen, koska mein kahelle kattiselle piti saada joku hoitaja mein reissun ajaks. Onneks naapuri suostu hommaan, siitä ollaan kiitollisia. 

Jouluunhan kuuluu perinteisesti lahjojen antaminen ja saaminen. Ekaks ajateltiin, ettei osteta Muruselle ite mitään, koska paketteja on kuitenkin tulossa varmaan ihan riittävästi. Päätettiin kuitenki ostamaan yks lahja, jotta poika pääsee aukasemaan edes yhden paketin Itä-Suomen mummilassa.Oletettiin, et serkkutyttö saa kuitenkin joitakin paketteja ja on vähän kurja, jos meiän pojalla ei ookaan yhtään omaa pakettia. Totuushan selviää sit aattona.  Murunenhan sai siis jo taaperokärryn etukäteislahjaks ja osa lahjoista tulee myös rahan muodossa. Mä ostin lahjan vaan miehelle ja sit hankittiin Smartphotolta lahjat kummeille, isovanhemmille ja miehen puolen isoisovanhemmille. Mä en vaan osaa olla ostamatta jotain pientä, vaikka mun vanhemmille ei saanutkaan ostaa mitään. 

Joululaulut on mun mielestä myös tärkee osa joulunviettoa. Oonkin tässä parin viime viikon aikana kuunnellu sekä jouluradiota että myös joulu-cd:itä. Jotenkin pääsee paremmin joulufiilikseen, kun kuuntelee jouluista musiikkia. Kuuntelun lisäks tykkään myös itte lauleskella ja meiltä löytyyki aikamoinen kasa joululaulunuotteja. Perinteisesti myös lauletaan perheen kesken jouluaattona mökillä ja kenties myös mummon ja ukin luona ainakin muutama joululaulu. 

Mä en oo mikään jouluruoan ystävä. Mun lautaselle päätyy vaan joulukinkkua, perunoita ja salaattia ja jos on, lihapullia tai karjalanpaistia. Äiti on tänäkin vuonna laittanu kystä kyllä ja pöydässä on jonkinmoista sorttia, joten jokaiselle löytyy varmasti jotain syötävää.

Käydään joka joulu viemässä kynttilät haudoille. Viime jouluna käveltiin ruohon ja mutaliejun seassa, tänä vuonna on lunta ja kova pakkanen. Haudoille on kuitenkin päästävä. Se kynttilämeri varsinkin illalla on todella kaunis. Usein siellä tapaa myös tuttuja.

Jouluinen vierailu mummon ja ukin luona. Niin kauan kun mä muistan, ollaan käyty joka joulu mummolassa. Siellä ollaan laulettu yhessä joululauluja ja nautittu myös pöydän antimista. Tänäkin jouluna mummo on pyytänyt meitä kylään ja näkemisen lisäksi on mukava vaihtaa kuulumisia. 

Piparit ja joulutortut kuuluu ehdottomasti jouluun. Muutamana viime vuonna oon tehny ite piparit äitin reseptin mukaan. Tänä vuonna mies vältti leipomisrumban, koska ystävä Hm tuli leipomaan mun seuraks. Pipareita tuli varmaan joku 10 pellillistä, joten syömistä riittää. Ekat joulutortut tuli leivottua joskus joulukuun alussa ja luultavasti niitä on myös meiän joulupöydässä.

Joulukirkossa eikä todellakaan aikasin aamulla, vaan kello 23, on tullut käytyä lähes aina, kun ollaan joulu Itä-Suomessa. Ehkä tänäkin jouluna mennään täpötäyteen kirkkoon jouluyön jumalanpalvelukseen, siinä on aina oma tunnelmansa. Mä ainakin tykkään. 

Lauta- ja korttipelit on osa meiän perheen joulua. Nytkin otetaan mukaan muutama lautapeli, jotta päästään pelaamaan porukalla yhtä tai useampaa peliä. Tänä jouluna ei voi just ollenkaan olla ulkona, kun pakkasta on luvattu yli 20 astetta, joten on hyvin aikaa pelailla, lukee kirjaa tai kattoo telkusta jouluohjelmia.

Lumiukko on myös osa jouluaamua. Se vaan täytyy nähdä, jos on telkun ääressä. 

Valkea joulu. Onneks tänä vuonna on lunta reilusti ainakin täällä Tampereella. Viime joulu oli aika kurja, kun lunta ei ollu ollenkaan ja kelit muutenkin kurjat. Lumi piristää mieltä ja valaseekin mukavasti, joten joka jouluna tulis olla lunta ees sen verran, että maa ois valkonen. 

Aamulla lastataan auto täyteen tavaraa ja lähetään viettään joulua Itä-Suomeen, jossa jo mun vanhemmat ja toinen siskoista oottelee. Tää on vähän erilainen joulu, koska viime jouluna olin yli puolivälin raskaana ja nyt ekaa joulua viettelee kaheksankuinen pieni Murusemme. 


Näiden kuvien myötä toivottelen oikein hyvää joulua kaikille!

Pieni Murusemme 8 kk (9.12) lisätty KUVIA

Itsenäisyyspäivänä

  Eilen oli poitsun 8-kuukautis lääkärineuvola. Pituutta oli tullu viidessä viikossa vajaa sentti ja painoo vajaa 400 g. Murunen siis painaa nyt 8465 g ja on 72,4 cm pitkä. Lääkärissä kaikki ok, ei karsasta, puhtaat korvat ja sai tehtyä kaikenlaiset venyttelyt ja muut tutkimukset.  Poika ei ollut kovin yhteistyöhalunen, koska ensinnäkin sillä oli kakat housussa. Ei ollu myöskään kivaa, kun täti tutki kylmällä stetoskoopilla ja väänteli ja käänteli jalkoja. Pojan mielestä ihan tarpeettomia tutkimuksia. Murunen sai myös influenssatehosteen isin sylissä, vähän itketti, mutta äkkiä paha mieli unohtu ja terkkaki sai hymyjä osakseen. Meiän pieni hymypoika. <3

 Ongelmana on tällä hetkellä tai siis ollu melkein syntymästä asti posket, niissä on jonkin tyyppistä atooppista ihottumaa. Tällä hetkellä poika on repiny molemmat posket öisin auki. Lääkäri käski vaan laittaan kortisonia, mut terkan mielestä ekaks pitäs saada tulehdus pois ja ihmetteli, miksei lääkäri kirjottanu mitään reseptilääkettä. Käytiin sit apteekissa hakemassa Cicaplast-nimistä rasvaa.

Huonoista ja rikkonaisista öistä oli myös puhetta. Ekaks pitäs saaha yöpullo pois. Ollaan yritetty tällä viikolla, mutta huonoin tuloksin. Poika ei välttämättä ees tarvii pullollista joka yö, mut pitäs pärjätä kaikki yöt jo ilman syömisiä. Siispä harjottelemaan sitä. Veden tarjoominen maidon sijaan aiheutti kamalan huutokonsertin. Pitänee siis jossain vaihessa pitää yöpullosta vierottumis- ja unikoulut. Kehotus oli myös siirtää poika nukkumaan toiseen huoneeseen. Suunnitelmissa se on jo olluki, mut ei ihan vielä. Pitäs ekaks saada huone "asumiskuntoon" ja siirrettyä siis meiän työhuone toiseen huoneeseen, jotta poika pääsis tähän nykyseen työhuoneeseen. 

Seuraava neuvolakäynti onkin vasta vuoden iässä. Ennen oli tarkastus myös 10 kuukauden ikäsenä, mut säästökuuri vei sen mennessään. Harmi. 

Murunen ei vielä istu, mutta liikkuu pyörien ja kierien hyvinkin vikkelästi. Kaikki kielletty kiinnostaa. Lattialle jääneet kissojen paperitollot on äärimmäisen mukavia, mutta myös vaarallisia, koska ne menee suuhun ja niihin voi tukehtua. Lattiataso on pitäny oppia pitämään "vauvaystävällisenä", koska muuten siellä on tavarat vähän miten sattuu. Piuhat ja kaikenlaiset johdot menee heti suuhun, kun silmä välttää. Tänään myös koki viime viikon Menaiset-lehti vähän kovia, kun poika totes sen maistuvan hyvältä. Oma moka, mitäs jätin lattialle. 

Päivät on siis hyvin vaihtelevia ja täynnä erilaista touhua ja toimintaa. Päikkäritki on välillä kestäny jopa 3 tuntia, aikamoista luksusta niihin alun maksimissaan puolen tunnin lyhyisiin torkkuihin. 

Tuoreita kuvia on tulossa, kun ehdin niitä siirtämään koneelle. Malttakaa siis hetki. :)

Muoks. Kuvia lisätty 14.12

Murunen 6 kk ja viikko

Tyttöinä ja poikina kouluarjen keskellä

Jospa kirjottelisin koulumaailmaan liittyvää juttuaki välillä. Oon tosiaan pyöriny peruskoulujen käytävillä sijaisopettajana yli 10 vuotta. Kaupunki ja koulut on vaihtunu, mutta samanlaisia tyttöjä ja poikia niissä luokissa kuitenkin on. Mun gradukin liittyy tähän aiheeseen, joten jo senkin takia näitä asioita on tullu pyöriteltyä mielessä tässä lähiaikoina paljonkin. 

Millaisia tytöt ja pojat on koulussa? Huomioidaanko ne opettajan toimesta samalla tavalla? Yleistääkö opettaja sanomalla tytöt teki tätä tai pojat teki tuota. Niin ja tietysti stereotypiat siitä, millaisia tytöt ja pojat ovat oppijoina: tytöt on hyviä äikässä ja pojat taas matikassa, pojat pelaa jalkapalloo ja tytöt hyppää narua. Vai onko? Mun oman kokemuksen pohjalta sanoisin, että edelleen kouluissa vallitsee selkeet sukupuolijaot eli oppilaat luokitellaan pääosin stereotypioiden mukaisesti. Jos seuraa jotain oppituntia, huomaa, että opettaja käyttäytyy hyvin usein eri tavalla tyttöjen kuin poikien kanssa. Osittain se on myös opettajakohtasta. Tietysti opettajan omat stereotypiat ja ennakkoasenteet ei voi olla vaikuttamatta asiaan.

Aika usein pojat on luokassa niitä äänekkäitä oppilaita ja tytöt taas hiljasia puurtajia. Pojat pitää ääntä ittestään ja vaatii opettajalta huomioita yleensä eri tavalla kuin tytöt. Jääkö opettajalle aikaa huomioida myös ne luokan hiljaset oppilaat, jotka stereotyyppisesti on tyttöjä? Jos opettajalla on luokassa 25 oppilasta, ja joukossa monta äänekästä poikaa, tai miksei tyttöäkin, väkisinkin vähemmälle huomiolle jää ne ei niin äänekkäät oppilaat. Valitettavasti. Opettajan työtä hankaloittaa myös se, että tytöt ja pojat on usein kiinnostuneita hieman erilaisista asioista. Se on hieman hankala yhtälö uuden asian opettamisen kannalta, koska asia pitäisi saada opetettua kerralla kaikille. Opettajakaan ei ole mikään akrobaatti, joka keksii jos jonkinmoisia keinoja opettaa niin, että kaikki oppilaat saataisiin oppimaan. Matikan tunnilla pitäs innostaa tyttöjä, joita matikka ei vois kiinnostaa yhtään vähempää ja äikän tunnilla taas poikia, jotka ei ymmärrä, miks suomen kielessä on niin monta sija- ja persoonamuotoo taivutuksineen. Hankalia juttuja. 

Oon huomannu tässä vuosien aikana, että aina ekaks oppii luokan äänekkäimpien ja kenties tuntia häiritsevien oppilaiden nimet, jotka on useimmiten poikia. Nimiä joutuu toistamaan niin monta kertaa, kun taas toisaalta oon itekki huomannu, etten valitettavasti välttämättä muista ollenkaan niiden muutaman hiljaisen, omissa oloissaan viihtyvän tytön nimee. En edes useemman päivän tai viikon sijaistuksen jälkeen. Sijaistin alkuvuodesta kutosia useemman viikon ajan ja todellaki muistin luokan poikien nimet ja valtaosan myöskin tytöistä, mutta koetta korjatessa tai tunnilla piti oikein muistella muutaman tytön nimee. Siinä luokassa stereotypiat sai aikamoista kyytiä, koska luokan hankalimmat tapaukset oli pääosin tyttöjä ja hiljaset ahkeroijat molempaa sukupuolta. 

Ehkä stereotypiat oli voimakkaammat sillon 80-ja 90-luvuilla, kun ite kävin koulua. Luokan paras oppilas ja opettajan suosikki oli aina tyttö ja luokan raisuimmat tapaukset tottakai poikia. Sitä en osaa sanoo, vaikuttiko sukupuoli silloin tai vaikuttaako se nyt oppilaan arviointiin. Voi olla, että jotkut opettajat antavat sen vaikuttaa, vaikka niinhän ei sais olla. Äidinkielen tunnilla poika saa opettajan silmissä lisäpisteitä, kun osaa kirjoittaa omia juttuja, koska pojan kielellinen osaaminen on aina jotenki tytön osaamista hienompi juttu. Vai onko? Matikan tunnilla juttu vois olla päinvastoin, tyttöjä arvioidaan lievemmin kriteerein kuin poikia. 

Nää oli nyt aika stereotyyppisia ja yleistettyjä juttuja. Mut ku se ny on niin, tai ainaki melkein. Sukupuolineutraalius on tavoite ja opettajat on lähes yksimielisiä siitä, että myös käyttäytyvät niin, vaikka totuus on toinen. Ainakin oman kokemukseni ja graduuni keräämien vastausten mukaan. 

Siinäpä sitä mietittävää, itse kullekin. Onko asia siis edellenkin näin mustavalkonen? Toivottavasti ei. 

Tunnustuksia

Tunnustuksia.

Kiitos Eskapismi, mun eka tunnustus. Mun blogilla on siis ees muutama lukija, vaikka tiiän heitä kyllä olevan oikeeasti enemmänki. Anonyymit ilmottautukoon. :)  

1) Kiitä tunnustuksen lähettänyttä bloggaria.

2) Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille.

Luen todella montaa blogia, joten ei helppo tehtävä, mutta tällä kertaa päädyin seuraaviin. Skribentti, Spatz, Lisa love, Noviisiopettaja, Liisa, mallamoija, Salamatkustaja ja Valeäiti. Jokainen blogi on hieman erilainen, mutta kaikkia luen mielelläni ja innolla odottelen uusia päivityksiä. Suosittelen tutustumaan! 

3) Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan. 
Luulen, että lähes kaikki mun haastamista on jo saanu tän tunnustuksen, mutta silti halusin listata just noi blogit. 

4) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

- Minulla on ollut vain kaksi seurustelukumppania, ex-avomies 2002-2007 ja nykyinen rakas aviomieheni vuodesta 2008. 

- Jos mä haluan saada jotain, mä haluun sen just nyt, enkä vasta vähän myöhemmin. Lähimmillä on siis mussa kestämistä.

- en jaksa meikata, lakata kynsiä tai ees kammata hiuksia, jos ei oo pakko lähtee jonnekin. Päivävaatteet sentään vaihan päälle ja laitan hiukset ponnarille. 

- En edelleenkään herää kovin mielelläni yöllä, kun poika haluaa ruokaa, mutta tositilanteen edessä sitä kummasti jaksaa. Oon edelleen erittäin aamuntorkku ja illanvirkku. Valitettavasti myös poikamme on perinyt samat asiat molemmilta vanhemmiltaan. 

- Mä teen kaikki asiat yleensä viime tipassa. Kaikenlaisia esseitä ja muita kirjallisia töitä, kuten useena vuonna myös joulukortit, on tullu tehtyä palautusta tai lähetystä edeltävänä yönä valmiiks. Tähän mennessä oon myös ennättäny saada kaiken ajoissa valmiiks. Ei oo mikään hyvä tapa, mutta mä oon kokenu sen toimivaks omalla kohalla. 

- Mä oon joissakin asioissa hyvinkin tarkka ja sit taas just mun ulkonäön suhteen en niinkään. Esimerkiks pyykit pitää asettaa narulle oikein päin käännettynä ja esimerkiks kestovaippojen osat tietyssä järjestyksessä. Samoin, jos mä alan siivota, se pitää tehä viimesen päälle. Mun tuntevat ei kyllä välttämättä usko tota. 

- Oon varsin tapaturma-altis ihminen. Oon esimerkiks murtanu varpaani Kanariansaarilla asfaltin läpi kasvaneeseen puunjuureen ja toisen kerran saman varpaan juostessani antamaan tuolia eräällä leirillä, kun en huomannu pientä porrasta. Paras murtuma on mun mielestä kuitenkin mein edellisessä muutossa, kun mursin varpaani kompastuessani tyhjän asunnon ainoaan piuhaan, eli stereoitten johtoon. Jep, sattu aika paljon. Tämän tästä kolauttelen päätäni, polviani tai käsiäni mitä ihmeellisimpiin paikkoihin.  

Erinäisiä ajanviejiä

En oo ehtiny kirjotella uusia blogitekstejä, koska tällä hetkellä on ollu niin paljon kaikkee muuta tekemistä, jotka vaan menee blogin ohi. Valitettavasti. 

Mun sisko kävi pienen tyttärensä eli Murusen serkun kanssa meillä parin yön verran. Siinä sitä hulinaa riittikin. Lisäks mun niska-hartia-päänsäryt ylty niin suuriks ettei oo varmaan koskaan aiemmin ollu. Pyörrytti, kädet ei toiminu normaalisti ja ennen kaikkee päätä särki ja olo ei ollu hyvä. Onneks mun sisko on ammatiltaan fysioterapeutti, joten hän sai eilen pois mun pahimmat jumit. Pitää jatkaa jumppaa päivittäin ja muistaa oikeanlaiset työskentelyasennot esimerkiks koneella ollessa. Neulomistaki on harjoteltava ergonomisemmassa asennossa kun aiemmin. Noita särkyjä en halua takas, 400 mg lääke ei auttanu, vaan piti turvautua 800 mg, mikä on mulle harvinaista.

Lisäks oon koittanu vääntää mun gradua ja tsempannu miestä oman gradunsa parissa. Oikoluin tekstin ja oli aika haasteellinen työ, koska aihe on vieras ja outoja käsitteitä paljon. Mies saa omansa palautettua tällä viikolla ja sit meillä vaihtuu roolit. Mä alan työstää graduani lähes täyspäiväsesti ja mies hoitaa poikaa enemmän ku nyt. Mun pitäs saada jotain tekstiä aikaseks maanantaihin mennessä, koska viikon päästä keskiviikkona mulla pitäs olla jotain esiteltävää ohjaajalle ja muille tapaamiseen mukaan tuleville. Onneks mun ei tartte kirjotella paljookaan täysin uutta tekstiä, vaan pääosin riittää vaan tekstin muokkaus. 

Oman aikansa on tietysti vienyt myös pieni Murunen, jonka päähoitovastuu on ollu tällä hetkellä mulla miehen ollessä päivät töissä ja vääntäessä illat omaa graduaan.  Poika ei viihdy enää juuri ollenkaan yksin, vaan huuto alkaa heti, jos minä tai mies lähtee pois näköetäisyydeltä. Murunen ei edelleenkään istu eikä ryömi, mutta on oppinut liikkumaan pyörimällä ja kierimällä. Äitillä alkaa olla aika kiirus, kun pitää olla koko ajan silmät selässä, ettei poika pääse tutkimaan kiellettyjä paikkoja tai satu nappaamaan jotain lattialla olevaa, kuten erilaisia johtoja, suuhunsa. 

Tätä aikaa odotellessa

Syöminen sujuu syöttötuolissa ihan ok, vaikkakin välillä kaikki muu kiinnostaa enemmän kuin itse syöminen. Hyvin ruoka kuitenkin pääosin maistuu pojalle. Hyvä, sillä muuten tulee ens kerralla neuvolassa luultavasti noottia vähäisestä painonnoususta. Jokainen lapsi on toki yksilöllinen ja kasvaa omilla käyrillään, mutta ei toi kyllä sais omalta käyrältään paljoo enää pudota. Tähän asti kaikki on maistunu, mitä pojalle on tarjottu. Hieman nihkeemmin meni kukkakaali, kun taas mannapuuro on oikeen herkkua. Murunen on alkanut jutella entistä enemmän ja asiaa riittääkin kovasti muille kerrottavaks. 

Tässä pikaterkut. Palaan paremmalla ajalla uusin aihein. Luultavasti kirjottelen pitkästä aikaa jotain kouluarkeen liittyvää tekstiä.

"Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun....koittaa marraskuu.."

 Marraskuu. Lokakuun jälkeen ja ennen joulukuuta. Kuukausi ei oikeen mikään. Niin kun tällä viikolla yks työkaveri totes, että "marraskuu ei oo enää syksyä, mut ei vielä talveekaan". Mitä ja mikä se siis on? 

Marraskuu on mun mielestä vuoden kurjin kuukausi, varsinkin nyt, kun ei oo ees lunta. Pihalla on kurja olla, kun vettä sataa lähes koko ajan, mutta kuitenki lämpötila on jo lähellä nollaa. Pukeutuminen on ainainen ongelma. Kaikkein kurjinta on kuitenki tää pimeys. Nyt, kun oon päivät kotona, pimeys ei oo niin totaalista, kun töissä ollessa. Kun aamulla lähti töihin oli pimeetä ja kun iltapäivällä tuli töistä, oli taas pimeetä. Aamusin myös väsyttää tavallistaki enemmän ja lähes joka aamu on verhon raosta kurkatessa huomannu taas satavan ja satavan. Eiköhän se ois jo satanu vettä riittävästi yhen syksyn tarpeiks? Tulispa siis pysyvä lumi maahan.

Kun ulkona ei oikeen viitti olla, tulee vietettyä aikaa sisätiloissa ja meinaan tulla hulluks. Ollaan siis uhmattu sadetta ja tuulta ja lähetty keskustaan luuraileen kaupoissa ja kirppareilla. Marraskuu on siis pahimmanlaatunen rahanmenokuukausi. Tietysti myös isoja laskuja kasaantuu näin loppuvuoteen. Niitä on aina niin mukavaa maksella. Niin ja miten saatoinkaan unohtaa ekat pakkasyöt ja aamun jäiset autonikkunat. Mukavaa puuhaa se lasien skraappaaminen. Joopa joo. Pimeetä ja just heränneenä näpit jäässä. 

Töissä ollessani marraskuu oli varsin työntäyteinen kaikenlaisten paperien täyttämisineen ja erilaisten arviointien tekemisineen. Marraskuussa on töissä yleensäkin varsin hektinen  meininki ja kaikilla on koko ajan kiire jonnekin, sinne, tänne ja tonne. Pitäs tietysti ajatella jo jouluakin jollakin tasolla. Ai niin, ne joulukortitki pitäs tehä ja kirjotella, erilaisia lahjatoiveita mietiskellä ja kenties teetättää poitsun kuviaki. Kun vaan olis aikaa. Jotenki tuntuu, et ei oo aikaa tehä mitään, vaikka oonki vaan kotona. Tekemättömiä kotitöitäki tuntuu vaan kasaantuvan koko ajan ja pitäs kotiki siivota kunnolla. Ei vaan jaksas. On niin vetämätön olo. Väsyttää.

Tänä vuonna marraskuu on jotenki entistä hankalampi kuukausi ainaki noitten nukkumisten suhteen. Poika on alkanu heräillä öisin enemmän ku aiemmin ja vaatii myös joka yö ainaki pullollisen maitoo. Ja nyt näyttäs siltä, että pojalle on tulossa ensimmäinen hammas, joten meiän yöt ei ainakaan parane. Näyttää siis siltä, että tässäkään kuussa ei oo toivoo hyvin nukutuista öistä. Niitä odotellessa.

----------------------------------------------------------------------------------------------

Toisaalta. Marraskuun pimeyden keskelle valoa tuo erilaiset kynttilät ja muut valontuojat. Meillä kynttilöitä ei voi polttaa sisällä ollenkaan kissojen takia. Onneks tässä asunnossa on etukuisti ja -piha, jonne voi laittaa kynttilän palamaan lyhtyyn. Lyhtyjä meillä on kaks ja niitten valo onneks piristää ees vähän. Vaunuihin ja takkiin tai housuihin voi laittaa roikkumaan erilaisia heijastimia. Toppavaatteet voi myös kaivaa varastosta ja todeta, että se takki, joka jäi pieneks kasvavan mahan takia,mahtuu taas päälle. Puikot ja langat voi kaivaa kätköistä ja neuloa jotain mukavaa, nyt on tekeillä peitto vaunujen päälle. Joulukorttien tekeminen vie ajatukset hetkeks pois kiireisistä päivistä.POjan hymyt, kujertelut ja nauru piristää synkintä ja pimeintä päivää. Elämän suuria pieniä iloja. 

Marraskuu on myös siinä mielessä juhlakuukausi, että kalenterin mukaan vietän nimipäivääni tässä kuussa. JOtain juhlan aihetta siis ja ai niin, samana päivänä on myös anopin synttärit. Tietenkään isänpäivää unohtamatta. Jotain hyvääki tähän kurjaan marraskuuhun. 

Ensimmäinen isänpäivä

 Sain just isänpäiväkortin valmiiks ja lahjaki on kohta paketissa. Mä oon tottunu tekeen kaikenlaiset kortit ite. Isänpäiväkorttikaan ei tehny poikkeusta. Tässä muutama ajatus isyydestä.

Vauvakirjasta mieheni ajatuksia ennen Kirpun syntymää:

"Tähän asti on tuntunut, että synnytykseen on vielä aikaa, joten en ole vielä hirveästi ehtinyt ajatella tulevaa sinun kanssasi. Täytyy kuitenkin myöntää, että yllätin itseni hymyilemästä hypistellessäni sinun tulevia vaatteitasi."

Pojan syntymästä:

"Täytyy myöntää, että nauru loppui sinun tullessa maailmaan. Pientä ja hentoa olentoa katsoessani iski pieni paniikki, että miten minä pärjään. Onneksi ongelmaan on olemassa mahtava lääke, nimittäin se, että saan sinut ensi kertaa syliini. Siihen haihtuvat murheet."

Rakastan maailman eniten.

Lopuksi vielä koskettava (muokattu) runo isyydestä:

Sut kumppanikseni valitsin, isäksi lapsilleni halusin.

Voisiko parempaa ollakaan, kun saa kainaloosi nukahtaa.

Hoidat ja hoivaat ja rakastat, syötät, puet ja keinutat. Et arvaa kuin kiitän elämää, kun saan nähdä, että välität.

Pysy vierelläni aina, kuulut elämäämme aina, me tarvitsemme sinua. 

Kiitos, kun rakastat poikaamme ja minua.

                                                                            - Aurora Borealis

Jälkiä elämästäni

Ajattelin tällä kertaa kertoilla ittestäni kuvien kautta. Niistä asioista, jotka on osa mun elämää ja eri tavalla tärkeitä. Oon kotosin pienestä itäsuomalaisesta kaupungista. Siellä oli turvallista kasvaa ja elää. Mun lapsuuden perheeseen kuuluu siis mun lisäks äiti, isä ja kaks pikkusiskoo. Mä asuin melkein koko elämäni kotoo muuttoon asti omakotitalossa lähellä keskustaa.

MOnta kesäistä päivää ja yötäki tuli vietettyä ukin ja mummon mökillä. Serkkujen kanssa uitiin, saunottiin ja leikittiin.

Muutin 2003 tänne Tampereelle entisen avomiehen perässä. 2007 erosin ja muutin elämäni ekaa kertaa yksin asumaan.

maisema parvekkeelta

yksiötäni

 Keväällä 2008 tapasin nykyisen aviomieheni. Vietin lukuvuoden 2008-2009 enimmäkseen poikien solukämpässä heidän opiskelukaupungissaan. Oi niitä aikoja!

 Muuttoja on osunu meille tähän reiluun neljään vuoteen jo monta.

Kosinta 11.1.2010

kutsun teksti -10

Häät 2010

Raskaustestiin plussa 8/2011

viikkoo ennen Murusen syntymää

Murunen syntyi 9.4.2012 

 Rakas aviomieheni muutaman päivän ikäisen poikansa kanssa <3

Meiän perheeseen kuuluu lisäks myös kaks kissaa, tässä he ovat:

Tunteeton

"Älä oo tunteeton"! Myös itte oon sanonu useemmankin kerran jollekin ihmisille noin. Entäs sit, jos ihminen onkin oikeesti tunteeton? Rupesin pohtimaan asiaa eilen katsomani Criminal Minds-jakson myötä.

 Jaksossa tutkittiin useampaa pikkupojan murhaa ja loppujen lopuks selvis, että erään pikkupojan isoveli oli surmannut oman pikkuveljensä. Isoveli oli saanut juuri valmiiksi kokoamansa helikopterin, kun pikkuveli tuli paikalle ja tiputti kopterin leikkiessään vahingossa lattialle. Kopteri särkyi ja isoveli sai raivokohtauksen, jonka seurauksena hän tappoi oman veljensä. Tutkimuksissa selvisi, että isoveli oli tunkenut kuolleen veljensä suusta alas helikopterin palasia. Hieman aiemmin perheen koira oli kuollut ja poikien vanhemmat saivat kauhukseen kuulla, että heidän poikansa oli ilmeisesti raivopäissään tappanut myös heidän lemmikkinsä. Pojan sanottiin olevan psykopaatti.

Poika oli siis tunteeton. Hän ei kykenyt tuntemaan syyllisyyttä tekemistään teoista ja häpeämään niitä, eikä hän kyennyt kokemaan empatiaa. Pojan mielestä pikkuveljestä oli vain haittaa eikä hän kyennut olemaan veljelleen rakastava isoveli.

Mietin, mistä tunteettomuus ja psykopatia johtuu. Kai se, kuten niin monet muutkin asiat, lähtee omista perhesuhteista ja niihin liittyvistä asioista. Mutta kokonaan sekään ei voi olla selittää tunteettomuutta ja psykopatiaa. Perimällä on myös oma merkityksensä.

Päätin tutkia hieman asian tieteellistäkin puolta. Psykologian professori, vankilapsykologi Robert D. Hare on tutkinut asiaa jo yli 30 vuotta. Hänen mukaansa pahuus on psykopatian ydin. Se on erilaisten oireiden muodostama oireyhtymä. Psykopaatti "ottaa muilta, muttei anna itse mitään. Ihmisenä hän on kylmäsydäminen ja näyttelee tunteita, vaikkei oikeasti kykenekään tuntemaan niitä. Psykopaatti on myös lyhytjännitteinen, impulsiivinen ja äkkipikainen, ehkä myös väkivaltainen. Oneglmalliseksi asian tekee esimerkiksi opettajien, perheen tai työkavereiden kannalta, se, ettei psykopatiaa ole helppo tunnistaa. Hare korostaa myös sitä, että nykyaika suosii itsekkyyttä, ahneutta, pinnallisuutta ihmissuhteissa ja kyynärpäätaktiikkaa, jotka on kaikki tyypillisiä psykopaattiselle ihmiselle.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Oon tehny opettajansijaisuuksia peruskoulun puolella jo yheksän vuotta. Vastaan on tullut jos jonkinlaista oppilasta erilaisine taustoineen.  Mietin myös joskus, millaisia oppilaista tulee hieman vanhempina. Joidenkin oppilaiden kohdalla tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta, valitettavasti. Monelle oppilaille omien tunteiden säätely on äärimmäisen vaikeeta ja siks koulun henkilökunnalla ja myöskin lapsen lähipiiriin kuuluvilla henkilöillä, tulisi olla aikaa keskustella oppilaan kanssa asiasta. Jos näin ei ole, ties mitä siitä seuraa myöhemmin.

Tässä hajanaisia ajatuksia, joita eilinen Criminal Mind- jakso minussa herätti.