Sairastelua

kuva täältä

Tämä viikko on menny enemmän ja vähemmän sairastellessa. Alkuviikosta poika oli tosi nuhanen ja tukkonen, mutta ei noussu kuume eikä ollu ees lämpöö. Keskiviikkona uskaltauduttiin pojan kanssa ulos vaunulenkille ja kirppisteleen ja luultavasti sillä reissulla vilustutin itteni. Mulla on niin hiki, että otin tyhmänä päällyspaidan pois ja olin pelkällä topilla kotimatkan. Meiltä ei tosin oo matkaa kirppikselle ja kauppaan kun kilsan verran. Se näköjään riitti.

Tunsin oloni jo alkuillasta vähän oudoks ja kurkkukin tuntu kipeeltä. Ei ollu kuitenkaan kuumetta eikä lämpöö, joten uskalsin mennä toista kertaa pojan syntymän jälkeen omaan saunaan. Istuskelin siellä ittekseni lauteilla ja nautin lämmöstä ilmeisesti vähän liian kauan. Tuli sen verran huono olo saunan jälkeen. Sit mua rupes paleleen hillittömästi ja heitin yökkärin päälle paksun villatakin, jalkaan pörrösukat ja collegehousut. Ne päällä menin peiton alle jo yhen maissa.

Yöllä ois ollu mun vuoro herätä pojan kanssa, mut mies joutu ottaan hoitovuoron, koska olin niin kipee, etten jaksanu nousta sängystä. Aamulla olikin lämpöö. Kiittelin onneeni, että miehellä oli vapaapäivä ja pysty oleen paljon pojan kanssa. Mä en vaan jaksanu. Mies kävi asioilla ja sillä aikaa me mentiin pojan kanssa takas sänkyyn nukkumaan ja nukuttiin tunnin verran. Teki kyllä hyvää ja jakso taas. Mulla oli lämpöö edelleen, mutta jaksoin kuitenkin tehäkin jo jotain. Meille oli vielä tulossa kaks pojan kummeista käymään pitkästä aikaa, joten enhän mä ny voinu sillon sairastaa.

Kun mein ystäväpariskunta oli lähteny, kuumemittari näytti lähes 38, missä se on ny pysytelly loppuillan tänne asti. Särkylääkettä vaan nassuun ja monta kupillista teetä. Sillä tää toivottavasti lähtee ja mahollisimman nopeesti. En jaksas enää sairastaa. Valitettavasti tän päivänen vauvakerho jää ny välistä, koska en jaksa mennä sinne, ties vaikka tartuttasin vielä jonkun niistä siellä kävijöistä ja sitä en haluu.

Tällä kertaa näyttää menevän myös loppuviikko kotosalla sairastelu merkeissä. Ei tän näin pitäny mennä, vaan tarkotus oli käyä pitkillä vaunulenkeillä ja nauttia raittiista ilmasta, mutta ei. Toisin kävi. :(

kuva täältä

Kiitollisuus

                                                             kuva täältä

Mistä kaikesta sitä muistaakaan olla kiitollinen? Mulla on katto pään päällä, jääkaapissa ruokaa, mun ei tartte palella, vaan voin nauttia kodin lämmöstä.

Lisäks mulla on ihana ja rakas mies sekä pieni poika, joita rakastan maailman eniten. Olen kiitollinen, että mulle on suotu monen kadehtima. höpsö ja kilttikin mies. Olen kiitollinen myös siitä, että saan olla äiti. Saan myös opiskella sitä mitä haluan. Oon myöskin saanu olla jo vuosia työelämässä, vaikkakaan mulla ei oo vielä tutkintoo. Saan tehä työtä lasten parissa, mikä on ollu haaveeni jo kauan. Erityisesti ne hankalimmat ja haastavat lapset ovat sydäntäni lähellä. Olen kiitollinen myös niistä.

Yllä olevista asioista mikään ei oo itsestään selvyys, vaikka niin tulee kuitenkin monesti aateltua. Ei osaa arvostaa sitä, mitä on, vaan haluaa aina vaan jotain enemmän. Koskaan ei oo hyvä.

Aloin arvostaa eri tavalla omaa, niin tavallista ja välillä tylsääkin elämääni, kun löysin Yle Areenasta tämän dokumenttisarjan, joka kertoo neljästä nuoresta, joiden elämä muuttui tapaturman myötä.

Kannattaa katsoa, niin ehkä alkaa arvostaa itselleen niin selviä asioita, kuten sitä, että voi juosta ja kävellä omilla jaloillaan.

kuva täältä

Isin poika

Voi kun mä katon ilolla ja riemulla sydän ilosta ja onnesta pakahtuen, kun isi ja poika viettää aikaa keskenään. Heillä on oma juttunsa, eli kylpeminen, josta poika on alkanu nyt nauttia oikein kunnolla. Mies palas maanantaina töihin kahen viikon isyysloman ja kotona olemisen jälkeen ja se oli pojalle kova pala. Isi ei ollukaan aamulla sängyssä köllöttelemässä tai leikkimässä hänen kanssaan, vaan jossain poissa. Voi, mikä riemu tuleekaan aina, kun poika näkee isin. Silmät oikeen kirkastuu ja naama vääntyy hymyyn, kun poika vaan kuuleekin sanan isi. 

Isin ollessa töissä äitille on hyvä kiukutella, koska hänen kanssaan poika on kotona koko ajan. Illat voikin naureskella isille ja sen jutuille. Voi että mä oon onnellinen, että mulla on mies, jolle poika on maailman tärkein ja rakkain asia ja josta mies osaa myöskin puhua niin kauniisti. Mies näyttää aidosti tunteensa poikaa kohtaan ja saa myös vastakaikua. 

Erilainen syksy

Tavallaan haikein mielin oon lueskellu opekollegoiden päivityksiä uuden lukuvuoden alusta ja siihen liittyvistä asioista. Viime syksynä aloitin myös itte uuden lukuvuoden jatkaen erkkaopen sijaisuutta. Nyt on kuitenkin eri elämäntilanne ja mä oon kotona. Mulla on ollu jo ennen äitiyslomaa varsin ristiriitaset ajatukset lapsen kanssa kotiin jäämisestä. Viihdyn ja tykkään olla kotona, mutta on ollu myös mukavaa käyä töissä ja nähä muita aikuisia päivittäin ja jutella heidän kanssaan kaikesta mahollisesta maan ja taivaan välillä. Myönnän, että mulle on ollu hankala sopeutua olemaan "vaan kotona". Nyt tienaan paljon vähemmän, kun töissä ollessa, vaikka ei raha ookaan mulle mikään elämän tärkein asia. 

Tuntien suunnittelemisen ja pitämisen sijaan me käyään pojan kanssa vaunulenkeillä ja otetaan lunkisti. Eli eletään lapsellisen ihmisen ja aikuisen elämää. Ainakin vielä mä voin nauttia kiireettömistä aamuista, nukutaan niin pitkään kun nukutaan, jos ei oo jotain ennalta suunniteltua menoo jonnekin. Ollaan vaan kotona, pestään pyykkiä, syödään, vaihetaan vaippa jne. Nyt pojasta alkaa olla enemmän seuraa, kun juttua tulee niin kovasti ja äitille pitää myöskin näyttää uusia kiljumistaitoja. 

Äitinä olemisestahan mä oon haaveillu jo pikkutytöstä lähtien. Joku kysy multa joku aika sitten, et onko äitiys ollu sitä, millaseks mä kuvittelin sen. Mulla ei ollu senkään asian suhteen ennakko-odotuksia tai mielikuvia, vaan oon päässy sisään äitiyteen tässä pikku hiljaa. Eräs tuttu oli todennu mun äitille, että näinköhän mä viihyn kauan kotona lapsen kanssa, koska oon tottunu käymään töissä. Osittain hän on oikeessa, mutta toisaalta kuitenkaan ei. Mä oon pikku hiljaa tullu sinuiks asian ja tän uuden elämäntilanteen kanssa. Aikaa se kyllä vei. Niin paljon ku olinkin rakastunu tohon pieneen mieheen jo alusta asti, en välttämättä ollu kuitenkaan tajunnu sitä, kuinka kiinni mä oon tossa pienessä ihmisessä 24 tuntia vuorokaudessa. Välillä oon kateellinen miehelle, kun hän saa käydä töissä ja olla päivät pois kotoa ja jutella aikuisten kanssa.  Mies taas haluis vaan olla kotona meiän kanssa. Ristiriitasia ajatuksia siis. Toisaalta ja toisaalta. 

En aatellu kuitenkaan mökkihöperöityä kokonaan, vaan päätin keksiä meille jotain tekemistä arkipäiviks. Tänään tuli postissa parikin opistoesitettä ja sieltä huomasin vauvamuskarit ja aattelin, et se vois olla meiän juttu. Pitänee siis muistaa ilmottautua ens viikolla, jos vaikka saiskin paikan, ne kun tahtoo olla aika kysyttyjä. Vauvauintiin ei aateltu mennä. Muskari viel kuitenki yhestä päivästä vaan tunnin, joten se ei vielä oikeen riitä tyydyttämään mun aikuisseuran kaipuuta. Kattelin aiemmin kesällä Napapiirin nettisivuja ja niitten tarjontaa, kun alko kotona oleminen kyllästyttää. Sillon toiminta oli vielä kesätauolla, mutta tällä viikolla kerhot ym. tapaamiset on alkanu pyöriä tauon jälkeen. Voi olla, ettei vielä huomenna olla menossa perhekerhoon, mutta jatkossa ehkä. Maanantaina aattelin kuitenkin lähtee tutustumaan vauvakerhoon. Jospa siellä tapais uusia ihmisiäkin. :)

Tottakai nään myös omia kavereitani, joista valtaosa on vielä lapsettomia ja käydään heidän kanssaan kahvilla tai kyläillään puolin ja toisin. 

Tällä hetkellä mä oon koulun sijaan kotona töissä ja mun työnantaja ei oo yhtä ymmärtäväinen, kun alakouluikäset oppilaat. Ihana pieni mies, äitin ja isin rakas Murunen. Huonollakin hetkellä piristyy aina, kun saa hampaattoman hymyn ja tietää olevansa jollekin se maailman tärkein ja rakkain äiti. Ihanata.

Rakastan tuota pientä miestä ihan älyttömästi, vaikka hän onkin välillä varsin rasittava tapaus, kuten jokainen meistä joskus. 

Neuvola- ja lääkärikuulumisia

 Käytiin keskiviikkona Murusen kanssa 4-kuukautisneuvolassa ja -lääkärissä. Kaikki oli kunnossa. Pituutta on nyt 65,3 cm ja painoa 6810 g. Eli kasvaa hyvin, kuten on lukenu jokaisen neuvolakäynnin jälkeen pojan terveyskortissa. Onneks tällä kertaa ei tullu rokotuksia, koska siitä ois seurannu parin illan ja päivän huudot eikä se oo kellekään kivaa. Kiinteiden alotuksesta myös kyselivät, mutta vielä ei oo tarvetta pojan nykysillä maitomäärillä. Poika syö toisina päivinä paljon ja toisina paljon vähemmän eli just ja just 700 ml tai 850 ml.  Painoa on kuitenki tullu lisää 800 g viime käyntiin ja poika menee hienosti edelleen omilla käyrillään eli siinä vähän nollan alapuolella. 

Poika ei vielä kannattele niskojaan tarpeeks hyvin, joten sitä pitäs reenailla. Pää kuitenkin nousee jo hyvin pystyyn ja pysyykin siinä, joten pienellä reenillä varmaan toikin asia korjaantuu. Ei huolta, koska jokainen lapsi ja jokaisen lapsen kehitys on erilaisia. Pituuskasvu oli nyt tasaantunu, ei ollu tullu viittä senttiä, vaan muutama sentti. Siispä seuraavaa kasvupyrähdystä odotellessa. Mutta jotta ehittäs pitää kaikkia laatikoista löytyviä vaatteita, ei tarvis vielä hetkeen tulla hirveesti lisää pituutta. :)

Kävin eilen myös itte lääkärissä noitten tulehdusten tiimoilta. Hyödynsin yths:n palveluita, kun siihen on vielä vuoden ajan mahollisuus. Soittelin ajanvaraukseen viime viikolla ja oisin saanu ajan tosi nopeesti, mutta menkkojen takia käynti siirrettiin tälle viikolle. Lähettiin siis pojan kanssa tänään bussilla kaupunkiin ja oltiin just ajoissa paikalla. Ei ois tarvinnu, kun ajat oli melkein puol tuntia myöhässä. Lääkäri teki sisätutkimuksen ja tsekkas kohdun ja munasarjat, mutta kaikki oli kunnossa. Kuulema alavatsakivut johtuu vielä elimistön palautumisprosessin keskeneräsyydestä raskauden jälkeen ja yleensäkin mulla kipuilee vaan oikee puoli ennen menkkoja. 

Ennen tutkimusta näytin lääkärille synnytyskertomuksen ja käytiin sitä yhessä läpi ja mietittiin, löytyskö sieltä jotain syytä mun oireille. Eli siis oisko siellä ollu merkintää esimerkiks siitä, ettei istukkaa saatu kokonaisena, mutta kaikki oli senkin osalta kunnossa. Gyne oli sitä mieltä, että sillon toukokuun lopulla mulla on ollu selkeesti tulehdus, mutta heinäkuussa ei oo ollu tulehdusta, vaikka se onkin näyttäny siltä kokemattoman kesäsijaisen  silmin. Maitohappobakteereita pitäs syödä ja sit tarvittaessa ottaa lääkettä paikallisesti. Olin tyytyväinen käyntiin, koska siellä selvis, että kaikki on kunnossa. Papa pitäs vielä käyä antamassa, kunhan ennätän.

Hauska sattuma sinänsä, että tää gyne teki vuos sitten mun kaks alkuraskauden ultraa ( ekalla kerralla ei näkyny vielä viikot, ni sain ajan kahen viikon päähän) ja näki nyt, millanen vauva sieltä synty. Juteltiin siinä lääkärin kanssa myös lapsiasioista ja hän oli myöskin sitä mieltä, että jos mahollista, lasten ikäeron tulis olla sopivan pieni. Myöskin mun epi-lääkitys on siltä osalta jo valmiiks kunnossa. Ja kovasti kannusti puristamaan gradun valmiiks. Niin aion tehäkin vielä tän vuoden aikana (papereitten saanti siirtyy kuitenki ens vuoden puolelle)

Elokuun alun kuulumisia KUVIA

Ensinnäkin mun pikkusisko synnytti pienen tytön viime viikolla, joten musta tuli samalla ekaa kertaa täti. Onnittelut siis vielä kerran tuoreille vanhemmille ja pienelle perheenlisälle. :) Myös serkkupoika yhtyy onnitteluihin.

Sit niistä mun tulehduksista. Mullahan on siis ollu kaksi tulehdusta tuolla alakerrassa. Kävin niitten takia kaks kertaa terveyskeskuslääkärillä ja sain molemmilla kerroilla antibioottikuurin/-t. ilmeisesti sekä toukokuussa että myös heinäkuussa mua tutki kesäsijaiset. Mietin jo menemistä yksityiselle selvittämään, mistä noi johtuu, mutta sit mies muistutti, että voin mennä myös yths:n gynelle.

Soittelin yths:l heti maanantaina (kuuri loppu siis tänä aamuna) ja lääkäri soitteli mulle tänään takasin. Kyseli sit monenlaista oireista ja siihen saaduista lääkkeistä ja samalla selvis, että oon saanu molemmilla lääkärikerroilla lääkkeet kohtutulehdukseen, vaikka mulle puhuttiin emätintulehduksesta. Joka tapauksessa sain akuuttiajan ens viikolle ja toi gyne kyllä varmasti ottaa asioista selkoo ja tutkii, mikä noihin on ollu syynä. Itte epäilen, että kohtuun on saattanu jäädä synnytyksestä jotain, jotka aiheuttaa nuo tulehdukset. Ikinä aiemmin kun mulla ei oo tollasia vaivoja ollu. 

Muuten Murunen kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia koko ajan. Tänään on ikää tasan 4 kk. Ens viikolla on neuvola, jolloin saadaan tarkempia mittoja. Jokeltelua, juttelua ja hihkumista kuulee täällä joka päivä. Suloista. :) Nukkumisrytmit parani Savon reissun aikana, jolloin poika nukku jopa 8 tuntia putkeen ilman heräämisiä ja meni nukkumaan jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä. Reissun jälkeen tilanne palasi entiseen, nukkumaan mennään vasta puolen yön maissa tai sen jälkeen. Myös yöllä herätään muutamaan kertaan, kun tutti on tippunu suusta Ehkä myös maitopullo pitää saada, mutta ei joka yö. 

Tässäpä kai tärkeimmät. 

Vielä muutama tuore kuva.

Kenen vastuu, oppilaan vai opettajan?

Tämä teksti on kirjotettu jo melkein kuukaus sitten. Julkasen sen kuitenkin vasta nyt. Tästä aiheesta löytyy varmasti mielipiteitä, joten voitte aivan vapaasti kertoo oman kantanne. :) Vastailen mielelläni kommentteihin.

http://www.hs.fi/kotimaa/V%C3%A4it%C3%B6s+Koulu+aiheuttaa+oppimisvaikeuksia/a1305581293176

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2012/06/tiedote-2012-06-25-10-23-42-439628

Erja Kautto- Knape on julkaissut mielenkiintoisen väitöskirjan, joka on nimeltään Oppilasta lamaannuttava kouluvuorovaikutus. Aineistoperustainen teoria oppilaan näkökulmasta. Siinä Kautto-Knape pohtii koulun vuorovaikutustilanteissa virinneitä oppilaiden negatiivisia kokemuksia ja niiden merkitystä oppilaan koulusuoriutumiselle. Useimmiten oppilaan ongelmat ovat väitöksen mukaan koulun aiheuttamia eli sosiaalisesti tuotettuja.  Aikuinen voi  Kautto-Knapen mukaan häpäistä, pelotella, alistaa, eristää, kiristää tai jättää oppilaan ilman apua tai olla huomioimatta häntä lainkaan.

Tämä aihe kiinnostaa minua, koska tekeillä olevan  graduni aihe käsittelee jossain määrin myös koulusuoriutumista. Koulusuoriutumiseen liittyvien negatiivisten kokemusten merkitystä koskeviin tutkimuksiin en muista törmänneeni ennen tätä. Useimmiten ollaan sitä mieltä, että oppilaan ongelmat lähtevät oppilaasta itsestään eivätkä ole koulun aiheuttamia. Jos oppilaalla on ollut jo aiemmin erilaisia ongelmia ja hän saa opettajakseen/-jikseen ihmisiä, jotka eivät syystä tai toisesta ymmärrä häntä ja ottavat hänet jopa silmätikukseen, oppilaan vaikeudet eivät ainakaan vähene.

 Opettajalla on todettu olevan suuri merkitys ihmisen oppimisen kannalta, Siksi hänen tulisikin kyetä ottamaan jokainen oppilas huomioon omana persoonanaan ja kohdella kaikki heitä samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan aina ole.  Yleensä opettaja vielä ottaa silmätikukseen juuri sen oppilaan, joka kaipaisi eniten aikuisen kannustusta ja tukea voidakseen selviytyä koulunkäynnistään. Minulla on asiasta myös omakohtaista kokemusta, sillä eräs opettajani otti silmätikukseen erään luokkamme oppilaan ja nälvi ja kiusasi häntä, vaikka siihen ei ollut mitään aihetta. En tiedä, miksi hän teki niin, mutta ne ivalliset sanat jäivät varmasti luokkakaverini mieleen ja eivät ainakaan parantaneet hänen koulusuoritustaan. .  

On tietysti muistettava, että opettajakin on vain ihminen, mutta silti hänen tulisi kuitenkin tiedostaa oma roolinsa yhtenä aikuisena oppilaan elämässä ja siksi osata käyttäytyä ammatilleen sopivalla tavalla. Tarvittaessa on myös osattava pahoitella omaa käytöstään ja pyytää anteeksi. Niin ei opettajamme tietääkseni tehnyt ikinä. 

Toivottavasti olen itse osannyt kannustaa ja tukea opettamiani oppilaita heidän tarvitsemallaan tavalla ja palautteesta päätellen olen onneksi myös kyennyt siihen. Vastaani on tullut myös opettajia, jotka ottavat jonkun oppilaan silmätikukseen ja käyttäyvät häntä kohtaan hyvin törkeästi. He eivät kykene ymmärtämään oman käytöksensä seurauksia oppilaan myöhemmässä elämässä ja ainakaan heidän antamansa esimerkki ei anna hyvää kuvaa ylipäätään opettajastan ammatista. 

Itä-Suomi, here we come :)

Unohtu vissiin sit lauantaina lähettää tää... :/

Tänään lähetään ajeleen Itä-Suomeen mun porukoitten ja muiden sukulaisten luo. Miehellä alko tai alkaa maanantaina virallisesti isyysloma, niin oli mahollista lähtee kokonaiseks viikoks. Saatiin kissoille hoitajat, ni pystyttiin lähtemään hyvillä mielin.

Nyt vikat pakkailut ja sit auton nokka kohti Itä-Suomee. Kirjottelen luultavasti jotain myös reissun aikana. Ja on mulla muutama teksti jo oottamassa julkasuakin. :)