Kesä lasten kanssa kotona

Kun on ollu kotona jo helmikuun lopusta asti, tilanne ei radikaalisti muutu, kun lapset jää kotiin, vai muuttuuko. Kyllä ja paljon. Tyty on ollu mun kans kotona jo huhtikuulta ja Murunen alotti kesälomansa samaan aikaan koululaisten kanssa. Mukavaa yhdessäoloa ja seesteisiä hetkiä kotona ja muualla. Ei ihan,

Tässä lomailussa on se hyvä puoli, että arkiaamuina ei tartte herätä niin julmetun aikasin, jo ennen seiskaa, vaan saa nukkua ainakin kasiin, jopa myöhempäänkin. Ja meillä nukutaankin. Isi lähtee kyllä töihin jo kuuden jälkeen ja seuraavaks herää yleensä 5-vuotias Murunen. Hän osaa laittaa itte telkkarin auki ja kattelee sitä siihen asti, että me herätään kohta 3-vuotiaan neitin kanssa.  Aamupala syödään sit, kun kaikki on heränny ja ehkä hetki katteltu telkkaa.

Päivän ohjelmassa on yleensä päivittäin ulkoilua. Kelistä sit riippuu, miten kauan ollaan ja missä. Onneks omassakin pihassa riittää tekemistä hiekkiksellä leikkien, trampalla pomppien tai vaikka pyörällä ajaen. Lähileikkipuistoonkaan ei oo pitkä matka, mutta ei me siellä kyllä käyä kovinkaan usein. Mieluummin mennään bussipysäkille ja hypätään rattaiden kanssa Tampereelle menevään bussiin. Tänä kesänä ei vielä olla kovinkaan monesti menty Tampereelle, mutta kyllähän tässä vielä ehtii.

Vaikka lapset ei oo samaa sukupuolta, se ei oo paljoo haitannu heiän yhteisleikkejään. Tyttö leikkii ihan luontevasti veljensä kanssa kaikkia autoleikkejä ja isoveli työntelee nukenvaunuja tai -rattaita. Vähän aikaa onnistuu leikit yleensä jopa varsin sopuisasti. Sit tulee joku kiistatilanne ja huudetaan äitiä avuk. Ekaks annan kyllä lasten selvitellä asiaa keskenäänkin ja tarvittaessa pyytää toiselta anteeks, jos jompikumpi teki jotain väärin toista kohtaan. Kiusaaminen ja toisen satuttaminen on kielletty ja niihin puututaan aina.

Meillä on kotona paljon erilaisia pelejä sekä lapsille että aikuisille. Aikuisten pelit pölyttyvät tällä hetkellä pääosin kirjahyllyn päällä, koska niitä pelaamaan tarvitaan useimmiten enemmän kun kaks ihmistä. Lasten pelit on meillä kovassa käytössä, ei nyt päivittäin, mutta kuitenkin useemman kerran viikossa. Muistipeliä pelataan omilla säännöillä, samoin dominoa, ja siihen äitin tai isin on turha puuttua, mutta pelikaveriksi kelvataan sentään joskus. Yhtä sammakkopeliä lapset osaavat pelata keskenäänkin ja se jopa onnistuu ilman kiistoja. Eniten tällä hetkellä lapset tekevät erikokoisia palapelejä, joita on ostettu edullisesti kirppiksiltä. Neiti tekee jo hienosti melkein 30-palaisen ja isoveli jopa 100-palaisen palapelin. Ja silloin he keskittyvät vaan tekemiseen eivätkä oo koko ajan kyselemässä jotain. :)

Toinen asia, mitä lapset tekevät paljon omatoimisestkin on kirjojen lukeminen. Lastenhuoneen kirjahylly on meillä täynnä erilaisia kirjoja. Mies lukee lapsille iltasaduksi kirjastosta lainattuja kuvakirjoja ja jos Murunen sais päättää, ne käsittelis aina erilaisia karttoja ja lippuja. Neiti taas tykkää kovakantisista, jotain toimintaa sisältävistä, kirjoista. Kirjastossa käydään koko perheen kanssa yleensä kerran kuussa ja lapset saavat päättää itse, mitä he haluavat lainata. Tällä hetkellä kovia hittejä ovat riittävän lyhyet ja hauskat tarinat, Koiramäki ja tietenkin nuo kartta- ja lippukirjat ja esimerkiks tietosanakirjoja mies on lukenu Murusen kanssa iltaisin.


Mullahan oli kaikenlaisia suunnitelmia kesälomalle lasten kanssa. Meiän piti lähtee hakemaan kolmestaan joku arkipäivä mansikat Niitty-Seppälästä  (suosittelen, sijaitsee Pälkäneellä) ja samalla lapset pääsisivät ajamaan polkuautoilla ja leikkimään puistossa. Valkeakoski-päivä olis myös ollu ohjelmassa ja siellä erityisesti kirpparit ja se lapsille suunnattu puisto. Vielä olis arkipäivien ohjelmaan mahtunu vielä Hämeenlinnan reissu, silllä siellä riittää näkemistä ja tekemistä lapsille. Mut sit murtu kyynärpää ja suunnitelmat muuttu täysin. En ole edelleenkään kykenevä ajamaan autoa enkä edes pyörää, joten liikutaan vaan bussilla tai kävellen.

Äiti, puhu suomea!

Mä oon ite kotosin Itä-Suomesta ja asunu siellä yli 20 vuotta. Sit muutin tänne Pirkanmaalle ja todistetusti Itä-Suomen ja Pirkanmaan kielet eroavat paljon toisistaan. Koska mä oon asunu täällä jo kohta 14 vuotta, on mulle melko hyvin tarttunu jo täkäläinen puhetapa ja murre. Mieheni on kotoisin täältä päin, joten lapsemme puhuvat vain täkäläistä murretta.

Tänään aloin ihan huvikseni puhua lapsille Itä-Suomen murteella, joka ei kylläkään oo mulla enää kunnolla hallussa. Sepä oli lapsista hassun kuulosta. Oltiin juuri alkamassa syömään, ni totesin, että "tässä ois lapsille ruokoo" lapset eivät ymmärtäneet ja olettivat mun tarkottavan ruohoa. Puhuin jonkun aikaa savon murretta, kunnes poika totesi:" Äiti, puhu suomea. Älä enää puhu noin."

Harmittaa, että oon aika pitkälti unohtanut jo savon murteen, sillä murteet on suomen kielen rikkaus ja niitä tulisi vaalia. Kun mennään Savoon, kyllä jotain sanoja tulee heti omaan puheeseen, mutta siinäpä se, Ei vaan taivu enää.

Tosin kotiseudullani ei edes viännetä ja kiännetä niin kuin esimerkiksi lähikunnissa Leppävirralla ja Joroisissa. On se vaan silti hauskan- ja kotoisa kuuloista, kun kuulee jonkun puhuvan savoa oikeen kunnolla viäntäen. Yks meiän tuttu puhuu niin vahvaa savon murretta, että hänen käydessään puhumassa Venäjällä, hänellä täytyi olla kaksi tulkkia, se, joka käänsi puheet venäjäksi ja toinen, joka käänsi savon murteen yleiskielelle.

Mä oon itte aina tykänny Turun murteesta, koska se on niin hauskankuuloista. Tämä Tampereen kiäli on kans ihan oma lukunsa. Kun muutin Tampereelle, en ollu ikinä kuulu sanaa rotvalli ja meni aikaa ennen kuin tiesin, mitä sillä tarkotetaan. Mies taas palloo pyykit, kun meillä ne laitetaan lustulleen. Ja onhan noita muitakin eroja tullu huomattua tässä vuosien varrella, Varsinkin niitten puhe, jotka ovat alkuperäsiä tamperelaisia, pitää kuunnella tarkasti, jotta saa selvää, mitä he sanovat.

Kun olin opiskelemassa Alkio-opistolla, sain kämppikseksi Pohjanmaalta kotoisin olevan tytön. Meillä oli vesikatko ja hän oli laittanut edellisenä iltana lapun "Muista täyttää koolit" eikä mulla ollu hajuakaan, mitä sillä tarkotetaan. Yks miehen entisistä kämppiksistä on myös kotoisin Pohjanmaalta ja välillä piti oikeesti kysyä, että mitähän hän mahto sanoillaan tarkottaa.

Nää vasta vai vihta ja vanna vai amme- sanat on myös hauskoja. Meiän lapset kun eivät lotkauta korvaansakaan, jos heille puhuu vannasta tai vihdasta. He ovat syntyneet Tampereella ja sen kyllä huomaa. Murre tarttuu hyvin nopeasti enkä mä voi opettaa lapsille savoa, koska oon tosiaan unohtanu sen ite jo lähes täysin. Työpaikoilla mulle on sanottu, että äänenpainot paljastaa, etten oo täkäläisiä. Mun serkulle, joka on luokanope, oli sanottu joskus harjottelussa, että hänen pitäisi puhua yleiskieltä oman murteensa sijaan. Miksi?

Älä hukkaa omaa murrettasi, vaan puhu rohkeesti niinku puhut. Älä välitä muista. Myö tullaan ja männään just niinku jokkainen halluu tai ee halluu. :)