Jälkiä elämästäni

kuvissa poika aiemmin tänä vuonna Murunen on ollu kuumeessa jo kohta viikon verran. Viime viikonloppuna oli vaan pientä lämpöö ja oltiin ihan normaalisti pihallakin. Sunnuntai-iltana nousi kuume jo lähemmäks 38:aa, joten soitin hoitotädille, ettei poika tule ennen keskiviikkoa hoitoon. Mä jäin siis kotiin pojan kanssa, koska mies ei voi olla pois töistä ainakaan noin montaa päivää. Töitä olis ollu tarjolla yhelle päivälle, mutta eiköhän niitä ala kohta puoliin ilmaantumaan muutenkin. Hengailtiin pojan kanssa vaan kotosalla oikeestaan torstai-iltapäivään asti, jollon mies tuli jo aikasemmin kotiin (ennen klo 16) ja mä pääsin hengähtään lastentarvikekirppiskierroksen merkeissä. Alkuviikko olikin mennyt tutun kaavan mukaan. Poika ylös viimestään puoli kasi, kasilta aamupuuro. Telkkari auki ja kattelemaan Lentokenttää ja kaikkia muita katottavia ohjelmia, joita tulee siihen aikaan. Ja ne samat ohjelmat muuten tulee joka arkipäivä, sen huomasin. Mua rupes aika pian puuduttamaan pe

Mä olen innokas penkkiurheilija, ollu jo tosi kauan. Lajeista mua kiinnostaa lähes kaikki, moottoriurheilu, ratsastus ja muu hevosurheilu on melkein ainuita, jotka ei nappaa jonkun tanssin lisäks. Jääkiekko, talvi- ja yleisurheilu on ehkä ne kaikkein mielenkiintosimmat lajit. Kuten jo alotustekstissä kerroin, mun sydän on ollu mustavalkonen jo yläasteelta asti. Kun asuin kotona, käytiin kattelemassa pelejäkin Kuopiossa, Jyväskylässä, Helsingissä ja Turussaki asti. Isi meitä sinne kuskaili. Joka vuosi kattelen jääkiekon MM- kisat, nyt näinä kahtena kotonaolo-kesänä on tullu lisäks jalkapallon ja yleisurheilun EM-kisat, Lontoon olympialaiset, jalkapallossa maanosan mestareitten cup, nuorten yleisurheilun EM-kisat (käytiin kattomassaki) ja nyt vielä yleisurheilun MM-kisat. Katottavaa on siis riittäny monelle päivälle. Yleensä mä vielä pyrin kattelemaan kaikki telkusta tulevat lajit ja ottelut. Mä itte oon tosi huono urheilemaan. Syksyllä 2008 tosin juoksin miehen kanssa puoli

 Vaikka tää sama kuva on ollu jo aiemmin, halusin laittaa silti uudestaan. Rakas Murunen ja Pontus-nalle Tämä syksy tuo tullessaan jälleen uusia alkuja. Mies alotti vakinaisissa hommissa elokuun alusta ja samaan aikaan Murunen alotti perhepäivähoidon. Mä elän gradun jälkeistä aikaa, uusi alku tavallaan sekin. Mies jätti ainakin väliaikaisesti oman alansa työt ja jatkaa kesätyöpaikassaan, mutta nyt vakinaisena ja eri tittelillä. Huh, mikä helpotus toi vakityö. Parantaa huomattavasti meiän taloudellista tilannetta, koska mä oon ollu koko kesän pojan kanssa kotona enkä oo tienannu käytännössä mitään. Velkaa meillä on kuitenkin jonkun verran ja muutenkaan eläminen ei oo halpaa. Mä oon tällä hetkellä ilman rahaa, kun kodinhoidontuki lakkas Murusen alotettua perhepäivähoidon. Mun tuloihin tulee kuitenki muutos vielä tän kuun aikana, kun kouluissa aletaan tarvita sijaisia. Murunen alotti tosiaan perhepäivähoidossa pikkasen vajaa 1v ja 4 kk ikäsenä. Samalla hoitajalla on Murusen lis

Ajattelin kirjotella erityisesti lapsiin liittyvästä kilpavarustelusta, sillä tiistain (6.8) Aamulehdessä oli aiheeseen liittyvä Sari Sainion kirjoittama artikkeli Kilpavarustellut kakarat, Ja nää on sit vaan mun hieman kärjistettyjäkin ajatuksia, joiden takia ei kannata menettää hermojaan tai vetää hernettä nenään. Kaikkihan alkaa jo odotusaikana, kun pitää miettiä, millaiset vaunut, millaisen sängyn, hoitopöydän, sitterin ja syöttötuolin haluaa. Meillä ostettiin vaunut, sänky ja hoitopöytä käytettyinä ja syöttötuolin Murunen sai ristiäislahjaks. Ei me haluttu ostaa uusia tarvikkeita järkyttävän kalliilla hinnoilla, koska vauva pärjää varmasti myös halvemmilla. Mä en vaan raaski maksaa vaunuista lähes tonnia, sitteristä satasta tai merkkivaatteista montaa kymppiä tai satasta. Ei meillä oo onneks ollu varaakaan siihen. Hyvin on pärjätty tähän asti. Poika on kyllä saanu vaatteita myös uutena ja joitain leluja myös. Jotenkin sitä vaan kirppiskierroksilla sattuu silmään joku kiva pie