Jälkiä elämästäni

Tyty otti pari päivää sitten ensimmäiset askeleensa ja tänään neiti päätti lähtee kävelemään. 12 askelta sujuvasti horjuen. Koko ajan täytyy nousta seisomaan ja harjotella lisää, jotta pääsee äkkiä kissojen ja isoveljen perään. Tosin tällä hetkellä konttaaminen on vielä nopeempi tapa liikkua. Sillon myös ehtii kivasti kaikkiin kiellettyihin paikkoihin. Ikää Tytylle tulee täyteen 4.7. 10 kuukautta. Kiire siis on kova. P.S.  Instagramissa  meiän tuoreimmat kuulumiset!

Mistä tämä postaus ja miksi? Kappale on Sadetanssin ja sanat on mun mielestä aika osuvat: ...Tulen alasti naamiaisiinne jos asu on vapaa enkä tervehdi sankareitanne en tunne tapaa poistun hiljaa kun minulle nauretaan en tiedä alkuunkaan mitä seuramieheltä vaaditaan... ...tulin huomanneeksi en ole seurani kaltainen enimmäkseen ulkopuolinen... Kuullessani kappaleen edellisen kerran tajusin, että noi sanat käy osittain suoraan mun elämään. Missä oon sit kokenu olevani enimmäkseen ulkopuolinen? Tilanteita on monia, mutta tuorein niistä on tältä keväältä. Muutettiin paikkakuntaa eikä tunnettu täältä etukäteen ketään. Kaiken kaikkiaan on välillä tuntenu olevansa aika lailla ulkopuolinen ja eristyksissä muista. Kaverit ja ystävät on enimmäkseen Tampereella ja ollaanki pääasiassa vietetty täällä aikaa vaan oman perheen kesken. Vielä enemmän ulkopuolisuuden tunne tuli heti ekalla kertaa, kun astuin seurakuntatalon ovesta sisään. Siellä pidetään siis avointa perhekerhoa ja oletin, e

kuva  täältä kuva  täältä Näin on otsikoitu Jari Sinkkosen haastattelu (Meidän Perhe 6/2015). Sinkkonen korostaa sanattoman viestinnän merkitystä, sillä vanhemman katseet, äänenpainot, ilmeet ja kosketus kertovat enemmän kuin sanat. Kun lapsi esimerkiksi oppii uuden sanan tai nousemaan itse seisomaan, lapsi tarvitsee kehuja vanhemmaltaan, joka silmät loistaen ja suu hymyssä tarkkailee ja seuraa lastaan, Sinkkonen kuitenkin muistuttaa, että lasta tulisi kehua vain , kun hän on tehnyt jotain erityisen hyvin. Palautteen tärkeys niissä tilanteissa on merkittävä lapsen itsetunnon kannalta. Näin lapsi tietää ja näkee, että vanhempi välittää hänestä ja kannustaa näin häntä jatkamaan ponnisteluja esimerkiksi paremman lukutaidon saavuttamiseksi.  Hyvä itsetunto ei rakennu vain kehuista, vaan siihen tarvitaan Sinkkosen mielestä myös hellyyttä ja vanhempien ihailevia ja haltioituneita katseita, jotka kertovat, että lapsi on rakas ja ihmeellinen pieni ihminen. Lapsen tulee siis

Kuva  täältä Hieno biisi. Ei voi muuta sanoo. Kattelin Lastensairaalan Kiitos-konserttia omalla sohvalla ja kuuntelin Jari Sillanpään biisin. Se soi paljon radiossa välillä kyllästymiseen asti. Tajusin, että voin aika pitkälti samastua biisin sanoihin: "mä vannon ja vannon ja vannon huomenna sekoiluni päättyy mut ehkä tiedät mä jatkan ja jatkan ja jatkan kunnes sun sydämesi särkyy ja jätät meidät rakas onnea matkaan sinä ansaitset kultaa hei älä ikinä enää yhdenkään ihmisen anna sua kohdella niinkuin mä kohtelin, loukkasin ja haavoitin sua älä rakasta ketään, joka voi olla niin julma mä tiedän että mä loukkasin, loukkasin ja haavoitin sua ... toivon että hän pitää, paremmin onnesta huolta rakas onnea matkaan sinä ansaitset kultaa rakas onnea matkaan" Kyseessä on mun aikaisempi pitkä parisuhde, joka päättyi alkuvuodesta 2007. Ero ei ollu ainakaan mulle helppo, mutta loppujen lopuks sille oli omat pätevät syynsä. Kun ei toimi, niin ei vaan toimi