Jälkiä elämästäni

Luin viime viikon Opettaja-lehteä ja silmääni sattui Hannu Laaksolan pääkirjoitus Kasvatuspelissä tarvitaan kaikkia. Siinä hän on huolissaan siitä, että vanhemmat ovat siirtäneet kasvatusvastuun pois itseltään eli yhä enemmän koulun tehtäväksi. Olen itse huomannut saman seuratessani kouluarkea jo monen vuoden ajan. Tuntuu siltä, että osa vanhemmista ei kasvata lapsiaan ollenkaan, vaan he jättävät sen koulun ja yhteiskunnan tehtäväksi. Voi tosin olla, ettei heillä ole minkäänlaista mallia siitä, miten lapsi tulisi kasvattaa "oikealla tavalla". On myös tapauksia, joissa vanhemmat ovat tavallaan luovuttaneet kasvatusvastuunsa pois, koska he ovat todenneet olevansa voimattomia saamaan lastaan käyttäytymään yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Laaksola onkin kiinnittänyt huomiota nuorten käytöstapojen muutokseen vuosikymmenten aikana. Hän nimeää asian positiivisia näkökulmia, kuten irtioton vanhoista kaavoista ja uudistumisen, mutta toisaalta negatiivisina kurittomuuden,

Loppukevät on ollu semmosta haipakkaa ettei oo just muuta ehtiny tehä ku hoitaa kaikki pakolliset jutut. Viikonloput on varsinki toukokuussa oltu melkein vaan menossa. Vappuviikonloppu oltiin pojan kanssa mun kotikonnuilla, seuraavana viikonloppuna käytiin Vammalassa äitienpäivän kunniaks. Kuun puolivälissä oli ukin ja isoukin hautajaiset kotikonnuilla, seuraavana viikonloppuna juhlittiin mun siskonpojan 1-vuotissynttäreitä Etelä-Suomessa.  Ja eilen jaoin todistukset kolmasluokkalaisille lukukauden päätteeksi. Ei oo paljon ehtiny kotona olemaan ja sama meno jatkuu vielä pari seuraavaa viikkoo, mitkä mies on lomalla. Huomenna aamusta lähtee lento Bremeniin ja takas tullaan keskiviikkoiltana. Matkaan lähetään koko perheen voimin. Ens viikon sunnuntaina suunnataan taas mun kotikonnuille viettämään lastentapahtumaviikkoa ja viikonloppu meneekin Tallinnassa suvun naisten kanssa. Sen jälkeen olis tarkotus jo rauhottua kasvavan mahankin takia. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Mä pääsin