Eroahdistus

Vauva on lujasti kiinni äidissään: äiti on kaikki kaikessa, eikä kukaan muu kelpaa.

Murusen kohdalla ei eroahdistusta ollut ollenkaan, mutta tällä hetkellä meillä eletään tätä vaihetta. Ja varsin vahvaa sellasta.

Äidistään kiinni pitävä vauva esittää vastalauseensa tai hätääntyy, kun äiti poistuu huoneesta tai edes liikahtaa ovea kohti. Niin kauan kuin äiti on näköpiirissä, vauvan elämässä kaikki on hyvin. Kun äitiä ei näy, ovat maailmankirjat sekaisin.

Hyvin tuttua ja tällä hetkellä jokapäiväistä. Tyty tarkkailee koko ajan, jopa leikkiessään, missä minä olen ja mitä teen. Jos menen huoneen toiselle puolelle, alkaa kuulua konttauksen äänet, kun tytöllä tulee kiire äitin luo. Ja jos mua ei näy ollenkaan, alkaa iso ja hätääntynyt itku. Onhan se hellyttävää olla niiin tärkeä ja ainutlaatuinen. Mutta silti on varsin kurjaa, kun vaan äiti käy. Isi haluaa yhtä lailla hoitaa tyttöä.

Äitiin takertumisen voimakkuus on yksilöllistä ja eroahdistus on voimakkaimmillaan yleensä yhdeksän kuukauden iässä. Eroahdistusta pidetään merkkinä vauvan muistin kehittymisestä: vauva osaa muistaa ja vertailla asioita. Hän tietää, että joskus äiti menee pois ja tietää, että se tuntuu kurjalta, koska se tuntui samalta myös edellisellä kerralla.

Meillä tytön eroahdistus alko vajaa kuukaus sitten ja sitä on jossain määrin ollu jo aiemminkin. Alussa kelpasi vielä isikin, mutta ei juuri muut aikuiset ja nyt neiti ei meinaa kelpuuttaa enää isikään. Isin kanssa voi kyllä leikkiä jonkun aikaa, mutta aika pian tyttö lähtee ettiin mua. Saan siis hetken lukee rauhassa lehtee tai vaikka syödä.

Miten eroahdistusta voi lievittää?

Hyväksy tilanne, sillä takertuminen kuuluu tähän ikäkauteen ja menee ohi ajallaan. Pahimmillaan eroahdistus on hieman ennen vauvan 1-vuotispäivää. 

Mulle tytön takertuminen ja äiti-ikävä on haastava paikka. Murusella ei tätä vaihetta ollut juuri lainkaan, joten tähän ei ollu valmistauduttu ollenkaan. On varsin ikävää, kun tyttö roikkuu koko ajan lahkeessa, mutta siihen on vain totuttava.

Älä suutu vauvalle äläkä itse ahdistu. Kun tilanne käy ylitsepääsemättömäksi, hengitä syvään ja laske kymmeneen.

Hyvä vinkki, mutta kyllä sitä monesti tulee mielessään suututtua ja vähän ahdistuttuakin, kun pikku takiainen seuraa lähes koko ajan, missä äiti on ja mihin meni. Ihanaa on olla kaivattu, mutta totta puhuakseni vähempikin riittäis. Kymmeneen on pitäny laskee jo monta kertaa, kun mikään muu ei kelpaa kun äiti.

Jos joudut äkillisesti poistumaan huoneesta, puhu vauvalle koko ajan. Näin hän tietää, että äiti on yhä lähettyvillä.

Hyvin tuttua. Kotona ollessani mun pitää muistuttaa itelleni ja myös mies muistuttaa, jos mä unohan, että koko ajan täytyy kertoa tytölle missä äiti on, jos en ole näkyvillä. Vessaankaan ei pääse yksin, vaan jos olen yksin lasten kanssa kotona, on ovi jätettävä auki. Joku eroahdistuksesta tietämätön saattas ihmetellä, että miks mä puhun koko ajan itekseni, mutta ei oo muuta vaihtoehtoo. Jos vauva pysyy niin tyytyväisenä, sitten toimin niin.

Älä livahda tiehesi vauvan huomaamatta.

Tämä asia tuli huomattua konkreettisesti Murusen synttäreitten aikaan. Mun isä ja äiti tulivat jo edellisenä päivänä paikalle, Fiksusti aateltiin miehen kanssa, että päästään siis kerrankin kahestaan kauppaan. Tytykin nukku just sopivasti ja ei varmaan heräis ennen ku tullaan takas. VIRHE. Heti, kun päästiin ovesta pihalle neiti oli heränny ja alottanu armottoman huudon, jota oli kestäny koko meiän kauppareissun ajan. Kun tultiin ovesta sisälle, kuulin neitin hätäitkun. Vauva oli mun äitin sylissä eikä ollu rauhottunu millään, mutta kun Tyty näki mut, itku loppu välittömästi ja syliin päästessään kaikki oli hyvin.

Lohduta puolisoasi, sillä hän ei tee mitään väärin eikä lapsi inhoa häntä. Tässä vaiheessa moni isä kokee jäävänsä perheen ulkopuolelle. Isän on tärkeä muistaa, että tämä on vain vaihe, joka menee ohi.

Onhan se kurjaa, kun välillä tyttö ei meinaa hyväksyä isäänsä syöttämään tai ylipäänsä hänelle ei kelpaa edes isin syli. Ei mies kuitenkaan ajattele, että tyttö inhoais häntä tai että mies jäis jotenkin perheen ulkopuolelle. Hän tietää, että meillä tämä nyt menee näin. Isoveli on vahvasti kiinni isissä ja pikkusisko taas äitissä.

Kursivoidut kohdat lainattu Jo Frostin kirjasta Lapsityrannit. Kehity kasvattajana.

3-vuotias pieni Murunen (kuvien kera)

Huhtikuussa 2015

Kesäkuussa 2014 matkalla Saksaan

Meiän pieni poika täytti 9.4 jo kolme vuotta, vaikka hän vastaakin kaikille, että täyttää seuraavaks vasta kaks. 3-vuotisneuvolassa vaaka näytti 14,4 kg (tais vaaka vähän valehdella yläkanttiin) ja mittaa pojalla oli 93,4 cm.

Millainen Murunen sitten nykyään on?

Reipas.  Jos jollekin lapselle on vaikeaa lähteä esimerkiks mummun ja papan luokse, niin samaa ei voi sanoo meiän esikoisesta. Laukut on pakattuna ja poika suunnilleen eteisessä ulkovaatteet puettuna oottamassa, josko mummu ja pappa jo tulis. Meitä ei välttämättä ees hyvästellä, jos asiasta ei erikseen huomauteta. Kun poika on jossain muualla kuin kotona joko päiväseltään käymässä tai yötä, ei tartte miettiä etteikö poika pärjäis. Hänelle ei oo tullu ikävä vielä kertaakaan. Hyvillä mielin siis edelleen laitetaan poika välillä isovanhempien matkaan.

Yhen kauppareissun yhteydessä huomattiin, ettei poika ookaan meiän seurassa eikä Murusta näkyny missään. Mies lähti ettimään poikaa ja löysi hänet vihannesosastolta juttelemassa jonkun vieraan sedän kanssa. Eikä Murunen ujostellu yhtään.

Iloinen. Aamuja lukuunottamatta meillä on todella iloinen pieni poika. Murunen tykkää erityisesti kutittamisesta ja hassuttelee mielellään varsinkin isänsä kanssa. Poika on sopivalle tuulelle sattuessaan varsinainen linssilude ja yleensä kuvissa näkyykin pieni hymypoika. Murunen osaa myös nauraa varsin hersyvästi ja ennen kaikkea aidosti.

Ylpeä Isoveli. Uusi titteli jo 7 kuukauden ajan. Pikkusisko palvoo isoveljeään ja haluais viettää paljon aikaa Murusen kanssa. Poika ei välttämättä aina innostu siitä, että pikkusisko haluaa tulla tabletille ja alkaa läpsiä sitä, kun poika kattoo esimerkiks venäläisiä leluvideoita. Leikkii kuitenkin hienosti myös pikkusiskonsa kanssa. Rakastaa siskoaan ja näyttää sen myös halaamalla ja välillä myös antamalla pusun poskelle.

Isoveljeys on myös se asia, mikä on ottanu Murusella tosi koville. Poika tottu olemaan meiän keskipisteenä reilut 2 vuotta ja sit ei enää ollukaan, kun tuli pieni rääpäle perheeseen ja vei hänen paikkansa. Ja se oli vaikeeta ja on välillä myös edelleen. Mustasukkasuutta on ollu koko ajan välillä enemmän ja vähemmän. Tällä hetkellä sisko on jatkuvasti tulilinjalla ja poika keksiikin jonkun jutun, millä siskoo voi kiusata tai satuttaa. Poika itte puhuu siskon satuttamisesta ja tietää, ettei se oo sallittua. Silmät saa siis olla tarkkana, vaikka eihän poika satuta aina tahallaan. Se on vaan hänelle yks keino saada äitin ja isin huomiota.

Tahtotaapero. Tai no eipä taia enää taapero olla, mut joka tapauksessa. Omaa tahtoo pojalla riittää ja sitä koetellaan välillä reilustikin.Valittavasti poika on periny multa itsepäisyytensä ja myös paljon luonteenpiirteitä, joitten takia me otetaan aika usein yhteen Murusen kanssa. Kummankaan kärsivällisyys ei oo kovin pitkä ja se näkyy valitettavasti joka päivä.

Pojan uhma ei ole laantumaan päin, vaan nyt on taas hieman hankalampi vaihe sen suhteen. EI, EI, EI toistuu joka päivä moneen kertaan. Kaikki kiellot ja komennot vaan ärsyttää häntä ja niitä sitten tottakai koetellaan (ja myös vanhempien hermoja). Äiti ja isi vetää kuitenkin samaa köyttä, joten turha on mennä esimerkiks kissan hännästä vetämisen jälkeen valittamaan isille, kun äiti vaan komentaa. "Äiti on rulma", koska äiti komentaa ja käskee. Jos poika haluaa saada kattoa tabletilta niitä venäläisiä leluvideoita eikä siihen anneta lupaa, Murunen jaksaa jankata "minä haluan tabletin"-lausetta ties kuinka monta kertaa. Ja sit seurauksena on paha mieli, kun äiti ja isi ei annakaan ottaa aina tabletia, kun poika sen haluais.

"Puhekone". Poika puhuu paljon ja koko ajan. Puhe alkaa siitä, kun hän aamulla herää ja jatkuu siihen asti, kun nukahtaa. Kun Murunen tekee jotain, hän selittää koko ajan ääneen, mitä tapahtuu. Puhuminen menee myös ruokapöydässä syömisen edelle. Ja tottakai, jos yritetään kattoo miehen kanssa telkkaria tai keskustella keskenämme, poika haluaa vaan puhua, puhua ja puhua. Ja jos me jatketaan keskustelua tai katselua, poika korottaa ääntään niin kauan, kunnes hän saa haluamansa huomion vaikka sitten kieltojen kautta. Puheenlahjat poika on periny multa, mutta en mä tietääkseni puhu kuitenkaan yhtä paljon ja koko ajan, kun poika tekee. On tottakai hyvä juttu, että poika pystyy puheen kautta ilmaisemaan tunteitaan ja kokemuksiaan, mutta kyllä me ootetaan miehen kanssa niitä hetkiä, kun on hetken ihan hiljaista ja kuulee jopa omat ajatuksensa. 

Rakas isoveli, mutta kuitenkin vielä niin pieni Murunen.

"..Kaunis pieni ihminen, sä olet ainutlaatuinen.
   Mitä vastaan tuleekaan toista sua ei milloinkaan..."

Ai niin, tää on viimenen postaus, jossa Murusesta näkyy koko kasvot. Poika täytti kolme ja on jo ihan oman ittensä näkönen eikä omaa enää vauvan piirteitä, joten on päätetty jättää suorat kasvokuvat laittamatta enää tämän jälkeen. Kuvia tulee edelleen olemaan molemmista lapsista, mutta eri kuvakulmista kuin aiemmin.

Kansalaisvelvollisuusko?

kuva täältä

Sunnuntaina eduskuntavaalit ja vielä on epäselvää, ketä tulen äänestämään. Viime vaaleissa oli sama juttu. Seuraan politiikkaa jonkun verran ja myös päätöksentekoa ja oonpa kattonu jokusen eduskunnan täysistunnonkin. Silti on hankalaa löytää sopivaa ehdokasta. Asuessani vielä synnyinpaikkakunnallani äänestin ehdokasta, jonka tunsin etukäteen ja tiesin jotain esimerkiks hänen arvoistaan.

 Huomaa, että on vaalit tulossa, sillä joka päivä on postilaatikossa jonkun ehdokkaan mainos ja samoin tottakai myös lehdet on pullollaan vaalimainoksia. Saatiinpa Pirkanmaan Perussuomalaisten oma lehtikin, jossa oli lyhyt esittely jokaisesta ehdokkaasta ja myös kokoomus muisti meitä omalla lehdellään.

Oletus oli, että meiän pitää äänestää joko ennakkoon tai mennä Tampereelle äänestämään, koska oltiin siellä kirjoilla helmikuuhun asti. Äänestyslapuissa kuitenkin luki, että pääsemme antamaan äänemme lähikoululla, mikä helpottaa huomattavasti pienten lasten kanssa.

Äänestänkö puoluetta vai henkilöä? Kuinka paljon painavat puolueen arvot? Mitkä ovat yleisesti tärkeimmät kriteerit valinnan kannalta? Äänestänkö naista vai miestä? Nuorta vai vanhaa? Onko ehdokkaan koulutustaustalla merkitystä? 

Mahdollisia itselle sopivia puolueita on onneksi vain muutama, mikä helpottaa päätöksentekoa jo hieman. Jos asuisin toisen vaalipiirin aluella, voisin äänestää hyvää ystävääni, joka on ehdokkaana. Hän myös tulee suurella todennäköisyydellä menemään myös läpi ja jos niin käy, on varma, että häntä äänestäneet eivät tule pettymään. Miksi näin? Ystäväni on luonteeltaan sen verran jämäkkä ja tuo selkeästi esille omat mielipiteensä. Hänellä on useampi korkeakoulututkinto ja hän myös työskentelee samalla alalla kuin minä. Valitettavasti en kuitenkaan voi äänestää häntä.

Todennäköisesti äänestän puoluetta, sillä en tunne ketään ehdokasta kuin nimeltä. Sitä, onko ehdokkaani mies vai nainen, en vielä tiedä. Puolueen arvoilla on merkitystä oman äänestyspäätökseni kannalta. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa puolueiden ajamat, perhepolitiikkaan liittyvät päätökset ja niiden taustalla olevat tekijät. Ehdokkaan sukupuolella ei ole merkitystä, vaikka olenkin äänestänyt muistaakseni aina miestä. Henkilön koulutustausta vaikuttaa valintaani, sillä en välttämättä äänestä vain peruskoulun käynyttä, ilman koulutusta olevaa, naista tai miestä. Toisaalta mietin, onko alle 25-vuotias riittävän kypsä kansanedustajaksi ja onko hänellä riittävästi tietoa voidakseen tehdä tärkeitä yhteiskunnallisia päätöksiä. En tiedä.

Olen tehny useemmanki vaalikoneen, jotka ovat antaneet minulle kaikki eri ehdokkaan, mutta samojen puolueiden sisältä kuitenkin. Yhtään kokonaista vaalitenttiä en oo ehtiny kattomaan, sillä tällä hetkellä aika on kortilla kahen pienen lapsen kanssa. Jään siis pähkäilemään vielä useamman ehdokkaan ja puolueen välillä. Voi olla, että valintani selviää vasta äänestyskopissa. En kuitenkaan koe oikein olla äänestämättä, sillä jokainen äänensä antanut vaikuttaa vaalitulokseen ja sitä kautta uuden eduskunnan kokoonpanoon. Ja vain äänestämällä voit vaikuttaa.

Menin siis sunnuntaina vaaliuurnille kantamaan oman korteni kekoon ja katson tulosiltaa, jotta näen,  millainen edustajajoukko saadaan Suomen uusiksi päätöksentekijöiksi.