perjantai 24. kesäkuuta 2016

Pappa, äiti, iti, Appu (Hapsu-kissa), Ippu (pehmopupu)

Meillä siis puhutaan. Neiti on nyt 1v9kk ja kävellyt jo vuoden. Motorisesti hän on siis tosi etevä. Puhe oli vielä kuukausi sitten hyvin epämäärästä eikä selkeitä sanoja juuri ollu . Viimesen kuukauden aikana neiti onkin ottanu ison spurtin puhumisen kanssa.

Suurin haaste neidin puhumisen suhteen oli ilmeisestikin meiän papupata-esikoinen. Tosin neiti tiesi, että hän tulee riittävästi ymmärretyksi ilman puhetta. Ehkä tyttö sit vaan kyllästy siihen, ettei enää tullukaan tarpeeks hyvin ymmärretyks, kun jouduttiin koko ajan kyselemään häneltä, kun ei todellakaan ymmärretty, mitä neiti tarkotti.

Ihan yhtäkkiä neiti alko puhua yhä selvempiä sanoja. Aluks kirjottelin uusia sanoja ylös, mutta tällä hetkellä niitä tulee jo niin paljon päivässä, ettei millään muista eikä ehdikään. Sanavarasto kasvaa siis hurjaa vauhtia. Tytön ensimmäinen selkee sana oli "pappa".  Sitä neiti rupes toisteleen ja sit kuuntelemalla meiän muitten juttuja alko tulla lisää sanoja. Aluks ne oli  tosin vielä hieman kummallisia, mutta koko ajan ne on muuttuneet selkeemmiks.

Näyttää siis käyvän, kuten aavisteltiinkin: meillä asuu kohta kotona kaksi pientä papupataa. Neiti puhuu paljon ja veljensä vielä enemmän. Ja molemmilla on vielä varsin kuuluva ääni. Voi kissaparkoja.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Perhepäivähoidosta

Molemmat lapset ovat arkisin perhepäivähoidossa. Se on ainakin tällä hetkellä paras ratkaisu lasten kannalta. Käytännön syistä lapset ovat kahdessa hoitopaikassa. Ei siis mikään ihanteellinen tilanne kenenkään kannalta. Ensimmäinen hoitovuosi alkaa olla takana ja etenkin pojan hoitopaikkaan ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Etsiessäni keväällä 2015 lapsille hoitopaikkaa uudelta paikkakunnalta löysin tuon todellisen helmen. Hoitaja on todella kokenut ja mikä ihanteellinen tilanne, sillä apuna on lähes koko ajan myös hänen eläkkeellä jo oleva miehensä. Tällä hetkellä lapsia on kuusi, viisi kokopäiväistä ja yksi eskari.

Tytön hoitaja on vasta vuosi sitten aloittanut ja alkukankeutta on todellakin ollut. Jos vain olisi ollut suinkaan mahdollista, kysyin hieman liian myöhään, oltais vaihdettu jo kuljetusten kannalta tyttö pojan kanssa samaan hoitopaikkaan. Oltiin vaihtohalun kanssa vähän myöhässä, sillä vain muutamaa päivää aiemmin paikka oli luvattu hoitajan tutun lapselle tai kevääksi myös eskarille. Harmitti ja kovasti.

Millainen tämä kehumani perhepäivähoitokoti sitten on? Hoitopaikka on omakotitalo isolla pihalla. Pihalta löytyy vanha vene, kiipeilyteline, iso hiekkalaatikko ja lähellä on metsä, jossa lapset retkeilevät paljon, Päiväunet saatetaan nukkua pihakodassa, jossa viettävät kuulema myös muuten aikaa. Omilla Facebook-sivuillaan hoitopaikkaa kuvaillaan näin: 

" Kodinomaista yksilöllistä liikuntapainotteista perhepäivähoitoa elämys- ja seikkailupedagogiikan hengessä."

Siinäpä tiivistetysti ne syyt, miksi halusimme laittaa Murusen hoitoon juuri tuohon paikkaan. He retkeilevät joka viikko ainakin lähimetsään. He ovat käyneet eri laavuilla, uimahallissa, tutustumassa Satakunnan lennostoon Pirkkalassa, tutustuneet Suomen luontoon sekä lähiharjulla että myös kauempana. Ja hoitajat jaksavat puuhata lasten kanssa. Hoitotäti on perhepäivähoitajan tutkintonsa lisäksi myös elämys- ja seikkailupedagogi, joten hän kehittelee lapsille hyvin monipuolista tekemistä lasten ehdoilla. Lapset nauttivat myös herkullista kotiruokaa, sillä hoitotädin mies on eläkkeellä oleva entinen laivakokki. Eikä ole yhtään huonompi juttu sekään, että paikalla on todellakin valtaosan ajasta kaksi aikuista.

Viemme joka maanantai hoitoon ja perjantai hoidosta kotiin hoitokassin. jossa kulkee mukana myös viestikansio. Sieltä löytyy aina seuraavan viikon jokaisen päivän suunnitelmat.

Tän näkösiä suunnitelmia on kotiin tullu:






Toivottavasti lapset saavat jatkaa hoidossa myös päivähoitouudistuksen jälkeen. Sen ratkaisevat hoitomaksujen korotuksen määrä ja se, miksikä Kela määrittelee minut, osa-aikatyöntekijän.