Arjen pieniä iloja

Voi miten voikaan mieltä lämmittää pienen oppilaan hymy ja onnellisuus pienistä asioista! Ei se vaadi rahaa tai isompia toimenpiteitä. Tällä kertaa siihen riitti pieni pehmoavaimenperä. Hän oli nähnyt minun krokotiiliavaimenperäni ja ihastui siihen täysin. En kuitenkaan halunnut antaa sitä hänelle, mutta lupasin yrittää löytää jonkun vastaavan. Ajattelin, ettei se tee lompakkooni suurta lovea ja jos saan sillä pienen oppilaan onnelliseksi, ei se myöskään maksa vaivaa.

 Oikeanlaisen avaimenperän löytäminen olikin kiven takana. Kiersin isompia kauppoja, mutta en löytänyt etsimääni. Päätinkin mennä katsomaan Tiimarin valikoimat, sillä muistelin joskus nähneeni siellä vastaavia avaimenperiä. Aluksi en löytänyt sieltäkään, mutta alekorista niitä löytyi kokonainen armeija. Koska hinta ei päätä huimannut (1 euro), ostin saman tien usemman, jotta oppilaalla oli valinnanvaraa. Kun näin kyseisen oppilaan seuraavana päivänä ja näytin hänelle ostokseni, hän ilahtui kovasti. Hän oli kuulema jo käyttänytkin sitä stressilelunaan eilen koulussa, avustaja kertoi näin minulle. 

Toisen muistaminen ei siis vaadi paljoa. Toisaalta joidenkin mielestä se saattaa vaatia liikaa, koska se vaatii toisesta välittämistä ja oman ajan antamista. Minä tykkään muistaa ystäviäni, myös mieheni on saanut minulta useamman lahjan. Toiset niistä jonain merkkipäivänä ja jonkun ihan muuten vaan, kun olen halunnut huomioida toista. Muistamisen ei tarvitse olla mitään rahalla ostettua, vaan siihen riittää ystävälliset sanat, hymy ja vaikka puhelinsoitto, jos kyseinen henkilö asuu kauempana. Joku voi kaivata apua arjen askareisiin tai tueksi asioiden hoitamiseen. Miksi en siis olisi avuksi, jos se ilahduttaa toista? Joskus on kuitenkin myös niin, että itse olen avun tarpeessa. Kuka silloin auttaa minua? 

Pakollisen blogitauon jälkeen

Tulipas pitkä paussi blogin kirjotteluun...  :(

Tarkotuksena oli kirjotella mitä erinäisimmistä asioista, mutta ensin poistettiin hammas, joka tulehtui ja joko sen seurauksena tai työpaikan kautta sain kunnon ärhäkän flunssan. Hiihtoloman vietto oli tällä kertaa peiton alla makaamista ja kisojen kattelemista sen sijaan, että olisin nauttinut hienoista ulkoilukeleistä muutenkin kuin ikkunan takaa.

Hampaanpoisto oli siis taas hankala operaatio. Mulle ei määrätty antibiootteja, vaikka myös syksyllä edellisen poiston yhteydessä, sain tulehduksen, joka vaati antibioottikuurin. Multa siis yths ei saa sen suhteen kovin hyvää arvosanaa. Muuten ei oo ollu toimissa moittimista. Poisto oli siis 24.2 ja 26.2 oli pakko mennä vierailemaan hammaspäivystyksessä, koska mulle nousi lämpöä ja poski turposi entisestään. Poistuin sieltä mukanani reseptit kahteen eri antibioottiin ja kunnon hevoskuuriin, eli 800 mg Ibusaleihin. Lääkkeistä huolimatta mulle nousi seuraavana päivä kuume 38,5 asteeseen. Se kesti vain päivän, mutta vetämätön olo ja kaamee väsymys kestikin koko lomaviikon ajan.

Saatiin sentään jotain järkevääkin tehtyä loman aikana eli maalattua eteinen ja työhuoneesta, keittiöstä ja olohuoneesta yksi seinä Väriksi valitsimme Tikkurilan Tunne väreistä Shantungin sopivan hillityn sävynsä vuoksi. Seinistä tuli hienot, vaikka oltiinkin maalaushommissa ekaa kertaa. Mun maalaus suju jonkinlaisessa lääkepöllyssä, mutta sisulla siitäkin selvittiin. :)

Mun tarkotuksena oli tehä lomalla kaikenlaista, mutta ikinä ei näköjään pitäs suunnitella valmiiks mitään, koska yleensä siinä käy just näin. En tehnyt gradua, en siivonnut kotona enkä edes lukenut ensimmäistäkään kirjaa, koska ei ollut voimia enkä jaksanut keskittyä. Ruoanlaittokin jäi miehen harteille, joilla se on kyllä yleensä muutenkin. Ruoka ei maistunut moneen päivään hammasoperaation jälkeen, vasta viikko siitä voin sanoa syöneeni ekan kerran kunnolla. Tais siinä painokin tippua ehkä kilon tai puoltoista. 

Nyt on palattu takaisin työarkeen ja kiirus viikko olikin. Kolme palaveria ja päälle vielä normaalit viikkotunnit. Päivät venyivät normaalia pidemmiksi, mutta sain myös tehtyä paljon paperihommia. Täytin ensimmäisen kuntoutustukihakemuksenkin ja perehdyin samalla uuteen erityisopetuslakiin liittyviin lomakkeisiin ja niiden täyttämiseen. Huh huh, aikamoinen homma. Eiköhän niiden täyttäminen onnistu ensi kerralla jo hieman nopeammin ja kenties paremminkin, kun on jonkinlaista käsitystä siitä, mitä niihin pitää raapustella. 

Kävin myös sähläilemässä opiskelukavereiden kanssa tiistaina ja oli aika rääkki. En muista, millon oisin viimeks ollu niin poikki, kun sen tunnin jälkeen. >Ei tuo sairastelu kuntoo ainakaan parantanu. Mutta ens viikolla jo paremmalla kunnolla taas mukaan. Se on semmonen henkireikä työviikon keskellä, samoin torstainen sähly työkavereitten kans. Oon muuten niin huono liikkumaan ja kuntoilemaan, että onneks käyn ees pelaamas sählyä. Nyt ois kyllä kevään tullen ja lumien ja jäiden sulaessa aloitettava taas lenkkeily. Ihan oman hyvinvoinnin takia.