Jälkiä elämästäni

Tehtiin asuntokaupat marraskuun lopussa. Tarkotushan oli asua tässä nykyisessä aso-asunnossa vielä ainakin muutama vuosi, mutta toisin kävi. Mies selaili netissä asuntoilmotuksia ja näytti mulle muutamaa potentiaalista meille sopivan asunnon kuvia ja tietoja. Yhessä asunnoista oli näyttö vielä samana viikonloppuna ja käytiin siellä ihan huvin vuoksi. Se oli ensimmäinen asuntonäyttö, missä koskaan oon käyny. Oltiin ainoot asunnon katsojat, joten meillä oli hyvin aikaa kierrellä ja keskustella ja kysellä välittäjältä asuntoon liittyvistä asioista. Kovasti jäi mieltä kaihertamaan nähty koti, sillä se oli just meiän tarpeisiin sopiva ja muutenkin ihana, just meiän tyylinen. Soiteltiin ja viestiteltiin sähköpostitse välittäjän kanssa useaan eri kertaan ja kyseltiin lisää asunnosta. Mietittiin, mitä tehtäs. Uskallettasko ottaa riski? Asunto oli ollu myynnissä jo kesästä asti ja siitä oli tehty tarjouskin, mutta ostajalla oli oma asunto myymättä.  Se oli ongelma, sillä tällä hetkellä oman

Ollaan tiietty molempien lasten sukupuolet etukäteen, joten meillä oli aikaa pohtia nimiasiaa jo etukäteen. Mietittiin ja mietittiin, jotain oli mielessäkin. Ekaks Murunen. Pojan nimiä oli yllättävän vaikee keksiä. Mulla oli kuitenki ollu jo kauemmin mielessä yksi nimi, jonka haluisin antaa meiän pojalle. Nimen suosio on nyt räjähtäny käsiin, mutta en mä sillon sitä tienny, sillä ainaki mulla tulee nimestä ekaks mieleen eräs nelijalkainen lastenelokuvatähti. Mies ei aluks halunnu Muruselle mun ehottavaa nimee, mutta pojan syntymän jälkeen totes, että poika on just nimensä näkönen. Etunimi oli siis päätetty. Toinen nimi olikin vaikeempi juttu. Piti löytää etunimen kanssa hyvin sopiva nimi, mut vaihtoehtoja saatiin kuitenki mietittyä muutama. Sit yhen kävelyreissun aikana päätettiin, että poika saa toisen nimensä erään E-kirjaimella alkavan sarjakuvahahmon mukaan. Myöskin tämä nimi on nykysin hyvin yleinen. Ristiäisissä ainaki mun äiti hämmästy ihan täysin kuultuaan Murusen etunimen, k

Aluks alkukesän tuntemuksia: Tiiän, että nyt sohasen muurahaispesää, mutta asia on meiän perheessä hyvinkin ajankohtanen. Elo-syyskuun vaihteessa syntyy vauva ja esikoinen on sillon vajaa 2,5-vuotias. Poika on ollu perhepäivähoidossa viime elokuulta, mutta on nyt heinäkuun ja myös puolet elokuusta kotona. Sen jälkeen poika jatkaa hoidossa. Moni kysyy, miksi, vaikka mä oon vauvan kanssa kotona. Asiat ei oo aina niin mustavalkosia ja tätäkin asiaa pohdittiin kauan. Punnittiin asiaa niin rahallisesti kuin mun oman ja myös pojan jaksamisen kannalta. Poika oli pienestä pitäen huono nukkuja. Välillä valvottiin lähes aamukuuteen. Nyt meillä on vielä eri tilanne, kun mies on arkipäivät töissä ja myös hänen tulisi saada nukkua. Jos myös tuleva Natiainen on yhtä huono nukkuja kun Murunen, mun jaksaminen on tiukilla. Joku totes  jollain keskustelupalstalla, ettei saisi haluta lisää lapsia, jos ei kykene hoitamaan niitä kotona. Mä inhoon tollasia kommentteja. Muutenkin nää on perhekohtasia asi

Kirjottelin tästä aiheesta jo pari vuotta sitten esikoisen syntymän jälkeen. Murunen sai pumpattua maitoo kahen kuukauden ikään asti korvikkeen rinnalla ja sen jälkeen siirryttiin pelkälle korvikkeelle. Olin laiska äiti, kun en jaksanu pumppailla. Syy imetyksen hankaluuteen oli se, että pojan alahuuli oli ylähuulen alla, jolloin ei saanu oikeenlaista otetta ja menetti vaan hermonsa. Murunen oli siis pullolapsi, mutta silti hänestä on kasvanut hurmaava ja täyspäinen (?) uhmis ja isoveli. Neitonen sai tissiä korvikkeen rinnalla kahen kuukauden ikään saakka, mut sit riitti neitin mielestä. En jaksanu huudattaa tyttöö, jota varmasti rasitti ja rasittaa edelleen "pakkosyöttäminen" 3-4 tunnin välein pienipainosuuden takia. Tyttö kyllä suostu syömään tissistä välillä pidempiäkin aikoja, mutta harvoin. Päivittäin sai kuitenki mun omaa maitoo tonne 2 kk ikään asti. Nyt Tyty on saanu parin viikon ajan vaan korviketta ja sillä meillä mennään. Olen jälleen laiska äiti, joka ei edelleen

Tässäpä Tytyn mittoja terkan ja lääkärin kommenttien kera. Tyty syntyi siis 4.9.14, painoa oli 3535 g ja pituutta 50,5 cm 10.9 ( 6 pv) paino 3165 g Ihana, hyväihoinen tyttö. Aukile kunnossa. Refleksit hienosti. Paino laskenut edelleen, nyt lisämaitoa. 12.9 paino 3145 g 15.9 paino 3245 g Nyt painoa tullut kivasti. Lisämaitoa saa 40-60 ml kerrallaan useita kertoja päivässä. 18.9 (2 vk) paino 3285 g Suloinen tyttö. Painon kehitys vielä hidasta, katsotaan ensi viikolla. Napa laapistettu. 24.9 ( 3vk)  paino 3315 g, pituus 52,6 cm Jäntevä, napakka vauva. St +(joku merkki). Painoa tullut naftisti. 26.9 paino 3440 g (tehosyöttämistä 24.-26.9 osastolle joutumisen uhan takia) N. 35 ml saa 3 tunnin välein korviketta+ äiti parisen kertaa päivässä imettää. Nyt painoa tullut hienosti. 2.10 paino 3710 g (eli ohitettu syntymäpaino) Rintamaitoa 4-5 x päivässä, korviketta n. 3 h välein. Yöllä syö huonommin. Painoa tullut nyt 6 päivässä 270 g. 9.10 ( 5vk) paino 3815 g, pituus 54,2

Viime viikkoina on julkisuudessa puhuttu ja keskustelun aiheeksi on nostettu pienten lasten vanhempien ongelmat ja niistä selviäminen. On myös pohdittu, mitä asialle voisi tehdä jo ennen kuin ongelmat kärjistyvät ja niihin etsitään erilaisia omia ratkaisuja. Ennalta ehkäisevä toiminta on tärkeää, mutta aina vanhemman väsymys ja huono olo ei näy ulos päin, koska hän ei puhu asiasta muille. Omassa päässään hän voi pohtia asioita paljonkin ja sillon tilanteeseen olisi mahdollista puuttua, jos vain olisi voisi nähdä toisen pään sisälle mitä kaikkea hän käy läpi ja kokee sillä hetkellä. Se ei kuitenkaan oo mahdollista, valitettavasti. Meillä omaa ja puolison jaksamista kysellään jokaisen neuvolakäynnin yhteydessä ja hyvä niin. Omat huolenaiheensa on aiheuttanu ja aiheuttaa edelleen Tytyn painoasiat. Tytyn kakskuukautis-neuvolaan mennessä oltiin käyty tytön kanssa tapaamassa neuvolantätiä jo kymmenisen kertaa. Joinakin viikkoina kahesti viikossa. Asia ei voi olla mietityttämästä meitä va

Pitkästä aikaa pääsen kirjottelemaankin jotain. Koko ajan tuntuu olevan liian vähän aikaa tehä oikeestaan yhtään mitään muuta kun huolehtia lapsista ja ruokkia heiät. Mies on päivät töissä ja mä Tytyn kanssa kotona isoveljen ollessa hoidossa. Tyty on kiltti vauva, mutta vaatii jatkuvasti seuraa ja yksin ei viihdy just yhtään. Mä oon lähes koko ajan kiinni vauvassa, joten me vietetään päivät lähes vaan olkkarin sohvalla ollen. Kotitöitä teen jos ehdin, mutta ennen kaikkee, jos jaksan. Tytyn vuorokausirytmit heittää ihan häränpyllyä ja tilanne vaihtelee yöstä toiseen. Nyt on ihme kyllä ollu jo jonkun aikaa yöunilla, sillä aiemmin tällä viikolla Tytyn sain yöunille vasta aamukahelta. Mies hoitaaki meillä yöherätykset, jotta mä saan edes nukuttua pidemmän pätkän, ees muutaman tunnin. Tytyllä laski syntymän jälkeen paino melki 20% ja viikon ikäsestä lähtien ollaan käyty tiiviisti painokontrolleissa. Tyty myös syö pääasiassa korviketta, sillä siitä lähtien hänet on pitäny ruokkia

Murusesta tuli tosiaan isoveli viime viikon torstai-iltana eli 4.9. Raskausviikkoja oli silloin kasassa 40+2 eli tyttö viihtyi mahassa päivän pidempään kuin isoveljensä. Syntymäpäivän aamuna kävelin kotiin esikoisen hoitopaikasta muutaman kilsan matkan ja päivällä kävin kävellen neuvolassa ja liikuntaa tuli muutama kilsa lisää. En tiiä, oliko tolla vaikutusta, mutta supistukset alko tossa neuvolakäynnin tienoilla yhen maissa iltapäivällä. Seurailin niitä ja neljän maissa rupesin kellotteleen, koska ne eivät loppuneet vaan päin vastoin lisääntyivät. Viiden aikoihin alko olo olla jo melko tukala, mutta mies ja poika olivat temppujumpassa enkä viittiny (vaikka ois kannattanu tehä nii)keskeyttää niitten jumppaa. supistuksia Kun pojat kotiutu, kello oli jotain puol seittämän. Tuntia aiemmin olin soittanu omalle isälleni, joka lähti tulemaan tänne päin lapsenvahdiks (matkaa vajaa 300 km) ja soittelin myös synnärille, josta käskivät tulemaan, kun en enää pysty olemaan kotona. Kattel

Kävin torstaina vauvan suuren koon takia painoarviokontrollissa äitipolilla ja mua oli myös varoteltu, että synnytystä ruetaan heti käynnistään, ettei vauva ehi kasvaa kovin isoks. Eipä se kuitenkaan ihan nii menny. Menin ekaks kätilön huoneeseen, jossa otettiin pitkä sydänkäyrä lääkärin tarkastelua varten. Sen jälkeen oottelin hetken lääkärille pääsyä. Olin kuulema aamun eka opetuspolille tulija, joten pääsisin heti, kun kaikki olis heillä valmista. Lääkäri kutsu mut huoneeseen ja siellä oli jo yks lääkäriopiskelija ja toinen tuli vähän myöhemmin. Sit mua alettiin tutkia. Ai niin, kätilön mukaan vauva on keskikokonen, ei yhtään suurempi, ainakaan nelikilonen. Lääkäri tutki kohdunsuun ym. ja toinen lääkäriopiskelijoista teki samat tutkimukset heti perään. Ei oo varmaan noi tutkimukset sattunu ikinä niin paljon, kun lääkäriopiskelijan tekemänä sattu. Varsinkin lantion tunnustelu oli aika kamala kokemus. Oikein hyvä, luinen lantio mulla. Sit mut ultrattiin ja lääkäri selosti opiskeli

On pitäny jo pitkään kirjotella myös Murusen kuulumisia, mutta se on vaan jääny jostain syystä tekemättä. Nyt aattelin kertoilla reilu 2-vuotiaan pienen pojan terveisiä kuvien kera. Murunen täytti huhtikuussa 2 vuotta ja tuntuu, että siitä lähtien elämä on ollut jokapäiväistä kieltämistä ja käskemistä. Ei-sana on tullut hyvin tutuksi. Toinen kissoista on ollut erityisesti tulilinjalla, mutta onneks kyseessä on asiaan yllättävänkin rauhallisesti suhtautuva kolli. Murunen saa repiä hännästä ja turkista aika huoletta ja puututaan asiaan kyllä aina, kun huomataan pojan taas olevan kissan kimpussa. Toinen kissa onneks vetäytyy kauemmas, jos/kun Murunen yrittää lähestyä sitä. Tottakai kasvavan lapsen on myös kokeiltava omia rajojaan ja samalla äitin ja isin hermoja. Vaikka on sanottu monta kymmentä kertaa aiemmin, ettei äitiä tai isiä saa potkia, lyödä tai raapia, niin silti samasta asiasta saa jälleen kerran huomauttaa uudestaan. Murusta on erityisesti kielletty hyppimästä ja

Perjantaina odotti postilaatikossa odotettu kirje. Soittoa ei tullut äitipolilta, mutta tämännäkönen lappunen sieltä tuli:  Mulla piti olla tänään vielä neuvolakäyntiki, mutta toisesta neuvolasta soitettiin ja kerrottiin ajan peruuntuneen sairastapauksen vuoksi. Juttelin sitten soittajan kanssa käynnistykseen liittyvistä asioista, sillä oikeastaan niiden takia olisin menny neuvolaan. Koska äitipolikäynti on niin lähellä, oisin voinu perua neuvola-ajan. Todennäköstä on, että synnytystä aletaan käynnistelemään jo torstaina, mutta viimestään perjantaina. Toivottavaahan tietysti olis, että synnytys lähtis itekseen käyntiin, mutta vielä ei oo mitään merkkejä siitä. Ei kivuliaita supistuksia, limatulppaa ym. Ongelmaks muodostuu esikoisen hoitokuviot. Torstaiaamuna poika viedään normaalisti hoitoon, mutta siitä lähtien on hieman epäselvää. Äiti soitteli ja kerto mun isän olevan tarvittaessa käytettävissä, vaikka välimatkaa onkin vajaa 300 km. Ihanaa, kun on auttamishalua noinkin pitkän

Mulla on monta postausta luonnosvaiheessa ja kirjottelen ne valmiiks piakkoin. Nyt aattelin kuitenki kertoilla Natiaisen kuulumisia. Murusen touhuista on tulossa oma postauksensa, kun saan sen kirjoteltua. Tänään on rv. 38+1. Kävin eilen vauvan painoarvioultrassa, sillä kuukauden takaisessa, vauvan tarjonnan tsekkausultran yhteydessä, huomattiin, että vauva on kasvanut ihan jonkun verran kesäkuiseen ultraan verrattuna. Mullahan on siis noita ylimääräsiä ultria epilepsialääkityksen takia. Syyksi tälle kasvupyrähdykselle eilinen lääkäri (eri kuin muilla kerroilla) arveli joko raskausdiabetesta (yksi arvo just viiterajalla) tai "väärää" laskettua aikaa. Vauva on ollut koko ajan hieman isompi kuin keskimäärin tietyillä raskausviikoilla. Eilisen ultran perusteella selvisi, että vauvan painoarvio on tällä hetkellä n. 3,5 kiloa ja tästä olis vielä kaks viikkoo laskettuun aikaan. Jos mulla ei ois tota radia, lääkäri ei ois laittanu mulle lähetettä äitipolille ja todennäkösesti k

Raskaus etenee ja nyt on menossa jo rv. 35+4 eli äitiyslomalla oon ollu jo muutaman päivän. Tosin eipä arki oo just muuttunu aiemmasta. Mies tosin pitää toisen kahen viikon pätkän kesälomaansa ens ja seuraavan viikon.  Omia kuulumisia:  Nyt on tosiaan alkanu  liitoskivut  vai mitkä lie vaivata. Sohvalta ja sängyltä nouseminen sattuu eikä salli enää kovin pitkiä kävelylenkkejäkään tehä kerralla. Ärsyttävää. Silti oon pyrkiny liikkumaan ees vähän joka päivä. Samoin ärsyttää noi  ruokarajotteet radin  takia. Vauvahan oli viime ultrassa arviolta kaks viikkoo isompi kun ikäsensä tulis olla. En oo nyt syöny ollenkaan hedelmiä enkä juonu mehuja. Oon siis pyrkiny syömään suht terveellisesti, mutta kyllä tää kesä vaan on vaikeeta aikaa noitten syömisten kannalta. Jäätelö houkuttaa ihan liikaa ja kyllä mä semmosen oon välillä syönyki. Nyt on onneks vesimeloni suhteellisen halpaa ja sitä saa syödä, koska siinä on niin paljon vettä. Kurkku ja paprika maistuu myös. Vettä oon m

  Tää teksti on alotettu jo keväällä, jolloin aloin pohtia asiaa tarkemmin. Nyt jatkan pohdintaa vielä vähän. Ensimmäisen lapsen odotus on erilaista kuin seuraavien. Ekan lapsen odotusta tulee seurattua aivan eri lailla kuin tämän toisen kohdalla. Sillon tuli otettua varmaan joka viikko kuva, josta huomasi vauvamahan kasvun. Nyt ei oo tullu napattua vielä ensimmäistäkään mahakuvaa. Tietysti vois ottaa ja verrata mahan kokoo Murusen odotukseen verrattuna. Maha on tästä Natiaisesta kasvanu ihan eri vauhtia kuin Murusesta, minkä myös muut ihmiset ovat huomanneet. Painoin ennen Murusta monta kiloo vähemmän kuin nyt ennen Natiaisen odotusta. Onneks vaa'an lukemat on pysyny ihan siedettävinä ja toivottavasti niin on jatkossaki. Edelleenkin painonnousu on ollu hyvin maltillista ja siksi vauvan painoarvio yllätti mut.  Mahakuvia on tullu otettua vain muutama, koska jotenkin en koe tarvetta kuvailla kasvavaa mahaa koko ajan. Jokainen tosin tekee, miten haluaa.  Mahan kasvusta sa

 Natiaisen odotus alkaa olla jo loppupuolella ja ikääki tuli taas vuosi lisää tällä viikolla. Synttäreitten kunniaks mies teki Brita-kakkua ja sainpa myös äitin ja isin käymään. Äiti jäikin sit muutamaks päiväks auttamaan mua Murusen hoitamisessa, koska se alkaa olla aika raskasta jo tässä vaiheessa. Heinäkuun alusta asti Murunen on ollut kotona ja palaa päivähoitoon elokuussa. Jospa jotain Natiaisen odotuksestakin. Oon kirjottamassa erillistä postausta Murusen ja Natiaisen odotusajoista ja niiden erilaisuudesta, se vaan odottaa lopullista inspiraatiota ja tietty kirjotusaikaakin. Sain riesakseni raskausdiabeteksen (1 h paastoarvo oli just viitearvossa) ja mittailinki muutamaan otteeseen sokeriarvoja, mutta ne oli niin hyvät, ettei oo tarvinnu enää mittailla. Oon siis uskaltanu myös nauttia kesästä ja jäätelöstä sekä muista herkuista. Kesäkuun alun neuvolan jälkeen (tsekattiin mitatut arvot) oon syöny myös perunaa ja kaikkee hiilaripitosta, mutta en kuitenkaan mitään suuria määr

Luin viime viikon Opettaja-lehteä ja silmääni sattui Hannu Laaksolan pääkirjoitus Kasvatuspelissä tarvitaan kaikkia. Siinä hän on huolissaan siitä, että vanhemmat ovat siirtäneet kasvatusvastuun pois itseltään eli yhä enemmän koulun tehtäväksi. Olen itse huomannut saman seuratessani kouluarkea jo monen vuoden ajan. Tuntuu siltä, että osa vanhemmista ei kasvata lapsiaan ollenkaan, vaan he jättävät sen koulun ja yhteiskunnan tehtäväksi. Voi tosin olla, ettei heillä ole minkäänlaista mallia siitä, miten lapsi tulisi kasvattaa "oikealla tavalla". On myös tapauksia, joissa vanhemmat ovat tavallaan luovuttaneet kasvatusvastuunsa pois, koska he ovat todenneet olevansa voimattomia saamaan lastaan käyttäytymään yhteiskunnan edellyttämällä tavalla. Laaksola onkin kiinnittänyt huomiota nuorten käytöstapojen muutokseen vuosikymmenten aikana. Hän nimeää asian positiivisia näkökulmia, kuten irtioton vanhoista kaavoista ja uudistumisen, mutta toisaalta negatiivisina kurittomuuden,

Loppukevät on ollu semmosta haipakkaa ettei oo just muuta ehtiny tehä ku hoitaa kaikki pakolliset jutut. Viikonloput on varsinki toukokuussa oltu melkein vaan menossa. Vappuviikonloppu oltiin pojan kanssa mun kotikonnuilla, seuraavana viikonloppuna käytiin Vammalassa äitienpäivän kunniaks. Kuun puolivälissä oli ukin ja isoukin hautajaiset kotikonnuilla, seuraavana viikonloppuna juhlittiin mun siskonpojan 1-vuotissynttäreitä Etelä-Suomessa.  Ja eilen jaoin todistukset kolmasluokkalaisille lukukauden päätteeksi. Ei oo paljon ehtiny kotona olemaan ja sama meno jatkuu vielä pari seuraavaa viikkoo, mitkä mies on lomalla. Huomenna aamusta lähtee lento Bremeniin ja takas tullaan keskiviikkoiltana. Matkaan lähetään koko perheen voimin. Ens viikon sunnuntaina suunnataan taas mun kotikonnuille viettämään lastentapahtumaviikkoa ja viikonloppu meneekin Tallinnassa suvun naisten kanssa. Sen jälkeen olis tarkotus jo rauhottua kasvavan mahankin takia. Tähän asti kaikki on mennyt hyvin. Mä pääsin

                                                kuva  täältä Aamulla nukuttiin koko poppoo lähes kymmeneen. Ihanaa luksusta! Päivällä käytiin moikkaamassa Murusen mummua ja pappaa Vammalassa. Siellä meitä odotti ruoka ja jälkkärinä oli vielä jäätelöä. Isovanhemmat otti hoitovastuun ja menivät pojan kanssa pihalle. Olivat käyneet ajamassa traktorilla ja mökkirannassa. Murunen oli onnessaan. Me saatiin ees hetki levätä ja istua rauhassa sohvalla. Kotona Murunen nukku päiväunet, mies kävi lenkillä, mä kokosin yhteen tiistaisen luokkaretken ruokatoiveet ja kirjottelin muutaman Helmi-viestin. Murusen herättyä sai taas olla silmät selässäki, sillä poika on kova kiipeilemään joka paikkaan. Kissanpuu on yksi lempi sellanen. Se on tehty kirjahyllystä ja sit siinä on tasotkin just sopivalla korkeudella tollaselle pienelle seikkailijalle. Tottakai täällä kateltiin myös jääkiekkoo ja kauhisteltiin Suomen huonoo peliä ja venäläispelaajan kaameeta taklausta. Samalla mä kirjasin ylös oppilai

Tuostapa löytyy perimmäinen syy blogin päivittämisen harventumiselle entisestään. Töitten jälkeen ei oo enää jaksanu ku maata sohvalla ja vaikka piirrellä pojan kanssa. Ja ne päiväunet on ollu melkein pakko ottaa, sillä hyvin monena iltana oon nukahtanu kesken Bonesin tai jonkun muun ohjelman (Bonesit siis dvd:llä, ei ne aamuyön jaksot :) ) Vessassaki saa ravata ihan kiitettävän monta kertaa,  jo nyt. Jääkaapista ei tunnu löytyvän mitään sopivaa syötävää, koska lähes koko ajan on nälkä. Meille tulee siis vauva, Murusesta tulee isoveli alkusyksystä. <3

Blogi on ollu päivittämättä taas luvattoman kauan. Mut nyt aattelin kirjotella jotain. Tässä on ehtiny tapahtua monenlaisia asioita. Kerroin aiemmin työstäni, jossa viihdyin hyvin. Perjantaina oli virallisesti viimenen työpäiväni, joten sain edes osan hiihtolomasta palkkaa. Hiihtolomaan siis päätty mun työsuhde resurssiopena/erkkana. Kovasti jään kaipaamaan varsinkin toisen koulun työkavereita ja tottakai myöskin oppilaita. Osa heistä oli varsin haasteellisia, mutta kuitenkin heidän kanssaan oli mukava työskennellä. Alakoulun oppilaista en tunne huolta, mutta toisin on yläkoulun oppilaiden kanssa. Mä pidin pienelle ryhmälle omat äidinkielen ja matematiikan tunnit, yhteensä kuus tuntia viikossa. Edettiin siellä eri tavalla kuin luokassa, tahti oli myös heille sopiva, vaikka äikässä tehtiinkin samoja asioita kuin muu porukka yhdessä aineenopettajan kanssa. Matematiikan opetuksessa oli toisin. Me käytiin pienen, kolmen oppilaan ryhmän, kanssa läpi alakoulun vitos-kutosten tärkeimpiä as

Mikä on lapsen oikeus ja taas vanhemman vastuu? Oon miettiny asiaa etenkin koulun näkökulmasta. Keskustelua herättää vanhempien asenne lasten koulunkäynnin ja sen tukemisen suhteen. Lapsella on havaittu erilaisia pulmia ja haasteita oppimisen suhteen ja niihin on yritetty puuttua koulussa opettajan ja erityisopettajan toimesta. Asiasta tulee tottakai keskustella myös oppilaan huoltajan kanssa. Useimmiten huoltajat ovat ymmärtäväisiä ja haluavat olla mukana tukemassa oppilasta oppimiseen liittyvien haasteiden ja pulmien ratkaisemisessa. On kuitenkin myös toisenlaisia vanhempia, niitä, jotka eivät halua syystä tai toisesta ottaa vastaan tarjottua apua ja tukitoimia. Tätä mä en voi ymmärtää. Eihän se ole vanhempi, joka käy koulua, vaan hänen lapsensa. Eikö vanhemman tai huoltajan kuuluisi ajatella asiaa lapsen kannalta? Mikä on lapsen parasta ja miten hän voisi parhaiten menestyä koulutyössä? Vanhemman tulis olla "kaukaa viisas" ja ottaa tarjottu apu vastaan, jos sitä on oike

Huomasin, että on kulunu kohta kuukausi edellisestä postauksesta. Tästäki tulee tämmönen pikanen viesti, mutta lupaan kirjotella pidemmin vielä tämän viikon aikana. Aiheita olis vaikka muille jakaa, kun vaan ekaks muistas kirjottaa ja yrittää vielä muotoilla omat ajatukset ymmärrettäväks tekstiks. Arki on kiirusta ja viikonloppusin pyritään viettämään vaan aikaa yhessä. Palaan siis asiaan kuvien kera.