Esseen vääntöä

Työn alla oli  pari viikkoa sitten essee aiheesta Millaiset tekijät aiheuttavat stressiä lapsuus- ja nuoruusiällä. Pelkäsin hieman, mitä siitä tulee, mutta yllätys oli melkoinen, kun näin arvosanan. Olin saanut yliopisto-urani ensimmäisen viitosen. :) Ei voi olla muuta kuin tyytyväinen, tosin se asettaa paineita parin jäljellä olevan esseen kirjoittamiseen. No, enpä oo turhia ressannu aiemminkaan, joten ei oo nytkään tarkotus. Seuraavan kirjallisen työn palautus onkin jo reilun viikon päästä, enkä ole vielä edes aloittanut sen tekemistä.

Aiheena on tällä kertaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen ja ennaltaehkäisevä lastensuojelu. Näkökulmana oma työ ja omat ajatukset/kokemukset. Suhteellisen helppo näpytellä siis, koska ei tarvitse edes lähdeviitteitä laittaa, riittää pelkkä kirjan nimi. Ihanaa kirjoittaa välillä vapaamuotoisempaakin tekstiä. Tuon jälkeen minulla on jäljellä enää yksi 5 opintopisteen kokonaisuus, joka suoritetaan kotitenttinä. Minun tulee siis kirjoittaa kaksi esseetä kahden kysymyksen pohjalta. Mieluummin kirjoittaisin yhden laajemman esseen kuin kaksi 8-sivuista. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, joten enköhän kirjoittele senkin sitten aikanaan ihan mielellään. Viimeisen suorituksen palautus mennee syksyyn, koska gradu painaa päälle jo kovaa vauhtia.

Ja myös töissä on menossa härkäviikot, joten tekemisen puutetta ei tule lähiviikkoina olemaan.

Kiirusta riittää taas

On mennyt pitkä tovi, etten oo päivittänyt blogiani ollenkaan. Ei vaan oo ollu aikaa, tai sit en oo jaksanu. En oo kuitenkaan ollu toimettomana, vaan vääntänyt stressiin liittyvän esseen, juossut reikäpallon perässä, harjoitellut pienten oppilaiden kanssa sanojen tavuttamista ja oikein kirjoittamista, käynyt mielenkiintoisilla luennoilla, kouluttautunut lisää työn puolesta ja tottakai viettänyt aikaa rakkaan mieheni ja kahden kattisemme kanssa. Olen myös nähnyt ystäviäni.

Näin yhtä rakasta ystävääni tiistaina lounaan merkeissä yliopistolla. Herkullisen tuplajuustohampparin ja ranskalaisten syönnin lomassa vaihdettiin kuulumisia ja ajatuksia monenlaisista asioista. Parannettiin jälleen vähän maailmaa ja avauduttiin mieltä painavista asioista. Pohdittiin elämän pieniä ihmeitä ja iloja, mutta myös sitä nurjempaa puolta. Lounastreffejä pitäis järkätä useamminkin, jotta pääsis näkeen kavereita ja ystäviä hieman useemmin kuin nyt, Huomaa, kun ei enää notku päivästä toiseen yliopistolla, ettei myöskään näe opiskelukavereitaan muuten kuin tiistaisin sählyn merkeissä ja tietty yhteisesti järkätyissä saunailloissa. Ne hetket kuitenkin antaa aina paljon ja myös itselleen saa aina jotakin uutta pureskeltavaa.

Viime viikonloppuna oli viimeiset avoimen  luennot. Tällä kertaa niissä käsiteltiin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämistä ja ehkäisevää lastensuojelua ja lasten, nuorten ja heidän perheidensä terveyspalveluja. Molemmat olivat mielenkiintoisia, mutta meille annettiin vapaus valita toinen, johon liittyen kirjoittaa esseen. Itseäni kiinnostaa enemmän hyvinvoinnin edistäminen ja ehkäisevä lastensuojelu, joten väsään siihen liittyvän esseen. Tarkoituksena on siis pohtia niitä arvoja, jotka ohjaavat työtä, työskentelyyn liittyviä haasteita ja mahdollisuuksia, sekä sitä, millaista on hyvä ja toimiva moniammatillinen yhteistyö. Tähän ei annettu tiukkaa sivumäärää, vaan saa kirjoitella aivan vapaasti omia ajatuksiaan ja lähdekirjallisuuttakaan ei tarvitse sen kummemmin luetteloida, pelkkä maininta riittää. Ihanaa! Kirjoittamisprosessi siis helpottuu kummasti, kun ei tarvitse plarailla yhtä aikaa montaa kirjaa,voi keskittyä itse kirjoittamiseen. Kuulin myös, että siihen ainoaan vielä suorittamattomaan opintojaksoon liittyen täytyy kirjoitella kaksi kahdeksansivuista esseetä. Apua! Mieluummin kirjoittelisin yhdestä aiheesta sen 15 sivua, kuin kahdesta eri aiheesta kustakin 8 sivua. Ei auta, eikä sillä onneksi ole edes kiirus. Suoritusaikaa on kuitenkin tämän vuoden loppuun asti.

Myös graduni suhteen on tapahtunut edistystä. Olen saanut haastateltavikseni useita työkavereita, jotka tulivat mielellään mukaan, mikä on mukava juttu. Varsinaista haastattelurumbaa, joka sijoittuu toukokuulle, ennen teen yhden esihaastattelun, johon ihana ystäväni Taru on lupautunut uhriksi. Hänen avullaan rakennan myös haastattelurungon ja siihen liittyvät "esimerkkitapaukset". Olen antanut itselleni aikaa rungon väsäämiseen pääsiäiseen asti. Kaikki haastattelut pitäisi saada pakettiin muiden kiireiden keskellä toukokuun aikana. Näin siksi, etten halua häiritä kollegoitani kesälomalla. He kun ovat lomansa enemmän kuin ansainneet.

Teetin oppilailla myös kevään ensimmäiset sanelut. Tällä hetkellä korjattavana on kakkosten ja toisen kolmosen paperit. Työsarkaa siis vielä riittää, mutta ajattelin jaksottaa urakkaa hieman, jottei tarkistettavien pino kasva liian suureksi. Mahtuupa tälle viikolle vielä yksi englannin koekin, jonka tekijää ei kielen opiskelu ole ainakaan tähän mennessä napannut juuri yhtään. Osasyynä luultavasti huono suomen kielen taito ja puhuttujen kielten määrä. 

Härkäviikot siis ovat alkaneet ja jatkunevat toukokuun paremmalle puolelle. Jaksaa, jaksaa, loma häämöttää jo horisontissa. Ensimmäinen jo viikon päästä pääsiäisenä. Siitä lisää myöhemmin.

Keväisiä kuvia mökiltä -08

                                                                     Kotikonnuilla

Arjen pieniä iloja II

Jatkan vielä samasta aiheesta kuin viimeksi. Viime viikolla työskennellessäni pienten oppilaiden kanssa pystyin aistimaan heidän onnistumisen elämyksensä. Pidin heille sanelun ja heidän tuli kirjoittaa vastaukset paperille. JOkainen tuli näyttämään sanansa minulle, kun oli saanut ne kirjoitettua. Virheitä ei jätetty korjaamatta, vaan jokainen niistä korjattiin ja opeteltiin samalla oikeinkirjoittamisen jaloa taitoa. Oppilaat lähes kilpailivat keskenään siitä, kuka saa kirjoitettua sanan kerralla oikein. Eräs oppilas oli hyvin riemuissaan, kun hänen sanansa oli täysin oikein jo ensi yrittämällä. Ilmeet ja eleet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. On hieno hetki, kun oikeinkirjoittamisen kanssa kamppaileva kirjaimia pois unohteleva oppilas saa kokea onnistumisen elämyksiä. 

Mielestäni on erittäin tärkeää, että jokainen oppilas, myös se hieman heikommin menestyvä tai huonosti motivoitunut, saa tarvitsemaansa positiivista palautetta. Kannustaminen ja kehuminen palkitsee aina. Olisi myös hyvä muistaa se, ettei kukaan ole virheetön, edes opettaja. Virheitä tulee, mutta ne voi myös korjata. Kannustan kirjoitusvirheiden kanssa taistelevia oppilaita yrittämään ja tekemään parhaansa. Ketään ei saa lannistaa moittimalla hänen huonoa käsialaa, mutta  häntä voi kehottaa jatkamaan harjoittelua, koska vain sen kautta kirjoittaminen tulee sujuvammaksi. 

Toinen esimerkki arjen pienistä iloista on tältä päivältä. Annan yhdelle oppilaalle tukiopetusta lukemisen ongelmien vuoksi. Luemme yhdessä oppilaalle mieluisaa kirjaa vain sen verran, kuin hän jaksaa lukea ja sen jälkeen oppilas pääsee pelaamaan Ekapeliä. Aluksi häntä arvelutti jäädä koulupäivän jälkeen harjoittelemaan lukemista, mutta nyt tänään hän oli todella innoissaan. Ekapelistä on tehty lasta motivoiva ja sen tehtävät innostavat lasta oppimaan lisää. Oppilas voi olla ylpeä itsestään ja omista saavutuksistaan. Oppilas ei ollut tyytyväinen erään tehtävän tulokseen, koska virheitä oli tullut niin paljon, vaikkakin niitä oli vähemmän kuin aiemmalla kerralla, mutta sitkeästi hän jatkoi pelaamista. Aika jopa loppui kesken, kun peli oli niin mielenkiintoisessa kohdassa menossa. Olen tyytyväinen, että voimme harjoitella oppilaan kanssa lukemista häntä innostavalla tavalla. Hän tulee hyvällä mielellä ja motivoituneena tekemään seuraavia tehtäviä.Se on mielestäni kuitenkin tärkeintä. :)