Remontointia - lopputulos kuvien kera

Remontti tehtiin pääosin kahessa viikossa. Edelleen on listoja laittamatta paikoilleen ja joitakin pikkujuttuja tekemättä. On tullu jo monesti huomattua, että pikkulasten kanssa remontointi ja muuttaminen on aika haastavaa ajankäytön kannalta. 

Tässä ekaks pohjapiirros

Jos takka ei olis varannu lämpöö riittävästi, olis se pitäny tehä kokonaan uudestaan. Nyt ei kuitenkaan tarvinnu. Mun isä on muurari, joten takan olis saanu tehtyä suht edullisesti, mutta jätettiin takka kuitenkin vielä odottamaan vuoroaan. Nyt iska suunnittelee, millanen takka siihen tulis tehä ja sit jossain vaiheessa varmaan rakennetaan uus takka, mutta ei vielä. Edelliset asukkaat eivät olleet tykänneet punatiilisestä takasta, vaan olivat maalanneet sen valkoseks.

Takkahuoneessa eikä koko kellarikerroksessa tarvinnu remontoida mitään, koska se oli vasta uusittu aiemman vesivahingon vuoksi.

takkahuonetta

saunaa

pesuhuone    

pukuhuone

kodinhoitohuone

takahuonetta

 olkkaria ennen ja jälkeen

Keskikerroksen vessa, vaatehuone ja työhuone jäivät remontin ulkopuolelle. Työhuone on myös äskettäin remontoitu täysin. Myöskään kuistille ei tehty mitään. Syksyllä pitää uusia ainakin ovien tiivisteet, sen verran vetää ulkoa tällä hetkellä.

keskikerroksen vessa

vaatehuonetta

Remontin suhteen nälkä kasvoi kuitenkin syödessä ja se laajenikin aika lailla. Kaikki alakerran seinät, lukuunottamatta jo aiemmin remontoidun huoneen ja vessan ja vaatehuoneen sekä kuistin seiniä, maalattiin uusiks. Niistä tuli enemmän meiän näköset, vaikka ei niille olis tarvinnu tehä mitään, koska ne olivat jo ennen remonttia väriltään sopivan neutraalit.

Alakerran lattiaa ei vaihdettu, koska se olikin parkettia eikä laminaattia. Se päätettiin hioo ja laittaa harmahtava vaha päälle. Keittiön vanha muovimatto vaihettiin uuteen. Myös laattalattia oli harkinnassa, mutta se ois vaatinu paljon enemmän aikaa ja myös rahaa.

olkkaria ennen

olkkaria jälkeen

keittiötä  

työhuonetta ennen muuttoa

eteiskäytävää  

kuistia

vaatehuone ja vessa

Mies halusi maalata myös yläkerran rappusten katon, jotta se olis yhtenäinen makuuhuoneiden kattojen kanssa, jotka myös maalattiin remontin aikana.

Lisäks on maalattu yläkerran käytävän seinät ja yläkertaan vievät portaat. Alimman kerroksen porraskäytävä oli maalattu jo vanhojen asukkaiden toimesta, joten siihen ei tarvinnut käyttää aikaa eikä rahaa.


meiän makkaria

pojan huonetta

Tässä tällanen pikakatsaus tilanteeseen ennen muuttoa. Kaikista tiloista ei oo kunnon kuvia ennen muuttoo. Tämänhetkisestä kodista on myös tulossa kuvia jossain vaiheessa.

Kuvien asettelu on ihan pielessä, mutta en jaksanu sitä rueta säätämään tällä kertaa.

Muutto ja paikkakunnanvaihdos lapsen näkökulmasta

vanhan kodin pihakeinussa

Ajattelin tästäkin asiasta kirjotella, kun rupes mietityttään tää koko muutto ja siihen liittyvät asiat, kun tarkastellaan tilannetta pojan näkökulmasta.

Ensinnäkin poika oli hänelle niin rakkaassa hoitopaikassaan,ihanalla perhepäivähoitajalla elokuusta 2013 marraskuun loppuun 2014. Poika tykkäs kovasti olla siellä päivät etenkin, koska siellä oli omanikästä seuraa. Kavereita oli kolme ja kaikki suunnilleen samanikäsiä kaks poikaa ja yks tyttö. Tulivat kaikki hyvin toimeen keskenään. Oli siis surku lopettaa pojan hoito, mutta Tyty synty ja olin ite kotona. Tosin todennäkösesti oltas pidetty poika edes osapäivähoidossa, jos ei se ois tullu niin kalliiks.

Kun poika jäi kotiin, alko hänellä tylsät ja pitkät päivät. En mä millään kykene enkä kyenny järjestämään samanlaista tekemistä ja olemista kun heillä hoidossa oli ollu. Oltiin kyllä joka päivä pihalla ja käytiin keinumassa tai muuten puistoilemassa, mutta ei se oo sama. Poika tuntu välillä turhautuvan ihan kokonaan. Käytiin kerran moikkaamassa vanhoja hoitokavereita ja voi että, kun poika oli niin mielissään päästessään leikkimään tuttujen kavereitten kanssa.

vanhan kodin takapihalla

Sit päätettiin muuttaa. Muuten todennäkösesti molemmat lapset olis menny samalle hoitotädille ens syksynä, jos hänellä vaan ois ollu vapaita paikkoja. Joten kaikki kuviot meni uusiks. Ei riittäny, että muutettiin, vaan sen lisäks vaihtu myös paikkakunta. Eikä tunnettu täältä ketään etukäteen. Ja edelleenki on aika vähäistä omanikästen seura.

Kun saatiin uuden kodin avaimet ja alotettiin remontti, puhuttiin kotona aina uudesta ja vanhasta kodista. Mentiin uuteen kotiin tekemään remonttia ja isi oli parin viikon ajan lähes kaikki illat siellä. Isi oli remontoimassa uutta kotia ja tuli iltasin vanhaan kotiin. Edelleen poika kysyy, millon mennään Tampereelle vanhaan kotiin. Vanhassa kodissa on jo uudet asukkaat, mutta silti se oli kuitenkin pojan ensimmäinen koti lähes kolmen vuoden ajan. Siellä hänellä oli tuttu oma huone, leikkipaikka heti takapihalla, lähellä tuttuja puistoja ja keskustaan pääsi bussilla 10 minuutin välein. Käytiin keskustassa vähintään kerran viikossa ja ne oli pojalle tärkeitä reissuja. Joka viikko poika kysyy, millon mennään Tampereelle ja erityisesti Pikku Kakkosen puistoon. Kerran ollaan käyty ja poika tykkäs kovasti. Samaan aikaan sattu vielä olemaan leikkikavereitakin paikalla, joten poika nautti leikkipuistoreissusta. Ei tarvinnu leikkiä vaan yksin tai äitin kanssa. 

Kotirappusilla

Pikku Kakkosen puistossa

Nyt ollaan asuttu täällä uudessa kodissa ja uudella paikkakunnalla parisen kuukautta. Naapurissa asuu tällä hetkellä suunnilleen Murusen ikänen poika, mutta he ovat muuttamassa pois. Tosi huono juttu meiän pojan kannalta, joten toivotaan, että siihen muuttaa perhe, jossa on suunnilleen samanikästä leikkiseuraa. Se nimittäin on se, mitä poika tällä hetkellä kaipaa. Lähellä on muutamakin leikkipuistoa, mutta yleensä olemme siellä aina keskenämme. Valitettavasti. Yleensä kerran viikossa ollaan käyty perhekerhossa, jossa poika saa leikkiä toisten lasten kanssa ja se tekee hyvää. Poika odottaa perjantaita, koska sillon pääsee keltaiseen taloon kerhoon, kuten hän sanoo. 

Muutto ei oo ollu helppo juttu pojalle, mutta pikku hiljaa hän on alkanu sopeutua uuteen kotiin ja ympäristöön. Leikkikavereita vaan täytyisi löytyä lisää. 

Muoks. Mut löytää nykysin myös Instagramista nimimerkillä tikrulainen81. Sinne vaan katteleen kuvia. :)

Äitienpäivä

Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita ja tänään äitienpäivää.

Musta tuli äiti reilu 3 vuotta sitten ja olihan se iso muutos, kun perheeseen tuli pieni vauva. Pieni mies, jota rakasti jo ennen hänen syntymäänsä paljon ja vielä enemmän pojan syntymän jälkeen. Toisen kerran minua siunattiin äidin tittelillä viime syksynä, kun Tyty synty. Äidin rakkaus syttyi taas heti, koska onhan se pieni vauva ihana nuuskuteltava. 

Ei äitinä olo kuitenkaan oo sitä helpointa hommaa. Se vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän. Kärsivällisyyttä ja hermoja koetellaan joka päivä, kun isompi ei halua pukee vaatteita päälleen tai hermostuu siitä, kun ei saa niitä itte päälle ja sillä aikaa pienempi huutaa koko ajan äitiä, jos ei pääse syliin. Monta kertaa tuntee ittensä riittämättömäks, mut en mä millään kloonaudu moneen paikkaan yhtä aikaa. Joku saa siis aina odottaa,

Äitienpäivää mainostetaan kovasti joka paikassa ja onhan se hienoo, että äitejä arvostetaan ja juhlitaan silloin, mutta eikös sitä pitäs tehä ja myöskin näyttää se myös muina päivinä. Ei äiti ole äiti vain äitienpäivänä, vaan joka päivä. 

En ole täydellinen äitinä ja kasvuprosessi on kesken, mutta opin kuitenkin jotain äitiydestä joka päivä. Lapset on ihmeitä, joita tulisi myös kohdella sellaisina. Olen kiitollinen, kun saan olla äiti.

Hyvää äitienpäivää!

Lapsi

Hän löytää tätä maailmaa

ja tulee iloiseksi,

nauttii joka asiasta

jonka itse keksi.

Hän oppii, että suu on suu

ja nenä, se on nenä,

oppii millaista on elää täällä ihmisenä.

Joskus hänen elämänsä

on tasaista kuin pusta,

joskus vastamäkeä.

Hän tuntee ahdistusta.

Hän tahtoo ottaa selvää

ihan vaikka mistä,

kuusta, taivaan tähdistä,

ihmisistä, eläimistä.

Hän on niin kuin paperi

ja samaan aikaan kynä.

Joka päivä uusi kuva

paperille piirreltynä.

-Jukka Itkonen

Lapsettomien lauantai

Katselen täältä kaukaa

Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee? 

Miksi isällä on niin raskaat askeleet? 

Minäkö heille olen surua tuottanut, 

kun vain katselen täältä kaukaa. 

Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti, 

että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan. 

Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa, 

pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois? 

Voitko isän olkaa taputtaa, 

ettei niin kumarassa hän ois? 

Kerro heille, Taivaan Isä, 

etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan. 

Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on 

luojalleen ettei heitä malttaisi millään antaa pois. 

Huomaisipa äiti, kun hänen luokseen 

lennän perhosena ikkunaan. 

Tietäisipä isä, miten tuulen mukana 

hänen poskeaan silittää saan. 

Vielä joskus saan siemenenä kasvaa äidin vatsassa 

ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea. 

Ja kun vihdoin kohtaamme, 

löytää tarkoituksensa pettymys jokainen 

Ne on kestettävä jotta juuri minä syntyisin. 

Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää 

Koska saan mennä, Taivaan Isä, 

joko pian pääsen omaan kotiin? 

- tuntematon -

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Jokaisella on aivan varmasti, ei välttämättä lähipiirissä, mutta jossain ympärillä kuitenkin, pariskuntia, jotka eivät ole saaneet lasta yrityksestä huolimatta tai ovat vihdoin saaneet perheenlisäystä lapsettomuushoitojen avulla.

Olen lukenut useampaankin blogia, jotka käsittelevät lapsettomuutta ja niitä pettymyksiä pettymysten perään, kun lasta ei vain kuulu. En voi ymmärtää, miksi he eivät välttämättä saa lapsia edes hoitojen avulla, kun toiset vain "tehtailevat" lapsia vuoden välein. Elämä on niin epäreilua.

Kun kuulen jonkun sanovan hänen hankkivan lapsia, särähtää se aina korvaan. Kuitenkin
jos huomautan asiasta, en välttämättä kuitenkaan saa ymmärrystä osakseni. Jokaisen pitäisikin osata asettua tahattomasti lapsettoman asemaan ja ajatella, miltä hänestä tuntuu, kun joku puhuu lasten hankkimisesta? Ja heidän täytyy kuukausi kuukauden perään  taas pettyä, koska vieläkään ei näkynyt plussaa testissä. Tai jo alkanut raskaus päättyy kerta toisensa jälkeen keskenmenoon. Miltä se tuntuu? Itsellä ei oo kokemusta lapsettomuudesta, joten en tiiä. Voin siis vain arvailla enkä siltikään voi täysin kuvitella sitä tuskaa ja niitä epätoivon hetkiä, joita pariskunnat joutuvat kokemaan lapsettomuuden takia.

Siispä olen onnekas, kun olen lapsia saanut ja toivon tätä onnea myös kaikille niille, jotka lapsia haluavat ja toivottavasti myös saavat.