Jälkiä elämästäni

Remontti tehtiin pääosin kahessa viikossa. Edelleen on listoja laittamatta paikoilleen ja joitakin pikkujuttuja tekemättä. On tullu jo monesti huomattua, että pikkulasten kanssa remontointi ja muuttaminen on aika haastavaa ajankäytön kannalta.  Tässä ekaks pohjapiirros Jos takka ei olis varannu lämpöö riittävästi, olis se pitäny tehä kokonaan uudestaan. Nyt ei kuitenkaan tarvinnu. Mun isä on muurari, joten takan olis saanu tehtyä suht edullisesti, mutta jätettiin takka kuitenkin vielä odottamaan vuoroaan. Nyt iska suunnittelee, millanen takka siihen tulis tehä ja sit jossain vaiheessa varmaan rakennetaan uus takka, mutta ei vielä. Edelliset asukkaat eivät olleet tykänneet punatiilisestä takasta, vaan olivat maalanneet sen valkoseks. Takkahuoneessa eikä koko kellarikerroksessa tarvinnu remontoida mitään, koska se oli vasta uusittu aiemman vesivahingon vuoksi. takkahuonetta saunaa pesuhuone     pukuhuone kodinhoitohuone takahuonetta

vanhan kodin pihakeinussa Ajattelin tästäkin asiasta kirjotella, kun rupes mietityttään tää koko muutto ja siihen liittyvät asiat, kun tarkastellaan tilannetta pojan näkökulmasta. Ensinnäkin poika oli hänelle niin rakkaassa hoitopaikassaan,ihanalla perhepäivähoitajalla elokuusta 2013 marraskuun loppuun 2014. Poika tykkäs kovasti olla siellä päivät etenkin, koska siellä oli omanikästä seuraa. Kavereita oli kolme ja kaikki suunnilleen samanikäsiä kaks poikaa ja yks tyttö. Tulivat kaikki hyvin toimeen keskenään. Oli siis surku lopettaa pojan hoito, mutta Tyty synty ja olin ite kotona. Tosin todennäkösesti oltas pidetty poika edes osapäivähoidossa, jos ei se ois tullu niin kalliiks. Kun poika jäi kotiin, alko hänellä tylsät ja pitkät päivät. En mä millään kykene enkä kyenny järjestämään samanlaista tekemistä ja olemista kun heillä hoidossa oli ollu. Oltiin kyllä joka päivä pihalla ja käytiin keinumassa tai muuten puistoilemassa, mutta ei se oo sama. Poika tuntu välillä turhautu

Eilen vietettiin lapsettomien lauantaita ja tänään äitienpäivää. Musta tuli äiti reilu 3 vuotta sitten ja olihan se iso muutos, kun perheeseen tuli pieni vauva. Pieni mies, jota rakasti jo ennen hänen syntymäänsä paljon ja vielä enemmän pojan syntymän jälkeen. Toisen kerran minua siunattiin äidin tittelillä viime syksynä, kun Tyty synty. Äidin rakkaus syttyi taas heti, koska onhan se pieni vauva ihana nuuskuteltava.  Ei äitinä olo kuitenkaan oo sitä helpointa hommaa. Se vaatii paljon, mutta antaa vielä enemmän. Kärsivällisyyttä ja hermoja koetellaan joka päivä, kun isompi ei halua pukee vaatteita päälleen tai hermostuu siitä, kun ei saa niitä itte päälle ja sillä aikaa pienempi huutaa koko ajan äitiä, jos ei pääse syliin. Monta kertaa tuntee ittensä riittämättömäks, mut en mä millään kloonaudu moneen paikkaan yhtä aikaa. Joku saa siis aina odottaa, Äitienpäivää mainostetaan kovasti joka paikassa ja onhan se hienoo, että äitejä arvostetaan ja juhlitaan silloin, mutta eikös sitä pi