Jälkiä elämästäni

Mun äiti ja isi eli Murusen mummi ja pappa saapuivat aiemmin tänään meille ja viipyvät maanantaiaamuun hoitamassa poikaa ja meiän kahta kissaa. Nimittäin me lähetään mun miehen kanssa viikonlopuks Tallinnaan hetkeks pois kotiympyröistä. Saatetaan samalla myös juhlistaa virallisesti ens maanantaina olevaa 2-vuotishääpäivääki jollakin tavalla. Aamulla bussilla kohti Helsinkiä ja siitä laivalla yli Tallinnaan. Takas tullaan sunnuntai-iltana. Murunen on täällä hyvissä käsissä ja pääsevätpähän molempien meiän vanhemmatkin tapaamaan toisiaan. Ilmotettiin meiän reissusta jo varmaan heinäkuussa, jotta äiti sais järjesteltyä työvuoronsa sopimaan mein reissun ajankohtaan. Alunperin meiän piti lähtee jo elokuussa, mutta mm. miehen työkuvioiden takia lähetään vasta nyt. Ja onhan poikakin jo 5,5 kuukautta. Mun isä kävi jo viime viikonloppuna vähän kuulostelemassa tilannetta esimerkiks sen suhteen, vierastaako Murunen vai ei. Ei vierastanut eikä vierastanut tänään mummiakaan. Tiiän, ett

kuva  täältä Mitä tarkoittaa, kun ihminen sanoo olevansa aito? Onko ihminen samalla tavalla aito joka paikassa ja tilanteessa vai onko aitous tilannekohtaista? Milloin ihminen on aidoimmillaan? Täältä löytyy  eräs näkemys aitoudesta. Sen mukaan aito ihminen luottaa itseensä, ei välitä, mitä muut ajattelevat itsestä, ei valehtele, uskaltaa pukeutua oman tyylin mukaan, harrastaa omia juttuja, tekee mitä haluaa ja sanoo mitä haluaa. Totta. Näitä pohdiskelen. Onko kukaan ihminen aito? Moni ainakin sanoo olevansa. Luulen kuitenkin, että on tilanteita, missä ei syystä tai toisesta voi olla aito, vaan pitää olla jotain muuta kuin oma itsensä. Mun mielestä aivan pieni lapsi voi olla aito, mutta kukaan muu ei siihen enää kykene. Aitoutta on olemassa niin monenlaista, että sitä on varsin hankala kategorioida vaan johonkin tiettyyn asiaan kuuluvaksi. Mulla on erilaisia rooleja, jotka jokainen vaativat omanlaistaan aitoutta. Työpaikalla yritän olla niin aito kuin suinkin vain voin,

On ollu sen verran kiirusta, etten oo ehtiny ees päivitteleen blogia. Rupesin tossa viikonloppuna pohtimaan, millasia kohtaamisia ja eroja mulle on tapahtunu tässä lähiaikoina. kuva  täältä Tärkein ensikohtaaminen tapahtui pienen poikamme kanssa pääsiäismaanantaina, kun hän syntyi maailmaan. Sitä hetkeä, kun poika päästi ensiparkaisunsa ja sain hänet rinnalle, ei voi sanoin kuvata. Se on vaan niin upeeta ja ainutkertasta, varsinkin näin ekan lapsen kohdalla. Nyt pienestä nyytistä on kasvanu kohta jo puolivuotias utelias pieni mies. Häntä katsellessa ja kehitystä seuratessa ei voi olla kun kiitollinen siitä, että meille on suotu oma lapsi. Mulla on kaks siskoo ja vaikka me asutaan kaikki Suomessa ja parinsadan kilsan päässä toisistamme, ei meiän kuitenkaan tuu nähtyä kovinkaan usein. Pojan syntymän jälkeen ollaan tavattu vanhemman pikkusiskoni kanssa yllättävän usein verrattuna aiempiin tapaamisväleihin. Viimeksi tavattiin isäni, mieheni ja siskoni juokseman puolim

Murusella oli viikko sit 5-kuukautis neuvolakäynti. Poika sai kaks piikkiä ja vikan rotan. Tälläkin kertaa rokotukset aiheutti väninää ja käninää, mutta viime kerrasta viisaantunena annettiin nestemäistä Buranaa jo ennen neuvolaa. Se helpotti onneks oloo. Mut niihin neuvolakuulumisiin. 10.9.2012 paino 7180 g  (330 g tullu kuukaudessa lisää) pituus 67,3 cm ( 2 cm viime kerrasta lisää) pään ympärys 42,4 cm ( viimeks 41,6 cm) yhdistelmärokote ja pneumokokki saatu, sit seuraava piikki onkin vasta 1-vuotisneuvolassa. Onneks. Korttiin terkka kirjotti: "Hyväntuulinen nuori mies! Kasvua tullut tasaisesti. Sosemaistelut aloitettu. Tarttuu ojennettuun leluun. Iho kunnossa, posket kuivat." Murunen ei vielä käänny, mutta on jo kuulema hyvin lähellä. Jatketaan siis harjotuksia kotona eli joka ilta kertsi päälle ja lattialle harjottelemaan pyörimistä. Eikä enää kauaa mee, kun poika jo kääntyy. Käsi on nyt esteenä ja sen kun vielä hoksaa, ni sit pitäs jo onnistua.

Opettaja-lehden päätoimittaja Hannu Laaksola kirjoittaa uusimmassa lehdessä 4.9.2012 (36/2012) pääkirjoituksessaan mielestäni osuvasti lasten ja nuorten kasvatuksesta.  Lainaankin Laaksolan ajatuksia usean pätkän verran. Yhteispeliä "Lasten ja nuorten kasvatus on aikuisten yhteispeliä, jossa päävastuu kuuluu vanhemmille . Se on koko yhteiskunnan arvoasteikossa vajonnut liian kauas kärjestä. Vaikka kasvatuksesta puhutaan, aikaisempaa harvempi haluaa tai uskaltaa olla kasvattaja." Oikeus olla vanhempi "Kasvattaminen edellyttää vanhemmuutta ja aikuisuutta . Se on oikeutta olla vanhempi . Siinä ei voi olla sivustakatsojana, osa-aikaisena tai jonkinlaisena mukavana tyyppinä. Se on esimerkkinä olemista ja asettaa aina aikuisen kypsyyskokeeseen, josta kunnialla selviäminen on hankalaa. Kasvatus on perusteltujen ja selitettyjen rajojen asettamista ja luottamista . Se on myös ojentamista , jos havaitsee lapsen tai nuoren tehneen virheen." Vanhemmuus

Nyt se on päätetty. Mun gradu tulee valmistuun viel tän vuoden aikana. Työtä, kärsivällisyyttä ja hyviä perslihaksia se tulee vaatimaan, mutta valmista on tultava. Takana on kuitenki jo ainaki neljä vuotta suunnittelua ja valmistelua. Aina oon kuitenki jääny puolitiehen ja muutaman kerran on aihekin muuttunu tai ainakin muokkautunu entisestä. Viime vuoden aikana sain vihdoinkin tehtyä tutkimukseeni liittyvät haastattelut ja samana kesänä litteroitua melkein 150 vastaajien puhetta. Oli aikamoinen urakka, mut sain kuitenki sen valmiiks vielä kesän aikana. Syksyllä mulla jatku työt ja gradu jäi taka-alalle. Alkusyksystä myös pieni Kirppumme ilmoitti tulevansa meitä ilahuttamaan seuraavana keväänä. Alkuraskauden väsymys ja työnteko verotti mun voimia sen verran, ettei gradu edistyny just ollenkaan koko syksyn aikana. Kerran kävin ohjaajan luona gradutapaamisessa ja sainkin häneltä hyviä neuvoja, mutta myös lisää hommia. Gradu ei siis valmistunu vuoden 2011 loppuun mennessä, kuten ol

Aina ja joka päivä ei jaksa olla vauvan kanssa "vaan" kotona. Välillä täällä on kuitenkin ihan mukava olla ja jos  tai kun poika nukkuu päikkäreitä, tehä vaikka kotihommia. No, kuitenkin, ainakin ne, jotka mut tuntee, tietää, että mä tuun lähes hulluks ollessani "vaan" kotona. Sen vuoks mä tavallaan "pelkäsin" kotiin jäämistä vauvan kanssa ja päätin keksiväni meille monenlaista tekemistä myös kodin ulkopuolella. Me ollaan kyllä liikuttukin paljon ja monesti esimerkiks kävelty keskustaan ja takasin, kun ollaan samalla käyty hoitaan asioita  siellä. Kirppiksiä ollaan käyty kiertelemäs joka viikko ja välillä nähty ystäviäkin kaakaon tms. merkeissä. Jotain vaihtelua siis. Pojan syntymän jälkeen päätin, et jotain pitää alkaa keksiä näitten kotipäivien rinnalle. Meillä toimii tässä lähellä MLL:n perhekerho, mutta se alkaa jo puol kymppi aamulla. Aika on meille huono, koska poika saattaa nousta vasta ysiltä ja itekin on mukava nukkua vähän pidempään. MLL:

Tässä muutama sekalainen kuva kesältä 2012 Pupun kanssa on turvallista nukkua lämpimilläkin keleillä. Kuva taitaa olla bussipysäkillä otettu. Toinen on niin sulonen. <3 Kirppisreissulla keskustassa Metson läheltä joku teos (en muista nimee) Hämeenpuiston kahvila Meiltä parin kilsan päässä oleva paikka, jossa ei oo vielä tullu käytyä tän lähempänä Tavaraa mukana taas ihan reilusti, kuten yleensä aina                                    Kotikonnuilla kattelemassa maisemia korkeelta isin sylissä

kuva  täältä Kaksplussassa 6/2009 on artikkeli, jossa puhutaan niistä asioista, mitkä eivät vastaakaan omia kuvitelmiaan, vaan ovat todellisuudessa jotain ihan muuta. Artikkeli on jaettu viiteen erinimiseen osioon, joihin jokaiseen on joku tunnettu henkilö antanut oman vastauksensa. Vaikka tää onkin luvattoman pitkä postaus, toivottavasti jaksatte kuitenkin lukee ja kenties kommentoidaki. Ensimmäisen osion nimi on Kivusta ei puhuta . Tällä tarkoitetaan synnytykseen ja sen jälkeiseen olotilaan liittyviä kipuja.  "Koska vauva on terve ja ihana, niin pitäisi vain olla onnellinen."  Itselläni ei etukäteen ollut ainakaan mitään ruususia ennakkoluuloja syntyvän vauvan suhteen. Tiesin myös sen, ettei vauvan kanssa oleminen ja eläminen oo aina niin kovin helppoo ja vaatii paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.  "Etukäteen en osannut ajatella, että söisin synnytyksen jälkeen viikkotolkulla särkylääkkeitä. Minulla oli kivuliaat peräpukamat, tikit olivat hirveän kipeä

kuva  täältä Tällä hetkellä mua ärsyttää moni asia. Eri syistä. Oon ollu lähes koko viikon vaan sisällä ja niin menee myös loppuviikko. Meinaan siis tulla mökkihöperöks ja siks varmaan ärsytyskynnyski on tavallista matalemmalla muutamankin asian suhteen. Ensinnäkin ärsyttää tää flunssa. Sen takia en myöskään jaksa leikkiä ja antaa huomiota pojalle niin paljon ku haluisin. Flunssa on myös vaikuttanu negatiivisella tavalla mun liikuntaharrastukseen. Ollaan suunnilleen joka päivä käyty jonkunlaisella vaunulenkillä ja senkin takia, että poika nukkuu pidemmät unet liikkuvissa vaunuissa kun muuten päiväasikaan. Suunnittelin suuntaavani tällä viikolla ekaa kertaa pitkään aikaan lenkkipolulle, mutta edelleen lenkkarit oottaa eteisessä lenkkeilijää. Ärsyttää se, etten oo saanu tiputettua raskauskiloja vieläkään tarpeeks. Myös toi mahakumpu on vielä turhan iso. Kaksoisleukaki ois kiva saada pois. Ärsyttää myös asioiden tekemättömyys. Monta asiaa pitäs tehä, mut ei vaan oo aikaa tai