Jälkiä elämästäni

Julkaisen uudelleen viime vuonna julkaisemani tekstin tänään vietettävän lapsettomien lauantain vuoksi. Voi, kun sitä joka päivä muistais, kuinka suuri onni on saada kuulla ja nähdä ne pienet jalkojen tepastelut ja ensihymyt. Kaikilla ei tätä onnea ole. He olisivat kiitollisia jokaisesta uhmaikäisen kiukkukohtauksesta ja niistä huonoistakin päivistä. Jos heillä vain olisi lapsi tai lapsia.  Katselen täältä kaukaa Rakas Taivaan Isä, miksi äiti itkee?   Miksi isällä on niin raskaat askeleet?   Minäkö heille olen surua tuottanut,   kun vain katselen täältä kaukaa.   Enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,   että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.   Voitko, Taivaan Isä, äitiä lohduttaa,   pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?   Voitko isän olkaa taputtaa,   ettei niin kumarassa hän ois?   Kerro heille, Taivaan Isä,   etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.   Kerro, että jotkut lapset taivaassa niin rakkaita on   luojalleen

Moni on varmaan miettiny, miks postauksia ei oo tullu pitkään aikaan. En mä oo täältä mihinkään kadonnu. Aika on vaan menny kaikkeen muuhun. Luvattoman vähän on tullu myös lueskeltua muitten blogeja. Kiinnostavia postauksia mainostetaan Facebookissa lähes joka päivä, mutta jos en heti pääse niitä kattomaan, sit se vaan jää. Oon ollu hiihtolomasta asti sairasloman sijaisena yläkoulun 7-9 erkkaluokassa samanaikaisopetuksessa rinnakkaisluokan open kanssa. Työ on vieny musta mehut aivan täysin. Yllätyin iteki, miten väsyny sitä voi olla työpäivän jälkeen. Homma on kuitenki aika erilaista, mitä oon tottunu aikasemmin tekemään. Yläkoulun puolella opettamisestakaan mulla ei ollu paljoa kokemusta. Se kun on ihan oma maailmansa verrattuna tuttuun alakoulun maailmaan. Nyt on tullu kokemusta ja roimasti. Paljon oon oppinu uutta ja oppinu uusia työtapoja, tai ainakin muokkaamaan ennalta tuttuja. Oppilaita on yhteensä 13 ja kaikilla on eriasteisia laaja-alaisia oppimisvaikeuksia. Taso vaihtelee