Siirry pääsisältöön

Vanha työpaikka, mutta uudet tehtävät

Lähes kuukausi meni pienten oppilaiden kanssa luokanopena. Paljon opin monenlaista, mutta paljon jäi varmasti parannettavaakin monen asian suhteen. Kyseessä oli varsin eloisa porukka tyttöjä ja poikia, joiden alkusyksy oli erinäisistä syistä tosi repaleinen. Tilanne heijastu tottakai myös koulunkäyntiin ja jotenkin valtaosa oppilaista tuntu taantuneen ja unohtaneen täysin käytöstavat ja koululaisena olemiseen kuuluvat asiat. Niistä siis alotettiin ja opeteltiin uudestaan olemaan luokassa oppilaana ja erityisesti kuuntelemaan, mitä ope sanoo ja ohjaa tekemään. Ja toinen opettaja on jatkanu heidän kanssaan nyt vajaa kaks viikkoo. Nähään kyllä toisiamme tarvittaessa päivittäin ja olen hänelle antanut myös jotain neuvoja aina tarvittaessa. Tottakai on vähän ikävä pieniä tokaluokkalaisia, mutta mä nään heitä kuitenkin joka viikko välkkävalvontojen aikana.

Mä siirryin tän kuun alussa yläkoulun puolelle laaja-alaseks erkaks. Tosin käytännössä oon vaan yhen yläkoulun luokan kans ja loput tunnit pikkukoulun puolella. Onhan se aikamoista juoksemista koulujen välillä, mutta mä tykkään. Lähinnä sydäntä on kuitenkin pikkukoulun 1.-2.luokkien oppilaat, mutta hyvin oon tullu toimeen (omasta mielestä) myös yläkoulun murkkujen kanssa. Haastetta heidän kanssaan on kyllä ihan eri tavalla ja eri syistä kun noitten pienempien oppilaiden kanssa. Mä en edelleenkään tiiä mun kollegoita nimeltä, koska mä vaihdoin hommia "lennosta", enkä saanu minkäänlaista perehdytystä tähän hommaan. Edeltäjäni toi mulle lukkarin ja siinä se. Perehdyttäminen ois kyllä helpottanu työskentelyä toisten opettajien kanssa. Pääsääntösesti oon siis toisena opettajana tunnilla tai otan pienen porukan erikseen ja käyään läpi samoja asioita heidän kanssaan kuin mitä muut käy aineenopettajan johdolla. Nyt oon reilun viikon seuraillu tunteja ja opettajien toimintatapoja, jotta pystysin olemaan heidän apunaan juuri siten kuin he näkevät parhaaksi.

Työssä on pakko sietää paljon enemmän ja erilaisia asioita kuin pienten oppilaiden kanssa. Pieniltä oppilailta saa kiitosta työstä, mutta teineiltä sitä on juuri turha odottaa. Myöskin oppilaiden kielenkäytössä on roima ero, sillä nyt kirosanat säestävät jokaista yläkoulun oppituntia.

Silti mä tykkään työstäni, vaikka haastetta siinä riittääkin yllin kyllin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses