"Ope, en ymmärrä"

Mietin tilanteen omalle kohdalle. Muutto vieraaseen maahan, jossa täysin uusi, vaikea kieli. Kaikki ympärillä puhuvat maan kieltä. Kieli on pakko oppia ennen kuin voi sopeutua elämään uudessa kotimaassaan. Ei ole todellakaan helppoa.

Niinpä. Tätä olen todistanut viikon ajan työskennellessäni maahanmuuttajalasten valmistavalla luokalla. Lapset ovat 1.-2. luokkalaisia. Tällä hetkellä heillä kaikilla on yhteinen kieli, arabia, jota minä en osaa ollenkaan. Hieman haastava tilanne kaiken kaikkiaan.

Joka päivä opetellaan eri tavoin uutta kieltä, Aamuisin käydään läpi, mikä kuukausi, viikonpäivä, monesko päivä nyt on, mikä vuodenaika nyt on ja kuka viettää tänään nimipäiviään. Samoin kysellään vähän kuulumisia. Uusia verbejä opetellaan joka päivä kuvien kautta. Lapset liimaavat kuvan selityksen kera vihkoonsa ja sen jälkeen harjoitellaan sanomaan verbiin liittyvä lause. Ja tottakai puhutaan kieltä (arabian puhuminen tunnilla on kielletty)sekä luetaan suomenkielisiä lastenkirjoja ääneen.

Oppilaat tykkäävät kyllä puhua suomeksi ja yrittävät parhaansa mukaan tulla myös ymmärretyiksi. Aina se ei ole niin helppoa, kun oppilas ei osaa vielä riittävästi aiheeseen sopivia sanoja. Tunneilla yritetään puhuen, elehtien ja näyttäen selventää, mitä mikin juttu tarkoittaa. Olen myös etsinyt netistä sopivia kuvia ja näyttänyt niitä. Kävimme viime viikolla oppilaiden kanssa luistelemassa. Ei olisi uskonut, että jotkut olivat ilmeisesti ensimmäistä kertaa ikinä luistimet jalassa jäällä. Muutama tosin luisteli jo niin sujuvasti kenttää ympäri, että he olivat varmasti luistelleet jo aiemmin. Äkkiä lapset näyttävät oppivan eikä kukaan valitellut luistinten sopimattomuutta ja kiristämistä heti tunnin alussa, vaan ehdittiin hienosti harjoitella perusluistelua jonkun aikaa ennen kuin joidenkin jalat eivät enää kestäneet luistimia.





Osa oppilaista ei oo vielä lukea, mikä on aivan normaalia. Osa taas lukee jo varsin sujuvasti. Aapisessa edetään kirjain kirjaimelta eteenpäin ja isommat oppilaat lukevat kirjaimiin liittyvät tarinat sekä tekevät myös niihin liittyvät tehtävät kotona. Joillekin  suomen kielen opettelu on varsinaista pakkopullaa, mutta kieltä ei opi kuin puhumalla ja kirjoittamalla.  Oppilaille ei voi muutenkaan painottaa liikaa kotona lukemisen tärkeyttä.

Oppilaita myös kehotetaan katsomaan netistä esimerkiksi Yle Areenasta lastenohjelmia, joiden avulla oppii mukavalla tavalla myös lisää suomen kieltä, Ryhmä Hau oli ainakin tuttu oppilaille ohjelma. Jostain vain pitäisi löytää koulussakin aikaa myös katsoa suomenkielisiä ohjelmia. Samalla pitäisi kuitenkin myös edetä opetuksessa edes pienin askelin. Olen huomannut, että kannustus ja hyvän tekemisen huomiointi on mitä parhain motivaattori.

On hienoa, että myös osa oppilaiden vanhemmista haluaa viestitellä koulun kanssa suomeksi. Ei haittaa, vaikka välillä vastaus tulee google kääntäjän avulla kirjoitettuna, sillä yleensä siitäkin ottaa kyllä selkoa. Toivottavasti vanhemmat ovat myös kiinnostuneita lastensa koulunkäynnistä, vaikka aina ei siltä tunnukaan.

Ainoa pakolaislasten ongelma ei välttämättä ole uusi ja täysin vieras kieli. Heillä saattaa myös olla omista kokemuksistaan ja taustoistaan johtuvia käytökseen vaikuttavia haasteita, jotka pitäisi osata ottaa huomioon myös koulussa. Näiden oppilaiden taustoja en tiedä kovin tarkkaan, mutta uskon, ettei heillä ole ollut kovin helppoa entisessä maassaan, mutta etenkään täällä Suomessa. Täällä on kuitenkin aivan erilainen ilmasto, erilaiset toimintatavat, suuret kulttuurierot, erilainen ruoka ja erilaiset ihmiset.

Tänään opeteltiin, miten liikutaan ulkona. Tein kuvien avulla ohjeet, jotka käytiin yhdessä lukien läpi (tästä innostuivat kaikki, myös hän, joka ei halunnut aluksi tehdä taas yhtään mitään :). Lisäksi kuunneltiin Liikennevalo-laulu, josta oli tehty myös musiikkivideo, jota oppilaat katsoivat innoissaan.  Viime viikon luistelureissun jälkeen totesimme luokan toisen aikuisen kanssa, että oppilaille on opetettava oikeanlaista liikennekäyttäytymistä, sillä oli vain hyvästä onnesta kiinni, ettei yksi oppilaista jäänyt auton alle. Hänen mielestään kun tien voi ylittää suojatien vierestäkin turvallisesti myös  juosten.

Nämä päivät on kyllä avannu silmiä näkemään asioita myös näiden lasten näkökulmasta. Asiat täytyy osata ja jaksaa selittää niin selkeästi ja kauan, että ne on varmasti ymmärretty. Jos oppilas ei esimerkiksi osaa heti tehdä matematiikan tehtävää, hän turhautuu, eikä halua enää työskennellä sillä tunnilla lainkaan. Opettajalla ja aikuisella tulee olla aikaa huomioida jokainen oppilas ja se on tärkeää etenkin näiden lasten kohdalla. Heillä näyttää olevan jonkunlainen itsensä huomioiduksi tulemisen tarve ja tämä koskee etenkin tyttöjä.

Edit. Teksti on kirjoitettu jo helmikuussa ennen pitkää sairaslomaani. Toivottavasti kaikki lapset ovat jo saaneet myönteisen turvapaikkapäätöksen, sillä osa oppilaista odotti vielä vastaanottokeskuksessa päätöstä omasta ja perheensä tilanteesta.