"Pikku Kakkonen on ihan lälly, vaan pikkulapset kattoo sitä"

Näin oli tänään todettu kuusivuotiaalleni eskarissa. Meillä hän ja pikkusisko katselevat säännöllisesti Pikku Kakkosen kotona. En ymmärrä, miten Pikku Kakkonen on liian lälly, koska tiedän monen vanhemmankin lapsen katsovan sitä. Osa sen ohjelmista on opettavaisia ja niissä käydään läpi lapsen tasolla monia tärkeitä asioita, kuten sosiaalisia taitoja, toisten auttamista ja eri tilanteissa toimimista. Jo tämän vuoksi Pikku Kakkonen kuuluu meiän lasten viikottaisiin katseltaviin ohjelmiin.

Onko kyseessä se, että pitää toimia niin kuin kaveritkin toimivat? Olla isompi kuin oikeasti onkaan? Mun mielestä kuusivuotias on kuitenkin vielä lapsi, kauan.  Vai johtuuko se siitä, että eskarilainen on kuningasiässä? Vai onko kyseessä identiteettiongelma, kun ei tiedä, mihin kuuluu, koska lapsi vasta etsii omaa identiteettiään?

Tämä on mielenkiintoinen ja mun mielestä samalla myös huolestuttava ja surullinenkin asia. Kun mä olin lapsi, oli aivan normaalia katsoa Pikku Kakkosta vielä pitkälti ala-asteikäisenä. Nyt on harvemmin niin. Tuntuu siltä, että yhteiskunta on ajanut tilanteen tähän. Lapset eivät voi tai heidän ei sallita olla enää pikkulapsia, vaan heidän tulisi olla jotain muuta, jonka joku muu on määritellyt valmiiksi.

Työskennellessäni lasten ja nuorten parissa olen huomannut, että porukassa on molempiin kategorioihin kuuluvia ihmisiä. On niitä, jotka uskaltavat edelleeen olla pikkulapsia, tyttöjä tai poikia, välittämättä muiden mielipiteistä, He katsovat Pikku Kakkosta ja muita lällyjä ohjelmia ja jatkavat lapsuuttaan pidemmälle. Yhä kasvava joukko lapsista kuuluu kuitenkin heihin, joiden tulee kasvaa isommiksi, vaikka he eivät oikeasti edes ymmärrä, miksi he tekevät niin. Onko tässä kotikasvatuksella osuutta asiaan? Varmaan osittain on, mutta ei sitäkään voi kaikesta syyttää. Samanikäisten paine ja ryhmään kuulumisen kriteerit johtavat joskus tähän. On kuitenkin surullista, jos lapsi leimataan eskarissa muiden silmissä pikkulapseksi hänen katselemiensa ohjelmien perusteella.

Onko iltasatujen lukeminenkin ihan old school-juttu? Yhteinen iltahetki, jonka aikana voi käydä läpi päivän tapahtumia? Nämä ovat mietinnän arvoisia asioita kaikki.

Miksi lapsen lapsuutta tulisi lyhentää vielä entisestään? Miksi lapsi ei saa olla pieni niin kauan kuin haluaa ilman leimaamisen pelkoa? Kaverisuhteet on kuitenkin tärkeitä jo tuossa iässä eikä kukaan halua olla erilainen kuin muut. Tämä on mun mielestäni asia, jonka tulisi muuttua.