Siirry pääsisältöön

Arjen pieniä iloja

Voi miten voikaan mieltä lämmittää pienen oppilaan hymy ja onnellisuus pienistä asioista! Ei se vaadi rahaa tai isompia toimenpiteitä. Tällä kertaa siihen riitti pieni pehmoavaimenperä. Hän oli nähnyt minun krokotiiliavaimenperäni ja ihastui siihen täysin. En kuitenkaan halunnut antaa sitä hänelle, mutta lupasin yrittää löytää jonkun vastaavan. Ajattelin, ettei se tee lompakkooni suurta lovea ja jos saan sillä pienen oppilaan onnelliseksi, ei se myöskään maksa vaivaa.

 Oikeanlaisen avaimenperän löytäminen olikin kiven takana. Kiersin isompia kauppoja, mutta en löytänyt etsimääni. Päätinkin mennä katsomaan Tiimarin valikoimat, sillä muistelin joskus nähneeni siellä vastaavia avaimenperiä. Aluksi en löytänyt sieltäkään, mutta alekorista niitä löytyi kokonainen armeija. Koska hinta ei päätä huimannut (1 euro), ostin saman tien usemman, jotta oppilaalla oli valinnanvaraa. Kun näin kyseisen oppilaan seuraavana päivänä ja näytin hänelle ostokseni, hän ilahtui kovasti. Hän oli kuulema jo käyttänytkin sitä stressilelunaan eilen koulussa, avustaja kertoi näin minulle. 

Toisen muistaminen ei siis vaadi paljoa. Toisaalta joidenkin mielestä se saattaa vaatia liikaa, koska se vaatii toisesta välittämistä ja oman ajan antamista. Minä tykkään muistaa ystäviäni, myös mieheni on saanut minulta useamman lahjan. Toiset niistä jonain merkkipäivänä ja jonkun ihan muuten vaan, kun olen halunnut huomioida toista. Muistamisen ei tarvitse olla mitään rahalla ostettua, vaan siihen riittää ystävälliset sanat, hymy ja vaikka puhelinsoitto, jos kyseinen henkilö asuu kauempana. Joku voi kaivata apua arjen askareisiin tai tueksi asioiden hoitamiseen. Miksi en siis olisi avuksi, jos se ilahduttaa toista? Joskus on kuitenkin myös niin, että itse olen avun tarpeessa. Kuka silloin auttaa minua? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Erityislapsiperhe ja yhteiskunnan tarjoama tuki (oppimisen tuesta tulossa oma postaus)

Lähde: Pixabay Aluksi tärkeä huomio:  Tähän postaukseen ei varmastikaan ole kirjattu kaikkia tarjolla olevia palveluja. Toivon, että olen poiminut tärkeimmät ja jos en, minulle saa laittaa kommenttia ja lisään niitä sitten tarvittaessa. Jos löydät postauksesta virheitä, laitatko minulle viestiä ja korjaan ne. Tämä palvelujärjestelmäviidakko on aika sokkeloinen enkä edes välttämättä ole tietoinen kaikista hyödyllisistä palveluista, joita on tarjolla. Me elämme erityisperhearkea emmekä ole olleet tietoisia kaikista yhteiskunnan tarjoamista palveluista. Olen kuitenkin ollut niistä enemmän tietoinen kuin moni muuu erityislapsiperheen vanhempi. Omien nepsy-valmentajaopintojeni yksi lähipäivä keskittyi täysin palvelujärjestelmään liittyviin asioihin. Osa asioista oli jo aiemmin tuttuja, mutta tuli opittua myös paljon uutta. Samaa asiaa käsiteltiin myös toukokuussa sopeutumisvalmennuksen toisella jaksolla. Siellä meill

Tammikuussa 2023

 Huh huijakkaa! Siitä onkin kulunut jo rutkasti aikaa, kun olen viimeksi päivittänyt tätä blogiani. Paljon on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Kuopuskin on jo 4,5-vuotias pieni mies ja isommat lapset ovat toka- ja nelosluokkalaiset. Asumme edelleen rivitalossa, mutta kotitalo on vaihtunut viime kesänä. Lopetin juuri ennen joulua pisimmän työsuhteeni, joka kesti 1,5 lukuvuotta. Sen aikana ehti jo kiintyä kouluun, sen oppilaisiin ja henkilökuntaan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Viihdyin siellä hyvin, mutta etenkin koko viime lukuvuosi oli rankka, koska oli niin paljon uutta opeteltavaa asiaa.  Olin yhtäjaksoisesti kesälomia lukuunottamatta (poikkeus kesä 2021 oli palkallinen) töissä elokuusta 2019 joulukuuhun 2022. Se on pitkä pätkä. Työskentelin erkkapuolella alakouluilla sekä Tampereella että sen ympäristökunnissa. Pidin ja pidän kovasti työstäni erkkaopena, mutta pitkähkö työmatka (yli 50 km/suunta) ei nappaisi etenkään pimeinä syksy- ja talviaamuina eikä -iltapäivinä. Olen kuitenki

Kuka minä olen?

 Nyt on blogi kaivettu naftaliinista taas. Tässä postauksessa ajattelin esitellä itseäni hieman tarkemmin. Katsoin äsken @ninnu.hoon Instagram- tarinoita, joissa hän pohti, kuka hän oikeasti on. Se oli mielenkiintoista pohdintaa ja laittoi ajattelemaan. Hän kertoi peilaavansa omia tekemisiään menneisyydestään käsin ja haluaa siirtyä tekemään asioita tulevaisuutta ajatellen.  Olen kotoisin Savosta. Lapsuudenperheeseeni kuuluu äiti, iska ja kaksi pikkusiskoa. Asuimme omakotitalossa taajama-alueella. Elin hyvän ja turvallisen lapsuuden, näin ajattelen. Meillä kotona oli tiukat säännöt ja esimerkiksi kotiintuloajat. Olin kuitenkin tunnollinen lapsi ja noudatin niitä. Vanhempani ovat syntyneet aika pian sodan jälkeen ja se, miten heidät on kasvatettu, on heijastunut myös meidän kasvatukseemme. Kasvatusmetodit olivat sen ajan mukaiset. En ole kuitenkaan kyseenalaistanut sitä, sillä ajattelen, että silloin elettiin sen ajan mallin mukaan. Ei silloin erikseen paljoa puhuttu tunteista tai itses