Voi miten voikaan mieltä lämmittää pienen oppilaan hymy ja onnellisuus pienistä asioista! Ei se vaadi rahaa tai isompia toimenpiteitä. Tällä kertaa siihen riitti pieni pehmoavaimenperä. Hän oli nähnyt minun krokotiiliavaimenperäni ja ihastui siihen täysin. En kuitenkaan halunnut antaa sitä hänelle, mutta lupasin yrittää löytää jonkun vastaavan. Ajattelin, ettei se tee lompakkooni suurta lovea ja jos saan sillä pienen oppilaan onnelliseksi, ei se myöskään maksa vaivaa.
Oikeanlaisen avaimenperän löytäminen olikin kiven takana. Kiersin isompia kauppoja, mutta en löytänyt etsimääni. Päätinkin mennä katsomaan Tiimarin valikoimat, sillä muistelin joskus nähneeni siellä vastaavia avaimenperiä. Aluksi en löytänyt sieltäkään, mutta alekorista niitä löytyi kokonainen armeija. Koska hinta ei päätä huimannut (1 euro), ostin saman tien usemman, jotta oppilaalla oli valinnanvaraa. Kun näin kyseisen oppilaan seuraavana päivänä ja näytin hänelle ostokseni, hän ilahtui kovasti. Hän oli kuulema jo käyttänytkin sitä stressilelunaan eilen koulussa, avustaja kertoi näin minulle.
Toisen muistaminen ei siis vaadi paljoa. Toisaalta joidenkin mielestä se saattaa vaatia liikaa, koska se vaatii toisesta välittämistä ja oman ajan antamista. Minä tykkään muistaa ystäviäni, myös mieheni on saanut minulta useamman lahjan. Toiset niistä jonain merkkipäivänä ja jonkun ihan muuten vaan, kun olen halunnut huomioida toista. Muistamisen ei tarvitse olla mitään rahalla ostettua, vaan siihen riittää ystävälliset sanat, hymy ja vaikka puhelinsoitto, jos kyseinen henkilö asuu kauempana. Joku voi kaivata apua arjen askareisiin tai tueksi asioiden hoitamiseen. Miksi en siis olisi avuksi, jos se ilahduttaa toista? Joskus on kuitenkin myös niin, että itse olen avun tarpeessa. Kuka silloin auttaa minua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi! Ilahdun suuresti jokaisesta niistä. Rohkeasti vaan kommentoimaan, sillä jokaisella saa olla oma mielipide. :)
Kommenttisi näkyy heti tarkistuksen jälkeen.