Herkistyin

Kuulin eilen töistä palatessani radiosta Juha Tapion Kaksi puuta. Se tuo mieleen paljon muistoja, joista tärkeimpänä meiän häät syksyllä 2010. Kuunnellessani tuli myös mietittyä muutamaa tällä hetkellä mielessä pyörivää asiaa.


Tässä sanat:

Minä rakastan näitä iltojani kanssas sun
Kun hetken päässä aamu odottaa.
Ja me nauramme ja silmiämme pyyhimme ja helppo huominen on unohtaa.
Oomme taas kuin kaksi lasta.
Ne jotka aikoinaan, puolivahingossa lähti samaa tietä kulkemaan.

Ja sä viet mut ikkunan luo.
Ja sä sanot: Me kai ollaan niin kuin nuo

Kaksi vanhaa puuta sateen pieksämää.
Katsoo kevääseen,
seisoo erillään.
Ja kestää joka tuulen ja sään.
Kaksi vanhaa puuta, vaikket sitä nää.
Katsoo kevääseen,
seisoo erillään.
Ja jossain alla maan,
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan.

Kaksi ylvästä ja nuorta.
Varmoina on voimistaan.
Taivaankantta kohti kasvaneet.
Ehkä vuodet ovat kuorta ja talvet viimoillaan hiukan ohuemmaks raapineet.
Kuinka onkaan kaksi lasta matkan myötä muuttuneet.
Se ihme on kai vasta;
Oomme tänne selvinneet.

Ja sä viet mut ikkunan luo
Ja sä sanot: mehän ollaan niin kuin nuo

-----------------------------------------------------------------------------------------------------


 Töiden kannalta on takana varsin raskaat pari viikkoo, mutta onneks on taas viikonloppu tulossa. Viikonloppuna juhlitaan miehen vaarin 80-vuotissynttäreitä ja onhan toi vappukin jo ovella. Pieni hengähdystauko yhen vapaapäivän muodossa (sattuu vaan tyhmästi keskelle viikkoo) tulee tarpeeseen.

Ens viikolla alkaa sit gradun loppurutistus. AIkaa vieneet työjutut alkaa olla ainaki hetkeks purkissa, joten voin keskittyä vaan graduun. Valmistuminen alkaa siis häämöttää horisontissa, vaikka se meneekin syksyyn.