Enimmäkseen ulkopuolinen

Mistä tämä postaus ja miksi? Kappale on Sadetanssin ja sanat on mun mielestä aika osuvat:


...Tulen alasti naamiaisiinne
jos asu on vapaa
enkä tervehdi sankareitanne
en tunne tapaa
poistun hiljaa kun minulle nauretaan
en tiedä alkuunkaan
mitä seuramieheltä vaaditaan...

...tulin huomanneeksi
en ole seurani kaltainen
enimmäkseen ulkopuolinen...

Kuullessani kappaleen edellisen kerran tajusin, että noi sanat käy osittain suoraan mun elämään. Missä oon sit kokenu olevani enimmäkseen ulkopuolinen? Tilanteita on monia, mutta tuorein niistä on tältä keväältä. Muutettiin paikkakuntaa eikä tunnettu täältä etukäteen ketään. Kaiken kaikkiaan on välillä tuntenu olevansa aika lailla ulkopuolinen ja eristyksissä muista. Kaverit ja ystävät on enimmäkseen Tampereella ja ollaanki pääasiassa vietetty täällä aikaa vaan oman perheen kesken.

Vielä enemmän ulkopuolisuuden tunne tuli heti ekalla kertaa, kun astuin seurakuntatalon ovesta sisään. Siellä pidetään siis avointa perhekerhoa ja oletin, että siellä oltais toivotettu uudet kävijät tervetulleiks. Mutta ei todellakaan. Siellä oli ja on niin selvät kuppikunnat, että en ois uskonu. Meitä jopa katottiin vähän yli kulmien enkä todellakaan tuntenu olooni tervetulleeks tai kotosaks. Pojallahan näitä sopeutumisvaikeuksia ei ollu, vaan hän meni heti tekemään tuttavuutta toisten lasten kanssa ja hakemaan leluja, joilla leikkiä.

Istuin itekseni liikuntasalin lattialla ja tunsin oikeesti olevani ulkopuolinen. En kuitenkaan jääny yksin istumaan, vaan mun toisella puolella istunut äiti alko jutella mulle. Samalla selvis, että hän on meiän Tytyn tuleva hoitaja. Juteltiin sit niitä näitä ja myös hän tiesi tän kuppikunta-ongelman. Hän oli kuitenkin käyny siellä jo niin kauan, että hänellä oli siellä paljon tuttuja ja aina siis juttuseuraa. 

Oisin luullu, että perhekerhoihin on aina tervetullut. Mutta toisaalta siellä on yleensä vaan äitejä lapsineen ja äidit, no, nekin on ihmisiä. Ehkä on vaan helpompi "lyöttäytyä yhteen" pienen porukan kanssa, kun kaikkien muiden äitien kanssa. Eipä ollu kukaan toivottamassa tervetulleeks tuolla perhekerhossa. Pojan takia tuli käytyä siellä kuitenkin jonkun kerran kevään aikana. Mutta ois mukavampikin kokemus voinu olla.

Muistakaa siis, että jos esim. perhekerhossa näätte jonkun yksinäisen äidin, joka selkeesti kaipais juttuseuraa, menkää rohkeesti juttelemaan. Se tuo ainakin paremman mielen ja saattaa jopa pelastaa toisen päivän ja olla se ainut aikuiskontakti kodin ulkopuolella koko päivän aikana.

Jokainen vastaantuleva ihminen tarvitsee huomiota, esimerkiksi se naapurin vanhus, joka kävelee joka päivä saman lenkin, hän voisi ilahtua suuresti siitä, että joku puhuu hänelle ja viettää pienen hetken hänen kanssaan. Tai luokan pelle, joka joutuu esittämään omaa rooliaan, jottei häntä jätettäisi porukan ulkopuolelle. 

Muistetaan siis huomioida muut ihmiset aina heidän kanssaan kohdatessaan. Jo pieni hymy voi olla jollekin hyvin arvokas eikä se vaadi paljoa.