Jälkiä elämästäni

Oon ollu poimimassa mansikoita Suonenjoella kahtena kesänä kahessa eri paikassa. Ittekseen ei tarvinnu lähtee, vaan mulla oli mun paras kaveri molemmilla kerroilla mukana. Kesä 1998 on jääny ikuisesti mieleen sen kahen viikon aikana tehtyjen juttujen takia. Se oli mukava reissu. Siellä oli meitä poimijoitaki enemmän kun edelliskesän paikassa. Me nukuttiin kerrossängyissä, jos en väärin muista. Etukäteen en tuntenu kun mun sillosen parhaan ystäväni, mutta ei meiän tarvinnu kahestaan viettää aikaamme. Tutustuttiin erityisesti kolmen muun tytön kanssa, samoin mukana oli myös omistajien sukulaispoikia. Sinä kesänä, heinäkuussa, oli kovat helteet. Välillä käytiin kesken poiminnan uimassa rannassa, koska oli koko ajan niin hiki, Sinne vaan vaatteet päällä veteen ja viilensi kummasti oloa. Saunottiin ja uitiin muutenkin varmaan joka ilta, hauskaa oli. Kaunista suomalaista järvimaisemaa Mun synttärit sattu myös poimintareissun ajalle ja perinteisesti oon aina saanu ja toivonu man...

Niinpä niin. Ikä ei tule yksin, vaan se tuo mukanaan kaikenlaista. Mulla on todettu jo aiemmin selässä lievä skolioosi ja välillä on aivan kaameet niska-hartiasäryt . Hieroja lla oon käyny säännöllisen epäsäännöllisesti, jotta niska-hartiaseutu pysyy ees jonkunlaisessa kuosissa. Mut eipä se riitä. Sit on vielä ne ihanat raskauskilot esikoisen ajalta. Jonkun verran olis vielä matkaa tavotteeseen. Siinäpä sit miettimään, miten ratkasis nämä ongelmat. Huomasin netissä mainoksen täkäläisistä puistojumpista ja aattelin mennä sinne kokeilemaan. Mulle aivan uus tilanne, vielä outo paikkakunta ja en tuntenu ketään jumppaajia ennalta. Mut silti uskalsin mennä ja menin toisenkin, vaikka ekan kerran jälkeen olo oli aivan kamala monta päivää. Ei kärsiny aluks ees kumartua, kun sattu niin paljon. Nyt oli siis yks ongelma ratkastu: puistojumppamaan kerran viikossa. Vaikka tunti tuntuu kestävän ikuisuuden, silti se tuo hyvän olon tunteen ja voin olla ylpee ittestäni, koska tuli kuitenkin...